Kasvissyönti ja hiukset

Olen ollut kasvissyöjä sen 10 vuotta ja siitä lähtien hiukset ovat olleet ohuet, karheat eivätkä kasva kovin pitkiksi.

Koska olen ollut mies, olen ajatellut sen olevan normaalia kaljuuntumista, mutta kun hiukset eivät ole kuitenkaan hirveän nopeasti lähtenyt ja joka kohdassa on vieläkin tukkaa enemmän tai vähemmän niin ajattelin että josko tuo kasvissyönti olisi tässä osasyynä?

Aikaisemmin minulla oli nuorena pitkä ja paksu tukka, mutta nyt sen ei voi kovin pitkäksi enää kasvaa kun ei kasva. Hiuksien muutos alkoi juuri tuossa kasvissyönnin yhteydessä.

En ole koskaan syönyt tämän 10 vuoden aikana mitään vitamiinilisiä eikä minulla ei nyt ole pitkään aikaan ollut mitään erikoista syytä kasvissyöntiin. Liekö koskaan ollutkaan, kun oli vain nuoruuden kokeiluja. Nyt on jäänyt lähinnä tavaksi ja en minä mitään liharuokia sen puoleen osaa valmistaakaan.

En tässä kuitenkaan ihan suoralta kädeltä alkaisi lihoja syömään vaan kysyisin neuvoja mitä vitamiinilisiä kannattaisi ottaa jotka saattaisivat vaikuttaa hiuksiin jos ei mitään lihaa/kanaa/kalaa ole syönyt?

7

468

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 80'sScareNoHair

      E- ja B12-vitamiineja (muitakin B-vitamiineja), mutta kohtuullisesti, sillä molemmilla on liika-annostuksina haittavaikutuksia. D-vitamiiini nykysuositusten mukaan ei tee pahaa. Esim. kananmunasta saa noi kaikki helposti, mutta jos olet totaalinen kasvissyöjä niin sekin on ulkona.

      Syö vitamiinilisiä kokojyvätuotteiden oheen ja sen lisäksi paljon pähkinöitä.

    • kakakaks

      Taitaa johtua muusta syystä kuin ravinnosta. Ihmiset nyt vaan vanhenee. Yleensä tukka vähintään ohenee, myös naisilla.

    • kohta täyskalju jo

      Minulle kävi kuitenkin samanlailla, eikä minun suvussa ole juurikaan kaljuja ihmisiä.
      Molemmilla vanhemmilla veljilläni on paksu tukka, mutta minulla on kasvissuýöjän kalju jo aika pitkällä. Joku on asia yhteydestä kasvissyöntiin maininnutkin.

      • syö lihaa

        jokainen on kuiteskin yksilö ja geenit on eri tavoin sekoittuneet samankin perheen sisaruksissa. Voit syödä lihaa ja kokeilla josko se harja vielä muuttuu... eipä taida.


    • Sedä

      Ei siinä lihalla oo väliä, kyllä kasvissyönnilläkin tukka pysyy. Mut jos ruokavalion riittävyys epäilyttää, niin kannataa syödä paljon erilaisia tuoreita kasviksia (vitamiineja ja hivenaineita!), ja vaikka D ja Kalsium -rikastettuja kasvimaitoja päälle. Lautasmallilla kyllä yleensä pärjää ihan hyvin. B-vitamiineja esim täysjyväviljasta.

      Ite en ole huomannut mitään, mut olenkin niin nuori että olii aika ihme jos ei olisi hyvät hiukset :D

    • vegetaristi1

      Tuli tässä mieleen, että mahdatkohan nauttia proteiinia tarpeeksi. Hiuksethan koostuvat pääasiassa proteiinista. Minkä verran olet nauttinut eri palkokasveja, siemeniä ja pähkinöitä? Niitähän pitäisi syödä päivittäin lihan sijasta.

      • Vegetsy

        Entä saatko rasvaa tarpeeksi?

        Itse olen todistuskappale siitä että kasvissyönti ei ohenna hiuksia. Minulla oli lapsena ohuet ja lyhyet hiukset. Kun aloin kasvissyöjäksi hiukset alkoi kasvaa ja paksuuntua. Edelleen kun aloin vegaaniksi niin hiukseni paksuuntuivat ihan hurjasti. Nyt minulla on paksu tukka reisiin asti.

        Millaista shampoota käytät? Tarkista että siinä ei ole silikonia. Suosittelen ihan luomushampoota. Kannattaa myös hieroa ja liikutella päänahkaa, usein kaljuilla on ihan tiukka, liikkumaton päänahka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe