Liian paljon menetyksiä.

Täyttä paskaa

Olen 13 vuotias tyttö, täytän 14. Minulla pian kuusi vuotta sitten isäni kuoli, olin silloin 7 vaiko 8. Eli juuri menossa ekalle luokalle. Muistan sen kyllä vieläkin, päivää ennen kun koulut alko niin isä kuoli, silloin en ottanut asiaa niin raskaasti koska en älynnyt tilannetta. Kun olin täyttänyt 12 niin asiat muuttuivat isän kuolema alkoi pyöriä enemmän mielessä ja itkin itseni uneen joka yö, sama on jatkunut mutten kohta kaksi vuotta. Surua vain lisäsi kun koirani jouduttiin lopettamaan sairauden takia viime kuussa, tämä koira syntyi pari kuukautta ennen isän kuolemaa ja se oli aina tukenani... Ainoa syy oli se miksi en voinut lähteä isän luo oli se koira, hän oli tukenut minua paljon ja auttanut jaksamaan. Nyt tässä hetkessä kaikki on täyttä paskaa, nykyään itken päivisinkin. Väsymys on yleistä ollut mutten parin kuukauden aikana monesti päivässä olen nukahtanut mutta kumminkaa se ei ole häirinnyt unirytmiäni. Minulla on ollut itsemurha ajatuksia, viiltelyä ja muutenkin olen satuttanut paljon itseäni lähiaikoina...Tää alkaa tuntuun jo sairaalta, olen pyytänyt äitiltä uutta koiraa mutta en saa, en ymmärrä tätä eikö äiti vain huomaa että olen vieläkin rikki isän kuolemasta? Tarvitsisin vain parhaan ystävän... Ystäväni mitä minulla on niin on vain pari ja hekin asuvat kaukana enkä näe niitä paljoa :c pliis mitä voin tehdä, itse en jaksa erään tätä paskaa mutta en osaa tehdäkkään asialle mitään..

4

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jkop

      vai iiin

      • Koira on paras ystävä

        Pyydä sun äidiltä koiraa koska minunkin elämä muuttu ku sain koiran


    • sos-kriisikeskus vastaa:

      Hei,

      Hyvä että päätit kirjoittaa tilanteestasi tänne. Joskus jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa. Toivottomalta tuntuvan elämäntilanteen pohtiminen yksin on kuitenkin raskasta. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolinen tuki on tärkeä voimavara. Asioista keskusteleminen auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjoaa uusia näkökulmia, mikä usein helpottaa jaksamista.

      Jos haluat keskustella tilanteestasi puhelimitse, voit aina soittaa Valtakunnalliseen kriisipuhelimeen. Puhelun voi soittaa nimettömänä ja se maksaa operaattorin veloittaman puhelumaksun verran. Valtakunnallisen kriisipuhelimen numero on 010 195 202. Puhelin päivystää arkisin klo 9-06, lauantaisin ja juhlapyhinä 15-06, sunnuntaisin 15-22.

      Jos taas haluat jutella kasvotusten, ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia, joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta:

      http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset.
      Käynnit eivät maksa mitään.

      Jos haluat mielummin kertoa ajatuksistasi ja tuntemuksistasi lisää kirjoittamalla, voit ottaa meihin yhteyttä Tukinetin kautta (www.tukinet.net). Tukinetissä pääset keskustelemaan kahdenkesken tukihenkilön kanssa. Tukinet -live päivystää joka arkipäivä 15-19. Tukinetissä on myös foorumeita, joista on mahdollista löytää vertaistukea ihmisiltä, jotka ymmärtävät tilannettasi oman kokemuksensa kautta.

      Kiireellisessä tilanteessa voit ottaa yhteyttä paikkakuntasi psykiatriseen päivystykseen. Lähimmän psykiatrinen poliklinikan yhteystiedot löydät etsimällä netistä hakusanalla "psykiatrinen päivystys paikkakuntasi" tai "psykiatrinen poliklinikka paikkakuntasi".


      sos-kriisikeskus / pekka

    • enkeleitä vierellesi

      Sinulla on ollut koira kantamassa suruasi ja hän tehnyt arvokkaan koiran elämän ja tehtävän rinnallasi. Harmi, että äiti ei ymmärrä miten tärkeä koira on sinulle. Jospa sinun pitää nyt surra tuo koiran poismeno ja muistella myös isää ja saat sitten uuden lemmikin.
      Koira ja isäsi ovat eläneet elämänsä täällä. Meillä kaikilla on oma aikamme täällä. Kaipaat näitä rakkaita, mutta uskon että isäsikin haluaa ja tahtoo, että elät elämäsi täällä ja sitten pääset heidän luo.
      Jos et viitsi täällä kertoa kaikeista niin muistele isää kirjoittamalla vikka päiväkirjaan tai vihkoon. Voit vierailla myös isän haudalla. Onko sinulla mahdollista kysellä isästä esim, isän vanhemmilta ja sisaruksilta. Kannattaa myös käydä läpi hetkiä ja tilannetta, miltä tuntui kun sait teitää isän poismenosta, miten se tapahtui. On se ollut sinulle järkyttävä hetki. Ei ekaluokkalainen osaa käsitellä ja ymmärtää kuolemaa niin kuin aikuinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      50
      2612
    2. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      70
      2201
    3. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      3
      1611
    4. En tiedä mitä olet mulle

      Rakkauteni,ihastukseni,pakkomielteeni,mitä lie. Jokatapauksessa ajattelen sinua päivittäin lämmöllä ja haluan toivottaa
      Ikävä
      49
      1066
    5. On mullakin

      Sua ikävä. En vain pysty siihen mitä toivot. Siksi toivon joskus että voisin vain olla hetken lähelläsi
      Ikävä
      49
      927
    6. Ukrainan raukkamainen isku Moskovaan.

      Pitikö isku tehdä juuri jouluna.Siinä saattoi jäädä joku lapsi isättömäksi.Kyseessä ei edes sotilaskohde.
      Maailman menoa
      278
      901
    7. Mikä on kaunein naisennimi jonka tiedätte?

      Kotimainen tai ulkomainen.
      Sinkut
      64
      773
    8. Vittumaista Joulua Kuhmolaisille.

      Siinäpä se tiivistettynä.
      Kuhmo
      14
      754
    9. Sekaisin ihastuksesta

      Oletko mennyt joskus sekaisin ihastuksesta? Miten se on näkynyt, tuntunut tai saanut sinut käyttäytymään? Onko jotain, m
      Ikävä
      54
      721
    10. Ikävä edelleen sinua

      Tänään tunnen sen vahvasti. Kaipaan sinua elämääni. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä meillä oli, mutta ollaan aja
      Ikävä
      19
      719
    Aihe