Valheista on toistuvasti käytetty sanaa totuus

Tule Jeesuksen luo

Valheiden kopioijana tunnettu nimimerkki Saara.

Kristityt ovat aina kastaneet lapsensa apostoliselta ajalta asti. Myöhempinä aikoina, 1500 luvulla on tullut kristinusdkon piiriin sotkemaan uudestikastajahurmahenkiä, joista Luther hyvin ansiokkaasti varoittaa kristityitä.

Kristinuskon piirissä on aina liikkunut monenlaisia henkivaltoja joille ei yksinkertaistakin yksinkertaisempi evankeliumi Kristuksesta avaudu.
Näille hurmahengille on tyypillistä lisätä evankeliumin ilosanomaan
omiaan. Paavalin aikana tyypillistä oli judaismin sotkeminen ympärileikkauksineen
ja lain (siis tekojen) kautta vanhurskautumiseen pyrkimisineen kristinuskoon.
Tämä tekojen kautta vanhurskautumaan pyrkiminen on edelleen vaanimassa
kristinuskoa, jossa Jumala vanhurskauttaa syntiset uskon kautta ilman tekoja.

On valtava ero vanhurskauttaako Jumala ihmisen armosta Kristuksen tähden ilman tekoja, vai vanhurskauttaako ihminen itse itsensä tuhansilla itse keksimillään konsteilla.

Näillä ihmiskonsteilla on aina tyypillisesti nimenä henki, siksi että ne näyttäisivät ikään kuin Jumalalta tulleilta, ja joskus niitä kutsutaan myös seurakunnaksi.Vanhoillislestadiolaisilla näitä ihmisoppeja kutsutaan ovelasti "armoneuvoiksi" ja esikoislestadiolaisuudessa "yhteiseksi ymmärrykseksi".

Saaran harhassa "pyhä henki", siis hänen oma mielikuvituksensa sanoi sitä ja sanoi tätä.

Lopun aikojen humpuukiuskontojen tunkeutuessa kristinuskon piiriin väellä ja voimalla on hyvin tärkeätä kristityille lukea Raamattua ja kuunnella tervettä Raamatun opetusta, ettei tapahtuisi näitä ikäviä asioita joita erityisesti uskostaan ja seurakunnastaan luopuneille näyttää olevan tyypillisiä lankeemuksen paikkoja, nämä keskiajalla ja jo ennen sitäkin egyptiläisten noitien piirissä syntyneet syntyneet taika ja henkiopit.

Syntiinlangenneen (ylpeys) ihmisen mieli on altis imaisemaan itseensä kaikenlaista "yliluonnollista" voimaa, kaikkialta sieltä missä sitä ikinä on tarjolla. Näin syntyvät myös hengelliset harhat. Totuuden (kuolevainen syntinen heikko erehtyvä ja apua tarvitseva) kohtaaminen itsessä ei ole ollenkaan miellyttävää, sen sijaan voima valta ja riippumattomuus (jotka ovat yksin Jumalan) nämä henkivallat ovat yli kaiken viehättäviä.

Me tunnistamme lähestyvän vihollisen siitä heti että sillä on esitettävänä uudempaa ja parempaa kuin 2000 vuotta sitten julistettu evankeliumi. Moni vihollisen pettämäksi joutunut (perisynti tunnistamatta) ei saata ymmärtää miksi niin hyvä kaunis ja ihana onkin saatanasta lähtevää. Ja viimeisen päälle tervalta vaikuttava onkin Jumalasta lähtöisin.

Olellista onkin tiedostaa itsessään oleva translaattori (peristynti) joka kääntää kaiken Jumalalta tulevan hyvän ja ihanan nurin. Vasta silloin kun tajuaa perisynnin, tajuaa myös totuuden ja vihtahousun tarjoamat enkelinkuvat alkavat kirkastua oikeassa karvassaan ihmiselle. Moni ei vielä elämänsä raunoioillakaan oikein tiedosta missä meni vikaan, kun kutinat olivat kaikki niin ihanasti kohdallaan.

Pe'rkele osaa kutitella oikeista kohdista syntisiä, ei se ole tyhmä. Uskonnolliselle se tarjoaa lisää uskoa ja uskon poweria hengen kautta. Näin nuo ressukat nielevät myrkyn mukamas Jumalan viljana ja Pyhän Hengen voimana. On hirveätä kuunnella tällä tavalla viholliselta petetyksi tulleiden ihmisten uhoamista.

Ei todellakaan voi verrata perkeleen evankeliumia (ylpeiden henki uhoa) ihaniin ilosanoman tuojien askeliin.

Oi Jeesus leipä elämän, sä tässä läsnä olet. JOs olet syntinen, niin tervetuloa Jumalan lasten joukkoon, Jeesus odottaa sinua saadakseen armahtaa sinua ja antaa kaikki syntisi anteeksi. Tule sillä kaikki on valmistettu. Aamen!

13

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100%

      Saaralla on erittäin raitis ja kirkas evankeliumi.

      • Sonta ei kuulu tänne

        Mikä Saaran julistuksessa on raitista? Olen lukenut hänen avauksistaan vain otsikot en ole lukenut muita viestejä sen jälkeen kun alkoi tulla todellista kuraa, josta lakikin määrää rangaistuksen. Avauksien otsikotkin ovat poikkeuksetta täyttä valhetta.
        Saa'tana tietenkin rakastaa valhetta sehän on hänestä itsestään. Valhe on ruokaa hänen orjilleenkin. Nam nam sano sit'sontiainen. Ikävää vain että kaikki päättyy kadotukseen, mitä sen muuten väliä olisi mitä ihmiset täällä elämänsä aikana puuhastelevat.

        Jokainen saa tietenkin käyttää Jumalalta saamansa elämän lahjan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta eikö teillä todellakaan ole sonnallenne parempaa paikkaa kun Jeesuksen lampaiden ruokailupaikat?


      • Katso omaa tilaasi
        Sonta ei kuulu tänne kirjoitti:

        Mikä Saaran julistuksessa on raitista? Olen lukenut hänen avauksistaan vain otsikot en ole lukenut muita viestejä sen jälkeen kun alkoi tulla todellista kuraa, josta lakikin määrää rangaistuksen. Avauksien otsikotkin ovat poikkeuksetta täyttä valhetta.
        Saa'tana tietenkin rakastaa valhetta sehän on hänestä itsestään. Valhe on ruokaa hänen orjilleenkin. Nam nam sano sit'sontiainen. Ikävää vain että kaikki päättyy kadotukseen, mitä sen muuten väliä olisi mitä ihmiset täällä elämänsä aikana puuhastelevat.

        Jokainen saa tietenkin käyttää Jumalalta saamansa elämän lahjan parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta eikö teillä todellakaan ole sonnallenne parempaa paikkaa kun Jeesuksen lampaiden ruokailupaikat?

        Sinun omat kirjoituksesi ovat suoraan syvyydestä! Onneksi lampaat tuntevat Paimenen äänen ja huomaavat ettei se ainakaan sinun katkerista viesteistäsi kuulu. Olet pahan vallassa. Kristitty ei kirjoita tuollaista katkeraa sappea. Tilasi on säälittävä. Saaran kirjoitukset ovat todellista kirkkohistoriaa, jota et näytä tuntevan ollenkaan. Älä aliarvioi meitä lukijoita, kyllä me osaamme ajatella itsekin. Nämä ilkeilevät "tiedotteesi" ovat vain osoitus siitä, että olet itse heikoilla. Tuollainen toisten panettelu tulee itseltään paholaiselta, jonka vallassa kirjoitat ja katkeruus ja viha sävyttävät kaikki kirjoituksesi.


    • hyhmikälemu

      Hävytön kirjoitus, hyi olkoon !

      • se on menoa

        PIru suuttuu piru suuttuu totuuden kuullessaan, näinhän sen pitääkin olla. Kiitos Jeesus.


      • se on menoa kirjoitti:

        PIru suuttuu piru suuttuu totuuden kuullessaan, näinhän sen pitääkin olla. Kiitos Jeesus.

        "PIru suuttuu piru suuttuu totuuden kuullessaan, näinhän sen pitääkin olla. Kiitos Jeesus."

        Kummallakos puolella se plru nyt oikein on? Tuntomerkit suuttumisesta, toinen toisensa haukkumisesta ja panettelemisesta ovat ihan täsmälleen samat molemmin puolin. Mistä siis pitäisi ulkopuolisen tunnistaa totta puhuvat?


    • nollastapois

      Vai että "te" erotatte lähestyvän viholisen !

      Te ette erota kuulkaas yhtään mitään, koska vihollinen on työnantajanne ollut jo satoja vuosia julistaessanne kaikkea muuta kuin Raamattua ympärillenne.

      Jos "te" jotain erottaisitte, näksistte edes sen kuinka pölhöissä opinhulluuksissa riiputte niinkuin isännekin niin tekin, ja vihaatte kaikkea joka tuulahtaakaan terveelle Apostoliselle opille.

      Millainen "erottelija" sellainen mahtaa olla, joka julistaa joka toisessa lauseessa sellaisia oppeja joista ei raamattu sanallakaan mainitse, kertokaapas se !

      • ei ol epäselvää

        nollastapois29.5.2013 09:26

        Kyllä sinuskain näkee paremmin kuin helposti kenen isän lapsia olet.

        Vastaappa yhteen kysymykseen, miksi et jätä palstaamme rauhaan?
        Jos sinulla olisi rauha Jumalan kanssa, viihtyisit aivan varmasti ystäviesi
        seurassa. Nyt ei piru anna sinulle rauhaa, Jumalan lapsia on vainottava
        joka päivä säännöllisesti ja käytävä sotkemassa puhtaan evankeliumin
        lähdettä. Lähtösi tästä maailmasta tulee olemaan kova, ellei kivisydämesi
        säry ja taivu parannukseen.


      • 2+16
        ei ol epäselvää kirjoitti:

        nollastapois29.5.2013 09:26

        Kyllä sinuskain näkee paremmin kuin helposti kenen isän lapsia olet.

        Vastaappa yhteen kysymykseen, miksi et jätä palstaamme rauhaan?
        Jos sinulla olisi rauha Jumalan kanssa, viihtyisit aivan varmasti ystäviesi
        seurassa. Nyt ei piru anna sinulle rauhaa, Jumalan lapsia on vainottava
        joka päivä säännöllisesti ja käytävä sotkemassa puhtaan evankeliumin
        lähdettä. Lähtösi tästä maailmasta tulee olemaan kova, ellei kivisydämesi
        säry ja taivu parannukseen.

        Täällä ei ole teidän toimestanne mitään puhdasta evankeliumia.

        teillä on harhaiset sakramenttinne, luulouskonne ja taistelunne kaikkea tervettä vastaan.

        siinä on palstanne sisin olemus.


    • 12+15

      Kaikki Saaran kirjoitukset ovat raitista evankeliumia. Hän yrittää eri kulmista lähestyä tätä pyöreää pimeyttä jossa ei ole kuin naulanreikien aukkoja joista valo saattaisi päästä sisään.

      Mutta ei tämä joukko etsi totuutta, heillä on se jo omasta luulostaan ja siksi ainut reagointi on vetää kaikki defenssit päälle kun joku Jumalan mailmasta lähtöisin oleva koittaa tunkeutua siihen pallomaiseen mustaan sokeaan pimeään !

      • 10+11

        Valehtelet. Eipä ole saaran, vaan hurmahenkieksyttäjien tekstejä. :))))))))))

        saaralla on vihollisen voimaa käytössään ja sen on myöskin tahto halventaa kirkkoa minkä ehtii.

        Sanoutukaa irti moisista amerikan opeista!


      • hyhyyh
        10+11 kirjoitti:

        Valehtelet. Eipä ole saaran, vaan hurmahenkieksyttäjien tekstejä. :))))))))))

        saaralla on vihollisen voimaa käytössään ja sen on myöskin tahto halventaa kirkkoa minkä ehtii.

        Sanoutukaa irti moisista amerikan opeista!

        Uudestisyntymättömänä sinulla ei ole mitään millä puntaroit oikeaa tai väärää !

        heiluttelet isien vanhoja villahousuja ja lemut on sen mukaiset.


      • 11+13
        hyhyyh kirjoitti:

        Uudestisyntymättömänä sinulla ei ole mitään millä puntaroit oikeaa tai väärää !

        heiluttelet isien vanhoja villahousuja ja lemut on sen mukaiset.

        hyhyyh
        29.5.2013 14:55


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persujen vaalilupaus oli euron bensa

      Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.
      Maailman menoa
      89
      2098
    2. Vain vasemmistohallitus saa minut menemään töihin

      Änkyräkapitalistien sortaessa kansaa en laita rikkaakaan ristiin. Elän mielummin Kelan tuilla, ja jos niitä leikataan, n
      Maailman menoa
      33
      2070
    3. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      50
      1825
    4. Topi osti Askon

      Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan
      Maailman menoa
      75
      1350
    5. Mitä kirjainta kaipaat?

      Pitkästä aikaa tämmöistä. Onko kirjain muuttunut edellisestä. ☺️
      Ikävä
      86
      1241
    6. Kastaa ja upottaa on eri sanat

      Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan
      Kaste
      219
      1141
    7. Uskomatonta touhua!

      Ei olis uskonut että kateus yrittäjää kohtaan menee noin pitkälle. TTP:ssa irrotettu sähköjohto jäätelöaltaasta. Kaikki
      Haapavesi
      31
      1029
    8. Oliko se oikeasti epäselvää

      sinulle että olin ihastunut sinuun? (Ymmärrän että siitä on aikaa, eikä voi olettaa että kaikkea muistaisi tai että men
      Ikävä
      51
      934
    9. Miten hän sinua katsoi?

      😊😊😊😊😊😊
      Ikävä
      67
      926
    10. Miksi eduskuntatalon portaille sytyttään tänään 8 645 kynttilää?

      Oikeus elämään ry järjestää lauantaina 21.3.2026 tapahtuman, jossa Eduskuntatalon portaille sytytetään 8 645 kynttilää.
      Luterilaisuus
      280
      884
    Aihe