Kun lukee näitä aloituksia

Niin tulee olo jotta ihan hyvä kun ei olekkaan tyttökaveria.
Tuossa muutamien kanssa olen kirjoitellut, ei nyt kumminkaan mitää vakavaa todellakaan ole.

En sillätavalla naista mihinkään tarvitse ja yksin pärjään mainiosti ja onhan sitten ystäviä.Vauvakuumetta ei tule, ainoastaan seksinpuute rassaa kyllä mutta senkin kanssa pärjätään.

Edellisen tyttökaverini jätin minä ja se oli hyvä päätös lopulta.
Kumminkin elämää ajattelee eteenpäin niin sitä ajattelee että eläisi jonkun kanssa kaksin, ehkäpä se on vain ajatus jonka on oppinut. Elämä voi olla ihan hyvää yksinkin.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minäkään en halua kotkaa.
Hyvä kun joku muukin tajuaa että itsekseenkin pärjää ja useimmiten vielä paremmin kun jonkun kanssa parisuhteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kauheita kotkia.. kirjoitti:

Niin tulee olo jotta ihan hyvä kun ei olekkaan tyttökaveria.
Tuossa muutamien kanssa olen kirjoitellut, ei nyt kumminkaan mitää vakavaa todellakaan ole.

En sillätavalla naista mihinkään tarvitse ja yksin pärjään mainiosti ja onhan sitten ystäviä.Vauvakuumetta ei tule, ainoastaan seksinpuute rassaa kyllä mutta senkin kanssa pärjätään.

Edellisen tyttökaverini jätin minä ja se oli hyvä päätös lopulta.
Kumminkin elämää ajattelee eteenpäin niin sitä ajattelee että eläisi jonkun kanssa kaksin, ehkäpä se on vain ajatus jonka on oppinut. Elämä voi olla ihan hyvää yksinkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu