Pestyt perunat

Oletteko muut käyttäjät kiinnittäneet huomiota samaan asiaan kuin minä, tähän:
Ennen kuin perunoita alettiin kauppaa vasten, kai niitten sievistämiseksi, pesemään, kuori irtosi kuin tyhjää vain. Useinkin parina isona kappaleena.
Entä nämä pestyt perunat? Perunaparat ovat pesun yhteydessä tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena tarrautuneet kuoreensa niin epätoivoisesti, ettei sitä saa irti kuin pieninä suikaleina. Jos niille tehtäisiin kemiallisia tutkimuksia, en yhtään ihmettelisi, vaikka niissä olisi tapahtunut myös havaittavia muutoksia tässä suhteessa.
5801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei anna aihetta tutkimuksiin. Asia on kunnossa.

Äänestä

Siis perunoiden pesuhan on vain nykyajan ylellisyyttä. Perunat säilyvät parhaiten kun ne ovat mullan ympäröimiä. Siksi uudet perunatkin tulee aina ostaa multaisina, koska muuten uuden perunan maku on hävinnyt. Varmaan se vaikuttaa siihen vanhemmakin perunan olemukseen. Ei ne varmaan kemialtaan vaarallisia ole, mutta tuoreus ja maku ainakin kärsii. Mutta onhan se nykyajan ihmiselle kamalaa kun perunoita ei ole valmiiksi pesty.

Äänestä
  • Sama on kokemus pesun vaikutuksesta perunan laatuun, eli huonontava. Parhaiten tämän makuun ulottuvan vaikutuksen huomaa uusissa perunoissa, jossa suojaava kuori on vielä hento.
    Asiantuntijat sanovat kaloista, ettei niiden pidä nähdä vettä sieltä noston jälkeen ennen kuin kattilassa etteivät aromit kärsi.
    Sama juttu on perunoitten kanssa. Pesu vasta ennen valmistusta.

    Äänestä

Vanhat perunat nahistuvat nopeammin.

Mieluummin olen ilman perunoita, jos ei kaupassa ole kunnollisia pesemättömiä perunoita.

Äänestä
  • Tarkoitin siis, että vanhat PESTYT perunat nahistuvat nopeammin kuin multaiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pesu, ei kiitos! kirjoitti:

Oletteko muut käyttäjät kiinnittäneet huomiota samaan asiaan kuin minä, tähän:
Ennen kuin perunoita alettiin kauppaa vasten, kai niitten sievistämiseksi, pesemään, kuori irtosi kuin tyhjää vain. Useinkin parina isona kappaleena.
Entä nämä pestyt perunat? Perunaparat ovat pesun yhteydessä tapahtuneen pahoinpitelyn seurauksena tarrautuneet kuoreensa niin epätoivoisesti, ettei sitä saa irti kuin pieninä suikaleina. Jos niille tehtäisiin kemiallisia tutkimuksia, en yhtään ihmettelisi, vaikka niissä olisi tapahtunut myös havaittavia muutoksia tässä suhteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu