Eli työpaikallamme on sellainen käytäntö että jos tulee vaikka tunnin varoitusajalla tuuraamaan jotakuta joka on jäänyt sairaslomalle, ei kyseiseltä vuorolta makseta palkkaa, vaan tunnit annetaan vapaana. Mara-tes kyseessä. Onko laillista??
Monet ovat suostuneet tulemaan töihin vapaa-päivänä siinä uskossa että siitä maksetaan.
Monet ovat suostuneet tulemaan töihin vapaa-päivänä siinä uskossa että siitä maksetaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Alla tes:n pykälä. Oleellista siinä on, että voidaan sopia eli työnantaja ei voi määrätä yksipuolisesti.
MaRaVa-tes
20 § Korotetun palkan vaihtaminen vapaaseen
Lisä- ja ylityöstä tai V-, X- tai JP-vapaana tehdystä työstä maksettava palkka voidaan sopia vaihdettavaksi osaksi tai kokonaan vastaavaan vapaa-aikaan työntekijän säännöllisenä työaikana. Ylityötä vastaavan vapaa-ajan pituus lasketaan noudattaen mitä edellä on säädetty korotetusta palkasta.
Vapaa on annettava kuuden kuukauden kuluessa lisä- tai ylityön tekemisestä, ellei toisin sovita.
Vapaan ajankohdasta on pyrittävä sopimaan. Jos sopimukseen ei päästä, määrää työnantaja vapaan ajankohdan, jollei työntekijä vaadi korvausta rahana.
Esimerkki.
Työntekijä on tehnyt X-päivänä töitä 6 tuntia. Koska X-päivänä tehdystä työstä onsuoritettava 50 %:lla korotettu palkka, on vapaa-aikahyvitys 9 tuntia.
Jestas sentään. Ettekö te kysy miten maksetaan, ennen kuin lupaatte mennä vapaapäivänä töihin? Ja jos kerran jo tiedätte, että ei makseta, niin miksi sitten kuitenkin menette vapaapäivänä töihin.
Ruvetkaa etsimään työehtosopimusta työpaikaltanne ja sopikaa, että edes yksi hemmo lukee sen ja tietää, mitä siinä lukee sitten, kun tulee seuraava epäselvyys. Toinen vaihtoehto on, että liitytte liittoon, niin ei tarvitse etsiä itse vastauksia eikä turvautua keskustelupalstojen "asiantuntijoihin", vaan saa liitosta oikeasti oikeita tulkintoja ja apua.
http://www.pam.fi/fi/jasenyys/liity/Sivut/Default.aspx