Pohdin, onko lähtökohdilla miten paljon merkitystä?

Nainen kiinnostunut minusta?
On perhekeskeinen eli viettää vanhempien kanssa vielä jonkun verran mm.lomiaan.Eli vahva epäily, että ns, napanuora katkaisematta? Tässä paljon hyviäkin puolia mm. turvallisuus, tuki. Ikä kuitenkin lähentelee jo 30- vuotta.
On hyvin toimeentulevasta perheestä, ei kuitenkaan ainoa lapsi perheessä.

Minä jonkinlainen yksinäinen susi, jolla ei vanhempien tukea sillai reilu 10-vuotta vanhempi, tulen toimeen omillani, mutten ole ns. menestynyt eli rikas taloudellisessa mielessä.

Mietin mielessäni, onko tällaiselle ennustettavissa minkälaista tulevaisuutta? Minulla vahva epäily? Olen pitänyt tarkoituksella etäisyyttä häneen, kun oletan
etten pysty hänelle tarjoamaan sitä, johon on tottunut aiemmin?

Voi olla vaativa ihminen, itsekeskeinen, kestääkö miten vastoinkäymisiä?
Jos kaikki menee hyvin on yhtä hymyä :) Mutta jos ei...?Tällä hetkellä ollaan mielikuvien varassa.
10288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oletko itse kiinnostunut hänestä?

Taustoilla ei ole mitään merkitystä, jos kaksi ihmistä välittää toisistaan ja haluaa saada suhteen toimimaan.

Millainen epäily sinula on?
Millä tavalla hän on vaativa ihminen? Mistä vastoinkäymisistä puhut?

Sinun kannattaisi puhua näistä mieltäsi askarruttavista asioista hänen kanssaan. Me ihmiset olemme kaikki erilaisia vaikka vaikka taustat olisi samat tai päinvastoin. Kukaan ei muutenkaan tiedä toisesta mitää ellei keskustele hänen kanssaan.

Äänestä

Miksi hän ei viettäisi lomiaan vanhempien kanssa, jos on ollut sinkku. Sinä voisit korjata asian, mutta taitaa jäädä tekemättä kun noin epäilyttää.

Äänestä

Kannattaa keskustella ja tutustua, niin selviää kaikki asiat, mitä vähemmän tietää, sitä enemmän luulee väärin. Lyhyessä aloituksessa on liikaa jossitteluja ja kuvitteluja ja vain vähän tietoa. Voi olla ns. aikuisten kesken loma, eikä aloittajan ajatuksella vanhemmat ja lapsi lomalla. Jos mieltää suhteet vanhempiin siten, että heidän kanssaan ei voi olla aikuisesti "kaveri" tai tehdä asioita yhdessä aikuisesti, niin onko silloin aloittajalla jäänyt sen napanuoran katkeamisen jälkeen muodostamatta uusi aikuinen suhde vanhempiinsa?
Mitähän aloittaja ajattelisi, jos hänestä ajateltaisiin asioita, mitkä perustuu vain joihinkin olettamuksiin.

Äänestä

Kyllä hän minua kiinnostaa? Vaikea vielä sanoa kuinka paljon, riittävästi?
Lähes kaikki tietoni olettamusta ja mielikuvaa hänestä?

Sen verran epävarmaa ainakin minulle, että olen jäänyt odottamaan merkkejä, joilla mielikuva vahvistuisi enemmän todelliseksi? Epäily enemmän sitä, että onko miten riippuvainen vanhemmistaan, kuinka paljon hakee tukea heistä ja onko minulla mitään oikeuksia niissä kuvioissa?

Vaativa ihminen? Oletan totisuudella "ilme" monessa tilanteessa, kun kohtaamme? Voi olla myös jännitystä? On aika perusteellinen tekemisissään, ei niin luontevaa hymyily? Pehmeys ja lämpö antaa vielä odottaa :)

Vastoinkäymisillä tarkoitan yleensäkin asioita, jotka tulevat yllätyksenä ja eivät ole aina niin mieleisiä? Ilmassa paljon jännitteitä, mikä pitää tiettyä etäisyyttä välillämme.

En koe asiaa negatiivisena, että lomailee vanhempien kanssa, enemmän suotavanakin? Mutta ...onko se miten terveellä pohjalla. Kuullut vain tilanteita, joissa jo pienistä vastoinkäymisistä huudetaan vanhempia apuun? Pieniksi asioiksi
koen asiat, jotka pitäisi pystyä hyvin sopimaan kahden kesken?

Minun ehkä siksikin vaikeampi hahmottaa tilannetta, koska oma suhde vanhempiini enempi etäinen, en ole sillai saanut tukea ja turvaa omailta vanhemmiltani, enkä siitä syytä ainakaan häntä. Nämäkin ehkä voivat tuottaa eripuraa, vaikka itse koen itseni sovittelevaksi ihmiseksi, enkä purnaa asioista yleensä, ennenkuin koen tilanteen jonkinlaiseksi ongelmaksi?

Tiedän, että minusta on ollut ja on tulevaisuudessakin paljon olettamuksia, joskus voivat olla mairitteleviakin, mutta myös negatiivisiakin, olen kohdannut narsistini työelämässä, joka myös todettu monen muun kollegan kesken, ehkä tämäkin osaltaan tehnyt minusta vähän varovaisemman?

Elämä opettaa- sanotaan! Olen samaa mieltä, jostain pitäisi saada annos rohkeutta lisää, uskaltaisi paremmin kohdata eteen tulevia tilanteita.

Äänestä

Eli koko käsityksesi hänestä ja hänen kiinnostuksestaan sinua kohtaan on vain omien korviesi välissä. Vähän friikkiä...

Äänestä

Aivan sairas nainen. Viettää nyt lomiaan vanhempiensa kanssa. Ties minkälainen psykopaatti sieltä kuoriutuu. Pelasta itsesi!

Äänestä

Aika paljon sinulla on kaikenlaisia ennakkoluuloja muutamien omien johtopäätöksiesi pohjalta.

Vaativa vain siksi että on joskus jonkin tyyppinen ilme? Entä miten hymyilyn luontevuus kertoo vaativuudesta?

Mistä päättelit ettei hän kestäisi vastoinkäymisiä? Tiedätkö muka millaisia vastoinkäymisiä hänellä on tai ei ole ollut elämässään.

Ei hyvät välit vanhempiin tarkoita sitä että olisi heistä jotenkin riippuvainen, tai että se suojaisi kaikilta vastoinkäymisiltä. Tarkoittaako muka napanuoran katkaiseminen sitä että täytyisi pistää välit vanhempiin poikki, eikä saisi edes lomalla käydä heidän luonaan?

Jotenkin tuntuu että sinä itse haluat jotenkin korostaa sitä itsenäisyyttäsi ja pidät esim. yhteydenpitoa vanhempiin jonkinlaisena heikkouden merkkinä.

Äänestä

Minustakin kuulostaa siltä, että sinä et uskalla sitoutua. Kyllähän sitä kaikenlaista tulee vastaan suhteessa, mutta niistä on päästävä aina yli. Ei sitä voi etukäteen tietää, millainen toinen on. Sinun kannattaisi ottaa riski ja tutustua häneen. Samalla voisit myös tutustua hänen vanhempiinsa ja katsoa, millaisia ihmisiä he ovat. Ehkä huomaatkin, että he ovat todella mukavia tyyppejä ja heidän seurassaan on kivaa viettää aikaa.

Äänestä

Välit vanhempiin, jonkinmoiset erot taustoissa, ikäero, tulokysymykset, luonne.. Mistä tahansa asiasta saa ongelman, jos haluaa ja tässähän näitä tuli jo pitkä lista. Missäkähän suhteessa näitä asioita ei miettisi, mutta kyllä näistä ihan riittävän paketin saa kasaan, jos ei halua edetä. Jos haluaisi, ei niissä mitään oikeaa todellista ongelmaa ole, mistä ei voisi esimerkiksi puhua. Kun ei ole olemassakaan oikeita ongelmia, voi kehitellä niitä vaikka hyvistäkin asioista. Hyvä esimerkki siitä, miten ei löydy koskaan ketään sopivaa, kaikilla valitettavasti yleensä on luonne tai perhe tai jonkinmoset taustat tai tulot. Onko ne sitten vika vai ei, jokainen saa sen itse päättää. Kannattaa myös tarkastella onko oma asenne negatiivinen vai positiivinen vai yleensäkin neutraali toisarvisille asioille. Itse voi valita asennoitumisensa. Sehän sen suhteen lopettaa tai vie eteenpäin, ei näistä asioista mikään.

Äänestä

Loppupeleissä koen rimakauhua asiasta, niinkuin aiemmin sanoin: että olen jäänyt odottamaan merkkejä, joilla mielikuva vahvistuisi enemmän todelliseksi?
Itse saan valita ja mitä koen tärkeäksi ja mitä vähemmän, kaikkeen en viitsi kommentoida. Haasteet enemmän minun korvien välissä, miten valmis olisin muutoksiin, hyväksyntä "ikäero" jne?

Puhuminen avaa silmiä, puhumattomuus lisää etäisyyttä. Turha näitä on aprikoida,
omat asiat pitää saada balanssiin, sit on parempi miettiä syvemmin, miten edetä jne.
Enemmän olen näitä asioita alkanut miettiä mielessä, kun en haluaisi toista loukata?
Ehkä olen loukannutkin saamattomuudellani, paljon asioita tapahtunut ja kyl tiettyjä asioita aistii?

Täytyy funtsia juttua mielessä, voi hyvinkin olla jo aika ajanut tilanteen ohi eli turha spekuloida enempää. Kiitoksia hyvistä kommenteista. Itsehän sen jollain tapaa tietää missä mennään ja onko mitään mahdollisuuksia edetä asiassa enempää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etäisyyttä? kirjoitti:

Nainen kiinnostunut minusta?
On perhekeskeinen eli viettää vanhempien kanssa vielä jonkun verran mm.lomiaan.Eli vahva epäily, että ns, napanuora katkaisematta? Tässä paljon hyviäkin puolia mm. turvallisuus, tuki. Ikä kuitenkin lähentelee jo 30- vuotta.
On hyvin toimeentulevasta perheestä, ei kuitenkaan ainoa lapsi perheessä.

Minä jonkinlainen yksinäinen susi, jolla ei vanhempien tukea sillai reilu 10-vuotta vanhempi, tulen toimeen omillani, mutten ole ns. menestynyt eli rikas taloudellisessa mielessä.

Mietin mielessäni, onko tällaiselle ennustettavissa minkälaista tulevaisuutta? Minulla vahva epäily? Olen pitänyt tarkoituksella etäisyyttä häneen, kun oletan
etten pysty hänelle tarjoamaan sitä, johon on tottunut aiemmin?

Voi olla vaativa ihminen, itsekeskeinen, kestääkö miten vastoinkäymisiä?
Jos kaikki menee hyvin on yhtä hymyä :) Mutta jos ei...?Tällä hetkellä ollaan mielikuvien varassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu