Kohta kolme vuotta olen kuullut selityksiä mieheni ja naispuolisen työkaverin yhetydenpidosta. Kaikki alkoi purjehdusreissusta, josta minulle ei kerrottu mitään; luin asiasta veneen lokikirjasta. Homma jatkui Bangkokissa "sattumalta". Reissusta jäi tukku "joke"-valokuvia: suudelmia ravintolassa, kuvia sohvalla (kuvaaja näkyi sohvan taustalla näkyvistä lasipäällysteisten taulujen heijasteesta). Vielä isänpäivän aikaan. Rakkaudentunnustuksia tekstiviestillä.
Ja kun kuvio paljastui ne jatkuvat vannomiset, ettei kyse ollut suhteesta. Selittelyä, että tämä vanhempi nainen, röökaava nainen ei ikinä voisi olla hänen puolisonsa. Ja minä uskoin.
Tuli kesä, yhteydenpito jatkui, salaa. Ja edelleen vakuuttelu ja syytökset, että minä olin se sekopää, joka keksii kaiken.
Viesti, jossa mieheni kuvattiin ihanaksi kaikin puolin ja tietysti hyväksi sänkykumppaniksi. Tämäkin oli vain pelleilyä, mieheni mielestä.
JA minä annoin anteeksi. Yhteydenpito jatkui. Ja minä raivosin ja annoin anteeksi.
Viimeeksi tämän vuoden helmikuussa. Tämä nainen oli kuulemma reppana ja häntä pitää tukea. Ja minä vielä uskoin, mutta annoin ultimatumin. Mikäli vielä kerran jää kiinni yhteydenpidosta, minä lähden. Viime perjantaina se sitten tapahtui. Ja minä istun kotona, enkä ole vielä tehnyt mitään.
Mitä se kertoo minusta?
Ja kun kuvio paljastui ne jatkuvat vannomiset, ettei kyse ollut suhteesta. Selittelyä, että tämä vanhempi nainen, röökaava nainen ei ikinä voisi olla hänen puolisonsa. Ja minä uskoin.
Tuli kesä, yhteydenpito jatkui, salaa. Ja edelleen vakuuttelu ja syytökset, että minä olin se sekopää, joka keksii kaiken.
Viesti, jossa mieheni kuvattiin ihanaksi kaikin puolin ja tietysti hyväksi sänkykumppaniksi. Tämäkin oli vain pelleilyä, mieheni mielestä.
JA minä annoin anteeksi. Yhteydenpito jatkui. Ja minä raivosin ja annoin anteeksi.
Viimeeksi tämän vuoden helmikuussa. Tämä nainen oli kuulemma reppana ja häntä pitää tukea. Ja minä vielä uskoin, mutta annoin ultimatumin. Mikäli vielä kerran jää kiinni yhteydenpidosta, minä lähden. Viime perjantaina se sitten tapahtui. Ja minä istun kotona, enkä ole vielä tehnyt mitään.
Mitä se kertoo minusta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pakkaa tavarasi nyt ja lähde. Mene ystäväsi luokse tai vanhempiesi. Miehesi tulisi olla onnekas että hänellä on sinut! Et ole kenenkään räsynykke. "Meressä on kaloja kauempanakin" ja paljon parempia kuin nykyisesi.
Et taida uskoa itseesi että voisit olla vahva nainen ja tehdä rankkojakin päätöksiä? Miehesikin taitaa luulla niin... näytä hänelle että sinussa sisua eikä hän voi kohdella sinua miten vain.
Pysy miehesi yläpuolella, ole sinä parempi, vahvempi ja lähde. Se tulee helpottamaan ja olemaan hyvä ratkaisu ainakin toistaiseksi.
Niin, vapaus antaa odottaa. Olen viimeiset yöt tätä absurdia tilannetta pohtinut. Vaakakupissa painaa kolme lasta ( ei ihan pieniä enää) sekä lähes neljännesvuosisata avioliittoa.
Tiedän, ettei kukaan ansaitse tällaista. Vaikeinta tässä taitaa olla hyväksyä fakta, ettei enää tunne ihmistä, jonka kanssa on nähty ja koettu vaikka mitä. Epäonnistumisen raskas taakka painaa. Ja sen verran huono itsetunto, että tunnen luissani, kuinka mieheni pistää minut tekemään nämäkin ikävät päätökset ja että kuinka hän rauskimaisesti naureskelee työkaverinsa kanssa tilanteelle.
Siinä olet oikeassa; tämän asian yläpuolelle on päästävä!
Tee helpommaksi itselle asia ja lähde. Toinen osapuoli joskus huomaa omat virheensä ja katuu.
Siis annat kaiken anteeksi ja suostut jatkamaan tollasta tilannetta hamaan tulevaisuuteen asti? Tiedän, ero ei ole helppoa, mutta lopulta vapauttaa kummasti.
Listaappa itsellesi suhteenne hyvät ja huonot puolet, ja myös omat tuntemuksesi ilman mitään kaunisteluja. Huomaat, että (ainakin sun kirjotuksen perusteella) niitä huonoja alkaa siunaantumaan paljon enemmän. Mieti sen jälkeen peilin edessä, haluatko olla onnellinen ja päästä tilantesta eroon vai haluatko jatkaa elämää onnettomana kynnysmattona jonka päältä mies tallustelee surutta ja pyyhkii likajälkensä.
Ei se sun mies enää tosta muutu, jos olisi halunnut oikeasti muutosta, hän olisi myös tehnyt töitä sen eteen ja tuloksiakin olis pitänyt alkaa jo näkymään.
Älä hyvä nainen valehtele enää itsellesi vaan toimi ja lähde.
Vaakakupissa painaa 3 lasta jotka eivät enää ihan niin pieniä? Karu fakta : on pienenpienkin lasten vanhemmat eronneet. Ja haluatko että lapset näkevät mieluummin onnettoman vai onnellisen äidin?
kelle tuo oli tarkoitettu.
Tunnistitko itsesi?
Soot tyhymä!!! Ja täysi kynnysmatto!!!
jos sä annat anteeksi NIIN ANNA ÄLÄKÄ VALITA ASIASTA
Sun eämäs taitaa ollaaika mustavalkoista ja suoraviivaista. 27 vuotta ei kuitenkaan kovin helposti heitetä katuojaan. Pariterapiaan mennään.