Umpikujassa?

Pitäkää ne häät. Pääsette ajattelemaan jotain positiivista. Ei ole hyvä jättäytyä yksin elämänmuutosten viidakossa, vaan hakea tukea ja apua myös sukulaisilta silloin kun sitä tuntee tarvitsevansa.
Pitäkää juhlat, niin saatte siitäkin voimaa ja postiivista tiimihenkeä, joka kannattelee ja tukee teitä yli seuraavien haasteiden. Yksi asia kerrallaan, niin ne ongelmat selvitetään.
Kaiken skeidan jälkeen tulee aina jotakin positiivista ja hyvää. Se on elämän laki.
Aurinkoisempaa kesämieltä!

Ehdottomasti ei mitään muutoksia,joka pahentaa tilannetta. Ei häitä varsinkaan. Moni normaalitilanteessakin oleva ja naimisiin menevä eroaa (50% eroaa aina). Ei kannata noin epätoivoisessa tilanteessa mitään tuollaista suunnitella. Asumusero ainut oikea ratkaisu. Sitten,kun kaikki selvää voi rauhallisesti aloittaa tapaamiset. Noin huono tilanne,niin ennuste on -100%, mikä ei lupaa hyvää. Kuitenkin juhlat tai muu sellainen menevät pileen ja pahentavat entisestään koko tilannetta. Hankaluuksia saa muutenkin,kuin tarkoituksella niitä hankkimalla. Kesä tulee ilman häitäkin:)

Pitäkää häät, kun ne on jo kerran maksettukin. Minusta on kaunista mennä naimisiin vaikealla hetkellä: nyt on vastamäkeä, mutta kyllä se vielä iloksikin muuttuu.

Mutta sinun kannattaisi hakea itsellesi keskusteluapua. Saisitko vaikka työterveyshuollosta ajan juttelemaan jollekulle? Tai voisitko edes soittaa johonkin auttavaan puhelimeen? Potilastuki- ja mielenterveysyhdistyksetkin voivat antaa kuunteluapua. Voit huonosti ja pian huonommin, jos et saa purettua ongelmiasi kenellekään. Hae siis ensin apua jaksamiseesi, niin että saat sitten voimaa käytännön huolien ratkaisemiseen.

Kiitos vastauksistanne!

Kysehän ei ole siitä että menemmekö naimisiin vai emme...lähinnä mieltäni askarruttaa juhlat. Saimme kuitenkin mieheni kanssa tänään puhuttua jopa häistä (kaiken muun kaaoksen keskellä), ja tulimme siihen tulokseen että jos kuun vaihteessa on parempi mieli niin mitään ei peruta. Ja samalla sovimme että häistä ei puhuta sanallakaan ennen kuun vaihdetta, vaan keskitytään muuhun. Rahaahan se vain on, mutta haluamme juhlista hyviä muistoja :)

Mielestäni myöskään tämä ei todellakaan ole se hetki jolloin luovutetaan. Silloin kun puolisosi tarvitsee sinua eniten, ei todellakaan lähdetä karkuun. Mahtaisiko siinä olla syy osaan eroista Suomessa...? Miehelleni olen tällä hetkellä hänen ainoa perheensä. Oma sukuni asuu kauempana, joten mieheni on minulle rakkainta mitä on.

Eikä kyse ole pelkästään siitä että "kun ei muutakaan ole". Olen kokenut lukuisia ihmissuhteita (kuten myös mieheni). Mieheni ei "ryyppää", hauku jne. jne. Häneltä saan suoraa palautetta asiasta kuin asiasta (ADHD=ei jarruja;)) Hänen kanssaan yksikään päivä ei ole samanlainen kuin edellinen. Kuitenkin hän on luotettavin ihminen jonka tiedän. Hänen kanssaan elämä on helppoa...vaikka muuta joku voisi luulla. Elämää on helppo suunnitella kun tietää toisen rajat.

Kiitoksia kuitenkin palautteestanne! Tähän mennessä oon saanut "läheisiltä" tukea tyyliin "kyllä kaikilla on välillä hankalaa" yms. mitätöintiä, vaikka itse itken joka päivä. Kiitos teille :)