Palstan ätämeistä suurin osa taitaa olla jossain määrin syrjäytyneitä.
Syrjäytyminen tuhoaa pikkuhiljaa ihmisen aivot. Esim. tuhoaa peruuttamattomasti ne aivo alueet, jotka säätelevät käyttäytymistä ja reagoimista sosiaalisiin tilanteisiin. Moraaliarvoihin ja tälläisiin pikkujuttuihin.
Ihminen itsekään ei tätä välttämättä itse huomaa, mutta se ilmenee toimimisen vaikeutena sosiaalisissa tilanteissa, moraaliarvojen muuttumisena yhdentekeviksi.
Vaikka ilmiöstä on paljon tutkimusnäyttöä poliittisen korriktiuden takia asiasta ei keskutella. Vaikka aivonkuvantamis tutkimuksissa on todettu ihan pysyviä fyysisiä muutoksia aivoissa. Pelkona on myös, että ihmiset, jotka ongelmia ovat edesauttaneet käyttävät tutkimustuloksia oikeutuksena syrjiä jo ennestään heikoilla olevia lisää.
Syyttelykään ei auta, koska yhteiskunta ja muut ihmiset ovat enemmän tai vähemmän aiheuttaneet ongelmat toiminnallaan. Monilla syrjäytyneillä on rajuakin väkivallan ja kiusaamisen uhriksi joutumisen kokemuksia. Post traumaattista stressiä, masennusta.
Syrjäytyminen tuhoaa pikkuhiljaa ihmisen aivot. Esim. tuhoaa peruuttamattomasti ne aivo alueet, jotka säätelevät käyttäytymistä ja reagoimista sosiaalisiin tilanteisiin. Moraaliarvoihin ja tälläisiin pikkujuttuihin.
Ihminen itsekään ei tätä välttämättä itse huomaa, mutta se ilmenee toimimisen vaikeutena sosiaalisissa tilanteissa, moraaliarvojen muuttumisena yhdentekeviksi.
Vaikka ilmiöstä on paljon tutkimusnäyttöä poliittisen korriktiuden takia asiasta ei keskutella. Vaikka aivonkuvantamis tutkimuksissa on todettu ihan pysyviä fyysisiä muutoksia aivoissa. Pelkona on myös, että ihmiset, jotka ongelmia ovat edesauttaneet käyttävät tutkimustuloksia oikeutuksena syrjiä jo ennestään heikoilla olevia lisää.
Syyttelykään ei auta, koska yhteiskunta ja muut ihmiset ovat enemmän tai vähemmän aiheuttaneet ongelmat toiminnallaan. Monilla syrjäytyneillä on rajuakin väkivallan ja kiusaamisen uhriksi joutumisen kokemuksia. Post traumaattista stressiä, masennusta.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Niin en tiedä.. Luulisi et jokaisella on niitä ystäviä jossain.. Niin on itselläkin. Tässä kaupungissa ei hirveästi ole tuttuja mut pakko on ollut olla täällä lähinnä opintojen vuoksi. Eikä minulla ole tarkoituskaan tänne jäädä. Mielummin sinne missä on sukulaisia ja paras ystävä. :)
Hups.. Taisin vastata vähän vääränlaiseen aloitukseen.. Jos tuossa oli kyse miehistä. Nainen kun olen.. Mut ei kai sillä ole väliä tuon asian suhteen..
Ja kun ei ole ystäviä jotka menettää niin voi senkin puolesta öykkäröidä miten huvittaa.
Palstalaisista ainakin Mies1985 ja Surunveri voidaan luokitella syrjäytyneiksi.
Tuo on monen AT-miehen kohtalo.
No nyt on joku katkera lehmä selvinnyt humalastaan sen verran että on jalkautunut koneen ääreen kirjoittelemaan.
Kyllä tämä ihan ätmin tekstiä. Saksin toiselta palstalta mutta voisi olla myös itse kirjoittamani.
Mitäs Mies1985 ajattelee siitä että häntä pidettäisiin syrjäytyneenä tai jopa friikkinä?
Minuakin kiinnostaisi hänen ajatuksensa.
Ennen kuin vastaan, kysyisin miksi olette kiinnostuneet juuri minun ajatuksistani?
Koska olet työtön ja naiseton eli syrjäytynyt.
ATM:istä huomaa että heillä on aivovaurio.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11456517
Kopsasin aloituksen tuosta ketjusta. Aihe koskettaa varmasti monia palstalaisiakin.
Internetin liikakäyttö vaikuttaa myös aivoihin.
Toisin kuin Salvador Dalía aikoinaan, minua ei rasita asema julkisuuden henkilönä ja voinkin varauksetta todeta, että minua ei erota hullusta yhtään mikään. Olen sekopäinen kajahtanut mielipuoli. Pillunpuute, porno, viina ja runkkaaminen ovat pistäneet kuupan lopullisesti himmeäksi. Yläkerrassa ei asu kuin lepakoita. Hurraa sille! HURRAA! HURRAA! HURRAA!
Täytyy kuitenkin muistaa se että suomalaishuorien haukkumisessa ei ole mitään pahaa.
Niin eihän vässyköistä muuhunkaan ole.
Ei olekaan, koska naiset ovat päättäneet, ettei heistä ainakaan poikaystäväksi ole. Eivät tietenkään yhdessä, vaan jokainen omalla tahollaan.
Pillu on oikeasti niin omituinen juttu että ei voi ymmärtää. Olen ollut siitä onnekas tai onneton että olen sitä saanut ja jopa sellaisen kanssa vuosia elänyt. Ei se silloin enää niin kummoista ollut. Mutta nyt kun taas pari vuotta menny puutteessa niin ei voi muuta ajatellakaan. Vaikka tietoisesti tiedän, että se mitä naisen päässä on olis paljon tärkeämpää niin pillua sitä vaan ajattelee! Ehkä vois leikata olemattoman hepin irti ja kivekset samalla, menetys ei olisi suuri. Ehkä siitä järkikin vähän kirkastuisi.
Yksinäinen ja syrjäytynyt voi kyllä pitää aivonsa virkeänä jos vaan haluaa. Itse saatan joskus lukea vanhoja koulukirjoja (kemiaa, biokemiaa, matematiikkaa) ja ihan opiskella ja palauttaa mieleen asioita. Kyllä mieli virkistyy. Tai sitten lainaan kirjastosta tietokirjallisuutta ja luen sitä tai filosofiaa. Kun joutuu miettimään joitakin filosofisia ajatusrakennelmia, niin kyllä siinä saa ajatukset aika hyvin solmuun ja mieli virkistyy. Suosittelen.
No mähän en ole kuin vapaa-ajalla aika eristäytynyt. Sosiaaliset taidot ovat mulla hyvät ja töissä tulee paljon juteltua vakavia ja vitsailtuakin ihmisten kanssa. Ei ongelmaa siinä. Tietty jos on työtön eikä mitään harrastuksia missä voisi ihmisten kanssa jutella, niin se voi olla sit eri asia.
Omalla kohdalla kuitenkin asiat ovat oikeastaan aika hyvin, vaikka yksin elelenkin enkä käy juuri missään vapaa-ajalla. Tosin ehkä tässä vielä nyt kesällä tulee käytyä paikallisissa "tempauksissa". Heinäkuussakin olisi yhtenä viikonloppuna vähän bileitä paikallisen järven rannassa. Pitäs kait mennä.
Voimia silti kaikille syrjäytyneille ja yksinäisille! Koittakaa keksiä jotain aivoja virkistäviä harrastuksia. Lukeminen jo itsessään virkistää aivotoimintaa ja jos kirja on vähän haastavampi, niin mikäs sen parempi.
On muuten huono asia, että sosiaalisia kontakteja on vain työpaikalla. Siinä tulee helposti suuri kynnys esim vaihtaa työpaikkaa huonojen työolojen tai palkan takia kun joutuisi eroon työkavereista. Voihan niihin jonkin verran yrittää pitää yhteyttä vaikka ei enää olekaan samassa työpaikassa.
Niin huonoista työ- kuin suhdeoloista kannattaa itse lähteä ajoissa ennen kuin terveytensä menettää. Työkavereita voi tavata lähdön jälkeen jos heitä jotenkin kaipaa.
On hyvä uskoa totuuden sanojaa suoraan että milloin ei kannata jatkaa tai edes aloittaa.
Moni kysyy miksi edes suostuisi kuvattavaksi jotta työyhteisö hyötyisi tai etsittäisiin todisteita, johonkin mistä ei itse hyödy, vaan joutuu silmätikuksi ja lähtee. Sitä tällä haetaan eikä se ole oikein. Usein palkka ei ole vaivan arvoinen vaan muut kuorivat kermat päältä.
Seuraako huonot sosiaaliset kontaktit seuraavaan paikkaan vai onko muista kiinni?
Niin, mutta onko palkka tärkeintä? Jos on työpaikka missä viihtyy ja on kavereita ja sosiaalisia kontakteja, miksi sieltä pitäisi haluta pois vaan rahan takia? Miksi sitä paikkaa pitäisi vaihtaa?
Jos paikka on huono, niin, mutta hän sanoi että tulee paljon juteltua ja vitsailtuakin. Miksi työyhteisöstään ei saisi pitää, ja miksipä se ei olisi hyväkin paikka. Huonot työolot on suhteellista muutenkin, itse pidän tärkeämpänä niitä ihmisiä ketä siellä on, kun sitä mitkä ne olosuhteet muuten on. Jotkut työt nyt ovat luonteeltaan jo semmoisia että niissä on aina huonot työolot.
Miksi hyvästä porukasta pitäisi pyrkiä eroon, jos tykkää? Miksi palkkaa pitää aina haluta lisää, jos on jo tyytyväinen?
Sen parempi työpaikka mitä suurempi kynnys sieltä on hyvien tyyppien ja hyvän hengen takia lähteä.
Ja siinä ei kyllä se rahakaan kaikkea merkkaa.
Että kokemusta on jollain muullakin, ja se voi olla, että on noin ja voi olla että on toisinkin.
Sinänsä, mäkin suosisin sitä että ois nyt edes jossain harrastuksessa juttuja tms. harvoin se ihmistä pahentaa että on edes vähän laajemmat näkökulmat kun pelkkä työ.
Heh, no mulla on ollut muutaman työpaikka vaan elämässäni. Nyt tämä on sellainen paikka, jossa olisi aika hyvät mahdollisuudet vakinaistua. Palkka ei ole mitenkään paras mahdollinen, mutta pidän työpaikasta. Eikä muutenkaan näinä aikoina kannata irtisanoutua ihan mistä syystä tahansa. Joutuu karenssiin ja toisaalta uuden työpaikan hommaaminen on erittäin vaikeaa. Minulla kesti valmistumisen jälkeen 10 vuotta että pääsin tähän hommaan missä voin ehkä vakinaistua. Aikaisemmat työpaikat olivat kaikki määräaikaisia tai sitten työelämävalmennusta jne jonkun kurssin kautta ilmaista työtä. Ei enää.
Olen kemisti ja kemisteille on mahdotonta löytää nykyään töitä tai muillekaan maistereille. Olen laborantin työssä ja erittäin tyytyväinen siihen. Ilolla voin tehdä tätä työtä vaikka koko elämäni.
Sosiaalisista kontakteista. Mulla ainoat perheen ulkopuoliset ihmiset ovat työkaverit, joita näkee vain töissä ja sitten pari tekstiviestikaveria vanhasta kotikaupungista. Siinä se. Pärjään hyvin näin. Melkeinpä aina olen elänyt näin. No oli mulla aikaisemmassa, isossa kaupungissa missä asuin muutama muukin kaveri seurakunnan puitteissa mutta kun sain työpaikan täältä pikkukaupungista nekin kaverit jäi. Erosin kirkosta muutenkin enkä käy missään seurakunnissakaan enää, niin ei sitäkään kautta tule ketään tavattua.
Anyways, en koe olevani mitenkään mielisairas tosin tiedän että en ole täysin tasapainoinenkaan henkisesti. Mutta sen tiedän, että olen rauhallinen enkä kenellekään koskaan vaaraksi. Jos joku nyt sitä pelkäisi. Moraalini ovat vahvat ja noudatan "kultaista sääntöä" niin hyvin kuin pystyn. Eli "tee toisille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän". Olen aina ollut henkisesti vahva, johtuen ehkä kristillisestä vakaumuksestani (siitä huolimatta että en kuulu mihinkään kirkkoihin tai seurakuntiin) ja toisaalta kaikesta siitä mitä olen koulukiusattuna joutunut kestämään aikoinaan. Tiedän vikani, puutteeni ja syyt miksi olen yksin. Ihmispelko ja siihen liittyen esiintymiskammo (esiintymiskursseista huolimatta). Kaksi suurinta ongelmaa, jotka estävät sosiaalisten tilanteiden luomisen vapaa-aikana. Henkisesti koen nimittäin olevani rauhassa vain yksinäisyydessä omassa kämpässä. Edes vanhempieni luona en koe olevani rauhassa.
Kaikesta tästä olen koko ajan parantumassa. Se vaan on minulla hidas prosessi ja voi kestää pitkäänkin. Mutta näin on hyvä.
Niinhän se menee, huonossa seurassa hyväkin työ on yleensä ikävää. Hyvällä porukalla sitä taas voisi mennä vaikka läpi kiirastulen, eikä se olis niin paha.