Millainen kumppani olisit

kyselijä.

7

113

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinkku37.

      Tosi hyvä kummani olisin. En petä, en juo joka viikonlopu enkä edes joka toinen. Imuroin ja moppaan, olen kelvollinen kokkikin, osaan remontoida, en tupakoi, olen turvallinen aina, kaverit ei ole tärkeintä elämässä eli naisellekkin jää rutkasti aikaa.

    • Ikisinkku M

      Kyselyn mukaan olisin "HYVÄ JÄTKÄ"

      "Sinulla on tapana suhtautua kumppaniisi kuin parhaaseen ystävääsi. Peräänkuulutat toiminnallasi kumppaneiden tasavertaisuutta ja kumppanisi ystäväpiiri pitää sinua yhtenä heistä. Elo parisuhteessa voi kuitenkin muuttua ajan myötä katalalla tavalla niin kaverilliseksi, että romanttinen ja seksuaalinen puoli suhteessanne muuttuu näkymättömäksi.

      Kehittääksesi parisuhdettasi pidä jatkossa mielessäsi se, että olette kumppanisi kanssa romanttisessa suhteessa, ettekä vain ystäviä. On tärkeää muistaa, että parisuhteessa on lupa heittäytyä haavoittuvaiseksi ja heittäytyä joskus toisen varaan."

      Omat kommentit kyselyn vastaukseen:
      Joo, jos haluaa kohdella toista kuin ihmistä riitelemättä ja alistamatta sekä tehdä järkeviä päätöksiä niin on sitten vain kaveri pitkässä juoksussa, näinhän se lienee. Tuohon "On tärkeää muistaa, että parisuhteessa on lupa heittäytyä haavoittuvaiseksi ja heittäytyä joskus toisen varaan." sanoisin että ja v...t.

    • etsitaan

      Antoi:

      "
      Sovittelija

      Riita on sinulle kuin kirosana ja pyrit välttämään kaikenlaisia konflikteja viimeiseen saakka. Sinä olet turvallinen kumppani kaikessa rauhallisuudessasi, mutta ajat käytökselläsi itsesi helposti altavastaajan asemaan, eikä se tee itsetunnollesi pitkällä tähtäimellä hyvää.

      Kehittääksesi parisuhdettasi pyri ottamaan jatkossa huomioon kokonaiskuva pienten yksityiskohtien sijaan: riitoja ei aina voi välttää, ja ne harvoin tuhoavat hyvälle pohjalle rakennetun parisuhteen. Rauhallisuutesi on ase, joka oikein käytettynä on mitä parhain lähtökohta tasapainoiseen parisuhteeseen, jossa kumppaneiden halut ja tarpeet otetaan huomioon ja jossa kumpikin on kuin lintukodossa turvassa toistensa syleilyssä – miten elämä ikinä heitteleekään."

    • Minä olen kanssa "hyvä jätkä", eli semmoinen kaverikumppani olisin. En varsinaisesti ymmärrä, miksi tämä olisi niin paha asia, että sitä pitäisi yrittää muuttaa. Eikö kumppanin sitten kuuluisi olla ystävä? Kyllähän seksi parisuhteeseen kuuluu joka tapauksessa. Itse en ainakaan käytännön ihmisenä jaksa innostua mistään turhasta romanttisesta skeidasta.

    • Mies1985

      Marttyyri.

    • Atm on atm

      "Et ikinä saa ketään. Olet friikki. Luovuta jo suosiolla."

    • mammam

      "Äitihahmo". Pitää ikävä kyllä melko hyvin paikkansa, pitäisi opetella vähän välinpitämättömämmäksi. Ei kukaan halua tyttöystävän olevan kuin äiti. Ilmankos olenkin sinkku.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      143
      5157
    2. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      85
      4434
    3. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      50
      4230
    4. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3963
    5. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3749
    6. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3643
    7. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      31
      3605
    8. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      55
      3353
    9. Kokoomus kannatti aiemmin rahoitusmarkkinaveroa - kanta nyt muuttunut

      Kokoomuksen linjanmuutos rahoitusmarkkinaveron suhteen on herättänyt kysymyksiä. Vielä aiemmin puolue antoi ymmärtää kan
      Maailman menoa
      1
      2373
    10. Anna palautetta kaivatullesi.

      Sana on vapaa!
      Ikävä
      183
      2189
    Aihe