Ennenvanhaan ihmiset eli sovussa Inarissa.

paskasakkia.....

Sitten tuli pieni ryhmä loisia jotka yrittivät saada ihmiset riitelemään keskenään. ja itselle yrittivät kaikenlaisia virkoja joissa voi elää loisina hautaan asti, tekemättä mitään oikeaa työtä.

Näitä loisia oli kourallinen mutta saivat paljon pahaa aikaiseksi. Nyt kai tilanne jo rauhoittumassa, toivottavasti.

17

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilanne on muuttunu

      ennen oli ennen mutta nyt on nyt, että silleen.

      • kritiikki jooseppi

        yle sapmi alueen suurin riidankylväjä. Kovinpa muuttui tiedotuslinja ja ei ammattimaisempaan suuntaan. Lapsellista ja amatöörimäistä


    • miksi se siitä muutt

      Ei ole rauhoittunut. Edelleen lappaa maisteria ja tutkijaa jotka "tutkivat" riidan aiheita ja takaavat pitkän leivän itselleen. On jo saatu saamelaiset riitelemään keskenään ja saamelaiset ja suomalaiset keskenään.
      Valtio rahoittaa projektin jos toisenkin ja virat menevät - no, ei ainakaan pätevyyden perusteella. Tottakai se pännii suomalaisia.
      Kaikelta tältä riitelyltä olisi vältytty ellei valtio olisi alkanut jakaa rahaa niin avokätisesti , mutta toivottavasti tässäkin käy niin, että pelaavat itsensä paitsioon ja tappavat lypsävän lehmän, niin sanotusti.
      Loisista on kuule vaikea päästä eroon....ne munivat toisten pesiin. Ja nyt niitä on jo monta kourallista.

    • Paskasakki...

      maksattaa noita riitojaaan ja virkojaan rehellisillä veronmaksajilla. Vituttaaihan oikeasti.

      Samasta asiastahan on kysymys myös Kreikan jupakassa, valtava määrä virkaloisia, jotka elävät kansan kustannuksella. Jolloin kansa lopetti maksamasta veroja. Nyt sitten Kreikan virkamiesten palkat maksatetaan esim. suomalaisilla.

      Veikkaan että kansat kaikkialla alkavat kiertämääjn veroja. Tällaisissa sodissa käy silleen että kansa lopulta voittaa sodan, AINA !

      Ja paskasakki joutuu Siperiaan.

    • team lube

      Sivelkää anal lubea pyllyynne, niin sopu ja rauha laskeutuu inariin.

      • kaalimato5

        Joko tuo anal lube ehti tällekin palstalle, ei ole enää hauskaa vaikka niin luulet.


    • mokomat turhakkeet

      Niin kyllä persut on sellaia riidanhaastajia vaan.

    • Rojalti lappalainen

      Isojako ei hivellyt muuttosaamelaisia, siksi he etsivät nyt rojalteja muuta kautta.

    • elä sovussa...

      no niinhän tässä kävi... kaikenmaaliman linnanmäköt ja aavaskaaret ja saarevaarat vouhottaa... ja paljon paljon muitaki..

    • Lantalaiset?

      Veikkaan, että lantalaisia on liikaa Inarin väestökoostumuksessa. Etenkin luontomatkailu vetää ulkomaista sekä Etelä- ja Keski-Suomen työvoimaa mm. Inariin. Lantalaiset ovat aiheuttaneet riitoja ym. mainitsemiasi.

      • veronmksaja

        Kyllähän ne riitelijät ovat ihan paikallisia tai ainakin lappilaisia. Ns. junantuomat ovat niitä hiljaisia veronmaksajia, jota rahoittavat tätä hullunmyllyä. Mitä nyt muutama junantuoma, joka taloudellisesti hyötyy menemällä käräjäkelkkaan. Ole huoletta. Tällä menolla jäätte kyllä keskenänne riitelemään.


    • näin o

      lopettakaa tyhjänpäiväinen riitely junantuomat että paikalliset,molemmat siis.

      • saattans savolaxit

        EI tule juna Ivaloon, joku porontuoma siellä saattaa olha, sekin pirkka tai savolax juuriltaa.


    • parempi nytte

      Entivanhaan oltiin lampaita, nyt ollaa ärhäköitä kun terrierit.

      • hullu biera69

        sitä se teettää ja menee valtiolle läpi, vieläkö uhkaa yk:lla niin AVOT.


    • paavali20

      Hohhoijjaa

    • myös lappilaiinen

      Saamelaiset ovat riidanhalusta ja ahnetta porukkaa, eivät halua ellää sovussa muiden lappilaisen kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1898
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1601
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1230
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      769
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      712
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe