Suvussani on diabetestä ja.....

,,,, siksi ajattelin että sitä voisi välttää vhh-ruokavaliolla.




Mitä se vhh oikein on ?
873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Täältä saat lisätietoa: "Antti Heikkilä, ennakkoluuloton edelläkävijä, jolla on yli neljänkymmenen vuoden kliininen kokemus

Kirurgi, ortopedi ja traumatologian erikoislääkäri Antti Heikkilä (s. 1946) on ollut aina edelläkävijä. Hän siirtyi tutkimaan mielen ja ravinnon merkitystä jo 1980-luvulla havaittuaan, että leikkaushoidot auttoivat vain murto-osaa kipupotilaista.

Antti Heikkilä kartoitti kipupotilaidensa ruokailutottumukset ja ohjasi heidät noudattamaan ravinteikasta ja luonnonmukaista ruokavaliota. Ruokavalion suotuisat vaikutukset osoittautuivat dramaattisiksi monen selittämättömistä kivuista kärsineen potilaan kohdalla. Kävi ilmi, että ruokavalio tehosi kipujen lisäksi myös moneen muuhun vaivaan, esimerkiksi ns. elintasosairauksiin. Siitä oli apua ylipainoon, II-tyypin diabetekseen, sokeritasapainohäiriöihin, metaboliseen oireyhtymään, veren kohonneisiin rasva-arvoihin, toistuviin tulehduksiin, kroonisiin ihottumiin, mielialan vaihteluihin, masennukseen, liialliseen alkoholin käyttöön, seksiongelmiin sekä moneen muuhun pulmaan.

Tämän sivuston ydin on potilastyön tieteellisestä ja kliinisestä taustasta syntynyt tietopankki. Tämä Suomen johtava ravintohoitoihin perehtynyt lääkäri on koonnut tähän jatkuvasti päivittyvään aineistoon pitkäaikaisen kokemuksensa ruokavaliohoidoista sekä sisällyttänyt siihen maailmanlaajuisen lääketieteellisen tutkimuksen tuoreimpia ja olennaisimpia tuloksia. Tämän lisäksi tietopankki sisältää kehon ja mielen hoitoon liittyvän laajan tieteellisen ja kokemuksellisen tiedon.

Antti Heikkilä esitteli ravitsevan, vähähiilihydraattisen ruokavalion kirjassaan Elämän paras aika (2002). Sen jälkeen ilmestyivät teokset Hyvän olon keittokirja I ja II (2003-04), Mielenrauha (2005), Ravinto & Terveys (2006), Näin me keitämme (2007), Diabeteksen hoito ruokavaliolla (2008) ja Siunattu kipu (2009). Kokonaisvaltainen (holistinen) lääketieteellinen näkemys oli muotoutunut.
Hoida diabetes ruokavaliolla – tuorein diabetestieto ainoastaan täällä

Kirjassaan Diabeteksen hoito ruokavaliolla Antti Heikkilä kritisoi Suomessa vallalla olevaa hoitokäytäntöä, johon kuuluu runsas insuliinin käyttö sekä vähärasvainen, hiilihydraattipitoinen ruokavalio. Antti Heikkilän mukaan diabetesta voidaan ja sitä pitääkin hoitaa yli 200 vuotta vanhalla diabeteshoidolla. Suomen Diabetesliitto arvosteli kirjaa jyrkin sanoin ja asetti kyseenalaiseksi diabetespotilaiden hoidon kirjassa esitetyllä menetelmällä - joka on kuitenkin osoittautunut erinomaisen toimivaksi käytännössä. Diabetesliitto yritti myös estää kirjan myynnin. Vastustuksesta ja diabeteshoitajien potilaslain vastaisesta toiminnasta huolimatta tuhannet potilaat ovat löytäneet kirjan ja saaneet siitä avun.

THL:n ja Diabetesliiton toiminnasta johtuen tuorein diabetesasia on ainoastaan tällä suljetulla sivustolla.

Apu yli 100 muuhun vaivaan

On käynyt ilmi, että Pellinkidieetti® toimii myös lukuisten muiden sairauksien hoidossa. Antti Heikkilän tietopankissa käsitellään diabeteksen lisäksi yli sataa muuta vaivaa, joiden hoidossa tällä ruokavaliolla on ratkaiseva rooli."

http://www.anttiheikkila.com/terveysklubi/esittely/

Äänestä

Vhh on vähähiilihydraattinen ruokavalio eikä Antti Heikkilän elämäntarina, kuten edellinen kirjoittaja tuntuu luulevan.

Äänestä
  • SInä vastustat ihmisten parantumista. Sinulla ei ole asintuntemusta eikä edes kokemusta johonka voisit nojautua. Siis olet tolvana, koska yrität ihmisiä noudattamasta terveellistä ruokavaliota. Itse olet sokeririippuvainen, niin et hyväksy sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole sokeririippuvaisia. Säälin tolloja, sillä hulluille ei saa olla vihainen.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    SInä vastustat ihmisten parantumista. Sinulla ei ole asintuntemusta eikä edes kokemusta johonka voisit nojautua. Siis olet tolvana, koska yrität ihmisiä noudattamasta terveellistä ruokavaliota. Itse olet sokeririippuvainen, niin et hyväksy sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole sokeririippuvaisia. Säälin tolloja, sillä hulluille ei saa olla vihainen.

    Aloittaja kysyi mitä se vhh oikein on eikä luultavasti kaivannut sinun avautumistasi minusta, häirikköidiootti!

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    Aloittaja kysyi mitä se vhh oikein on eikä luultavasti kaivannut sinun avautumistasi minusta, häirikköidiootti!

    Kysyin, miksi vastustat ihmisten noudattavan terveelistä ruokavaliota. Tämä ei ole häiriköintiä, vaan suora kysymys.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Kysyin, miksi vastustat ihmisten noudattavan terveelistä ruokavaliota. Tämä ei ole häiriköintiä, vaan suora kysymys.

    Vai olenko taas väärän VP:n kimpussa. Kieltämättä nämä nimimerkki varkaat sekoittavat pasmat.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Vai olenko taas väärän VP:n kimpussa. Kieltämättä nämä nimimerkki varkaat sekoittavat pasmat.

    Missä kohti vastustan?

    "Vhh on vähähiilihydraattinen ruokavalio eikä Antti Heikkilän elämäntarina, kuten edellinen kirjoittaja tuntuu luulevan."

    "Aloittaja kysyi mitä se vhh oikein on eikä luultavasti kaivannut sinun avautumistasi minusta, häirikköidiootti!"

    Aloittaja kysyi vhh:sta eikä Antti Heikkilästä.

    Äänestä

Aloittajalla on varmaan s aman merkkinen mopedi kuin minulla .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Unto Yli-Sirniö kirjoitti:

,,,, siksi ajattelin että sitä voisi välttää vhh-ruokavaliolla.




Mitä se vhh oikein on ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu