Uuno iskee naisia pleijerin kaltaisella itsevarmuudella ja renttumaisesta lookistaan huolimatta Uuno harvoin saa pakkeja. Joskus jahti kestää pidempään, mutta lopuksi Uuno valloittaa naisen. Ja valitsee lopuksi kuitenkin aina oman vaimonsa.
Minkä tasoinen mies on Uuno Turhapuro?
Tasoa vai ei?
221123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kyllähän Uuno nyt YTM sentään on. Oleellistahan ei ole, että hän valkkaa vaimonsa - hän voi tehdä niin, koska tietää että aina pääsee yhdentoista naisten kanssa pelehtimään.
Uuno on sikälikin hyvä esimerkki, että jos hän olisi vähän vähemmän itsevarma, vähän ujompi, niin hän olisi taatusti sinne maaseudulle (kotiseudulle) viettämään poikamiesvuosia.
Sanoisin että Uunossa toki on jo päälle päinkin nähtävissä puutteita ja vajavaisuuksia. Mutta Uuno ei huomio tai ei välitä näistä puutteistaan ja vioistaan, ja siksi hän pystyy käyttäytytymään uskottavan itsevarman oloisena naisten edessä. Vaikutelma itsevarmuudesta taasen on naisille miehessä niitä kaikkein tärkeämpiä asioita, ehkä tärkeinkin.
Uunolla on poikuus tallella.
Taidan laittaa risaisen verkkopaidan päälleni ja lähden vetämään kaljaa baarin nurkkapöytään.
Se risainen paita ei tässä asiassa auta mitään, päinvastoin. Ratkaisevan tärkeä asia Uunossa on hänen itsevarmuutensa. Uuno esiintyy naisten silmissä uskottavalla tavalla itsevarman oloisena ja näköisenäkin.
Mitä enemmän sinussa on miehenä puutteita ja vikoja, niin sitä tyhmempi pitää sinun olla huomaamaan näitä puutteitasi pystyäksesi esiintymään naisten silmissä uskottavalla tavalla itsevarmana. Tämä ellet sitten ole todella hyvä näyttelijä.
Uuno on fiktiohenkilö, ja tuolla habituksella ei oikeasti kävisi uunomainen flaksi.
Mitä ihmeen tosikoita täällä on tänään liikkeellä? Kai asioita voi pohtia välillä vähän humoristiseltakin kantilta, kuin parkua päivästä toiseen sitä, että nainen ei halua miestä ja nainen on tyly miehelle.
Ei varmasti kukaan miellä tätä kysymystä suoraan tosielämään peilattavaksi. Kuten moni on hoksannut, kysymys on nyt ennen kaikkea itsevarmuudesta ja ei niin huolitellusta lookista. Näitä ei niin huoliteltuja ilmestyksiä on Suomi pullollaan, vaikka ei ihan Uunon veroisista tapauksista olisikaan kyse.
Ps. naiset eivät halua myöskään tosikkoa.
Kaikki muut oli jo vitsailleet, niin päätin puhua asiaa. Ei makiaa mahan täydeltä.
Ensinäkin se ei ole Uuno Turhapuro..Se on Johtaja Uuno Turhapuro =D
Ja seuraavaksi kyseessä on Speden (nimi on enne), luoma
80-luvun sovinismi-ikoni. Joten Samalla ajatuksen
juoksulla voisi listata Diney hahmot
Esim:Iines ja Heluna pelaavat kateen maaliin Molemmilla
on kaksi miestä vaihtelevasti.
Joten se siitä ja sen merkityksestä =D
Uunon valttia on hänen rohkeutensa ja pelkäämättömyytensä, hän ei pokkuroi ketään. Hänelle ei niin suurta herraa tule eteen, että hän sitä alkaisi pelkäämään tai sille niiaamaan. Hän luottaa täysin omiin kykyihinsä ja itsevarmana hänelle ei merkkaa mitkään ulkoiset vajavuudet itsessään, koska hän tietää että ulkoisilla seikoilla ei naista hurmata vaan hyvillä puhelahjoilla. Pienellä kehumisella on nainen kuin nainen aina valmis mihin vaan, vaikka tarjoamaan ilmaiset pullakahvit tai antamaan ihan mitä vaan, kun kehumiset ja supliikki ovat luokaa Uuno Turhapuro :)
Itsensä likoon laittaminen ja täysillä eläminen voisi kuvailla hahmoa myös. Ja Uuno ei jälkeenpäin itke tuoppiin epäonnistumisiaan, vaan kerää itsensä ja jatkaa eteenpäin, ikuinen optimisti eikä luuseri.
Aivan. Uuno ei turhaan stressaa kuten muut, hän tietää että ihmiset ovat turhamaisia ja siksi helppoja hyväksikäytettäviä. Spede oli oikeastaan nero joka kuvasi hyvin ihmisten jäykkyyttä sosiaalisissa suhteissa. Uunolle ihmiset ovat vain pelinappuloita, joita ei tarvitse sen kummempaa miettiä kuin miten heitä voi käyttää hyödykseen :) Uuno ottaa sieltä mistä saa, eikä hänen tarvitse miettiä etteikö saisi, koska hän tietää ihmisten olevan juuri niin typeriä sisältä kuin hänen naamansa ulkoapäin :)
Uuno on Suomen Travolta
Oot oikeassa:
http://www.youtube.com/watch?v=5aa7sdi14us
Uunon kauluspaita oli niin räjähtävä, että se räjähti rei'ille.
Uunon supliikki ja kyky elää hetkessä on ainutlaatuista. Uuno saa kaiken reilaan puhumalla ja ylittämällä sosiaaliset ennakkoluulot. Ainakin ne Espanjan dance-moowssit. Ja tietenkin siinä armeija leffassa upseerin tyttären kanssa Uunon tenniksen pelailut toi varmaan tuolla naamalla komean sulan hattuun.
Eihän Uuno ole tietenkään ulkoisesti niin komea kuten Beckham tai Teemu Selänne, mutta silti verkkopaita ja liimatukka sekä muoviset aurinkolasit toimii Uunon habituksella.
Nimenomaan miehen jonkun asteinen ujous naisia kohtaan ja vässykkämäisyys saisi tuon lookin miehen tosiaan sinne Kotiseudulle erakoitumaan, vaatii jo pokkaa ja hyvää itsetuntoa tuon Uunon näköisenä liikkua sen ajan Helsingissä.
Speden pahin ylilyönti on tämä ko. uuno. Ärsyttävän tyhmä ja tympeä tyyppi sekä ulkonäöltään että henkiseltä anniltaan. Siksi kai lasten ja miesten suosiossa.
Uuno on ehdottomasti ylimmässä kastissa, Uunolla on voittajan asenne, kaikki muu jää sen asenteen varjoon. Uuno on päättänyt voittaa ja ottaa elämältä sen, minkä haluaa.
Uuno valehtelee naisille olevansa rikas. Siinä se salaisuus on, joka toimii myös tosielämässä.
Hän käyttää titteliä johtaja.
Esim. Espanjan reissulla Uuno iski rikkaan naisen valehtelemalla hänelle olevansa rikas hotelliketjun omistaja. Ja tätä keinoa, rikkaana esiintymistä, hän on käyttänyt monia kertoja.
Ja tuo Uunon temppu toimii myös tosielämässä. Eräs mies iski nuoria naisia sänkyynsä ison liudan valehtelemalla olevansa tosi-tv:n tuottaja.
Toinen julkisuuteen päässyt tapaus oli sellainen, jossa kalliilla (vuokra)autolla liikkunut kalliiseen (vuokra)pukuun pukeutunut mies valehteli naisille olevansa elintarvikealan yrittäjä ja naisten haarat aukesivat. Mies omisti nakkikioskin, joten ei oikeastaan valehdellut.
Eli, kun näyttelee rikasta, saa naisia. SE on se Uunon salaisuus. Ei itsevarmuus.
Rikasta näytteleminen on myös itsevarmana esiintymistä. Varallisuus ja asema se onkin ainoa asia mikä onnistuneiden naisten kaatamisien lsäksi automaattisesti ajaa miestä käyttäytymään naisten silmissä uskottavalla tavalla itsevarmasti. Toki naisia siinä kuin ketä hyvänsä kiinnosta varakkaan miehen seura myös vielä ihan sellaisenaan. Onhan tällaisella miehellä elämän puitteet sellaiset, että niihin siivellä mukaan pääseminen kiehtoo ketä hyvänsäkin.
Vaikka Uuno onkin fiktiohahmo (kuten täällä tosikoimmat ovat jo toistelleet), niin hän on silti yleispätevä vaikkakin karrikoitu hahmo. Uuno ei olisi niin suosittu hahmo, jos hän olisi epäuskottava tai jos hänen toimintansa ja sen seuraukset eivät olisi mahdollisia. Hyvän pilakuvan Uunossa korostuu liioiteltuna tietyt piirteet, jotka ovat kuitenkin todellisia ja aitoja piirteitä, vaikkakin liioittelun keinoin pintaan nostettuja ja näin pilakuva paljastaa jotain kohteestaan, jota ei ehkä ole haluttu myöntää tai ole nähty.
>tavoin