Mies haluaa muuttaa yhteen

Tapasin neljä kuukautta sitten mukavan tuntuisen miehen, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Kaikki meni aluksi hyvin, kunnes miehelle selvisi että asun omistusasunnossa. Siitä lähtien hän on painostanut yhteen muuttamisella, koska itse asuu vuokralla. Hokee vain koko ajan kuinka paljon (hän) säästäisi. Minä en ole yhtään innostunut asiasta näin tuoreessa suhteessa ja olen sen sanonutkin. Jotenkin tuntuu että miestä kiinnostaa enemmän saada halvempi kämppä kuin hyvä parisuhde. Viime viikolla sävy inttämisessä muuttui jo melkein uhkavaatimuksen puolelle: joko muutamme yhteen tai erotaan.

Minulle on selvää etten aio päästää häntä muuttamaan asuntooni tässä vaiheessa. Mietin vain onko mitään keinoa enää pelastaa lupaavasti alkanutta suhdetta vai joudunko vain toteamaan että erotaan sitten. Kaikki toimi hyvin niin kauan kun mies luuli myös minun asuvan vuokralla.
12343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

erotkaa. ei hän sinusta välitä oikeasti

Äänestä

Joo, aika selvä peli. Susta tulee sen palvelija ja joudut myös elättää sitä koska sulla oma asunto. Tää miehes saa siten kaiken halvalla ja tarjottimella. Tuskin se sulle mitään vuokraa edes maksaisi eikä auta kotitöissä. Älä siis missään nimessä päästä sitä asuntoosi. Selväsi joku hyväksikäyttäjä joten eroa.

Äänestä

Eroa. Eroa. eroa eroa eroa eroa.

Hush pois mokoma! Älä IHMEESSÄ anna kääntää päätäsi!!!
Jos suhde ei miestä kiinnosta muulla ehdolla kuin sun omistusasuntoosi muuttamalla, eroa eroa eroa eroa!!!!!!!

Äänestä

Samaa mieltä kuin edellisetkin, että aika huonolta kuullostaa, kun noin lyhyen seurustelun jälkeen alkaa jo painostamaan yhteen muuttoon. Mies miettii vaan hyötyä
minkä sinusta saisi rahaa säästämällä, jos on oikeesta syystä kanssasi niin jaksaa odottaa vaikka pari vuotta yhteenmuuttoa.

Äänestä

Noin lyhyessä ajassa yhteenmuuttamiseen ei ole mitään tarvetta niin kuin itsekin olet ajatellut. Suhteen saa halutessaan toimimaan vaikka eri asunnoissa asuisittekin. Tuntuu lisäksi siltä, että miehesi on kontrollinhaluinen (joka toisaalta on hyvä asia että se selviää jo näin alkuvaiheessa). Ole varovainen.

Äänestä

Joo jos mies arvostaa noin vähän omaa kotiaan, saat olla varma että on lois eläjä luonne. Itse asun vuokralla enkä MISTÄÄN hinnasta luopuisi omasta rauhasta 4kk seurustelun jälkeen, kantaisi tavaroitani kenenkään omistusasuntoon. arvostan itseäni ja elämääni senverran. vain juopot, uhkapelurit, ulos otossa olevat rahankäyttövaikeuksiset luuserit tai sitten ahneet loiset on valmiita muuttamaan yhteen että pääsisivät omista rahahuolistaan ja antavat toisen harteille luoda KOTI, koska heillä itsellään ei ole kotia.
kodittomuus on sellainen tila, että ihminen ottaa sitten toisilta heidän kotinsa itselleen..kuin loinen joka menee etanan kotiloon niin että se etana ei enään mahdu sinne itse. Tai käki joka munii toisten pesään ison ruman munan, koska ei osaa rakentaa omaa pesää tai ei viitsi. luonnonvalintaa on sitten se, kuka tähän suostuu..tyhmäthän karsiutuu luonnossakin syrjempään rooliin.

Äänestä

Minä näen vain yhden mahdollisuuden pelastaa hyvin alkaneen suhteenne: sanot miehelle jämäkästi mutta ystävällisesti, että vaikka pidät hänestä paljon niin yhteenmuutto ei tule kysymykseen nyt eikä vielä pitkään aikaan ja haluat, että hän lopettaa siihen painostamisen. Sanot, että et halua kuulla asiasta enää puhuttavan, se on osaltasi loppuunkäsitelty.

Jos mies haluaa sinut eikä ketä tahansa jonka katon alle pääsisi, hän kunnioittaa tahtoasi. Jos hän ei kunnioita niin et menetä yhtään mitään vaikka suhteenne päättyykin.

Älä itse sorru samanlaiseen "jos et ... niin minä..." vaan ilmaise vain oma tahtosi. Aikuinen ihminen joko kunnioittaa sitä tai ei.

Äänestä

Yksi hyvä kuttu on että sanot miesystävälle että kay mutta 500€ joudut maksamaan vuokraa minun luona asumisestasi että silleen. Näyttää siltä että miea muuttaa sinun luo ja luulee että saa asua ilmaiseksi ja säästää siinä ettei itsellä ole asumi´skuluja ollenkaa. Ei noin lyhyen suhteen takia kannata yhteen muttaa vaa edetä ihan rauhassa ja kun yhteen muttaa niin ostakaa toinen asunto mikä on yhteinen niin hyvä tulee ja laitat nykyisen vuokralle niin sjoituksesi kasvaa korkoa.

Äänestä
  • Rahalla ei voi mitata oman kodin arvoa, että sinne muuttaa joku kusiletkun kantoteline.:) jos miehelle sanoo että maksa, arvaapa maksaako enään kun on saanut jalkansa ovenväliin. Varmaan keksii jotain "ei tässäkuussa voi, kun pelasin kaikki rahat" ..sitten se ap vasta lirissä on jos muu rahalla sen oman kotinsa..mulle ei riittäisi ihan 500 euroa siitä että loinen muuttaa asumaan. Sehän on "hu0raamista" melkein, jos ei halua toista asumaan mutta rahan takia suostuu.

    Äänestä

Täysin samaa mieltä kuin kaikki muutkin: älä missään tapauksessa laske miestä asuntoosi!!!! Ei ede vierailulle!

Äänestä

Ei kuulosta hyvältä, ei edes toi et maksaisikin sen 500€/kk, jossain vaiheessa alkaisi tinkaaminen esim. ei osallistu safkojen kustannuksiin tms.
Jos tilanne muuttuu uhkaavaksi mielestäsi silloin kannattaa ottaa etäisyyttä, jos käyttäytyy niin itsekkäästi niin ajanmyötä voit joutua pahemmin alakynteen.
Uhkaava käytös kuulostaa jo siltä, ettei näe tilannetta sinun näkökulmasta.

Toisen kunnioittaminen ja arvostaminen, löytyykö sellaisia puolia?

Äänestä

sanot ettet ole valmis yhteen muuttoon ja haluat kuiteskin jatkaa suhdetta. jos mies häipyy tuon takia niin huh huh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asunnonomistajatar kirjoitti:

Tapasin neljä kuukautta sitten mukavan tuntuisen miehen, jonka kanssa aloin seurustelemaan. Kaikki meni aluksi hyvin, kunnes miehelle selvisi että asun omistusasunnossa. Siitä lähtien hän on painostanut yhteen muuttamisella, koska itse asuu vuokralla. Hokee vain koko ajan kuinka paljon (hän) säästäisi. Minä en ole yhtään innostunut asiasta näin tuoreessa suhteessa ja olen sen sanonutkin. Jotenkin tuntuu että miestä kiinnostaa enemmän saada halvempi kämppä kuin hyvä parisuhde. Viime viikolla sävy inttämisessä muuttui jo melkein uhkavaatimuksen puolelle: joko muutamme yhteen tai erotaan.

Minulle on selvää etten aio päästää häntä muuttamaan asuntooni tässä vaiheessa. Mietin vain onko mitään keinoa enää pelastaa lupaavasti alkanutta suhdetta vai joudunko vain toteamaan että erotaan sitten. Kaikki toimi hyvin niin kauan kun mies luuli myös minun asuvan vuokralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu