Semi- kasvissyöjäksi?

aloittelija.vielä

Hei!
Olen mietiskellyt pitemmän aikaa omaa jaksamistani ja terveyttäni (lisäksi lapseni terveyttä) ja miettinyt että veisikö mahdollinen puoli-vegeksi alkaminen tätä eteenpäin? Olen jo ennestään pudotellut paino nyt yhteensä 40 kiloa noin 1,5 vuodessa, ja vaikka matkaa on vielä normaalipainoiseksi jonkin verran, niin en enää "laihduttamalla laihduta" koska oloni on mitä mainioin ja paino tippuu hitaasti mutta suht tasaisesti.
Kuitenkin mietin että syönkö oikein ja voisiko oloni olla vielä pirteämpi kun opiskelijana ja 3-vuotiaan lapsen äitinä tarvitsen energiaa jotta jaksaa päivän loppuun asti vetää! :) Ja sen kuvan olen saanut että monet kasvisruokavalioon siirtyneet ovat saaneet pirteämmän olon, unen laatu on parantunut, on laihtunut jne. En kuitenkaan halua lopettaa kokonaan lihan syöntiä, sillä minulla ei ole siihen tarvetta niin sanotusti. Olisiko teillä siis vinkkejä miten muuttaa ruokavaliota? Jtn perustärkeitä elintarvikkeita jotka olisi hyvä löytyä kaapista aina? Ja jos joku sattuisi tietämään jonkin hyvän resepti sivuston missä olisi sit myös selvii reseptei, vaikken nyt kokonaan vegeksi alakaan :)
Kiitos kaikista mahdollisista vastauksista jo etukäteen! Hyvää kesää! :)

2

245

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sedä

      Mä en itse kokenut mitän suurta piristymistä, mutta enpä ole koskaan ollut kovin ei-pirteäkään :D Perussääntönä kannattaa syödä paljon tuoreita vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, niin saa vitamiineja ja jaksaa. Kannattaa alkaa pienissä palasissa syömään joskus lihan sijasta vaikka linssejä, papuja tai pähkinöitä, niin menee kaikkein kivuttomammin muutos. Jos tykkää, niin aasialaisissa ja afrikkalaisissa ruuissa on paljon kaikkia kivoja valmiiksi kasvisruokia.

      Reseptien suhteen mun raamattu on tämä:
      http://chocochili.net/

      Ruoka-aineet riippuu toki kauheesti siitä mitä syö :D En tiedä hahmotanko edes mitä "perusihmisen" kaapissa on, mutta perusproteiinit kuten linssit, pavut, herneet ja soijaruohe säilyy ikuisuuden, ja papuja kannattaa keittää valmiiksi pakkaseen niin säästyy aikaa ja rahaa. Moni soijamaitokin (tai muu sellainen) säilyy lämpimässäkin iäisyyden, eli kannattaa pitää varalla.

      Ja toki monenlaisia mausteita on hyvä olla, kasvisruoka kun ei yleensä ole valmiiksi marinadissa kun joutuu ite tekemään. Itse tykkään esim. juustokuminasta, korianterista, inkivääristä, neilikasta ja kanelista yms. Aasia-henkisistä.

    • Sannnnnnni

      Mieheni söi ennen lihaa ja syö ulkona vieläkin, mutta sanoo pitävänsä sapuskoistani enemmän kuin omistaan. Aamupalaksi surautan banaanista ja kotimaisista marjoista smoothieita - mies sanoo että munien ja pekonin jälkeen yleensä teki mieli mennä suoraan takaisin nukkumaan, mutta näistä saa tarmoa (lisään niihin leseitä ja kaalinlehtiä mutta vain hyvin kevyellä kädellä etteivät ne maistu). Kesällä kun pannun ääressä seisominen ei hirveästi natsaa teen papusalaatteja -huuhtoo pari tölkkiä papuja, kikherneitä, mitä nyt on, heittää sekaan paprikaa ja tomaattia, kurkkua, lehtivihanneksia, oliiveja yms sums, ja kastiketta josta pitää. Tulee ruokaisaa, toisin kuin pelkkä vihersalaatti. Talvella voi pyöräyttää oljyssä ja mausteissa pilkottuja juureksia, kesäkurpitsaa, ja tunkea uuniin -ruoka tulee itsekseen sillä aikaa kun puuhailee omiaan. Wokkaaminen on myös helppoa; pussi vihanneksia pakastealtaasta, soijasuikaleita tai quornia tai kikherneitä tai jotain, nuudeleita tai quinoaa tai jotain, wokataan. Keitot, esim purjo-peruna tai porkkana tulevat edullisiksi kuun loppua kohti...

      Kasviruoassa on senverran täyttävää kuitua ettei sillä oikein voi muuta kuin pysyä normaalipainossa, ellei nyt syö pellillistä vegaanikuppikakkuja per päivä ja kiloa pähkinöitä päälle tai jotain sentapaista ihan absurdia -piilorasvoja kun on vähän. Öljyn kaataminen maltilla on helpompaa kuin jauhelihan rasvaprosenttien tavailu, eivätkä marjat ja hedelmät paisuta niinkuin karkki...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe