Olen syönyt voita ja juonut kermaa

joka päivä ja käytän myös smetanaa päivittän joko salaatissa tai jälkiruoissa marjojen kanssa.

Siksi olen pysynyt terveenä ja en ole lihonut entisiin mittoihin. Hiilihydraatit lihottaa joten vältä niitä.
27129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ja vielä pokalla väität, että et lutraa rasvalla?! Hyi hemmetti...

Äänestä
  • Ero on siinä, että sinä et ole terve. Et voi olla, koska et edes käsitä mikä on terveydelle hyväksi.

    Äänestä

  • Artoj. kirjoitti:

    Ero on siinä, että sinä et ole terve. Et voi olla, koska et edes käsitä mikä on terveydelle hyväksi.

    Olen terveempi kuin sinä, hyvä kanadan vhh-suurlähettiläs. Ei tarvitse läträtä rasvalla ollakseen terve. Teidän käsitys terveellisyydestä on muutenkin mielenkiintoinen. Liikunta on myrkkyä ja rasvaa lotraamalla muka parantaa terveyttä. Enpä ole vielä nähnyt karppaajaa, joka olisi ollut hyvässä kunnossa. 99% on kaltaisianne keski-iän ylittäneitä elintasopullukoita, joilla nahka roikkuu ja posket punoittavat. Eikä tämä johdu edes vanhuudesta, vaan siitä, että liikuntaa karsastetaan niin paljon, että ollaan ns. laihaläskejä kun lihaksista ei ole tietoakaan.

    Äänestä

  • Smetanatehdas kirjoitti:

    Jaa mutta olet minua huomattavasti nuorempi hyvä väärän ruuan suurlähettiläs tai mainostaja.
    ---------------------------------------
    Enpä ole vielä nähnyt karppaajaa, joka olisi ollut hyvässä kunnossa:
    Kuinka monta tunnet?
    Minä olen erittäin hyvässä kunnossa. Tervetuloa katsomaan.
    Kyllä vain asia on juuri päinvastoin, mitä mielikuvasi haluaa kertoa.
    Minä tunnen itseni parempi kuntoiseksi kuin 15-20 vuotta sitten.
    Sinulla ja monella toisella vastustajalla on aivan väärä kuva karppaajien ruokavaliosta. joko se on mielikuva tai sitten halua uskoa. Mutta toki jokainen saa tehdä kuten haluaa Sinä kuitenkin haluaisit minun palaavan takaisin entisee,koska en ole sinunkaltaisesi sokeririippuvainen. Ei kiitos sanon minä, sillä en haluat takaisin lääkitykselle.

    Äänestä

  • Sinä taas lutraat hiilihydraateilla eli sokereilla ja se näkyy kirjoituksissasi että olet ainakin henkisesti sairas, varmaan fyysisestikin.

    Äänestä

Sen kyllä näkee, naama kun petolinnun keittiöpuoli

Äänestä
  • Iltalehdestä tuttu nimimerkki kosse111 taas asialla.

    Äänestä

  • Onko se mukavaa herjata? Varmaan saat siitä orkun. Ajatteleekinn vain sitä keittiö puolat, niin jo tulee.
    Monessa yhteydessä täytyy jälleen todeta margariinin syöjien aivot mätänevän hissuksiin. Ei täysin järjissään oleva ihminen käyttäydy mielipuolisen tavoin

    Äänestä

  • torvet ry kirjoitti:

    Onko se mukavaa herjata? Varmaan saat siitä orkun. Ajatteleekinn vain sitä keittiö puolat, niin jo tulee.
    Monessa yhteydessä täytyy jälleen todeta margariinin syöjien aivot mätänevän hissuksiin. Ei täysin järjissään oleva ihminen käyttäydy mielipuolisen tavoin

    Orkkumies täällä taas vauhdissa.

    Äänestä

  • VP? kirjoitti:

    Orkkumies täällä taas vauhdissa.

    VP? ---------------------------
    Onko se tosiaan mukavaa herjata?

    Äänestä

Smetanajuoppo jonka naamalla ei voi kun kusta muuntajaan.

Äänestä

Lounaaksi söin Vatjan gillimakkaran 100g ja 400 grammaa tomaatti/kurkku salaattia jossa mausteita ja smetanaa. Lasi tilamaitoa ja nyt keitän pannukahvia joka tarvitsee lorauksen kuohukermaa. Terveellistä ja sydänystävällistä.

Äänestä

Vattajan grillimakkarasta on löydetty syöpää aiheuttavaa ainetta.

Äänestä
  • Ei ole Vatajan grillimakkarassa ei ole lainkaan lisäaineita, sokeria, soijaa ja jauhoja joten siinä ei ole syöpävaarallisia aineita.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Ei ole Vatajan grillimakkarassa ei ole lainkaan lisäaineita, sokeria, soijaa ja jauhoja joten siinä ei ole syöpävaarallisia aineita.

    Eipä ole kummoinen perustelu VHH:lle että ihan 60-kymppinen mies on dieetistä huolimatta terve. Luulisin että kuka hyvänsä 60-kymppinen joka kiinnittää huomionsa täysin terveytensä ylläpitämiseen pysyy terveenä siinä mielessä että elintapasairaudet pysyy poissa.

    Terveys on toki enemmän kuin sairauden poissaoloa. Terveys on mm. sitä että on hyvässä kunnossa, jaksaa harrastaa ja liikkua, käydä töissä ja harrastaa sosiaalista elämää.

    Tunnen lukuisia 60-kymppisiä jotka ovat positiivisella tavalla terveitä eikä ole koskaan ollut tarvetta noudattaa VHH-oppeja vaan, joilla terveys ja terveelliset elämäntavat on luonnollinen osa elämää. Eikös eläkeikäkin ole 65-vuotta, joten mikä ihmeen tarve 60-kymppisellä on retostella terveydellään.

    Äänestä

  • pahakarppi1 kirjoitti:

    Suomessa on yli kaksi miljoonaa lääkkeiden käyttäjää ja suurin osa niistä ovat lähellä eläkeikää. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun tuttavat luultavasti syövät myös lääkkeitä. Mutta, jos he noudattaisivat vhh:n ruokavaliota, niin ko lääkkeitä ei ehkä tarvittaisi.
    Minä 0len 72 V ja ilman pillereitä. Tietääkseni Mattilakaan ei tartte lääkkeitä. Me yritämmejakaa tietoa terveellisemmästä ruokavaliosta. Se ei ole niinkään yksinkertaista, koska sinunlaisesi yrittää estää kaikin konstein levittämästä tietoa. Syytä en tiedä.
    Tarkoituksenamme ei ole ketään käskeä tai pakottaa noudattamaan mitään tiettyä dieettia, sillä jokainenhan saa pitstää suuhunsa mitä haluaa. Asia on kuitenkin niin, että ME OLEMME TASAN SITÄ MITÄ ME SYÖMME. Tunnetusti tulos on myös näkyvissä ja sairas luvut sen kun vain paranee.

    Kyllä yhdeksän vuotta sitten lääkäri kovasti yritti tyrkyttää lääkkeitä mutta en huolinut ja söin itseni terveeksi.

    Äänestä

  • Artoj. kirjoitti:

    Suomessa on yli kaksi miljoonaa lääkkeiden käyttäjää ja suurin osa niistä ovat lähellä eläkeikää. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun tuttavat luultavasti syövät myös lääkkeitä. Mutta, jos he noudattaisivat vhh:n ruokavaliota, niin ko lääkkeitä ei ehkä tarvittaisi.
    Minä 0len 72 V ja ilman pillereitä. Tietääkseni Mattilakaan ei tartte lääkkeitä. Me yritämmejakaa tietoa terveellisemmästä ruokavaliosta. Se ei ole niinkään yksinkertaista, koska sinunlaisesi yrittää estää kaikin konstein levittämästä tietoa. Syytä en tiedä.
    Tarkoituksenamme ei ole ketään käskeä tai pakottaa noudattamaan mitään tiettyä dieettia, sillä jokainenhan saa pitstää suuhunsa mitä haluaa. Asia on kuitenkin niin, että ME OLEMME TASAN SITÄ MITÄ ME SYÖMME. Tunnetusti tulos on myös näkyvissä ja sairas luvut sen kun vain paranee.

    Mistäs tämä lukema kahdesta miljoonasta lääkkeiden käyttäjästä tulee. Onkohan siihen laskettu mukaan esim. kaikki allergia- astma- ja kaihilääkkeiden käyttäjät. Olisiko näiden ihmisten olo paremi ilman lääkkeitänsä niin kuin ennen vanhaan.

    Luvussa taas on varmaan mukana myös DM1 potilaat jotka "käyttää" insuliinia. Lieneeki parempi ettei käyttäisi ja kuolisi pois niin ei olisi niin paljon lääkkeen käyttäjiä tilastoissa.

    Mitä tulee ns. elintasosairauksien lääkityksiin niin todellakaan kahdella miljoonalla suomalaisella ei ole näihin lääkitystä. Kyseessä on kuitenkin vähemmistö omasta ikäkohortistaan, jolla on lääkitystä sekä verenpaineeseen, kolesteroliin että verensokeriin.

    Lisäksi kiitos terveellisempien elintapojen ja tieteen kehityksen myötä elämme pitempää ja tällöin tarve lääkitä erilaisia ikään liittyviä vaivoja kasvaa.

    Nämä ilmiöt näkyy lääkkeiden kulutuksessa ja saa jotkut kuvittelemaan että joka jampalla on jokin säännöllinen lääkitys käytössä. Ei voisi vähempää pitää paikaansa

    Yksin statiinien käyttäjiä on 700 tuhatta siihen puoli miljoonaa diabeetikkoa. Suomessa käyttää masennus ja siihen verrattavia lääkkeitä yli miljoona ihmistä.
    Näihin vielä lisätään mone muut lukuisat sairaudet.
    No lääketehtaat hierovat käsiään. Suomessa on noin 150 lääkealan yritystä, jossa työskentelee 2300 ihmistä. Pitäähän nämä leipänsä saada. Tosin esimerkiksi kolesterolilääkkeiden voitoista osa menee Yhdysvaltoihin. Samoin Suomeen pesiyntyneen vuokralääkäreiden tuotot mene mihin lie paratiisi saarella. Että puolustamista on kovasti tälle mädännäiselle systeemille.

    Masennuslääkkeiden kulutus ei liity ruokavalioon oikein mitenkään. Masennusta on monenlaista. Stressi, yksinäisyys, päihteet, suru, menetykset, pettymykset, tylsyys ym. voi masentaa. Masennusta hoitaessa pitää tunnistaa syyt, jotka sitä on luonut ja ylläpitää. Pelkkä hoito masennuslääkkeillä on samanlaista puoskarointia kuin kehottaa syömään voita. Tosin sillä erotuksella että voin syömisellä ei ole osoitettu mitään tehoa masennuksen hotoon.

    Tarkistin asioita on Fimean sivulta. Suomessa oli 2011 253000 insuliinia käyttäjää ja 260000 tuhatta DM2-lääkeitä käyttäjää. Osa DM2:sta käyttää tietenkin sekä insuliinia että tablettilääkkeitä. Statiineista sai korvauksia 666000 henkilöä. Koska suurin osa diabeetikoista käyttää statiinia niin voitaneen todeta että näiden lääkkeiden kulutus tapahtuu suurelta osin samojen henkilöiden toimesta.

    Suuri enemmistö väestöstä ei käytä statiineja tai DM-lääkkeitä. Statiinien myynti vuodessa oli muuten 30miljoonaa euroa ja tällä hankintaan mittava määrä lisävuosia suurelle joukolle ihmisiä. Samanlainen summa taisi kulua esim. T.Halosen yhdellä ulkomaanmatkalla kaikkinen esikuntineen luksuskoneilla. Mikäs vastaava hyöty Halosen matkoilla saatiin? Miksi olette fiksoituneet statiinien myyntiin joka on kuitenkin pikkuraha esim. verrattuna lääkkeiden kokonaismyyntiin.

    Kyllä masennuslääkkeiden käyttö liittyy ruokavalioon koska vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ongelmat poistuu eikä masennuslääkkeitä tarvita.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    Kyllä masennuslääkkeiden käyttö liittyy ruokavalioon koska vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ongelmat poistuu eikä masennuslääkkeitä tarvita.

    Hyvä Mattila. Esitä jokin linkki pätevään tieteelliseen tutkimukseen, jossa näin todettu. Se, että yksittäiset ihmiset, jotka on tehnyt elämätapamuutoksia ja laihtuneet huomattavasti ja siinä samalla mielialakin parantunut, ei todista mitään. VHH:n lisäksi on lukuisia tapoja laihtua, parantaa kuntoa ja kohentaa mielialaa. Liikunta yksinkin parantaa mielialaa.

    Teillä VHH-maakareilla ei ole mitään tieteellistä näyttöä siitä että esim. rypsiöljyn vaihtaminen voihin kohentaisi mielialaa. Teette vain yleistyksiä omista ja nettikavereidenne kokemuksista.

    Äänestä

  • pahakarppi1 kirjoitti:

    Eipä ole kummoinen perustelu VHH:lle että ihan 60-kymppinen mies on dieetistä huolimatta terve. Luulisin että kuka hyvänsä 60-kymppinen joka kiinnittää huomionsa täysin terveytensä ylläpitämiseen pysyy terveenä siinä mielessä että elintapasairaudet pysyy poissa.

    Terveys on toki enemmän kuin sairauden poissaoloa. Terveys on mm. sitä että on hyvässä kunnossa, jaksaa harrastaa ja liikkua, käydä töissä ja harrastaa sosiaalista elämää.

    Tunnen lukuisia 60-kymppisiä jotka ovat positiivisella tavalla terveitä eikä ole koskaan ollut tarvetta noudattaa VHH-oppeja vaan, joilla terveys ja terveelliset elämäntavat on luonnollinen osa elämää. Eikös eläkeikäkin ole 65-vuotta, joten mikä ihmeen tarve 60-kymppisellä on retostella terveydellään.

    Kyllä jokainen kuuskymppinen ja nuorempikin voi olla terve jos kiinnittää ruokavalioonsa huomiota ja syö terveellisesti. Ei kenellekään runsaat hiilihydraatit ole hyväksi kun ne hiilarit on sokeria.

    Äänestä

Ompas >>>>>>> Katso uudet tutkimukset tai lue lääkärilehdestä.

Äänestä
  • Mitä uusia tutkimuksia tarkoitat ja mitä lääkärilehti on kirjoittanut?

    Äänestä

Olet joo syönyt ja se näkyy myös, posket roikkuu kuin buldokilla, suonet tukossa ja olet kankea kuin rautakanki.
Osaatko muuten mattila juosta ollenkaan?
Pahoin pelkään ettet osaa ja jos yrität, otsasuonesi purskahtaaa lattialle, et edelleenkään tajua mistä on kysymys eri keinoista laihtua eri ihmisillä.
Joku treenaa ja tarvii siihen potkua, jota sinä et kynänpyörittäjänä ymmärrä.
Sinä treenaat vain kuvissa ja ajatuksissas, et muuten....
Laitat huuhaa linkkejä joistakin typeristä mitään tietämättömien blokeista ja yrität osoittaa niiden olevan se ainoa oikea tieto, jotka kuitenkin on pelkkää huvikseen kirjoitettua löpinää...
Mutta myrkytä ittes ihan rauhassa noilla omilla pöperöilläs, sinulla kun on sellanen narsistinen luonne, että haluat olla marttyyri, mutta siitä vaan. :DDD

Äänestä

Samaa mieltä ! Mattila on sairas vouhake joka uppoa joka päivä yhä syvemmälle omaan rasvatiinuunsa.

Ukkon käppänä haukkuu kaikki jotka liikkuu ja niitäkin jotka ei liiku !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kj.mattila kirjoitti:

joka päivä ja käytän myös smetanaa päivittän joko salaatissa tai jälkiruoissa marjojen kanssa.

Siksi olen pysynyt terveenä ja en ole lihonut entisiin mittoihin. Hiilihydraatit lihottaa joten vältä niitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu