Miesten omituinen käsitys parisuhteesta

Tämän vuoksi en ole parisuhteessa. Ja tämän miesten sairaan käsityksen parisuhteista kyllä huomaa. Ainakin ollessaan parisuhteessa...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013052317052940_uu.shtml

Mannerheimin Lastensuojeluliitto teetti Isä-hankkeensa puitteissa kyselyn yli 1500 varusmiehelle, jossa kartoitettiin varusmiesten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Suurin osa vastaajista oli iältään 18 - 21-vuotiaita.

Kyselyn yksi osa-alue liittyi varusmiesten käsitykseen parisuhteesta ja siitä mikä seurustelussa on normaalia. Tulokset olivat havahduttavia.

Neljä viidestä (78%) vastaajasta oli jossain vaiheessa elämäänsä ollut parisuhteessa ja reilu kolmannes (38%) vastaajista seurusteli kyselyhetkellä. Nuorilta aikuisilta kysyttiin heidän ajatuksiaan liittyen parisuhteeseen. Kohtaan vastasivat myös ne, joilla ei ollut kokemusta seurustelusta.

Ei käsitystä terveestä suhteesta

Kyselyn mukaan monella nuoresta oli toimivasta parisuhteesta hyvin erikoinen käsitys.

Parisuhteessa olevasta tai olleista lähes kolme neljästä koki, että parisuhteessa kannattaa olla hiljaa tunteistaan ja että riidat päättyvät lähes aina itkuun tai mököttämiseen. Kaksi kolmesta kertoi, että toisen menemisiä kontrolloitiin ja yli puolet vastanneista piti sitoutumista kumppanin omistamisena. Saman verran vastaajista koki myös menettäneensä oman itsenäisyytensä.

Mitätöintiä ja nöyryytystä harrastettiin joka toisessa suhteessa ja joka kolmannessa uhkailtiin kiristettiin, määrättiin ja pakotettiin. Joka neljännes vastanneista oli sitä mieltä, että parisuhteessa on ok käydä kumppaniin fyysisesti käsiksi. 13 prosenttia vastaajista kiristi tai lahjoi seksillä useimmiten ja joskus niin teki 23 prosenttia. 12 prosenttia oli samaa mieltä tai lähes samaa mieltä siitä, ettei seurustellessa saa olla seksuaalisesti oma itsensä.

Neljä viidestä seurustelevasta vastaajasta kertoi olevansa tyytyväisiä parisuhteeseensa. Joka viides eli suhteessa johon ei ollut tyytyväinen.

Pelisäännöt hakusessa

Raportissa todetaan, ettei ettei nuorilla aikuisilla ollut selkeää näkemystä ja ymmärrystä siitä mitä terveeseen parisuhteeseen kuuluu.

- Parisuhteen pelisäännöt näyttävät olevan vielä jäsentymättömiä. Parisuhteissa ilmenee jopa kaltoin kohtelua, kuten fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä ja sitä ollaan valmiita sietämään, raportissa kerrotaan.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.
57690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

En lukenut ensimmäistä lausetta pidemmälle. Sinä et ole parisuhteessa, koska olet katkera kurppa, etkä kelpaa kenellekään täysjärkiselle.

Äänestä
  • Eipä tarvinutkaan.

    Enemmän kuin kyselystä tehtyjä johtopäätöksiä haluaisin nähdä käytettyjä kysymyksiä. Gallup tuottaa sitä mitä se on tehty tuottamaan, mikäli tekijä ei ole todella ammattilainen _hyvin_ avointen kyselyiden tekijänä.

    Jos kysytään typerästi, vastauksista saa vain typeriä yhteenvetoja.

    Äänestä

No jos valitsee väkivaltaisen tai lapsen tasolla olevan miehen niin ketä muuta kuin itseään voi syyttää?! Lopettakaa turhasta valittaminen. En minäkään mene Kongoon ja kerro olevani arjalainen ja sen jälkeen kun saan viidakkoveitsestä niin valitan, että sananvapauttani ja matkustamisen valinnan vapauttani on loukattu. Sinun aloituksessasi on tasan yhtä vähän järkeä.

Äänestä
  • Eli kolme neljästä miehestä on väkivaltainen tai lapsen tasolla?? Olen samaa mieltä kanssasi.

    Äänestä

  • 15+16 kirjoitti:

    Eli kolme neljästä miehestä on väkivaltainen tai lapsen tasolla?? Olen samaa mieltä kanssasi.

    Ehkä asia on näin. Mutta ei sillä ole merkitystä niin kauan kun terveet ja kypsät miehet ovat ilman naista siinä missä nämä väkivaltaiset, kehittymättömät klopit viehättävät naisia. Edelleen, miksi naiset ovat niin typeriä etteivät osaa valita kunnollisia miehiä?!?!?!

    Äänestä

  • 15+16 kirjoitti:

    Eli kolme neljästä miehestä on väkivaltainen tai lapsen tasolla?? Olen samaa mieltä kanssasi.

    Se, että 75% mielestä on tavallista, että parisuhteessa jompi kumpi käy käsiksi, ei tarkoita, että 75% on väkivaltaisia. Jos hyväksyt alkoholin käytön parisuhteissa, voit silti olla absolutisti. Tanan tyhmä LEHMÄ!

    Äänestä

  • 15+16 kirjoitti:

    Eli kolme neljästä miehestä on väkivaltainen tai lapsen tasolla?? Olen samaa mieltä kanssasi.

    kiltillä miehellä ei tee mitään.!

    Äänestä

  • Vieläkään en ymmärrä kirjoitti:

    Ehkä asia on näin. Mutta ei sillä ole merkitystä niin kauan kun terveet ja kypsät miehet ovat ilman naista siinä missä nämä väkivaltaiset, kehittymättömät klopit viehättävät naisia. Edelleen, miksi naiset ovat niin typeriä etteivät osaa valita kunnollisia miehiä?!?!?!

    Asian voi kääntää näinkin. Miksi ne terveet ja kypsät miehet eivät ole kiinnostuneita kuin niistä bimboista jotka pörräävät niiden kehittymättömien kloppien kimpussa? Edelleen, miksi ne kunnolliset miehet ovat niin typeriä etteivät osaa valita fiksumpia naisia vaan kuolataan vain niiden bimbojen perään ja tärkein parinvalitsemiskriteeri on naisen ulkonäkö ja paino?!?!?!
    On vaikka kuinka paljon naisia jotka haluavat nimenomaan terveen ja kypsän miehen, mutta nämä miehet eivät kelpuuta kuin niitä bimboja.

    Äänestä

  • ,...., kirjoitti:

    Miksi ne fiksut naiset eivät osaa edes avustavasti meikata, unohtaa lenkkarit ja verkkarit, laihduttaa ja käydä kampaajalla?

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Miksi ne fiksut naiset eivät osaa edes avustavasti meikata, unohtaa lenkkarit ja verkkarit, laihduttaa ja käydä kampaajalla?

    Saadakseen riesoikseen kaltaisesi pinnallisen ääliön jolle tärkeintä on se miltä nainen näyttää? Juuri tuollaiset kehittymättömät klopit fiksummat naiset tahtovat välttää.

    Äänestä

  • ,...., kirjoitti:

    Saadakseen riesoikseen kaltaisesi pinnallisen ääliön jolle tärkeintä on se miltä nainen näyttää? Juuri tuollaiset kehittymättömät klopit fiksummat naiset tahtovat välttää.

    Ahaa... Ja fiksummat miehet siis tajuavat, että kannattaa juuri tähdätä niihin epämiellyttävän ja tyylitajuttoman näköisiin naisiin, jotka eivät ikimaailmassa saa heppiä heräämään, jolloin suhde pystyy korkeammalla platonisella tasolla.

    Mutta mysteeriksi jää edelleen tuo 18:19 viesti? Miksi sitten "fiksut" naiset valittavat, etteivät miehet ole heistä kiinnostuneita? Eikö rumuuden pitänyt olla ihan oma harkittu valinta?

    Kaikkein kehittymättömämpiä miehiä olette juuri te jotka menette pelkän munanne ohjaamina elämänne. Ne fiksummat miehet antavat aivojensa eikä munansa hoitaa ajattelun. Turha valittaa niiden bimbojen miesvalinnoista, kun olet itse älyllisesti samanlainen typerys pinnallisine arvoinesi.

    Äänestä

  • shark mac kirjoitti:

    Se, että 75% mielestä on tavallista, että parisuhteessa jompi kumpi käy käsiksi, ei tarkoita, että 75% on väkivaltaisia. Jos hyväksyt alkoholin käytön parisuhteissa, voit silti olla absolutisti. Tanan tyhmä LEHMÄ!

    Tämä oma viestisi osoittikin suurta ylivertaista älykkyyttä. Näin sivullisen silmin näyttää se "tanan tyhmän LEHMÄNKIN" kommentti huippuviisaalta sun purkauksesi rinnalla.

    Äänestä

  • ,...., kirjoitti:

    Kaikkein kehittymättömämpiä miehiä olette juuri te jotka menette pelkän munanne ohjaamina elämänne. Ne fiksummat miehet antavat aivojensa eikä munansa hoitaa ajattelun. Turha valittaa niiden bimbojen miesvalinnoista, kun olet itse älyllisesti samanlainen typerys pinnallisine arvoinesi.

    Menitpä nopeasti sekaisin. Enhän minä tässä valittanut, vaan joku itseään fiksumpana pitänyt nainen. Minulla ei ole valittamista naisten parinvalintakriteereissä noin yleisesti ottaen.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Menitpä nopeasti sekaisin. Enhän minä tässä valittanut, vaan joku itseään fiksumpana pitänyt nainen. Minulla ei ole valittamista naisten parinvalintakriteereissä noin yleisesti ottaen.

    Eikö nainen voi olla sekä fiksu että myös kaunis samanaikaisesti?

    Äänestä

  • Kysynminä kirjoitti:

    Eikö nainen voi olla sekä fiksu että myös kaunis samanaikaisesti?

    Ei ainakaan 18:19 kommentoijan mukaan. Minähän en munani ohjaamana pinnallisena idioottina pysty asiaa arvioimaan.

    Äänestä

Vastanneet on junnuja, eihän niillä yleensä muutenkaan ole ihan kaikki kohdallaan.

Minä seurustelen jo toista vuotta 29-vuotiaan miehen kanssa, itse olen 26-vuotias. Mieheni tietää mitä haluaa ja omaa terveen käsityksen parisuhteesta.

Ei kaikki miehet ole samanlaisia.

Äänestä

tuskinpa ne ton ikäset naisetkaan yhtään paremmin vastais

Äänestä
  • No tuskinpa, olen ihan samaa mieltä. Poikkeuksia toki on mutta parempi silti olisi kunkin kasvaa vähän.

    Äänestä

Miesten kokemukset parisuhteista... on heidän käsityksensä parisuhteesta?

Olipas vi*un tyhmä päätemä.

Olen minäkin ollut parisuhteessa, jossa oli uhkailua ja kiristämistä. Ei se ole minun käsitykseni parisuhteesta. Enkä halua sellaista parisuhdetta.
Oli meinaan helvitn ikävää olla kiristyksen ja uhkailun kohteena.

Äänestä

Voi tuossa tietysti olla hieman perää, jos ajatellaan millaisista perheistä tuo malli ollaan saatu. Nuorilla on yhä enemmän "teinivanhempia", jotka eivät osaa kasvattaa lapsiaan, eivät välitä, hilluvat itse kuin teinit, kännäävät ja vetävät lärvit, haukkuvat ja riitelevät lastensa nähden ja kuullen, kiroilevat, huorittelevat, alentavat toisiaan, kontrolloivat ja syyttävät.....kaikki tuo esimerkki ja malli saadaan ja on lähtöisin sieltä omasta kodista omilta vanhemmilta.

Nuorten käsitys pohjautuu täysin siihen mitä he kotoa ovat oppineet näkemään ja kuulemaan. Vasta oma elämä muualla asettaa nuo opitut kotijutut uudelleen arvioitaviksi.

Uskon vahvasti, että nuoret tosiaankin ovat aika pihalla näissä asioissa. Näkyhään se kaikessa nuorten pahoinvoinnissa, että kotona ei vanhemmat osaa kasvattaa lapsiaan oman keksenkasvuisuutensa tähden.

Äänestä
  • Nuorten kypsymättömien ihmisten omissa parisuhteissa toisten nuorten kypsymättömien ihmisten kanssa, on kypsymättömien ihmisten kypsymätöntä käytöstä.

    Niistä sit varmaan kasvetaan.

    Äänestä

Miksi tuollainen käsitys on muodostunut? Voisiko johtua seurustelukumppaneista?

Äänestä
  • Niinpä! Oman kokemukseni mukaan en ihmettele yhtään esim. tätä vastausta:

    "Parisuhteessa olevasta tai olleista lähes kolme neljästä koki, että parisuhteessa kannattaa olla hiljaa tunteistaan ja että riidat päättyvät lähes aina itkuun tai mököttämiseen."

    Myös oma kokemukseni on se, että jos vaikeista asioista yrittää puhua, niin se päätyy aina siihen että nainen suuttuu, itkee ja mököttää.

    Ei siis mikään ihme jos joku kokee ettei kannata olla avoin.

    Itse tosin ymmärrän tehneeni oikein vaikka nainen siitä suuttuisikin kun haluan nostaa kissan pöydälle.

    Äänestä

Tuskinpa nuorten naisten käsitys parisuhteesta yhtään sen terveempi on. Ainakin naiset ovat nykyään selvästi väkivaltaisempia kuin miehet:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011103014666418_uu.shtml

Myös oma kokemukseni nykynaisista kertoo siitä, etteivät he tajua yhtään miten onnellisen parisuhteen pitäisi toimia.

Äänestä
  • Jos nainen on jo ennen suhteen alkua useiden miesten käyttämä, niin ei siitä mitenkään voi onnellista suhdetta tulla.

    Äänestä

Toi oli hassu, kun yritin löytää sitä mitä oltiin varsinaisesti kysytty...

Niin 6% oli sanonut että on lähes tai täysin samaa mieltä siitä, että kumppaniin on ok käydä fyysisesti käsiksi.

Noin neljännes oli parisuhteita siinä käsityksessä, että kumppaniin käydään usein (10%) tai joskus (15%) käsiksi.

IL otsikoi..."Joka neljännen vastaajan mielestä kumppaniin voi käydä käsiksi."

Tämä on niin seksististä uutisointia.

Ensinnäkin noista 6% joiden mielestä se on täysin tai lähes OK... Niin niistä ei tiedä onko näkemyksen takana esim se... Että kyllä nainen saa mieheen käydä käsiksi, eli olen lähes samaa mieltä.

Ja jne. Uutisointi on tosiaan miesvastaista tuossa nyt.

http://youtu.be/NKXVcUSBKH4?t=1m21s

Äänestä
  • "Ensinnäkin noista 6% joiden mielestä se on täysin tai lähes OK... Niin niistä ei tiedä onko näkemyksen takana esim se... Että kyllä nainen saa mieheen käydä käsiksi, eli olen lähes samaa mieltä."

    Ja tuollaiset näkemykset... siis siitä, että kyllä miestä saa vähän lyödä... ovat valitettavasti meihin tiukasti opetettu.

    Äänestä

  • UPDATE_9604280 kirjoitti:

    "Ensinnäkin noista 6% joiden mielestä se on täysin tai lähes OK... Niin niistä ei tiedä onko näkemyksen takana esim se... Että kyllä nainen saa mieheen käydä käsiksi, eli olen lähes samaa mieltä."

    Ja tuollaiset näkemykset... siis siitä, että kyllä miestä saa vähän lyödä... ovat valitettavasti meihin tiukasti opetettu.

    Vanhoissa leffoissa naiset aina läpsäsevät sitä miestä kasvoihin, jonka jälkeen mies vetää naisen lähelle itseään ja suutelee. Näin ei nykyään enää tehdä vaan se on tasa-arvopeli tuossakin, jos nainen pläjäyttää miestä päin nököä, niin mies lyö nyrkillä takaisin ja sitten on poliisit paikalla. Niin se maailman ja romantiikan näkemys muuttuu :)

    Naisen lyöti miestä kohtaan ollaan joskus ehkä kuviteltu olevan jotenkin seksuaalista vihaturhaumaa, johon miehen on täytynyt vastata kaappaamalla nainen syliinsä ja naida se puoli pökerryksiin sängyssä, jotta saa naaras leijonan rauhoittumaan :)

    muuten, kun tuosta narsismista olen oikein kuuluisa, niin en voi olla vielä sitäkin mainitsematta, että narsisti lyö aina takaisin, eikä kaada sänkyynsä vaan ottaa lyönnin lyöntinä ja lyö takaisin.Ei näe siinä mitään kiihottavan romanttista, josta seksuaaliset halut syttyisivät :)

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    :D

    Sä olet hassu. Oishan se hienoa jos naiset käyttäs väkivaltaa vain kun haluavat seksiä...

    Hemmetti siinäköhän uskossa raiskaajat on. Tappelevat oikein vastaan :P

    99% naisista sulkee silmänsä suudellessaan. Siksi raiskaajien tunnistaminen on yleensä hyvin vaikeaa.

    Näin kun vitsi linjalle lähdetään.

    Vaan joo narsismilla ei tosiaan ole mitään tekemistä asian kanssa... vaan sinusta kun ei tiedä missä kohtaa puhut milläkin vakavuudella, niin en käy kouluttamaan.

    Mutta sulla taitaa olla tosiaan mielenkiintoinen seksuaalisuus.

    Äänestä

  • UPDATE_9604280 kirjoitti:

    :D

    Sä olet hassu. Oishan se hienoa jos naiset käyttäs väkivaltaa vain kun haluavat seksiä...

    Hemmetti siinäköhän uskossa raiskaajat on. Tappelevat oikein vastaan :P

    99% naisista sulkee silmänsä suudellessaan. Siksi raiskaajien tunnistaminen on yleensä hyvin vaikeaa.

    Näin kun vitsi linjalle lähdetään.

    En uskalla koittaa, edes sitä läpsäystä, siitä voisi olla hmm...niin, mitä ?? seurauksia...mene ja tiedä..pitäisikö kokeilla ?? :)

    Ehkä suuteleminen on sen lajin tunnetila, että siihen tahdotaan mennä tuntoaistien vietävinä ja koska silmät auki suuteleminen veisi ajatuksen suutelusta toisen nenän päässä olevaan finniin, niin ei se suutelminen tuottaisi sitä toivottua nautintoa :)

    Paras vaan ummistaa silmänsä ja keskittyä niihin huuliin ja käsien kautta vaan tunnustella minkä reaktion tuo suudelma sai aikaan :)

    Simät voidaan siis ummistaa joko nautinnosta tai inhosta...hmm...niinpä..kumpikohan ajatus mahtaa raiskarin mielessä olla, kun neitokainen sulkee silmänsä..."ah,..ihanaa, hän pitää siitä" :D

    Äänestä

  • lottamari<3 kirjoitti:

    Vanhoissa leffoissa naiset aina läpsäsevät sitä miestä kasvoihin, jonka jälkeen mies vetää naisen lähelle itseään ja suutelee. Näin ei nykyään enää tehdä vaan se on tasa-arvopeli tuossakin, jos nainen pläjäyttää miestä päin nököä, niin mies lyö nyrkillä takaisin ja sitten on poliisit paikalla. Niin se maailman ja romantiikan näkemys muuttuu :)

    Naisen lyöti miestä kohtaan ollaan joskus ehkä kuviteltu olevan jotenkin seksuaalista vihaturhaumaa, johon miehen on täytynyt vastata kaappaamalla nainen syliinsä ja naida se puoli pökerryksiin sängyssä, jotta saa naaras leijonan rauhoittumaan :)

    muuten, kun tuosta narsismista olen oikein kuuluisa, niin en voi olla vielä sitäkin mainitsematta, että narsisti lyö aina takaisin, eikä kaada sänkyynsä vaan ottaa lyönnin lyöntinä ja lyö takaisin.Ei näe siinä mitään kiihottavan romanttista, josta seksuaaliset halut syttyisivät :)

    Mua on kyllä useampikin tyttöystäväni tai hoitoni lyönyt tai muuten käynyt käsiksi. Täytyy myöntää, että on niillä syytäkin varmaan ollut kun joskus tulee lipsauteltua suusta mitä sattuu. Joskus on käyty päälle, vaikka oon harkinnut sananikin tarkkaan :D

    Naista en ole ikinä lyönyt eikä tulisi kyllä mieleenikään. Jotenkin en osaa edes suuttua jos nainen vaikka läppäisee poskelle. Takas en löis, mutta oikean hankalan tapauksen voisin lukottaa. Sitä kyllä ihmettelen, että monella naisella tuntuu olevan käsitys, että miestä saa lyödä ihan tosta noin vaan, vaikka mies ei olisi ollut millään tavalla väkivaltainen.

    Äänestä

  • Namenyymi kirjoitti:

    Ei hakkaaminen ole oikeutettua, vaikka sanoisi mitä loukkauksia.

    http://yle.fi/uutiset/torkea_perhevakivalta_kohdistuu_miehiin_naisia_useammin/5487134

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Naisten väkivalta kohdistuu puolisoon ja lapsiin/1135267214885

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tytöt eivät häpeä väkivaltaansa/1135260324086

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288338888758.html

    Äänestä

  • Namenyymi kirjoitti:

    Mua on kyllä useampikin tyttöystäväni tai hoitoni lyönyt tai muuten käynyt käsiksi. Täytyy myöntää, että on niillä syytäkin varmaan ollut kun joskus tulee lipsauteltua suusta mitä sattuu. Joskus on käyty päälle, vaikka oon harkinnut sananikin tarkkaan :D

    Naista en ole ikinä lyönyt eikä tulisi kyllä mieleenikään. Jotenkin en osaa edes suuttua jos nainen vaikka läppäisee poskelle. Takas en löis, mutta oikean hankalan tapauksen voisin lukottaa. Sitä kyllä ihmettelen, että monella naisella tuntuu olevan käsitys, että miestä saa lyödä ihan tosta noin vaan, vaikka mies ei olisi ollut millään tavalla väkivaltainen.

    Voisiko nainen sanojensa tueksi ottaa nyrkin silloin, jos kokee että mieheen ei saa kontaktia puhumalla? Jos nainen kokee, että mies on niin halveksittava, että hän ei ansaitse keskustelua tai muunlaista huomiota, ainoastaan läpsäyksen kasvoilleen tajutakseen kuinka nainen häntä halveksii.

    Mutta, kuten sanoin, usein tuo naisen läpsäys on mustasukkaisuudesta tms. johtuvaa, siitä, että mies ei osaa huomioida naista siten kuin nainen haluaisi ja siitä syntyvä naisen turhauma aiheuttaa agressiivisen hormoonimyrksyn, mikä ei olekaan mitään muuta kuin huuto: "huomaa minut ääliö"..."rakasta minua" ja mies sitten tulkitsee sen miten tulkitseee....heittämällä eukon olkapäälleen ja viemällä hänet makuuhuoneeseen ja rakastelemalla naisen seksuaalisen agression pois. Toinen mies voi ottaa muijan polvilleen ja piestä persuksille ja no, niin...?? ?? Rakkaudesta se hevonenkin....

    Äänestä

Miksi "terve parisuhde" on määritelty naisten mukaan?

Väkivalta lienee hyväksytty osin siksi, että elokuvissa ja tosielämässä naiset käyvät kumppaneihinsa käsiksi. Fiksuja poikia, joilla on jo käsitys parisuhteesta paikallaan!

Fakta on, että riidat päättyvät naisen itkuraivareihin. Minä armeijakloppina en tajunnut sitä. Tunteista kertominen oli minulle luontevaa ja opinkin syyllistämään itseäni "vääristä tunteista" koska aina kertominen johti riitaan ja vika minussa. Vasta myöhemmin aikuisena käsitin, että eihän minussa ole vikaa, vaan naisten kyvyssä käsitellä miehen verbaalista ja asiallista puhetta. Naiset ei kykene edes omia tunteita puimaan. Kuinka he voisivat miehen?

Mies ei saa olla parisuhteessa seksuaalisesti aito, koska seksi useiden partnerien kanssa on kielletty. Luku on vain 12% mutta iän myötä kasvaa räjähdysmäisesti (lukekaa avioliittopalstalta). Tämä myös syy, miksi sitoutuminen on partnerin omistamista.

Ainoa huolestuttava asia on, että pojat kuitenkin kokevat parisuhteen mieluisaksi ja ovat valmiita kokemaan sen takia väkivaltaa naisten taholta.

Äänestä

YKSI TARKENNUS:

He puhuivat kaikesta parisuhteessa, siis jutussa ei eritelty "Kaksi kolmesta kertoi, että toisen menemisiä kontrolloitiin ja yli puolet vastanneista piti sitoutumista kumppanin omistamisena" kohdassa, että käsittivätkö he itse aina kontrolloivansa vai kontrolloiko heidän tyttöystävänsä, jne. Esimerkiksi 12 % oli oikeastaan sitä mieltä ettei seksuaalisesti saa olla oma itsensä, mikä tarkoittaa ettei he koe saavansa olla omia itsejään parisuhteessa ja iso osa kertoi kokeneensa että he itse ovat menettäneet itsenäisyytensä.

ELI, ei juttu kertonut yksin omaan että miehet hakkaa, omistaa jne. vaan että sellaista heidän parisuhteissaan on ja että se on normi. Mutta se vahtaaja, kiristäjä, kyttääjä ja omistaja voi olla myös nainen.

Mikä tarkoittaa että tutkimus tehtiin miehillä, mutta parisuhteeseen kun tarvitaan kaksi, niin myös naisilla on kieroutunut käsitys suhteista.
Muutenhan tuommoisia vastauksia ei tulisi.

Äänestä

etsä ole tiennyt, että nuorten ensimmäiset seurustelut ovat harjoittelemista siihen kunnon pitkään parisuhteeseen mihin ollaan valmiita sitten yli 25 vuotiaina?

Äänestä
  • Kauniisti sanottu versio siitä, että parikymppisenä pitää hankkia kokemuksia ja nussia mahdollisimman montaa ja monenlaista ennen kuin asettuu aloillee.

    Äänestä

  • juoksut juostu kirjoitti:

    Kauniisti sanottu versio siitä, että parikymppisenä pitää hankkia kokemuksia ja nussia mahdollisimman montaa ja monenlaista ennen kuin asettuu aloillee.

    et sä parisuhdetaitoja ympäriinsä pannessa opi..

    Äänestä

Naisten on vaikea hyväksyä mies joka ei ole väkivaltainen

Äänestä

Erikoinen juttu. Siis miten tutkijat voivat noin nollata haastateltavien kokemukset ja näkemykset parisuhteista? Etenkin kun siis kyse parisuhteissa olevista.
Selvähän se on, että jossain määrin itsenäisyys voi vähentyä. Selvähän se, että monesti riidat päättyvät itkuun.

Tämä uutisoitu nyt ikään kuin olisi nuorten miesten vika, että noin on. Ikään kuin heillä olisi harhaisia näkemyksiä, eivätkä ymmärtäisi aiheesta mitään, vaikka itsekin ovat parisuhteissa parhaimmillaan tai ovat olleet.

Julma maailma vaan välillä iskee silmille, vaikka olisi kuinka ruusunpunaiset lasit silmillään kävelevä tutkijaneitsyt. Eikä jokainen suhde tietenkään ole täydellinen oppikirjaesimerkki. Aivan kuten ei ole jokainen ihminenkään, ei mies, eikä nainen. Epätäydellisten ihmisten välillä voi olla epätäydellisiä suhteita. Ja se, että nuoret miehet ovat valmiita sietämään tuota epätäydellisyyttä, kertoo ennemminkin heidän kypsyydestään kuin jostain ihmeen pelisääntöjen jäsentymättömyydestä.

Paljonko paloi taas yhteiskunnan rahaa tähän asenteelliseen nollatutkimukseen?

Äänestä

18-21-vuotiaiden kakaroiden ei pitäisi olla vielä pitkään aikaan parisuhteissa. Varsinkaan poikien, joiden aivot ovat kokonaan kehittyneet vasta kaksvitosiksi mnnessä - ja joidenkin ei koskaan.

Äänestä

Täälläkin lähes kaikki ovat lukeneet tuota roskauutista väärin.

Missään kohtaa ei sanottu, että väkivalta olisi nimenomaan naisiin kohdistuvaa. Itse väitän, että on todennäköisempää, että tuo "väkivalta on ok" tarkoittaa sitä, että miehet eivät niin välitä, jos henkisesti epävakaa (ja vaikkapa kiukutteleva, mököttävä, seksillä kiristävä, mitä näitä nyt olikaan tuossa jutussa mainittu) nainen käy mieheen käsiksi.

Ja miten kukaan voi sanoa käsityksiä vääriksi, jos ne ovat ihan sitä, mitä on kokenut? Se on ihan karua todellisuutta. Jos ei löydy naista, joka ei skitsoaisi, mököttäisi, löisi, tai kontrolloisi, mutta silti haluaa parisuhteeseen ettei jäisi yksin, pakko se kai on hyväksyä nuo edellä luetellut asiat? Ja kuitenkin suurin osa oli kokenut olevansa onnellinen suhteessaan, joten ehkei pikku mökötyksillä ole niin väliä? Entä kuka edes määrittelee parisuhteen normit? Raamattu, laki, journalisti, Cosmopolitan ynnä muut naistenlehdet, Kauniit ja rohkeat?

Uutinen on niin miesvastaiseen sävyyn kirjoitettu kuin olla ja voi. Taas kerran sorretaan miehiä, tällä kertaa vieläpä nimenomaan nuoria sellaisia.

Äänestä
  • Ei ole väärin luettu. Uutinen on niin miesvastaiseen sävyyn kirjoitettu kuin olla ja voi. Uutinen esittää tutkimuksen niin että se on nimenomaan oikeinluettu just niin.
    Lähtien kuvasta jossa näyttää mies pistävän naista turpaan ja kuvateksti "Joka neljännen vastaajan mielestä kumppaniin voi käydä käsiksi.". Kyllä tämä "uutinen" juurikin pyrkii saamaan lukijan siihen virheelliseen käsitykseen. Se jopa valehtelee tuon alunperinkin huonon tutkimuksen tuloksista saadakseen aikaan väärän käsityksen tutkimuksesta.

    Äänestä

"Miesten omituinen käsitys parisuhteesta"

"Suurin osa vastaajista oli iältään 18 - 21-vuotiaita."

jepjep. Oliko muuta? Eikös tuon ikäiset asu vielä kotona ja seurustelu on enimmäkseen tapailua...

Äänestä

Niinpä, pitäisikin kysyä mistä juontaa tuo omituinen käsitys? Vastaushan on ilmiselvä, maailman tasa-arvoisimman maan lapasesta lähteneestä feminismistä ja sen naisista jotka on muokanneet parisyhteensa "tasa-arvoisiksi", harmi vaan kun miehet siinä kärsii ja kumppanuus on enemmän taistelutantereella oloa kuin onnea ja auvoa mitä sen pitäisi olla. ne joka viides suhteeseensa tyytyväisiä ovat varmaan ne kaikkien eniten pihalla olevat reppanat jotka eivät paremmasta osaa edes uneksia.

Harmillinen on miehen osa, ole ilman suhdetta tai sitten paskassa suhteessa, itse mieluummin olen ilman ja vaikka niitä hyviäkin suhteita on mahdollista olla niin ei hirveästi houkuta edes hakea sellaistakaan kun nuo kaikki listatut ovat sitä mitä naisen mielestä parisuhteeseen vaaditaan jotta se olisi "oikea" suhde.

Äänestä

"Sitoutuessaan omistaa toisen"?

Hyi HEL-VET-TI, jään kyllä mielelläni edelleen sinkuksi jos joka kymmenes miehistä ajattelee tosissaan noin..!

Äänestä
  • Siis ne 9/10 ovat vastuussa 1/10 ajatuksista? Olikohan tuo nyt taas trolli tai ironiaa, jonka otin melkein tosissaan?

    Mutta toisaalta: kyllähän parisuhteessa tavallaan omistaa toisen, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää.

    Äänestä

  • mies32 kirjoitti:

    Siis ne 9/10 ovat vastuussa 1/10 ajatuksista? Olikohan tuo nyt taas trolli tai ironiaa, jonka otin melkein tosissaan?

    Mutta toisaalta: kyllähän parisuhteessa tavallaan omistaa toisen, eikä siinä ole mielestäni mitään väärää.

    Olen samaa mieltä. Ihmiset elävät kaksin, jos ovat parisuhteessa. Voi elää yksikin jos kaipaa vapautta. Kuka pakottaa parisuhteeseen?

    Äänestä

  • Kai hoksasit, että tuo mahdollisesti koskee enemmän sitä omistushalua naisen puolelta?

    Nimittäin miehiä ei juuri haittaa, jos naisella on harrastuksia ja silleen. Mutta naisia tuntuu haittaavan. Aina surullista katseltavaa, kun parisuhteessa olevat kaverit toteavat, että pakko lähteä kotiin kun muuten nainen mököttää.

    Eli ajattele positiivisesti, voit ilahduttaa jotakuta positiivisesti olemalla vähemmän omistushaluinen nainen! Tai sitten voit toki jäädä sinkuksi, kunhan et rupea kirjoittelemaan miesvihaisia juttuja palstoille saati lehtiin.

    Äänestä

" Parisuhteen pelisäännöt näyttävät olevan vielä jäsentymättömiä. Parisuhteissa ilmenee jopa kaltoin kohtelua, kuten fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä ja sitä ollaan valmiita sietämään, raportissa kerrotaan."

Sosiaalitädit taas demonisoi nuoria. Raportissa todettiin, että vain 6 % nuorista miehistä piti hyväksyttävänä, että käydään toiseen fyysisesti kiinni. Eli 94 % ei ollut valmis sietämään kaltoinkohtelua.

Valheellisella uutisella yritetään painaa nuoria alas. Kirjoittaja on 45 v mies.

Äänestä

Sinä olet sairas.

Äänestä

Mitenkähän kysely mihin osallistuneet ovat pääasiassa hölmöjä pikkunilkkejä kertoo miesten mielipiteistä?

Äänestä

Valitettavan totta. Tätäkin keskustelukanavaa kun lukee, ihan vaikka tätä ketjuakin, huomaa, että miehillä on oikeasti ihan sairaalloinen tarve harrastaa henkistä väkivaltaa. Sitä näkee yhä selvemmin myös työpaikoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hyi helvetti! kirjoitti:

Tämän vuoksi en ole parisuhteessa. Ja tämän miesten sairaan käsityksen parisuhteista kyllä huomaa. Ainakin ollessaan parisuhteessa...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013052317052940_uu.shtml

Mannerheimin Lastensuojeluliitto teetti Isä-hankkeensa puitteissa kyselyn yli 1500 varusmiehelle, jossa kartoitettiin varusmiesten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Suurin osa vastaajista oli iältään 18 - 21-vuotiaita.

Kyselyn yksi osa-alue liittyi varusmiesten käsitykseen parisuhteesta ja siitä mikä seurustelussa on normaalia. Tulokset olivat havahduttavia.

Neljä viidestä (78%) vastaajasta oli jossain vaiheessa elämäänsä ollut parisuhteessa ja reilu kolmannes (38%) vastaajista seurusteli kyselyhetkellä. Nuorilta aikuisilta kysyttiin heidän ajatuksiaan liittyen parisuhteeseen. Kohtaan vastasivat myös ne, joilla ei ollut kokemusta seurustelusta.

Ei käsitystä terveestä suhteesta

Kyselyn mukaan monella nuoresta oli toimivasta parisuhteesta hyvin erikoinen käsitys.

Parisuhteessa olevasta tai olleista lähes kolme neljästä koki, että parisuhteessa kannattaa olla hiljaa tunteistaan ja että riidat päättyvät lähes aina itkuun tai mököttämiseen. Kaksi kolmesta kertoi, että toisen menemisiä kontrolloitiin ja yli puolet vastanneista piti sitoutumista kumppanin omistamisena. Saman verran vastaajista koki myös menettäneensä oman itsenäisyytensä.

Mitätöintiä ja nöyryytystä harrastettiin joka toisessa suhteessa ja joka kolmannessa uhkailtiin kiristettiin, määrättiin ja pakotettiin. Joka neljännes vastanneista oli sitä mieltä, että parisuhteessa on ok käydä kumppaniin fyysisesti käsiksi. 13 prosenttia vastaajista kiristi tai lahjoi seksillä useimmiten ja joskus niin teki 23 prosenttia. 12 prosenttia oli samaa mieltä tai lähes samaa mieltä siitä, ettei seurustellessa saa olla seksuaalisesti oma itsensä.

Neljä viidestä seurustelevasta vastaajasta kertoi olevansa tyytyväisiä parisuhteeseensa. Joka viides eli suhteessa johon ei ollut tyytyväinen.

Pelisäännöt hakusessa

Raportissa todetaan, ettei ettei nuorilla aikuisilla ollut selkeää näkemystä ja ymmärrystä siitä mitä terveeseen parisuhteeseen kuuluu.

- Parisuhteen pelisäännöt näyttävät olevan vielä jäsentymättömiä. Parisuhteissa ilmenee jopa kaltoin kohtelua, kuten fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä ja sitä ollaan valmiita sietämään, raportissa kerrotaan.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu