Olen aina ihmetellyt, miksi työpaikalla jotkut (ja kuulemani perusteella osa suomalaisia ylipäätään) eivät osaa avata suutaan tervehtimään vaikka heitä kerrasta toiseen katsoo silmiin ja tervehtii riittävän hyvin kuuluvalla äänellä (vastauksena - hiljaisuus)? Kuuroja eivät tiettävästi ole, eivätkä mykkiä, välikohtauksia välillämme ei ollut eikä maksamattomia velkoja, tuskin koulussakaan opetettu, ettei saa edes vastata nyökkäämällä silloin kun sinua tervehditään, kirjoissa lukee ja kännyköissä luultavasti osataan näppäillä "moit" ja "heit. Myös luulisi, että ulkomaalimaltakin kantautuu jossain määrin käyttäytymisen perusopit. Joten mikä voisi olla ko. ilmiön takana? Sosiaalinen fobia, paranoia, joku ei tutkittu, lokaali ja ei-niin-akuutti psykiatrinen oireyhtymä?
Itse olen perin kyllästynyt ko. käytökseen ja päätin, että seuraavalla kerralla teen pienen kokeen hellästi ottamalla ko. asia ko. henkilö(ide)n kanssa pohdintaan... Tarkemmin ottaen, kysyn päin naamaa, onko mitään hampaankolossa minua vastaan. Katsotaan sitten, miten tämä pienimuotoinen empiirinen tutkimus syventää tietämystäni aboriginaalikulttuurista.
Itse olen perin kyllästynyt ko. käytökseen ja päätin, että seuraavalla kerralla teen pienen kokeen hellästi ottamalla ko. asia ko. henkilö(ide)n kanssa pohdintaan... Tarkemmin ottaen, kysyn päin naamaa, onko mitään hampaankolossa minua vastaan. Katsotaan sitten, miten tämä pienimuotoinen empiirinen tutkimus syventää tietämystäni aboriginaalikulttuurista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.