mitä isot edellä, sitä pienet perässä

kas vain

Lapin Kansassa 31.5. oli kirjoitus Kemijärvellä sattuneista koulukiusaamistapauksista. Kiusaaja (t) olivat saaneet rangaistukSensa. En ihmettele lainkaan, että jo lapset kiusaavat toisiaa, ottavat esimerkkiä aikuisista, mm. työpaikkakiusaamiset, politikkojen riidat yms., jotka Kempassa näyttävät kuuluvan joka päiväiseen elämään.

13

763

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiusaajat kuriin!

      Luinpa tuota Lapin Kansan juttua. Kovasti koulutoimen johto kehuu itseään. Kiusaaminen on väärin. Se on rikos. Kiusaajat ovat syyllisiä rikokseen yksiselitteisesti. Eikö tällaista väkivaltaa vielä ymmärretä? "Kaikilla on paha mieli." Suututtaa kuunnella tällaista löpinää. Kiusaaja on sellainen henkilö, jolla on yleensä paha mieli vain siitä, että asian on puututtu, on menty käräjille. Koulutoimen johto kertoo, että kertomukset ovat vastakkaiset. Näinhän se onkin silloin, kun on kyse todellisesta kiusaamistapauksesta. Opettajat ilmeisesti ovat sitä mieltä, että tässä on sana sanaa vastaan. Tosiasiassa silloin ollaan kiusaajan puolta. Ei oteta todesta sitä, että kiusaamista on tapahtunut. On myös väärin kuvailla tilanne monimuotoiseksi, haastavaksi jne... Opettajat, alkakaa töihin. Ottakaa haaste vastaan. Jos ette itse osaa, pyytäkää apua niiltä, jotka hallitsevat näitä asioita. Niitä osaavia tahoja on tosin vähän.Ainako on niin, että kiusaaja saa jäädä ihankuin häntä palkittaisiin kiusaamisesta. Miksi kiusatut joutuvat aina lähtemään niin kouluissa kuin työpaikoilla.

    • 20 + 3

      Tulee väkisinkin mieleen että onkos tässä kiusaajina ns silmää tekevien jälkikasvua...

      • Surkein kylä

        Tosiasiassa koko juttu oli asiavirheitä täynnä ja suoranaista valehtelua!
        Kyllä meidän virkamiehet osaavatkin olla täysiä pas .


      • Loppu kiusaamiselle!
        Surkein kylä kirjoitti:

        Tosiasiassa koko juttu oli asiavirheitä täynnä ja suoranaista valehtelua!
        Kyllä meidän virkamiehet osaavatkin olla täysiä pas .

        Oikaise virheet, niin me kaikki saamme tietää, mitä oikein tapahtui.

        Koulukiusaamisesta on puhuttu vuosikymmenet ja kiusaaminen vain jatkuu. Sitä ei saada kuriin. Ei ole mikään ihme, kun asiaa ovat hoitamassa tällaiset lätisköt niinkuin nämä eiliset lausunnonantajat.

        Olipa hyvä, että vanhemmat veivät asian poliisille, että saatiin selkeä kanta, miten koulukiusaamiseen pitää suhtautua.

        Opettajien suhtautuminen koulukiusaamiseen vain lisää kiusaamista. Se antaa viestin, että kiusaamista voi jatkaa ja siitä jopa palkitaan esim. sillä tavalla, että kiusattu joutuu muuttamaan pois.


    • surullinen1

      On hyvin surullista lukea lehdestä, että nuorten täytyy käräjäoikeuden kautta saada tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Mielestäni meidän aikuisten tulisi katsoa itseämme peilistä, toimimmeko me lapsillemme sellaisina malleina, joihin lapsemme ja nuoremme voivat samaistua. Opetammeko me tälle jälkikasvullemme toisen ihmisen huomioon ottamista ja sitä, että meillä kaikilla on ihmisoikeudet. Kun katselee Kemijärven touhuja eri tasoilla luottamusmiehistä virkamiesjohtoon, voi sanoa että malli näyttä todella kurjalta. Toivoisin, että me aikuiset voisimme antaa nuorillemme mallin, josta kaikki voisivat olla ylpeitä.

    • Totuus

      Se joilla on rahaa on valtaa, se opetetaan lapsiille jo kotona. Miettikää, näin vaan on.

    • Puolusta kiusattua!

      Sitten on sellaista valtaa, joka on hankittu, ei välttämättä rahalla, mutta suhteilla ja erinomaisilla manipulointitaidoilla. Syntyy ikäänkuin mafia, kaveria ei jätetä, vaikka olisi millaisen tahansa rötöksen tehnyt.

      Liittyykö myös tähän koulukiusaamisjuttuun? Fyysinen väkivalta on helpompi todistaa kuin henkinen väkivalta. Koulukiusaaminen on useimmiten henkistä väkivaltaa, joka aikuisiässä jatkuu työpaikkakiusaamisena.

      Tämä sitominen on tietysti hyvin röyhkeä teko. Hyvää siinä oli vain se, että teko oli helppo todistaa, kun opettaja tuli paikalle. Koulukiusaaminen kuten työpaikkakiusaaminenkin tapahtuu useimmiten salassa. Kiusaajilla koulussa on aina tukirinki. Sama pätee työpaikkakiusaamiseen. Sekään ei ole mahdolista ilman tukijoita, jotka useimmiten näkevät tilanteen, mutta eivät halua siihen puuttua. He pelkäävät, ihan aiheesta sitä, että miten itselle käy, jos he tukevat kiusattua. Niinhän siinä käy, että potkut tulevat. Tarvitaan kuitenkin niitä, jotka uskaltavat tuoda vääryydet esille. Ilman näitä rohkeita taistelijoita maailma olisi paljon pahempi paikka elää.

      Hienoa, että koulukiusattujen omaiset veivät asian poliisille , eivätkä suostuneet painamaan asiaa villaisella.

      • Äiti, pelkään!

      • Eihän meillä

        Rehtori oli sekä henkilö joka vei asian poliisille ja niinmyöskin käräjille. Tapaus sattui välitunti tiloissa muiden oppilaiden ja välituntivalvojan läsnäollessa.Teippattava tyttö ilakoi tapahtuman ajan. Käräjien lopputulos: Pojat pääsi asiasta parilla kympillä ja tytön vanhemmille sekä maksoi useita tuhansia euroja! Maksaako rehtori tytön vanhempien menetykset, tuskinpa sellaisia rehtoreita meillä, ei minkäänlaista harkintaa saati auktoriteettiä.


      • ???
        Eihän meillä kirjoitti:

        Rehtori oli sekä henkilö joka vei asian poliisille ja niinmyöskin käräjille. Tapaus sattui välitunti tiloissa muiden oppilaiden ja välituntivalvojan läsnäollessa.Teippattava tyttö ilakoi tapahtuman ajan. Käräjien lopputulos: Pojat pääsi asiasta parilla kympillä ja tytön vanhemmille sekä maksoi useita tuhansia euroja! Maksaako rehtori tytön vanhempien menetykset, tuskinpa sellaisia rehtoreita meillä, ei minkäänlaista harkintaa saati auktoriteettiä.

        Ai että rehtori vei asian poliisille? Pojat sai sakot ja tytön vanhemmat maksoivat oikeudenkäyntikulut? Eiko kyse ole asianomistajarikoksesta?Eli tytön holhooja on asianomistaja. Onpa sekava juttu. Mitenkähän homma oikein meni?


    • Kiusaajia riittää..

      Ilmeisesti pelotellaan kiusattuja ja heidän holhoojiaan oikeudenkäyntikuluilla. Vai joutui tyttö ensin rääkäätyksi ja kaiken lisäksi tytön vanhemmat joutuivat maksamaan oikeudenkäyntikulut.

      Onko Suomi myös koulukiusaamisen johtava maa kuten on asian laita työpaikkakiusaamisessa?

      Kemijärvi on ollut jo n. 40 vuotta sitten kuuluisa koulukiusaamistapauksista. Sama peli jatkuu...

      • Jotain TEHTÄVÄ!

      • Joku kyselee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1620
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1091
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      960
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      325
      913
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      671
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      639
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe