Profiileista (erityisesti naisten)

Ihmettelijänainen

Tässäpä omaa tarinaani: olen ollut jonkin aikaa offilla nettideiteistä, mutta piakkoin olisi tarkoitus palata takaisin online. Aikaisempi profiilini ei ollut mitenkään kummoinen, mutta nyt olisi tarkoitus lähteä liikenteeseen kuvien ja hyvän esittelytekstin keralla. Huomasin, että täällä on viime aikoina käyty kriittiseen sävyyn keskustelua naisten profiileista. Aikoinaan kävin vähän kurkkimassa kilpasiskojen tuotoksia, ja täytyy sanoa, että täällä esitetty kritiikki ei ehkä ole kaikilta osin täysin perusteetonta. Todella nättejä naisia (ehkä pelottavankin nättejä) oli kyllä treffeillä mukana, mutta ne profiilitekstit saattoivat olla välillä tosi niukkoja ja mielikuvituksettomia, tylyjäkin toisinaan.

Siispä hyvät herrat, haluaisin kysyä teiltä seuraavaa: minkälaisista asioista haluaisitte naisten profiiliteksteistä lukea? Mikä on tärkeintä, mikä askarruttaa eniten? Naisen harrastukset, työ, hänen luonteensa, tulevaisuuden suunnitelmansa? Pelkkä asioiden luettelointi on tylsää, mutta mitään pitkää romaaniakaan ei jaksa erkkikään lukea. Joten siinä nasevassa ja ytimekkäässä tekstissä pitäisi keskittyä siihen, mikä on olennaisinta. Mitä se on?

Vai lukeeko kukaan ylipäänsä noita profiilitekstejä? Onko se ihan sama, mitä siellä lukee, vaan kuvat ratkaisee aina kaiken? Oonko ihan pönttö ja vaivannäkö turhaa, jos haluan laittaa profiilin niin kivaksi kuin mahdollista sekä visuaalisen että verbaalisen annin osalta?

Kuvistakin voi sanoa mielipiteensä. Pitäisikö laittaa kuvia, joissa on mahdollisimman meikattu ja laitettu (esim. juhlissa napattuja), vai jotain vähän arkisempia? Samaten kiinnostaa se, millainen on mielestänne hyvä naisten aloitusviesti. Kirjoittaako pidemmästi vai heittääkö vain jokin kevyt ja lyhyt flirttaileva viesti? Olen ajatellut lähteä liikkeelle siten, että otan itse kontaktia kiinnostaviin miehiin ja katsoa, mitä tapahtuu...

10

492

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onneamatkaan

      no mielipiteitä on monia, mutta ekaks tuli mieleen, että kerro rehellisesti itsestäsi. Äläkä salaile mitään oleellista. Tuli vaan vastaan tapaus, jossa paljastu, et naisella olikin pari muksuu entuudestaan. Hyvin piti tiedon piilossa :). Tykkään ainaki lukea mahd. tarkkoja sepustuksia mitkä asiat on tärkeitä, mitä toisessa arvostaa jne. Jos löytyy paljon yhteistä ja tekstissä vielä ehkä joku humoristisempi kohta, niin sellaselle mielellään laittaa viestiä, Jotku voi ulkonäön perusteella jo kiinnostua. Kuvassa luonnollisuus iskee muhun paremmin kuin liian tällingissä oleva tyrkky.

    • M30v

      Älä kysy, mitä miehet haluavat lukea. Kysy sen sijaan itseltäsi, mitä haluat kertoa ja mikä on mielestäsi kertomisen arvoista, ja kerro se. Mieti, mitä etsit, ja sen jälkeen mieti, mitä etsimäsi mies voisi etsiä.

      Profiiliteksti ei puhu pelkästään sen kautta, mitä kerrot itsestäsi, vaan myös rivien välistä. Se, miten kerrot eli millaista kieltä ja millaisia ilmauksia käytät, kertoo sekin paljon. Joku kertoo tunnepitoisesti, joku toinen on enemmän looginen. Joku yksityiskohtainen ja joku taas puolestaan abstraktimpi. Joku kirjoittaa tajunnanvirtaa, joku toinen kenties hyvin hallittua ja johdonmukaista tekstiä. Joku haaveilee, kun tas joku toinen kertoo elämästään tässä ja nyt. Ja joku kirjoittaa pitkästi ja joku toinen lyhyesti :)

      Oman profiilitekstini olen kirjoittanut sillä ajatuksella, että voin pitää avausviestini lyhyinä ja lähinnä pyytää niissä naista lukemaan profiilini. Profiilini kertoo minusta kaiken sen, mikä on mielestäni olennaista, osittain suoraan ja osittain rivien välistä. Siinä on asioita, joiden uskon kiinnostavan sellaista naista, jota etsin, ja uskon, että myös kirjoitustapa on heidän mieleensä. Kerron luonteestani eräitä sellaisia asioita, joista on helppo saada väärä käsitys kun tapaa naamatusten, ja joita on vaikea kertoa luontevasti muuten. Kerron myös joitakin sellaisia seikkoja minusta ja ajatuksistani, joiden tiedän olevan ongelma monille, sillä on turhaa viivytellä sellaisten kertomista.

      Kuvan suhteen sanoisin saman kuin mitä yllä sanoin tekstistä. Esimerkiksi itse suhtaudun varauksella profiilikuviin, joissa on selvästi näkyvä meikkaus, sillä tykkään luonnollisesta tyylistä, mutta toisaalta tiedän, että muitakin mielipiteitä on.

      Ota ilman muuta itse kontaktia kiinnostaviin miehiin!

    • näin se on

      Ihan sama mitä sinne kirjoittaa, miehet etsii vaan p.anoseuraa.

    • tyuii11

      Se että näkee vähän vaiva profiilinsa eteen, kertoo itselleni että toinen on tosissaan, eikä vain "katselemassa".

      Se mitä profiilitekstissä sitten sisältönä on... No 2000? merkkiin kovin kummoisia tarinoita saa. Itse mielelläni lukisin jotain toisen maailmankatsomuksesta, elämästä yleensä. Se että toinen paljastuu kolmannella viestillä elämäntapahipiksi, ja kun itse olen urbaani-insinööri, ei lupaa hyvää siihen alkuun. Toki saa mielenkiintoisia keskusteluja varmasti aikaan, eikä mikään toki ole mahdotonta :)

      Mielelläni siis lukisin jotain perusasioita, jotain sellaista mikä herättää uteliaisuuden kysyä lisää.

      Kuva on tärkeä. Itse en kontaktoinnut yhtään kuvatonta profiilia. Muutamille vastasin, ja siihen oli syynsä, miksi heillä ei ollut kuvaa. Jos haen normaali tai pienikokoista ihmistä, en suosittelisi isokokoisille että ottavat yhteyttä minuun. Tietty taas mahdottomia voi tapahtua, mutta sen verran itseni tunnen, etten kovin syty mitenkään seksuaalisesti isokokoisista. Ja miksi siis tuhlata kummankaan aikaa.

      Eli laita kuva. Kukaan ei ole ruma - toiset pitävät pitkistä, toiset pienistä, toiset isokokoisista. Eikä se ole kenenkään vika, että he eivät vaikka halua pitkää naista, se vain on heidän valintansa, ja siksi kuva kertoo vaikkapa kasvoista sille toiselle heti sen että sytyttääkö vai ei.

    • Tuolta löytyy paljon hyviä mietteitä asiasta:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/11502856
      Sillä ei välttämättä ole niin merkitystä kuinka meikattu olet profiilikuvassa, arkinen kuvakin on oikein hyvä. Kyllä niitä profiilitekstejä luetaan, ja ne toisinaan aiheuttaa suuria turn-offeja kun ovat niin negatiivisen sävytteisiä ja toisinaan vastaan tulee profiitekstejä jotka saa entistä enemmän kiinnostumaan.
      Hyvä alotusteksti on sellainen joka sisältää jotain muutakin kuin ":)" tai "moi miten menee?" ja se sisältää jotain mikä mahdollisesti ilahduttaa ja johon on helppo vastata jotain takaisin.

    • Ihmettelijänainen

      Kiitokset vastanneille! Itselleni on itsestäänselvää, että profiilissa ei valehdella suoraan. Eikä myöskään harrasteta sitä hieman hienostuneempaa kavaluuden muotoa, että jätetään olennaisia asioita kertomatta.

      Totuuden voi kuitenkin ilmaista todella monella tapaa, ja sen tähden kyselen, että mitä sinne profiiliin kannattaa laittaa. Rivien välit ovat toki tärkeät ja ymmärrän niiden merkityksen. Lähinnä pohdituttaa, viitsiikö kukaan vaivautua niitä lukemaan?

      Lisää vinkkejä saa toki laittaa, otan niitä mielelläni vastaan!

      • M30v

        "Rivien välit ovat toki tärkeät ja ymmärrän niiden merkityksen. Lähinnä pohdituttaa, viitsiikö kukaan vaivautua niitä lukemaan?"

        Jälleen kerran kysy itseltäsi, mitä etsit.

        Itse etsin naista, joka lukee ne niin automaattisesti, että ei välttämättä tule edes tiedostaneeksi koko asiaa, ja näen kyllä viesteistä, ovatko kirjoittamani asiat auenneet siten kuin olin tarkoittanut. Jos joku ei näe mitään rivien välissä, niin se käy kyllä ilmi ennen pitkää, ja se tutustuminen ei etene sen pidemmälle.


    • MieJaSie

      Ihmettelen tätä kuvan merkityksen korostamista. Itselläni ei ole eikä tule ja ihan hyvin olen saanut viestejä miehiltä ja katsellut samoin kuvattomien miesten profiileja. Ja olen siis vähän päälle 50 v. nainen.

      Tärkeintä on se minkälaista suhdetta on hakemassa ja miten sen ilmaisee. Treffejä on ollut ja kaikki ovat olleet ihan OK ulkonäöltään, ja muutenkin. Pitää vain osata löytää joukosta sellainen, jonka ilmoituksesta ja viesteistä voi päätellä, että häneen haluaisi tutustua. Usein se paljastuu jo parin viestin jälkeen, onko ihminen tosissaan ja mukavanoloinen.

      Ja sitä paitsi, eihän kaikilla ihmisillä ole itsestään kuvaa, ainakaan tietokoneella. Eikä syytä tai toisesta haluja laittaa sitä nettiin.

      Eihän ulkonäkö voi olla ratkaiseva asia kenellekään oikeasti !

    • M50 +

      Tärkeintä on päästä läpi hakukriteereillä tehtävästä karsinnasta. Täytä siis kaikki monivalintakohdat. Sukupuoli- ja ikäkriteerillä saan 4000 profiilia. Kun lisäksi laitan kriteereiksi ruumiinrakenteen, koulutuksen, tupakoimattomuuden ja kohtuullisuuden alkoholin kanssa jää jäljelle 200 ehdokasta.

      200:n joukosta jatkoon pääsee olemalla paikalla (online) ja reagoimalla viesteihin. Vierailut profiilissani ja lähetetyt viestit ovat plussaa vaikka olisitkin 200:n joukon ulkopuolelta.

      Kun olemme jutuissa pitää selkeät turn-off:t löytyä profiilista tai kertoa mieluummin ajoissa kuin myöhään.

      Kuvasi katson mieluiten videona Skypestä tai ainakin kuulen äänesi puhelimesta. Käytän anonyymejä Skypetunnuksia ja prepaid-puhelinta, koska siirryn niihin hyvin kevyin perustein sinua tuntematta.

      On noloa jäädä kiinni valheista kun tutustuminen on edennyt pidemmälle.

    • savuton mies.

      Mua ei kiinnosta muu kuin et onko nainen savuton. Naisia kiinnostaa vain miehn kuva ja onko miehellä rahaa vai ei. Se on yks ja sama mitä siellä muuta lukee kun naiset kiinostuu vain jos mies on komea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1501
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1103
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    6. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      760
    7. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    8. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      713
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      700
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      681
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      656
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      39
      522
    18. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    19. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      512
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe