En ole koskaan elämäni aikana ollut henkilö, joka ehdottaa kavereille tapaamisia, etsiytyy aktiivisesti harrastuksiin, pommittaa työnantajia hakemuksilla, käy festareilla jne. Oikeastaan vasta tänään aamuteetä särpiessäni ymmärsin kunnolla, että tämä kokonaisvaltainen aloitteettomuus ja jonkinlainen mielenkiinnottomuus pärjätä elämässä sosiaalisesti ja taloudellisesti on ollut kaikkein merkittävin tekijä naisettomuudessani. Olen liian tyytyväinen elämääni ilman työtuloja ja monia kaverisuhteita. Silti olen aina ajatellut, että tyttöystävä olisi kiva juttu.
Tämä passiivisuus kaikkien sosiaalisten aloitteiden tekemisen suhteen on kuitenkin johtanut siihen, että minulla ei oikeastaan ole mitään käsitystä siitä, miten ollaan se henkilö, joka ikään kuin kannattelee ihmissuhteen syntymisen alkukankeuden yli. Ymmärrän kyllä, että se periaatteessa on orastavassa ihmissuhteessa molempien osapuolien tehtävä, mutta jos tässä elämäntilanteessani haluan parisuhteen, niin minun on ehdottomasti oltava se aloitteellinen kannattelija. Ei ole kaveripiirejä tai ryhmäharrastuksia, joissa voisi ikään kuin luontevasti tutustua naisiin ja kiinnostua sen tutustumisen perusteella. On vain lähestyttävä tuntemattomia tai sitten aloitettava jokin ryhmäharrastus, mikä olisi sinänsä feikkiä, koska en ole niistä kiinnostunut.
En ole jäänyt kuitenkaan täysin vaille naisellista huomiota, koska olen ihan hyvännäköinen ja 10 vuotta sitten oli pakko olla ihmisten ilmoilla enemmän, koska opiskelin. Muutamat naiset lähestyivät minua, mutta minulla oli tuolloin niin suuret henkiset lukot, etten pystynyt vastaamaan heidän lähestymisiinsä henkisellä tasolla oikein mitenkään. 19 ja 28 ikävuoden välillä en ihastunut kertaakaan, mutta nykyään se taito on suureksi ilokseni palannut.
Tässä jutussa ei ollut oikein mitään todellista sisältöä, mutta halusin kirjoittaa ja postata tämän teidän luettavaksenne, koska ehkäpä tämäkin toimenpide auttaa minua ymmärtämään itseäni paremmin.
Tämä passiivisuus kaikkien sosiaalisten aloitteiden tekemisen suhteen on kuitenkin johtanut siihen, että minulla ei oikeastaan ole mitään käsitystä siitä, miten ollaan se henkilö, joka ikään kuin kannattelee ihmissuhteen syntymisen alkukankeuden yli. Ymmärrän kyllä, että se periaatteessa on orastavassa ihmissuhteessa molempien osapuolien tehtävä, mutta jos tässä elämäntilanteessani haluan parisuhteen, niin minun on ehdottomasti oltava se aloitteellinen kannattelija. Ei ole kaveripiirejä tai ryhmäharrastuksia, joissa voisi ikään kuin luontevasti tutustua naisiin ja kiinnostua sen tutustumisen perusteella. On vain lähestyttävä tuntemattomia tai sitten aloitettava jokin ryhmäharrastus, mikä olisi sinänsä feikkiä, koska en ole niistä kiinnostunut.
En ole jäänyt kuitenkaan täysin vaille naisellista huomiota, koska olen ihan hyvännäköinen ja 10 vuotta sitten oli pakko olla ihmisten ilmoilla enemmän, koska opiskelin. Muutamat naiset lähestyivät minua, mutta minulla oli tuolloin niin suuret henkiset lukot, etten pystynyt vastaamaan heidän lähestymisiinsä henkisellä tasolla oikein mitenkään. 19 ja 28 ikävuoden välillä en ihastunut kertaakaan, mutta nykyään se taito on suureksi ilokseni palannut.
Tässä jutussa ei ollut oikein mitään todellista sisältöä, mutta halusin kirjoittaa ja postata tämän teidän luettavaksenne, koska ehkäpä tämäkin toimenpide auttaa minua ymmärtämään itseäni paremmin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Elämä on valintoja. Se, ettei tee mitään, on myöskin valinta. Ehkä olet itse huomannut sen jo, että jos et tee mitään, joudut tyytymään siihen, että ehkä joku vaan ajelehtii sinua kohti. Tällöin joutuisit tyytymään niihin naisiin, jotka itse oma-aloitteisesti ottavat sinuun yhteyttä, mutta jäisit ilman niitä ujompia naisia, jotka odottavat miehen tekevän aloitetta.
Kannattaa kuitenkin huomata myös se, että nainen ei välttämättä halua sellaista miestä, joka ei osaa ottaa asioihin kantaa eikä osaa oma-aloitteisesti tehdä oikein mitään. Parisuhteeseen voi tulla iso ongelma siitä, että nainen joutuu tekemään kaikki aktiivisuutta vaativat asiat, jolloin mies "hiihtelee" naisen tekemää latua pitkin. Jotkut naiset tykkäävät pitää langat käsissään ja sellaiselle naiselle sopii tahdoton mies, joka tekee asiat juuri niin kuin nainen määrää.
Jos itse mietin tilannetta, jossa mies olisi erittäin passiivinen, niin en osaa millään kuvitella parisuhdetta sellaisen ihmisen kanssa, joka aktiivisuus tapahtuu vain oman pään sisässä. Jos miettii muutamia normaaleja (viikoittaisia, päivittäisiä?) tilanteita elämässä, niin kannattaa miettiä, että miten sinä toimisit, jos sinulla olisi se parisuhde:
- jos mennään yhdessä kauppaan ja nainen kysyy, että mitä syödään, niin onko vastauksesi: "Ihan sama", "Emmä tiiä", "Päätä sä"
- jos nainen ehdottaa, että tehdään jotain kivaa viikonloppuna, niin pitääkö naisen ehdottaa sinulle eri vaihtoehtoja, joista poimit mukavimman?
- jos nainen ehdottaa, että lähdette yhdessä tapaamaan hänen kavereitaan tai perhettään, niin mitä vastaat?
- jos on lähestymässä joku juhlapäivä (naisen synttärit, joulu, ystävänpäivä), niin mitä teet vai teetkö mitään?
- jos nainen kaipaa hellyydenosoituksia (muutakin kuin seksiä) ja sanallisia rakkaudentunnustuksia tai hemmottelua, niin kykenetkö tekemään sellaista?
- jos nainen on töissä ja sinä kotona työttömänä, niin katsotko, että sinä voisit tehdä oman osuutesi yhteisestä parisuhteesta korvaamalla parisuhteen puuttuvat tulot esim. tekemällä ruoan ja hoitamalla kodin?
- uskotko, että rahasta voisi tulla ongelma, jos nainen on töissä ja sinä olet jatkossakin työtön/haluton menemään palkkatöihin?
Tehdään heti aluksi selväksi, että en ole tahdoton ja periaatteeton ihminen, vaan minulla on kyllä mielipiteeni asioista. Olen vain jollain tapaa sosiaalisesti passiivinen, en muiden aktiviteettieni perusteella. Työttömyydestäni huolimatta herään aamukuuden ja kahdeksan välillä myös viikonloppuisin, harrastan aika paljon liikuntaa ja lähden muutenkin ulos kämpästäni aika usein, koska muuten pyörin oman pääni sisässä liikaa.
Vastailenpa jokaiseen ranskalaiseen viivaan:
- Ruokailu ja ruuan teko ei ole minulle kovin tärkeää. Syön aika yksitoikkoisesti, mutta monipuolisesti ja kasvispainotteisesti. Jos nainen kuitenkin pitäisi ruuanlaitosta, niin osallistuisin mielelläni ja arvostaisin hänen panostaan siinä.
- Viikonloppujuttuja voisin kyllä ehdottaa itsekin. Minusta olisi mahtavaa, kun tyttöystävän myötä elämässä olisi yhtäkkiä muutakin kuin pelkät omat rutiinit. Olisi kivaa esim. tehdä pikavisiittejä junalla Suomen eri paikkakunnille, vaikka se on toisaalta melko kallista puuhaa.
- Tässä kohdassa myönnän, etten olisi innokas. Lähtisin velvollisuudentunnosta, mutten kuitenkaan valittaisi "ääh, taasko" -tyyliin. Riippuu toki paljon hänen kavereistaan ja perheestään ja tapaamisen sisällöstä. Lautapelit ja piknikit ovat kivoja.
- En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Tässä kaipaisin vähän ohjailua.
- Ehdottomasti. Muu läheisyys on minulle tärkeämpää kuin seksi.
- Hoidan kotini ja ruokani nykyäänkin, joten tämä ei olisi ongelma. Toki minun pitäisi opetella ruuanlaittoa vähän lisää, jotta nainen saisi tekemäni kurat kurkusta alas.
- Jos nainen ei tee köyhyydestäni ongelmaa, niin kaikki on ok. Se on tietysti erityisen huono juttu, että Suomesta en pääse köyhyyteni takia pois. En kehtaisi sentään maksattaa ulkomaan matkoja naisella, ellei kyseessä olisi joku ihan oikeasti rikas tyyppi, jolla raha menetti kauan sitten sen merkityksen, joka sillä on valtaväestön keskuudessa.
Ilmeisesti olet lähes 100% introvertti ja persoonallisuus on liki muuttumaton läpi elämän. On turha kantaa syyllisyyttä, että kyseessä olisi valinta, koska persoonasi ei ole mikään valinta, vaan se vain olet sinä.
Jos puen tämän viestin henkiseen muotoon, niin ekstrovertit ovat tietyllä tapaa laskeutuneet syvemmälle materiaan. Monet materialistiset asiat ovat sinulle "ihan sama", koska ne ovat ihan sama. Kyseessä ei ole edelleen tahdonalainen valinta, ellet tehnyt valintaasi jo ennen syntymää, vaan persoona joka ei ole laskeutunut materiaan. Vaikka sosiaaliset taitosi voivat vaatia harjoitusta, kokeile aloittaa vaikka jokin luova harrastus, missä henkiset ominaisuutesi voivat saada oikeutuksensa.