Olenko menettänyt mahdollisuuteni parisuhteeseen

Mitäs tekisitte tällaisessa tilanteessa ? Siis jos olisit nainen, jolta otollisimmat miehenlöytämisvuodet menivät sivu suun lihavuuden ja siitä johtuvan -ilmeisesti jonkinsortin- masennuksen takia, ei vain ollut energiaa ja itsekuria laihduttaa.

Nyt olen sitten vihdoin ja viimein lähestymässä nomaalipainoa, ja olen huomannut useamman tyypin olevan minusta kiinnostunut.

Vaan miten ihmeessä selitän menneisyyteni. Siis sen, että en oikeasti ole 35 ikävuoteeni mennessä ollut parisuhteessa. Ja vielä niin,että mies ei pidä minua jonanin epäilyttävänä hyypiönä
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No siinähän se sun vastaus on. Ei sitä tarvitse selitellä. Kerro totuus. En näe mitään syytä sille, miksi naisen pitäisi hävetä sitä, että hänen ympärillään on ollut vain pinnallisia miehiä, jotka eivät ole välittäneet muusta kuin mallimittaisista. Ei kukaan ole mallin mitoissa enää vaikkapa 50-vuotiaana, joten jos mies on tosissaan ja fiksu, hän ymmärtää, ettei parisuhde voi perustua ns. täydelliseksi hiottuun ulkokuoreen. Sulla kuitenkin yli puolet elämästösi vielä jäljellä, joten ehtiihän sitä vaikka mitä.

Äänestä

Eikai tuo ettei ole seurustellut esim. 35v tee kenestäkään hyypiötä, uskoisin että sen tekee muut asiat. Jos kävisi niin että alkaisit seurustelemaan kertomatta tuota menneisyyttäsi, sitten jonkinajan kuluttua kertoisit ja suhde loppuisi siihen niin aika heikolla pohjalla olisi. Jos se nyt kauheasti haittaa ettet ole seurustellut niin etsi samassa jamassa oleva mies jolloin kulkisitte tämän reitin yhdessä. Uskon että tämä kuvailemasi tilanne on naiselle helpompi, siis että muut ihmiset eivät sitä niin helposti "tuomitse" mutta mies on heti luuseri jos ei ole paneskellut ala-asteelta lähtien ja ole muutamaa kersaa tehnyt eri naisten kanssa.

Äänestä

No et ole ainoa. Minä en ole 36 ikävuoteeni mennessä ollut parisuhteessa ja olen mies.

Äänestä

Tuosta on vielä niin pitkä matka suhteeseen, ettei ongelmaa ole. Kun on pitkään sinkkuna kuvittelee, että on jo pitkällä siinä, kun joku kiinnostuu. Omista lähtökohdistaan on pitkällä, mutta kiinnostumisesta on vielä äärimmäisen haastavaa saada oikea toimiva suhde aikaan, jos ei ole mitään kokemusta mistään. Parisuhdetaitosi ja arviointikykysi ovat kehittymättä edelleen. Nyt kun sinusta on kiinnostuttu, nyt vasta alkaa se deittailukulttuuri ja ihmisten arviointi ja kokemukset, mitkä toiset ovat aloittaneet n. 20 vuotta ennen sinua ja on pitkä matka ottaa sitä eroa kiinni. Joten älä odota alkuun liikoja vain siksi että olet nyt laiha. Voit olla liian vietävissä ja petettävissä, koska olet liian sinisilmäinen muiden suhteen ja innoissasi vain siitä, että sinusta kiinnostutaan.

On lihavillakin naisilla suhteita, syy voi olla enemmän sinkkuutesi luonteessa tai persoonassa tai ihmissuhdetaidoissa, mitkä ei laihduttamalla parane.

Äänestä

Naisella tuskin niin paha tilanne, kuin vastaava tilanne miehellä. Itselläni kaikki yritykset kilpistyivät juuri tuohon suhteitten puuttumiseen, jopa siinä määrin että päätin antaa olla ja hyväksyä kohtaloni. Ikää saman verran kuin sinulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sellasta vain kirjoitti:

Mitäs tekisitte tällaisessa tilanteessa ? Siis jos olisit nainen, jolta otollisimmat miehenlöytämisvuodet menivät sivu suun lihavuuden ja siitä johtuvan -ilmeisesti jonkinsortin- masennuksen takia, ei vain ollut energiaa ja itsekuria laihduttaa.

Nyt olen sitten vihdoin ja viimein lähestymässä nomaalipainoa, ja olen huomannut useamman tyypin olevan minusta kiinnostunut.

Vaan miten ihmeessä selitän menneisyyteni. Siis sen, että en oikeasti ole 35 ikävuoteeni mennessä ollut parisuhteessa. Ja vielä niin,että mies ei pidä minua jonanin epäilyttävänä hyypiönä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu