anorektikkoa lähentelevä nainen ihanteena

haaveilen naisesta jonka ruumiinrakenne lähentelee anorektikkoa, haluaisin siis sellaisen langanlaihan naisen jonka kylkiluut paistavat ja tissit ovat melkein olemattomat. Suomessa noita todella laihoja naisia on valitettavan vähän
14151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Mä haluaisin ferrarin. Elämä on!

Äänestä

Kyllä anorektikko parempi on kuin niin sanottu "muodokas nainen", jolla oikeasti tarkoitetaan pullukkaa.

Oikea ihanne on tietysti hoikka nainen jolla on kurveja ja mukavan kokeiset rinnat. Jostain syystä kurvikas sana on kuitenkin pilattiu yhdistämällä se aina johonkin muodottomiin pullukoihin.
Kurvikkuus on nimenomaan sitä että maha on hoikka. Siitähän juuri ne muodot syntyy kun lantio on iso mutta vatsa hoikka. Eihän se ole kurvikasta jos molemmat ovat isoja.

Äänestä

Minä haluan miehen jolla on sonnin vehkeet mutta eipä vaan löydy.

Äänestä
  • Olisit nyt täsmentänyt, että haaveilet anorektikkoa lähentelevän naisen NÄKÖISESTÄ naisesta. Nyt voi joku luulla, että itsensä nälkiinnyttäminen miellyttää sinua "rakkauden osoituksena" tai jotta tuntisit valtaa naisen yli.

    Äänestä

Ajatella, juuri kun sain itseäni vähän lihotettua makkaralla ja suklaalla, niin nyt sitten olisin kelvannut jollekin anorektikkonakin...tiedä tässä sitten millainen kukkakeppi tai kaappi pitäisi olla..lihota ja laihduta, niin ainakin plastiikkakirurgialla riittää leveä leipä, kun velttoja nahkoja kursitaan kuosiin.

Äänestä

Ennemmin jopa 60-kiloinen pullukka kuin anorektikko.

Äänestä
  • Tapailet ilmeisesti kääpiöitä, jos 60kg on pullukka.

    Äänestä

  • ,...., kirjoitti:

    Tapailet ilmeisesti kääpiöitä, jos 60kg on pullukka.

    No myönnetään, ihan sinun iloksesi laitoin tuon 60 kiloa tuohon. Mutta kun aihe on joillekin vakava (aidosti anorektiset), niin ihan vakavissaan mieluummin vaikka 100-kiloinen kuin aidosti anorektinen. No nyt tarkemmin miettien, kaitpa tämäkin lausunto voi jonkun suistaa itsariin.. Netti on monesti kuin norsuna posliinikaupassa, kun aina joku järkyttyy.

    Ja tarkoitan nyt siis aidosti anorektisiä tyyliin nämä:
    http://www.2medusa.com/2008/09/anorexia-lauren-bailey-battles-back.html
    En mitään Miss Suomi-"anorektisia".

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Pitää vissiin rekata tämä mun "nimmari"..Tuota edellistä en laittanut minä. Mä en näihin painokeskusteluihin aio osallistua (siis tämän enempää)

    Äänestä

  • ,....., kirjoitti:

    Tosin eihän siitä rekkauksestakaan mitään hyötyä ole koska itekin laitan vaihtelevan määrän noita pisteitä tohon pilkkujen väliin....

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    No myönnetään, ihan sinun iloksesi laitoin tuon 60 kiloa tuohon. Mutta kun aihe on joillekin vakava (aidosti anorektiset), niin ihan vakavissaan mieluummin vaikka 100-kiloinen kuin aidosti anorektinen. No nyt tarkemmin miettien, kaitpa tämäkin lausunto voi jonkun suistaa itsariin.. Netti on monesti kuin norsuna posliinikaupassa, kun aina joku järkyttyy.

    Ja tarkoitan nyt siis aidosti anorektisiä tyyliin nämä:
    http://www.2medusa.com/2008/09/anorexia-lauren-bailey-battles-back.html
    En mitään Miss Suomi-"anorektisia".

    jotku naiset haluavat olla todella laihoja ja jotkut ovat luonnostaan sitä. Mitä pahaa siinä on etenkin jos löytyy vielä monia miehiä jotka palvovat ja rakastavat noita naisia osaksi johtuen juuri heidän laihuudestaan

    Äänestä

  • 9+16 kirjoitti:

    No sairaus ja hengenvaara siinä on pahaa. Sama kuin läskifetissimiehetkin kaatavat sulaa rasvaa sotanorsujensa kiduksiin, koska haluavat naisensa painavan 300kg. Vankilaan kuuluisitte ihan siinä missä pedofiilitkin.

    Äänestä

  • ,....., kirjoitti:

    Pitää vissiin rekata tämä mun "nimmari"..Tuota edellistä en laittanut minä. Mä en näihin painokeskusteluihin aio osallistua (siis tämän enempää)

    No en minä juuri SINUA ajatellut, vaan ihan vaan ensimmäistä 60-kiloisista kitisijää.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    No myönnetään, ihan sinun iloksesi laitoin tuon 60 kiloa tuohon. Mutta kun aihe on joillekin vakava (aidosti anorektiset), niin ihan vakavissaan mieluummin vaikka 100-kiloinen kuin aidosti anorektinen. No nyt tarkemmin miettien, kaitpa tämäkin lausunto voi jonkun suistaa itsariin.. Netti on monesti kuin norsuna posliinikaupassa, kun aina joku järkyttyy.

    Ja tarkoitan nyt siis aidosti anorektisiä tyyliin nämä:
    http://www.2medusa.com/2008/09/anorexia-lauren-bailey-battles-back.html
    En mitään Miss Suomi-"anorektisia".

    Ihmettelin jo koska ihailemasi JLo on joku 168\60:-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

aaaahhhhh kirjoitti:

haaveilen naisesta jonka ruumiinrakenne lähentelee anorektikkoa, haluaisin siis sellaisen langanlaihan naisen jonka kylkiluut paistavat ja tissit ovat melkein olemattomat. Suomessa noita todella laihoja naisia on valitettavan vähän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu