Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Wolvot - MITÄ VITTUA IS GOING ON?!?!?

Voivoiwolvot

Todella paskaa peliä taftia vastaan. Amerikan kaksikko koittaa taas pallotella kahdestaan, mutta ei tulo tulosta. Tosin Vantaan D pelaa hyvin, kuten myös miro on saanut hyökkäyksen kulkemaan. Silti, kun katsoo wolvojen paria viime vuotta, sekä vahvistuksien määriä joita talvella hankittiin, olisi Wolvojen luullut olevan parempi. Tällä hetkellä 0-4 tulos häämöttää. Missä on menty vikaan?

Toki sillä lihapullalla, joka on siellä sivurajalla ja kutsuu itseää jonkin asteen "valmentajaksi" on jotain tekemistä asian kanssa varmastikin. Kyseinen herra ei osaa muuta, kuin puhua. Joka tappion kerrotaan, että vastustaja oli parempi ja paljo henk. koht virheitä ja mentaali puoli perseellää ja päläpäläpälä.

132

1823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kfkvkgrf

      Wolvot, jokainen ulkomaalainen kotiin. Kiitos.

    • 17+10

      Oliskohan ihan oikeasti jo aika herätä, pyyhkiä unihiekat silmistä ja tehdä asialle jotain. Eiköhän tän possen näytöt ole jo annettu ja nähty mihin se riittää. Puhetta on, mutta teot jää vähän puolitiehen.

    • 16+16

      aika karua. voiskos taft laittaa scoutvideon youtubeen niinku jykyläkin teki ekalla kierroksella...tää ois kiva nähdä vaikka sit millä laadulla kuvattuna.

      • Ijfjeidkfkeufiw

        NYT TYÄNNETTIIN SE KUULUISA PARRU TIKKUINENN AHMOJEN PEPPUUN. TAITAA OLLA AIKA RAISKATTU OLO. SIXTARIT TULEE JA VIE AHMANPASKAT UUDELLE PARRUMERSÄLLE MISTÖ ETITÄÄN AHMOILLE SOPIVAA KAKOSNELOST.

      • 3+13
        Ijfjeidkfkeufiw kirjoitti:

        NYT TYÄNNETTIIN SE KUULUISA PARRU TIKKUINENN AHMOJEN PEPPUUN. TAITAA OLLA AIKA RAISKATTU OLO. SIXTARIT TULEE JA VIE AHMANPASKAT UUDELLE PARRUMERSÄLLE MISTÖ ETITÄÄN AHMOILLE SOPIVAA KAKOSNELOST.

        Todennäkösyys et sixtarit voittaa yhtään matsia tällä kaudella on verrattavissa nollaan, saati sitte että jakaisivat parrua kellekkään muulle ku itelleen :D

    • 0-5

      Tais olla "pikku-ekin" viimeinen peli Wolvojen peräsimessä?

      • 16+20

        "Pikku-Eki".. Putosin!

    • wolvoteivaantajuu

      BB-Stefanilta todella asiallista käyttäytymistä sidelinella Wolverines -pikee päällä. Kaveri huutelee hävyttömyyksiä TAFTilaisille. Muutenkin Wolvo-sidelinellä naureskeltiin ja pelleiltiin vastustajan kustannuksella. Jokohan se kusi valuis sieltä päästä sinne minne kuuluu, kun 4 tappioo alla.

      • 20+16

        Miten ei yllätä toi käytös? Kaveri kerää ihailijoita.

      • 20+7

        No kun kaikki pelkää niitä. Ne on niin pelottava jengi. Ihan kauheen pelottavaa ottaa niiltä helpot pisteet. Mutta Kuuttila ei ottanu henkilökohtasta!!

    • oho3

      Vaahteraliigan TOP-2
      ...siis häntäpäästä katsottuna

      Wolverines 2 0 2 31 82 -51 0
      69ers 2 0 2 29 87 -58 0

    • hohoi12

      pitäis repii koko valmennukselt jenkeilt verokortit niin kauheet katottavaa!!!
      34-21 takkiin joltakin DIVARI tason jengilt huhu!!!

      • lolololgeijo

        aika kova taso liigas jos divari jengi on kakkosena?

    • 1 + 20

      Divari tason jengi? hahah oiskoha niin et se divari tason jengi otti kuonoon taas kerran tällä kaudella...

    • Tarkkailija

      TAFT oli vain parempi. Se on jengi, jota on pitkäjänteisesti valmennettu hyvin ja jossa on riittävä määrä sitoutuneita lahjakkaita pelaajia. Jos TAFT ei tänä vuonna voita mestaruutta, niin ensi vuonna se sen tekee.

      Toivottavasti toiset joukkueet ottavat oppia, koska TAFTin tapa on ainoa keino saada kotimaisten pelaajien taso, ja myös maajoukkueen taso, vähitellen nousemaan. Taftin tavalla tarkoitan (puoli)ammattimaista suhtautumista treenaamiseen ja valmentamiseen, joka on atnoa tapa tehdä tästä hienosta lajista vakavasti otettavaa urheilua Suomessa.

      Koska on muuten pelinrakentaja heittänyt Vaahteraliigassa viimeksi 5 TD:tä, kuten Miro tänään? Etenkin SuomiQB, heittikö Petukaan?

      • 20 + 18

        Varmasti heitti ainakin Penkki silloin kun rauma pelasi vaahterassa ja jälkeen päin varmaan jotkut tuonti ilmiöt, mutta suomalaisen QB:n tekemänä tämä on erittäin hienoa katseltavaa!

      • krillex

        Taft oli tänään parempi. Taft ei voita tänä vuonna mestaruutta. Tuskin ensi vuonnakaan. Vaikka Taft on tänä vuonna voittanut molemmat pelinsä, niin se ei kerro joukkueesta yhtään mitään koska a) Sikstarit ei ole liigatason joukkue b) Wolverines on menossa kovaa kyytiä alaspäin.

        Siitä olen samaa mieltä että Taft näyttää tekevän hyvää työtä kotimaisten pelaajien saralla. Taft taitaa olla ainoa joukkue joka ei ole lähtenyt tuontipelaajien kilpavarusteluun mukaan.

        Viimeksi kotimainen QB on heittänyt varmaan 5 TD:tä silloin kun Petu tai Malkamäki on pelannut, siinä kun ne varteenotettavat kotimaiset QB:t olivatkin.

      • 15+3

        No ei se 5 TD:tä ole mitään, mutta Cedric heitti 6 intteriä. Haastan kaikki pelinrakentajat pistämään paremmaksi. Voi olla mahdoton tehtävä, vaikka oikein yrittäisi.

      • 14+6

        Kaudella 2006 Penkki heitti 6 TD:tä Rajaritareita vastaan. Ja pelasi siis itse silloin Porvoossa. Raumaa vastaan heitti myös 6 TD:tä edellisellä kaudella. LÄHDE: sajl tilastot.

      • 17+15
        14+6 kirjoitti:

        Kaudella 2006 Penkki heitti 6 TD:tä Rajaritareita vastaan. Ja pelasi siis itse silloin Porvoossa. Raumaa vastaan heitti myös 6 TD:tä edellisellä kaudella. LÄHDE: sajl tilastot.

        Korjaus edelliseen, Rajaritareita vastaan Penkki heitti 5 ja juoksi yhden, mutta ei sekään huono ole.

      • 1+7
        17+15 kirjoitti:

        Korjaus edelliseen, Rajaritareita vastaan Penkki heitti 5 ja juoksi yhden, mutta ei sekään huono ole.

        Yhden ottelun tilastoilla ei ole mitään merkitystä, pelinrakentaja mitataan sillä kuinka pitkälle hän vie joukkueensa.
        Edellisen 20 vuoden aikana neljä kotimaista pelinrakentajaa on vienyt joukkueensa finaaliin ja vain yksi voittanut vaahteramaljan, eli kyllä Mirolla haastetta riittää.

      • 12+1
        1+7 kirjoitti:

        Malkamäki, Penkki, Karppinen, kuka on neljäs?

      • 11+5
        12+1 kirjoitti:

        Malkamäki, Penkki, Karppinen, kuka on neljäs?

        Kallislahti, Ketonen?

      • 3+11
        11+5 kirjoitti:

        Kallislahti, Ketonen?

        Ei 20 vuoden sisään.

      • 3+8
        12+1 kirjoitti:

        Malkamäki, Penkki, Karppinen, kuka on neljäs?

        Jalava 2000

    • Heittäjä

      Wolvojen pelaajat heitti pyyhkeen kehään ja Wolvojen mestaruushaaveet heitti lusikan nurkkaan! Niitä ei Petu ainakaan tehnyt!

    • Karzee-Garza

      Jokos alkaa valmentajanvaihtoviikot?

      • Jkkbmgu

        Kuka tuota ylimielistä ukkokasaa haluais valmentaa, kivana lisänä vielä kaksi täynnä itseään olevaa jenkkiä..

      • 18+10
        Jkkbmgu kirjoitti:

        Kuka tuota ylimielistä ukkokasaa haluais valmentaa, kivana lisänä vielä kaksi täynnä itseään olevaa jenkkiä..

        Jos numerohemmoilta tulee pataan, niin eiköhän tule valmennuskerholle pikakomennus sinne mistä tulivatkin. Tai no, coach D sai hävitä 3 kautta putkeen ennen kun tuli lähtö, joten voihan näillä paikallisilla turisteille olla aikaa vaikka kuinka lomalla Wn rahoilla.

      • 15+12

        Markkinapallo kotiin.

      • 10+17
        18+10 kirjoitti:

        Jos numerohemmoilta tulee pataan, niin eiköhän tule valmennuskerholle pikakomennus sinne mistä tulivatkin. Tai no, coach D sai hävitä 3 kautta putkeen ennen kun tuli lähtö, joten voihan näillä paikallisilla turisteille olla aikaa vaikka kuinka lomalla Wn rahoilla.

        Ei tule. Joku tolkku sentään.

      • coach G koneeseen
        18+10 kirjoitti:

        Jos numerohemmoilta tulee pataan, niin eiköhän tule valmennuskerholle pikakomennus sinne mistä tulivatkin. Tai no, coach D sai hävitä 3 kautta putkeen ennen kun tuli lähtö, joten voihan näillä paikallisilla turisteille olla aikaa vaikka kuinka lomalla Wn rahoilla.

        Ennen oli coach D, nyt coach G.
        Olisin laittanut miehen koneeseen jo EFL:n perusteella.

    • 55+41

      Eilisen esityksen jälkeen lähinnä naurattaa "coach" Garzan puheet siitä, että Stokes on pelikunnossa. Alkaa hiljalleen näyttää siltä, että miehen pelit huipputasolla on lopullisesti pelattu. Linkuttamalla ei pärjää edes vaahteraliigassa.

      Rissut ja C. Johnson jatkoivat samasta mihinkä jäivät edellisellä kerralla, eli pari jaardia ja monta interiä. Ainoa iso ja urheilullinen kohde Charpillozkin lähti karkuun kahden matsin jälkeen.

      Puolustuksen puolella takakenttä jatkoi vakuuttavan huonoja esityksiä palamalla jokaiselle roiskaisulle, joiden olisi pitänyt päätyä intereiksi, ei maaleiksi.

      Summa summarum: Puolustuksessa tuo 8 boksiin ja blitsaa joka downilla. Hyökkäyksessä heitä fadea joka downilla, niin voitto Wolvoja vastaan on varma.

      • 16+3

        Onko vika pelaajissa vai valmennuksessa kun takakenttä on täynnä reikiä ja QB saa aikaiseksi vain inttereitä?Jos tuontipelaajista kaksi on tasoltaan jäänyt kotimaisten pelaajien parhaimmistosta on vähän niin kuin pelaisi yhdellä jenkillä. Eli siihen nähden ihan hyvää peliä Wolvot.

    • poiupojb

      Itse asiassa kaikki kolme Wolvojen jenkeistä oli eilen romuna. Ja valmentaja lisäksi henkisesti joten kovaa on peli jatkossa ...

      • 2+18

        Ei sitte pitäis lesoilla, että Stokes on 98%, jos se on romuna. Kyllähän niitä hajoili matsin aikana, mutta sillon wolvot oli jo pulassa.

    • 1+5

      Veikkauksia montako kierrosta vielä menee, että Wolvojen ostopelaajien varaan rakennettu korttitalo sortuu kokonaan ja jäljelle jää vain juuri ja juuri 1-divisioonassa pärjäävä joukkue jonka ainut meriitti on pelin jälkeen kumottujen kaljapullojen määrä. Meinaavat haastaa tässä lajissa alan mestarin 69ersin.

    • wolvobrobleemos

      Taitaa sen seuran ongelmat johtua ihan pelaajista ei valmennuksesta, tietty valmentajat voi olla sokeita pelin tapahtumille ja täysiä jääräpäitä eivätkä ymmärrä muuttaa asioita pelin aikana, toisaalta jos pelaajat ovat ylimielisiä ja saavat päättää pelitavat aivan kuten aikaisimpina vuosina niin tulos voi olla wolvoille aika huono tämän kauden osalta. Kannattais varmasti seuran johdon istua alas ja miettiä mitä ne oikeesti haluaa ja onko siihen edes realistisia mahdollisuuksia tällä pelaaja materiaalilla ja näillä johtajilla ja valmentajilla. Jos on niin sit klikkaa pahasti jossain muualla.

      • Kommentaattoristi

        Kyllähän se vika on valmmennuksen, jos noin kurittomasti pelaavat.
        Toki kyllähän jotain voinee pistää myös pelaajien loukkaantumisten piikkiin, tosin onko hankittu vanhoja pelaajia tietäen heidän heikkoudet, jos on tällöin seuran johto on töpännyt.
        Itse lähtisin kartoittamaan mahdollista uutta alkua uudella valmentajalla, tosin tällöin tulee ongelmia pelikirjan suhteen, monikaan valmentaja ei halua lähteä "vieraalla" pelikirjalla liikkeelle.
        Sen uuden valmentajan löytäminen tosin ei ole helppoa, amerikasta tuotavat ovat edelleen aika arpoja, toiset onnistuu, toiset ei. Suomessa ei taida olla kovinkaan paljoa vapaita valmentajia, etenkään sellaisia jotka lähtis tohon.
        Oma näkemykseni on kuitenkin Wolvojen nousun kannalla, tuolla määrällä potenttiaalia pitää pystyä tekemään tulosta, jos nyt käy sitten niin ettei mitään tulosta tule uskon Mannilan lopettavan, joka ikävä kyllä tarkoittaa Wolvojen tarun loppua.

      • muutama havainto
        Kommentaattoristi kirjoitti:

        Muutama havainto wolvereinsista 2012 vs 2013:

        Puolustus:
        - nyk. päävalmentajan valmentama puolustus liigan tehokkain viime kaudella
        - sama mies edelleen puolustuksen koordinaattorina
        - pelaajamateriaali väh. samalla tasolla kuin viime vuonna

        Hyökkäys:
        - hyökkäyksen koordinaattori eri
        - RB uhka paljon pienempi
        - iso TE uhka puuttuu
        - rissukalusto samalla tasolla kuin viime vuonna
        - sama QB

        Yleistä:
        - Eri päävelamentaja

        Hyökkäyksen ongelmat ovat ylläolevan perusteella ymmärrettäviä. Puolustuksen ongelmia en täysin ymmärrä. Jos pelaajamateriaali ja valmennus on samalla tasolla kuin viime vuonna täytyy olla joku muu ongelma. Tai sitten kaverit ovat vain kangistuneet viime kaudesta.

      • Vvkdkfkkr

        Mannila lyö riittävän setelipinon pöytään, niin eiköhän pari vapaana olevaa porvoolaista coachia voisi kiinnostuakin.

        Nykyisellä toiminnalla uhkaa pleijjaritkin karata kun TAFT ja Kouvola saaneet hyvän alun ja Crocodiles sekä Butchers on rutiinitasoltaan kovia, Roostersista nykykntoisena puhumattakaan.

      • Plnlknog6538
        muutama havainto kirjoitti:

        Muutama havainto wolvereinsista 2012 vs 2013:

        Puolustus:
        - nyk. päävalmentajan valmentama puolustus liigan tehokkain viime kaudella
        - sama mies edelleen puolustuksen koordinaattorina
        - pelaajamateriaali väh. samalla tasolla kuin viime vuonna

        Hyökkäys:
        - hyökkäyksen koordinaattori eri
        - RB uhka paljon pienempi
        - iso TE uhka puuttuu
        - rissukalusto samalla tasolla kuin viime vuonna
        - sama QB

        Yleistä:
        - Eri päävelamentaja

        Hyökkäyksen ongelmat ovat ylläolevan perusteella ymmärrettäviä. Puolustuksen ongelmia en täysin ymmärrä. Jos pelaajamateriaali ja valmennus on samalla tasolla kuin viime vuonna täytyy olla joku muu ongelma. Tai sitten kaverit ovat vain kangistuneet viime kaudesta.

        Yksi merkittävä ero puolustuksen ja Garzan osalta siinä että muut tyypit hoiti talvikauden ja ekan Calanda-ottelun.

        Tähän astisen perusteella en kyllä sanoisi, että QB on sama. Kaverissa on ehkä samat geenit kuin viime vuonna, mutta mitään muuta samaa ei olekaan. Jos nyt vaikka alkuun lähdetään siitä, että viime kauden pelinrakentaja heitti enemmän maaleja kuin inttereitä ja tämän kauden QB ei sitten juuri maaleja heittelekään, mutta sitäkin enemmän inttereitä.

      • 15+19
        Plnlknog6538 kirjoitti:

        Yksi merkittävä ero puolustuksen ja Garzan osalta siinä että muut tyypit hoiti talvikauden ja ekan Calanda-ottelun.

        mitä tämä tarkoittaa? Oliko joukkueella toinen puolustuksen koordinaattori talvikauden ja ekan pelin? Ja miksi näin meneteltiin?

      • Jfjndmfme
        Plnlknog6538 kirjoitti:

        Yksi merkittävä ero puolustuksen ja Garzan osalta siinä että muut tyypit hoiti talvikauden ja ekan Calanda-ottelun.

        Täh? Tais eräs Leivojan poika saada kenkää ja Vilkko lähti pesuveden mukana.. Garzahan tuli paniikkiratkaisuna joskus Juhannuksen jälkeen.

      • 15+20
        Jfjndmfme kirjoitti:

        Täh? Tais eräs Leivojan poika saada kenkää ja Vilkko lähti pesuveden mukana.. Garzahan tuli paniikkiratkaisuna joskus Juhannuksen jälkeen.

        Vai voidaanko jo käyttää nimeä de Garzalho?

    • 2221221

      Jos olisin Peetja tilaisin sen EFL-rosterissa olleen back up qb:n Suomeen per heti. Sekä rinnalle kahden passin keskushyökkääjän. Stokes välittömästi pakkolepoon parantelemaan vammoja ja valmistelemaan kansalaisuushakemustaan. Yksi matsi ennen juhannustauko ja se on PAKKO voittaa tai se on loppu se.

    • 445tyh

      Se on yleensä niin että jos joukkueessa on yksilötasolla riittävästi osaamista, mutta sitä ei saada muuttumaan voitoiksi, on ensimmäisenä lähtöjonossa valmentaja! Tää on yksiselitteinen juttu kaikissa joukkuelajeissa.

      • 4+11

        Osaamisen riittävästä tasosta en osaa sanoa, mutta taso on RB-pelipaikan kohdalla pudonnut hälyttävän paljon viime kaudesta. Täällä foorumilla on täysin unohdettu britti-jätti Mike Andrwe, joka ei ehkä tilastojen valossa kerännyt hurjia jaardeja mutta katsomosta käsin seurattuna lanasi hyvin tietä täysikuntoiselle Stokesille. Tuollainen iso ja nopea möhkäle lisää jo itsessä hyökkäyksen pelottavuutta ja juoksu-uhkaa psykologisella tasolla. Rikkinäinen stokes yksin takakentällä ja Pietiläinen Peltomäki sivurajalla eivät enää oikein pelota ketään.

      • 15+5
        4+11 kirjoitti:

        Ja suomalainen RB ei pääse kentälle, vaikka Stokesilta iskettiin melkein taju kankaalle. Hyvä meininki...

      • Khlgkrf

        Eiköhän Mannila ole sivurajalla jo viikonloppuna..

      • 13+17
        Khlgkrf kirjoitti:

        Eiköhän Mannila ole sivurajalla jo viikonloppuna..

        Näytti olevan jo TAFT-matsisas sivurajalla. Nyt ei tarvitse muuta kuin potkaista Garza ensimmäiseen koneeseen ja takaisin jenkkeihin.

      • 2+2
        13+17 kirjoitti:

        Näytti olevan jo TAFT-matsisas sivurajalla. Nyt ei tarvitse muuta kuin potkaista Garza ensimmäiseen koneeseen ja takaisin jenkkeihin.

        Silti puuttu se joku, joka kertoo Mannilalle mitä kussakin tilanteessa pitää tehdä.

      • 20+20
        2+2 kirjoitti:

        Silti puuttu se joku, joka kertoo Mannilalle mitä kussakin tilanteessa pitää tehdä.

        Tuskin tilanne huononisi vaikka Garza lähtisi ja Mannila tulisi tilalle? Kumpikaan ei meinaan ymmärrä pelistä yhtään mitään. Ensitöikseen Mannilan pitäisi potkis Stokes ja Johnson pihalle joukkueesta. Ne on jo niin nähty. Tälle kaudelle ei saa enää mitään ihmeellistä aikaiseksi, mutta Suomi on täynnä ihan kohtuullisia valmentajia, jotka saavat varmasti vähintäisn saman aikaan minkä Garza muut rahastajat talven aikana. Päävalmentajan kun hommaavat niin homma olisi aika hyvällä mallilla. Seppä ei ollut yhtään huono vaihtoehto.

    • huono soppa

      Kuka se kirjoitti, että TAFT on #5 varassa. Wolverines on täysin rampa kun Stokes hajalla, Roosters olisi ihan pulassa ilman RoJoa jne. Väitän kuitenkin että TAFT kestäisi rissun menetyksen paremmin kuin Roostern RoJon tai Wolvot jos sen loputkin menettäisivät Stokesista.

      Wolverinesin iso ongelma on se, että sopassa on liian monta kokkia. On päävalmentaja, jolla ei ole riittävästi valtaa kun seuran puheenjohtaja ja "luottopelaajat" haluavat päästä vaikuttamaan. Näin oli jo D:n aikaan ja näin näyttää olevan edelleen. Nuorissa organisaatioissa, nuorissa urheilullisissa organisaatioissa kuten TAFT ja Roosters on lähdetty rakentamaan kunnon organisaatiota ja asettamaan pelaajille vaatimuksia. Vaikka TAFT ja Roosters eivät vielä pelillisesti samalla tasolla olekaan niin TAFT on kyllä ottanut ison loikan kohti kärkeä ja tuntuu pärjäävän uuden staffin alla edelleen hyvin. JP Kuusisto ja porukka on tehnyt hyvää duunia.

      Toivottavasti tämä suuntaus alkaa saada kannatusta myös muissa seuroissa.

      • 13+4

        Kaikki joukkueet on riippuvaisia pelinrakentajasta.

    • 4+1

      Huhujen mukaan Wolverines lähettää kakkosjoukkueen sixtareita vastaan. Mannilan mukaan kakkosnelonen uppoaa poikittain sixtarin hanuriin yhtä liukkaasti "kakkos"-tiimin toimesta ja samalla sääsellään Stokesia ja muita rampoja kesän koitoksia silmällä pitäen. Steelers on kuulemma kutsuttu harkkamatsiin lämmittelemään poikia ennen koitosta.

    • jaromirokaro

      Ei kai se pelaajissa ole se vika.....valkkuhan sanoi kauden alussa ettei ole ikinä nähnyt tällaista sitoutumista harjoitteluun.....onkohan vielä samaa mieltä?

      • 15+17

        Varmasti on sitoutunu pa5kaan harjotteluun.

    • potti3

      - Garza lähetettävä takaisin Mexicoon ryyppäämään.
      - Stokes ja Cedric nähtyjä, vanhoja, rikki -> ulos!
      - Hendersson ja Hennesy todettu sysipaskoiksi jo edellisinä vuosina. Minkä takia edes täällä?

      • hei rouhoitutaan nyt

        Hei,
        ei Wolwoisa mitään vikaa ole homma toimii :) ja nautitaan nyt Wolwojen menestyksestä ja ei pilata muiden mahdollisuuksia ;)

    • 2+2

      "Meitä tullaan pelkäämään. Matter of fact, meitä pelätään jo nyt."

    • jebou2

      Niin..onhan se tietysti nyt hauska katsella niitä pelaajia jotka lähtivät voitonhuumaisina ja uhoa täynnä Wolvoihin...Tuppaa naurattaman nyt..

    • dunkyyyy

      tähän ei eläin pysty.

    • 17+6

      Oho, tilastotkin saatiin vihdoin ja viimein näkyville. Ainostaan 3 päivää myöhässä. Toivottavasti liitosa ollaan hereillä ja tehdään sama kun viime vuonna Oululle!

      • peksi p

        Eikös ne livetilastot ollut tarjolla realiaikaisesti läpi koko matsin..! Uusavuttomuutta jos et löytänyt.

      • 8+3
        peksi p kirjoitti:

        Eikös ne livetilastot ollut tarjolla realiaikaisesti läpi koko matsin..! Uusavuttomuutta jos et löytänyt.

        Älä nyt Peetja hermostu, chillaa ettei tule sydäriä ennen juhannusta. Ei kaikki kaudet voi mennä ihan putkeen. Ens kerralla otat sinne tilastoijan vaikka koko kaudeksi samalla rahalla minkä kuukaudessa poltat johonkin turhaan importtiin tai valmentajaan.

      • 8889
        peksi p kirjoitti:

        Eikös ne livetilastot ollut tarjolla realiaikaisesti läpi koko matsin..! Uusavuttomuutta jos et löytänyt.

        Sielä ne oli. Ainakin kännykällä toimi.

    • 6+26

      Wolverines on tehnyt 3 ottelussa 58 pistettä, joista puolustus 6. Aloittava pelinrakentaja on heittänyt kahdessa pelissä 0 td:tä ja 5 interiä. Stokes korjasi hieman tilastoja heittämällä numerohemmoja vastaan 2 maalia, mutta ovathan nuo siitä huolimatta ihan perseestä.

      Tuntuu jotenkin absurdilta, että tuolla porukalla on edes kuviteltu taistelevan Vaahteraliigan voitosta, puhumattakaan Eurobowlista. Jotta pleijarit pysyvät edes haaveena, on joukkueeseen hankittava uusi pelinrakentaja tai tarpeeksi hyviä laitahyökkääjiä sekä uusi rb. Onko piikki enää auki alkuvuoden surkeiden hankintojen jälkeen, vai nilkutetaanko tällä loppukausi ja jännitetään talvella ilmoittautuuko jengi enää ensi vuonna Vaahteraliigaan? Tämän mahalaskun jälkeen muuttoliike kääntyy varmasti negatiiviseksi.

      Onko vastaavia fiaskoja nähty aikaisemmin Vaahteraliigan historiassa? Perinteisesti Eurobowlissa pelanneet joukkueet ovat ajoittain kärsineet loppuvuodesta väsymyksestä/loukkaantumisista, mutta en minä tällaista pannukakkua muista.

      • 12+13

        Tokihan on arvoa sillä, että jenkit pystyvät treenaamaan joukkueen kanssa koko vuoden, joten sinänsä ei voi täysin tyrmätä Johnsonin ja Stokesin palkkaamista. Nyt on kuitenkin nähtävissä, että miehillä alkavat kilsat olla täynnä, joten jotain uutta pitää keksiä. Sen sijaan Hennesyn palkkaamiselle ei ole mitään perusteita. Henderson on ok pelaaja ja pystyy pelaamaan useampaa pelipaikkaa.

        Oma lukunsa on tietenkin keväällä näyttävästi uutisoitu "ennennäkemätön" valmennuskatras, joka on osoittautunut totaaliseksi flopiksi, farssiksi ja fiaskoksi, se sakki, mitä siitä nyt enää on edes jäljellä.

      • 1+5
        12+13 kirjoitti:

        Stokes viikon pelaaja
        http://www.sajl.fi/?x167512=1382521

      • 10+18

        Roostersin 2011 7. sija voitaneen lukea sellaiseksi? Roostersin tippumisen ykköseen pelasti ainoastaan se että voittivat Trojansin. Crocodilesilta tuli jopa 84-0 turpaan.

      • 16+16
        10+18 kirjoitti:

        Roostersin 2011 7. sija voitaneen lukea sellaiseksi? Roostersin tippumisen ykköseen pelasti ainoastaan se että voittivat Trojansin. Crocodilesilta tuli jopa 84-0 turpaan.

        No sinne päin, mutta ei ihan. Roo sijoittui 2010 neljänneksi, eikä osallistunut 2011 Eurobowliin. Wolvot voitti liigan 2011 ja tuli toiseksi 2012 sekä osallistui Eurobowliin 2012 ja 2013.

      • 11+3
        1+5 kirjoitti:

        Stokes viikon pelaaja
        http://www.sajl.fi/?x167512=1382521

        Jep, sixtareita vastaan toki on helppo loistaa. Roostersia ja TAFTia vastaan pimennossa. Olisi varmaan hyvä vahvistus B-junnusarjassa myös!

      • ketos
        1+5 kirjoitti:

        Stokes viikon pelaaja
        http://www.sajl.fi/?x167512=1382521

        Oma jengi voi valita stokesin viikon pelaajaksi mut ei liiga....mun mielest....ei pitäis palkita kaveria siitä että nilkuttaa noin pahan näköisesti kun matsis näytti....kohta joku kirjoittaa taas että kävi poikansa kanssa katsomassa ekaa kertaa jefua....ja joku nilkutti tosi pahan näköisesti....joo se oli tän viikon paras pelaaja....eiköhän liitto ite vie liigan imagoa alaspäin kun tollei valitsee...olis varmaan kyllä löytynyt "ainakin yhtä hyviä"tolla kierroksella.....just niin eli kuka muu se olis voinut olla....

      • 6+13
        ketos kirjoitti:

        Kuka nää valinnat ylipäätään tekee. Ei ole valintaa tehdeiden raatilaisten nimiä missään mainittu? Ilmeisesti yksi henkilö liitosta katsoo tilastot ja jos on pari kovin tasaista kaveria niin sitten heitetään nopalla lopputulos näkemättä edes peliä.

      • 12+12
        6+13 kirjoitti:

        Sehän tossa valinnassa se juttu onkin. Puolirampa mies dominoi täydellisesti peliä. En ole nähnyt koskaan missään muussa seurassa amerikkalaisvahvistusta joka on sitoutunut noin vahvasti touhuun ja pelaa tossa kunnossa. Stokse oli kentän ylivoimaisesti paras pelaaja ja henkilökohtaisella panoksella ratkaisi ottelun, sulloi muutaman kakkosnelosen numeropuppeleiden hanureihin ja voitti pelin.

        Täysin ansaittu valinta eikä mennyt todellanaakn tilastojen valossa tällä kertaa.

      • CORELIN
        12+12 kirjoitti:

        Eli olet sitä ryhmää joka laittais vaikka pitkämäen mm-kisoihin keihästä viskoo vaikka olis kuinka rikki....jos valmentajalla on mitään järkee ei tollasta rampaa peluuteta vaikka kuinka haluais......mut eiks se niin oo ollukki että cedric ja stokes määrää mitä siin joukkueessa tehdään....eiks ne hankkinnu leippikselle potkutkin viime vuonna....nyt tää ns.jenkkikoutzi ei uskalla sanoa mitään koska pelkää ettei sen" näytöt "riitä niin on vaan nieltävä mitä nää herrat sanoo....

    • 17+12

      Eikö Roosters ollut silloin nuorempi ja nimettömämpi joukkue? Odottiko Roostersia kukaan silloin liigan kärkipäähän toisin kuin Wolvoja nyt? Muistaakseni ei.

    • 20+4

      MInne on hävinny Wolvojen jenkki valkut. Sivurajalla ei näkynyt eilen pelissä kuin se pyöreä enää?

      • 10+11

        Olis senkin aika jo lähteä.

      • 8+5

        Tarpeettomina lähteneet kotiin kun tahtipukkoa heiluttaa kuitenkin pelaajat, ja ehkä DC Mannila..

      • adfadfdsaterhfsdfg

        Valkut vähenee, peli paranee..

    • 12+12
    • 1+12

      IIIISO W !!!!

      Jaguaarit - Wolverines 8 - 48 (0 - 28)

      Yksi asia ihmetyttää. Pelit on loppuneet jo aikoja sitten, mutta liitto ei ole millään tavalla reagoinut Wolvojen eikä Butchersin peliin raportoimalla. Roostersin rabarithan löytyy liiton sivuilta noin 2min ottelun päättymisen jälkeen. Yleensä teksteillä Murskavoitto tai muulla superlatiivilla höystettynä. Ensi maanantaina varmaan jo kolmannella neljänneksellä saamme nauttia liiton sivuilta kattavan raportin roostersin voitosta.

      • 6+8

        Live-tilastointi ei toiminnut, joten kukaan muu kuin paikan päällä ollut ei voinut raportoida mitään...

      • 10+7

        Toivottavasti saadaan raportti jo puoliajalla.

        Samalla sä köyhä voit kiristellä hampaita himassas.

      • 19+3
        10+7 kirjoitti:

        Toivottavasti saadaan raportti jo puoliajalla.

        Samalla sä köyhä voit kiristellä hampaita himassas.

        Olet oikeassa. Maanantaina jään himaan boikotoimaan: Mene sinä grillaamaan picnic-katsomoon neljän muun kaverisi kanssa

      • 10+10
        19+3 kirjoitti:

        Olet oikeassa. Maanantaina jään himaan boikotoimaan: Mene sinä grillaamaan picnic-katsomoon neljän muun kaverisi kanssa

        Viimeks meitä oli kyllä lähemmäks sata, mutta ei siellä yhtään sosiaalihuollon asiakasta tosiaan näkyny, ainakaan kukaan ei ollu pukeutunu tynnyriin niinku sinä.

      • Say no to Jumbos

        Ja se on OIKEIN. Ei mitään jumbofinaaleja tarvii uutisoida :)

      • 14+16
        10+10 kirjoitti:

        Viimeks meitä oli kyllä lähemmäks sata, mutta ei siellä yhtään sosiaalihuollon asiakasta tosiaan näkyny, ainakaan kukaan ei ollu pukeutunu tynnyriin niinku sinä.

        No, teitä ilmaislippulaisia ja roostersin junnuja tosiaan oli se lähemmäs sata. Muut fiksut jättivät matsin väliin ja jäivät himaan. Maanantaina boikotoidaan. Olisi ollut mielenkiintoinen matsi katsoa, mutta näkeehän ton livestatseistakin jos vaan saavat ne toimimaan.

      • 2+1
        14+16 kirjoitti:

        Mistä sä tiedät ketä siellä oli kun et kerran ollu paikalla... HAH! Riittääkö sun sosiaalituki nettiliittymään?

      • 13+12

        Ainakin aikaisemmin seurojen piti toimittaa otteluraportti liittoon 2 h pelin päättymisen jälkeen.

    • 6+6+6

      "- Sitoutuminen ja pelaajiemme vahva luonne ovat olleet suuria syitä voittoihin. Pelaajat ymmärtävät ison kuvan nyt paremmin. Ensimmäinen askel oli ottaa vastuu omasta tekemisestään, päävalmentaja Mark Garza pohtii."

      - Noniin pelaajat, hyvä että vihdoin otatte vaähän vastuuta tekemisestänne niin alkaa taas tulemaan voittoja. Huhhuh..

      • 7+17

        Ensimmäinen askel oli pelata todella huonoja jengejä vastaan. Heti kun vastaan tuli edes Seinäjoki, niin oltiin vaikeuksissa.

      • öjölj
        7+17 kirjoitti:

        Ensimmäinen askel oli pelata todella huonoja jengejä vastaan. Heti kun vastaan tuli edes Seinäjoki, niin oltiin vaikeuksissa.

        MItä sä höriset 7 17...???
        Seinäjokipelissähän toi laiva nimenomaan lähti kääntymään.

      • 17+5
        öjölj kirjoitti:

        MItä sä höriset 7 17...???
        Seinäjokipelissähän toi laiva nimenomaan lähti kääntymään.

        Aha. Että laiva käänty ja sitte voitettiin kivikova Indians? Ja heti perään pelottava Jaguaarit? Vakuuttavaa. Huikeeta.

      • kdkdbbxbxk
        öjölj kirjoitti:

        MItä sä höriset 7 17...???
        Seinäjokipelissähän toi laiva nimenomaan lähti kääntymään.

        AHMA LAIVA UPPOO LOPULISETI VIIMEISELLÄ KIERROKSELLA JA PLEIJARI PAIKKA JÄÄ HAAVEESKI. SAMA BUCERS KOKI JO TÄNÄÄN KUM WOLWERINES PERSE RAISKASI HÖYLÄMÄTTÖMÄLLÄ...........

      • 15+3
        17+5 kirjoitti:

        Aha. Että laiva käänty ja sitte voitettiin kivikova Indians? Ja heti perään pelottava Jaguaarit? Vakuuttavaa. Huikeeta.

        Vituttaako porvoolaista kun playoffit jäi väliin?

      • Kflfmgmxm
        15+3 kirjoitti:

        Vituttaako porvoolaista kun playoffit jäi väliin?

        Porvoolaisilla on ihan hyvät saumat päästä vieläkin pleijjareihin vaikka eivät sitä idioottimaisen valmennuksen johdolla ansaitsekaan. 0-0-tilanteessa ei ole järjen hiventäkään pelata neljättä reilusti omalla puoliskolla.

        Garzan selittelyjä ei vaan jaksa enää. Isolla rahalla sai aikaan täydellisen mahalaskun Euroopassa ja pokkuroi sivurajalla ilman mitään vastuuta. Pyöris kotiin.

      • 12211221
        Kflfmgmxm kirjoitti:

        Porvoon ainoa sauma on se, että tuo Garza ennen kotiin pyörimistään rökittää Crocot ensviikonloppuna ääsjoella. Porvoolaiset joukolla kannustaan ahmoja.

      • ohionohion
        kdkdbbxbxk kirjoitti:

        AHMA LAIVA UPPOO LOPULISETI VIIMEISELLÄ KIERROKSELLA JA PLEIJARI PAIKKA JÄÄ HAAVEESKI. SAMA BUCERS KOKI JO TÄNÄÄN KUM WOLWERINES PERSE RAISKASI HÖYLÄMÄTTÖMÄLLÄ...........

        IKI hei, ohi on. Tämä kausi ja ilmeisesti vähän isomminkin. Oli se kivaa ja nestettäkin meni mukavasti. Se nyt vaan on ohi.

      • missattupysäkki
        12211221 kirjoitti:

        Porvoon ainoa sauma on se, että tuo Garza ennen kotiin pyörimistään rökittää Crocot ensviikonloppuna ääsjoella. Porvoolaiset joukolla kannustaan ahmoja.

        Porvoon playoff-juna meni jo. Parempi tuuri ens vuonna. Tosin tuskin tulee onnistumaan pleijareihin pääsy ens vuonnakaan ilman inkkareiden kaltasta palkka-armeijaa

      • 1+8
        missattupysäkki kirjoitti:

        Porvoon playoff-juna meni jo. Parempi tuuri ens vuonna. Tosin tuskin tulee onnistumaan pleijareihin pääsy ens vuonnakaan ilman inkkareiden kaltasta palkka-armeijaa

        Ainakin Porvoo tarttee jeesiä wolvoilta ja taftilta.

      • 14+10
        missattupysäkki kirjoitti:

        Porvoon playoff-juna meni jo. Parempi tuuri ens vuonna. Tosin tuskin tulee onnistumaan pleijareihin pääsy ens vuonnakaan ilman inkkareiden kaltasta palkka-armeijaa

        Porvoolla ei ole mitään mahdollisuuksia ilman toimivaa valmennustiimiä ja ilman pelinrakentajaa. Nythän molemmat osatekijät ovat lähinnä iso vitsi. Lisäksi porvoolaisten asenteessa oli valtava parannuksen paikka. Kuulemma treeneissä käynyt suunnilleen saman verran porukkaa kuin sixtareitten treeneissä ja eilen velolla kuitenkin oli lähes 40 pelaajaa paikalla.

      • 12+3
        ohionohion kirjoitti:

        IKI hei, ohi on. Tämä kausi ja ilmeisesti vähän isomminkin. Oli se kivaa ja nestettäkin meni mukavasti. Se nyt vaan on ohi.

        Onks ECG:n taru ohi? I knew it!!!! 2 kautta ilman voittoja, onhan se ymmärrettävää. Rotat jättää laivan ja siirtynyt Butchersin laivaan.

      • 1+9
        12+3 kirjoitti:

        Onks ECG:n taru ohi? I knew it!!!! 2 kautta ilman voittoja, onhan se ymmärrettävää. Rotat jättää laivan ja siirtynyt Butchersin laivaan.

        Rotat hyppii uppoavasta laivasta toiseen.

      • 1+2
        1+9 kirjoitti:

        Rotat hyppii uppoavasta laivasta toiseen.

        Vai onko kyseessä uppotukki?

      • 12+14
        1+8 kirjoitti:

        Ainakin Porvoo tarttee jeesiä wolvoilta ja taftilta.

        Sen jeesin se voi hyvin saada, jolloin olisivat 10 pisteessä crocojen kanssa ja 4. sijalla. Eli kyllä Porvoon pleijarihaaveet on vielä elossa.

      • 10+6
        1+2 kirjoitti:

        Vai onko kyseessä uppotukki?

        Ja kumpi on syy, kumpi seuraus? Uppoaako laiva rottien painosta vai hakeutuuko ne jo valmiiks uppoaviin laivoihin...

      • 16+14
        12+3 kirjoitti:

        Onks ECG:n taru ohi? I knew it!!!! 2 kautta ilman voittoja, onhan se ymmärrettävää. Rotat jättää laivan ja siirtynyt Butchersin laivaan.

        Jos sitä taitoa riittäisi muuhunkin kun S24 palstan selaamiseen niin olisit varmaan talvella jo huomannut että ECG on Butcherssin farmijengi. Jos sinne on pari pelaajaa siirtynyt niin se ilmeisesti on sulle niin kova paikka että siitä piti tulla ihan avautumaan tänne?

        http://www.porvoonbutchers.com/index.php?option=com_content&view=article&id=365:butchers-ja-east-city-giants-jaelleen-yhteistyoessae

        Taidat olla joku divaripelle joka on saanut taas koko kauden parrua hanuriin seurakavereilta pukuhuoneessa ja istutettu penkille kun noin pahaa itkua täytyy pitää.

      • No joke!
        16+14 kirjoitti:

        Se vituttaa kyllä aika tavalla, jos ensin saa parrua ja sitten joutuu istumaan penkillä. Vastoin homopropagandaa sellainen aggressiivinen anaalipaalutus nimittäin aiheutaa ihan oikeita fyysisiä oireita. Jos on sitruunan kokoiset pukamat pakaroiden välissä, viimeinen asia, jota haluaisi kokeilla on istua puupenkillä trikoot jalassa joukkuekavereiden hytkyessä vieressä ottelutapahtumien tahtiin.

      • 4+8
        No joke! kirjoitti:

        Toi on asia mistä helposti nähdä painajaisia, ensin parrua ja sitte penkille istumaan.
        Tietysti se ykköskundi jonka takia istut penkillä pelaa elämänsä matsia, eikä loukkaannumillään.
        Vähän verrattavissa tilanteesen, kun olisit sukellusveneessä kusella ja kusen tuleminen ei lopu millään, pikkuhiljaa paatti alkaa täyttymään, lopuksi hukut omaan virtsaan.

      • Kukkuraksi k
        14+10 kirjoitti:

        Porvoolla ei ole mitään mahdollisuuksia ilman toimivaa valmennustiimiä ja ilman pelinrakentajaa. Nythän molemmat osatekijät ovat lähinnä iso vitsi. Lisäksi porvoolaisten asenteessa oli valtava parannuksen paikka. Kuulemma treeneissä käynyt suunnilleen saman verran porukkaa kuin sixtareitten treeneissä ja eilen velolla kuitenkin oli lähes 40 pelaajaa paikalla.

        On muuten aika jännää että tänä vuonna kommentoidaan porvoon valmennuksen. riittämättömyydestä
        Fakta 1. Kellään muulla kun tällä pikkukaupungin jengillä ei ole mestaruuksia yhtä paljoa tällä vuosituhallenna äijät ja junnut yhteenlaskien.
        Fakta 2. Kukaan porvoolainen ja suomalainen valmentaja ei ole ollut vuoden valmentajan palkinnon arvoinen liiton päättäjien mielestä.
        Fakta 3. kukaan porvoolainen valmentaja ei ole ollut edes maajoukkueen apuvalmentajan tai junnujoukkueen valmentajan pestin arvoinen.
        Eli miten Porvoon tämänkään vuoden sijoitus riippuu jostain valmentajista???

      • 2+4
        12+3 kirjoitti:

        Onks ECG:n taru ohi? I knew it!!!! 2 kautta ilman voittoja, onhan se ymmärrettävää. Rotat jättää laivan ja siirtynyt Butchersin laivaan.

        Taidat pitää asiasta tarkkaakin kirja asioista vai onko isot pojat sulle sen kertoneet? Mitähän jos keskittyisit siihen omaan tekemiseesi vai joko on oma kausi ohi ja tylsää kun ei tiedä mitä tekisi?

    • 11+5
    • powerhouse1

      mexsikolaiset pelaavat yhteen. tämä on nähty jo toisen maailmansodan aikaan. tämä en armageddon tulee olemaan lopullinen naula arkkuun. wolvot ovat volvo. ruotsalainen homo farmari. värit ovat ruotsinlippu --> team swärje.
      iso eki on komedia. miehen järjen käyttö on kääntäen verrannollinen kokoon.

    • 14+5

      Wolverinesin Mannila toimitsijakieltoon

      http://www.sajl.fi/?x167512=1566128

      Sitten vielä ihmetellään miksi porukka mielummin täällä palstalla anonyyminä tuomareita arvostelee kun oman nimensä kautta?!

      Aika vaisusta jutusta kyllä on tullut toimitsijakieltoa. Kyllä nyt kaikilla keinoilla koitetaan sixtareille pedata ens kauden vaahterapaikkaa jos vaikka Jagut vahinkovoiton saisikin Porvoosta, mikä ei ihan äkkiä kyllä ole laskelmissa.

    • 3+12

      Ai vaisusta jutusta? Jos tuomareita haukutaan nimella seuran puheenjohtajan toimesta?

      • 1+11

        Miten ihmiset on muuten ajatelleet, että se tuomareiden anonyymi haukkuminen kehittää tuomaritoimintaa. Tuleeko tuomarista jotenkin parempi tai kehittyvätkö hänen taitonsa jos täällä lukee että matti möttönen on maailman paskin tuomari ja pitäisi tunkea sitä sun tätä sinne ja tänne? Laji on pieni. Jokainen tuntee jonkun. Sanotteko te päin naamaa hyvää päivää ja heitätte läppää ja sitten täällä nimettömänä haukutte?

      • 4+6

        Varmaan kannattais koutsien katella ottelunauhat ennenkuin lähdetään avautumaan julkisesti, Johnsonin potkuksi tuomittu tilanne oli ainoa kyseenalainen lippu Wolvoille pelissä.

      • 1+8
        4+6 kirjoitti:

        Varmaan kannattais koutsien katella ottelunauhat ennenkuin lähdetään avautumaan julkisesti, Johnsonin potkuksi tuomittu tilanne oli ainoa kyseenalainen lippu Wolvoille pelissä.

        Oliskohan Peetja lähteny avautumaan facessa, jos päätuomarina olis ollu Perttu tai Lamminsalo?
        Helvetin hyvä et liitto puolustaa heikompiaan.

      • 3+12
        4+6 kirjoitti:

        Varmaan kannattais koutsien katella ottelunauhat ennenkuin lähdetään avautumaan julkisesti, Johnsonin potkuksi tuomittu tilanne oli ainoa kyseenalainen lippu Wolvoille pelissä.

        Entäs ne kaikki muut liputtamatta jääneet asiat?!

    • 20+11

      Ei olis uskaltanut.

    • 6+4

      Otsikkoon vastaus. Mestaruus tulossa.

      • huh huh

        Ei muuten tule idiootti!

      • 9+8
        huh huh kirjoitti:

        Ei muuten tule idiootti!

        HERÄTYS!
        jo 16 tuntia välieräparin varmistumisesta, eikä vielä yhtään juttua 2006 vuoden pleijareista Wolvojen sivuilla.
        Skarpatkaa saatana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2174
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2003
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1622
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1450
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      75
      1420
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1337
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1314
    8. 50
      1205
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1180
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1169
    Aihe