Suoraa lainaa hesarista:
Tuoreessa tutkimuksessa miehet kuvittelivat tatuoidun naisen olevan kiinnostuneempi seksistä kuin tatuoimattoman ja lähestyivät heitä avoimemmin.
Naiset eivät välttämättä tiedä, millaisen myllerryksen pieni ja viaton tatuointi heidän ihollaan miesten mielissä aiheuttaa. Tuoreessa tutkimuksessa miehet kuvittelivat tatuoidun naisen olevan kiinnostuneempi seksistä kuin tatuoimattoman ja lähestyivät heitä avoimemmin.
Bretagne Sud -yliopiston tutkija Nicolas Gueguen on selvittänyt tatuoinnin vaikutusta miesten mieliin ennenkin.
Aikaisemmassa tutkimuksessa hän näytti miehille kuvaa 24-vuotiaasta nuoresta naisesta käsivarsitatuoinnin kanssa tai ilman ja pyysi heitä arvioimaan naisen persoonallisuutta.
Tulokset osoittivat, että nainen ilman tatuointia sai huomattavasti mairittelevammat arviot kuin sama nainen tatuoinnin kanssa. Eräs tatuoituihin naisiin johdonmukaisesti liitetty ominaisuus oli kevytkenkäisyys.
Tutkimukset eivät ole osoittaneet, että tatuoiduilla naisilla olisi enemmän seksikumppaneita kuin tatuoimattomilla.
Tutkimukset eivät myöskään kerro, ovatko tatuoidut naiset oikeasti enemmän kiinnostuneita seksistä vai johtuisiko kevytkenkäisen maine siitä, että miehet vain lähentelevät heitä herkemmin ja siekailemattomammin.
Gueguen selvitti asiaa kahdessa bretagnelaisella uimarannalla tehdyssä tutkimuksessa. Tutkimusassistentit, kauniit nuoret naiset, asettuivat rannalle pyyhkeen päälle vatsalleen ottamaan aurinkoa. Kaikilla oli samanlaiset bikinit, mutta osalle pantiin alaselkään pieni väliaikainen perhostatuointi.
Ensimmäisessä tutkimuksessa selvitettiin, kuinka nopeasti miehet ottivat kontaktin tutkimusassistentteihin ja miten kauan miehet jututtivat heitä. Tutkijat seurasivat assistentteja kauempaa kello kädessä ja merkitsivät ylös jokaisen lähestymisyrityksen.
Toisessa tutkimuksessa, joka suoritettiin eri aikana, tutkijat haastattelivat rannalla olevia miehiä. He pyysivät miestä katsomaan joko tatuoitua tai tatuoimatonta assistenttia ja arvioimaan mahdollisuuksiaan päästä naisen kanssa treffeille ja saada seksiä ensitapaamisella.
Tulokset olivat paljonpuhuvia. Ensimmäisessä tutkimuksessa miehet lähestyivät tatuoitua naista paljon useammin kuin tatuoimatonta. Lisäksi miehet tekivät lähestymispäätöksen tatuoitua naista kohtaan paljon nopeammin kuin jos naisella ei ollut tatuointia.
Toisessa tutkimuksessa miehet arvioivat jälleen johdonmukaisesti, että heidän mahdollisuutensa saada seksiä olivat huomattavasti korkeammat tatuoidun naisen kanssa.
Gueguen tulkitsee tuloksia evoluutiopsykologian näkökulmasta siten, että miehet näkevät tatuoinnin samanlaisena seksuaalisena signaalina kuin huulipunan tai paljastavan vaatetuksen, joilla pyritään viehättämään ja houkuttelemaan vastakkaista sukupuolta.
Tutkimuksen julkaisi Archives of Sexual Behavior.

Vastaukset 33
Vanhimmat
Tatska on tyhmä jutska naisella varsinkin.
elätkö 1500-luvulla?
Sun rekattu kaimas on neutraali asian suhteen, toisin kun sinä. :)
Onhan tuo looginen päätelmä miehiltä sikäli, että tatuointi on yksi merkki, josta voi päätellä mukaileeko henkilö trendejä ajelehtien ajan virtauksissa. Jos yksi ajan virtaus on vaikkapa seksikeskeisyys, niin on todennäköisempää, että henkilö joka muutenkin noudattelee mainstreamia elämässään, noudattaisi sitä tässäkin. Varmaa se ei tietenkään ole, pelataan todennäköisyyksillä.
vain muotikuvat ovat mainstreamia, ei ns "oikeat" tatuoinnit
Tatuoinnit on ohittaneet jo crocksitkin aika päiviä prismaudessaan ja mainstreamiydessään.
tatuointi itsessään ei ole mainstreamia. riippuu ihan MINKÄLAISEN kuvan sinä otat ;)
Tatuoitu voi itse ajatella noin, jotta identiteettiprojektin jatkamisessa olisi mieltä. Tatuoimattomalle tatuointi on tatuointi. Ei niistä vanha erkkikään näe, mitä vaikutelmaamilloinkin on tavoiteltu. Kasvonpiirteet ovat mielenkiintoisemmat.
se, ettet sinä ymmärrä kuvista mitään tekee vain sinusta itsestäsi hieman...tollon?
Kyseessä on tietoinen harkittu valintani, ei ymmärryksen puute. En pidä erityisesti arvossa identiteetin rakentamista kuvin iholle, facebookiin, kännykän näytölle jne. Pidän muista tavoista enemmän.
.
Tatska on niin Wäsynyttä ja Cornia
Har!
.
Myös tatuoimattomat äämät ovat yleensä kevytkenkäisiä, jopa sinnikkäitä tyrkkyjä
Kuinkahan moni teistäkin ajattelis musta noin, jos tuntisit mut. Ihan jännittää ajatella näitä stereotypisiä ajattelukaavoja. :)
Keksikää jotain uutta sanottavaa tatuoinneista ja tatuoiduista, ootte jääny jumiin risan levysoittimen tavoin.
himatuikku olisi.........tyrkky
Onhan korkeat stilettikorotkin kuulemma pane mua-mallia.
Stereotypioina on monen helpompi hahmottaa maailmaa. Siisteissä musta-valkoisissa lokeroissa ei tarvi välittää erilaisuuden ja yksilöllisyyden mukanaan tuomista piirteistä.
Voi voi, ei se kuva ihmisen persoonaa muuta. :)
Tyrkky on tyrkky kuvalla tai ilman. Ja mä en oo ollut sitä ennen enkä jälkeen kuvien.
On joo ja punaset kengät, kynnet ja huulipuna huoran merkki. :)
Näin se oli joskus ja joku uskoo siihin edelleen.
Eipä liity seksiin/seksuaalisuuteen mitenkään tatuoinnit. Jos jotain ajatuksia ylipäätään herättää, niin se mahtaako joskus kaduttaa puolen neliön tatska jossain näkyvällä paikalla. Kaulan luomutatuoinnit jotenkin vivahtaa seksuaalisuuteen, mutta niitä harvoin näkee aikuisilla.
mahtaako joskus kaduttaa puolen neliön tatska jossain näkyvällä paikalla
- Omalla kohdalla tuskin kaduttaa ainakaan ulkoisista seikoista johtuen tai ihmisien mielipiteiden takia. Pikemminkin joku "ei ulkoinen asia" voi kaduttaa. Ei tuu mieleen yhtään tilannetta, jossa pitäs katua tatuointia. Vanhanakaan, ruma sitä on kuitenkin sillon tatuoinnilla ja ilman. Ja kun en ole seurapiiri ihmisiä muutenkaan, niin ei tarvi edustaa mitään eleganttia naisen malliakaan. Tämmösiä mutuja.
Mietin vaan, että sitten kun iho ei ole enää yhtä kimmoisa kuin tatuointia otettaessa, miltä se kuva sitten näyttää :s
Onko sillä oikeasti enää väliä siinä vaiheessa, kun on kuin vihikoiran nahka päällä muutenkin. :)
Tuskin on. Vanha kulahtanut kääkkä jokatapauksessa.
Niinjoo ja tuskin kukaan enää yrittää pokata, koska on tatuoitu. x)
Onhan siinä siis etunsakin, pysyy sakki loitompana jos ei muuten älyä niin kuvan takia. ;)
Juu, eikä elämäänsä kannata muutenkaan elää miettimällä mites tää sitten vanhana... Voihan se kuva ollla hienokin, karikatyyri alkuperäisestä ja tyylikkäät karikatyyrit on oikeaa taidetta. Pokaajia voi silti riittää, tiedä kuinka yleistä kuumeneminen uusasemoituneisiin tatskoihin on =)
Äy nöy. :x
No joo mua kuitenkin huolettaa enempi, että olenko älyissäni, kykenenkö pitämään itestäni huolta vai istunko paskat housussa jonkun hoidettavana. tatuointi on pikku juttu sen rinnalla. :)
Mut ei tosiaan kannata liian kauas miettiä.
Mies joka tekee noin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä pelkän tatskan perusteella on vajakki, joka ei tiedä paljoakaan naisista. ;)
some serious tats & co
http://www.youtube.com/watch?v=qcT29dNQTnQ
Lienee pelkkää skeidaa. mutu ajattelua ilman suurempaa viisautta.
Ruotsin kuningasperheen miniäkokelaalla on tatuointeja - ja miksei olisi, Miss Splitz on juuri sitä tyyppiä, joka tuhmuusimagon maksimoimiseksi menee töhräämään ihonsa!
oman näkemiseni perusteella voin olla samaa mieltä.
Tatuoitu nainen=antaa piIIua helposti
Tatuoitu nainen=antaa piIIua helposti
Hassu ilmaus muuten kevytkenkäinen. Kyllä ne kengät taitaa kokolailla saman painoisia olla, jos sulla on kahdet samanlaiset, olipa ne kenekä jalassa hyvänsä. Eri asia sitten, jos kengänkuluttajalla on painavat tai kevyet jalat.
Toisilla ne jalat on ehkä jopa niin kevyet, että niiden vakiopaikka on korvalehtien takana ja taakse taivutettuna. Mut joo päivänjatkoja.