Olen seurustellut vajaa puoli vuotta nykyisen miesystäväni kanssa. Tää on meidän eka juhannus. Tai ongelma mulle tässä on se, että se ei ole meidän yhteinen, eikä tule koskaan olemaankaan. Mies on yli 20 vuotta viettänyt juhannuksensa kaveriporukalla mökillä. Mä en tule siihen kuulumaan mukaan koskaan.
Mulle tää tuntuu nyt jostain syystä kynnyskysymykseltä, ainakin jatkoa ajatellen. Jos meistä tulisi perhe, en voisi hyväksyä, että kumppanini viettää juhannuksensa mieluummin kavereidensa kuin perheensä kanssa.
Tähän kaikkeen kyllä linkittyy myös mun lapsuuden traumat ja poikki olevat välit äitiini, jonka luona muut perheenjäsenet viettävät juuri sellaista juhannusta kuin itsekin haluaisin viettää, mutta en ole tervetullut sinne. Toisaalta vaikka olisinkin, en haluaisi mennä sinne katsomaan sitä ryyppäämistä ja kuuntelemaan äitini kännisiä, rasvaisia juttuja.
Nää juhannukset ja joulut on mulle aina vaikeita, kun en kuulu minnekään, ja on niin juureton ja yksinäinen olo. Tai onhan se konkreettisestikin yksinäinen. Näinä aikoina eritoten aktivoituu mun elämän traumaattiset hylkäämiskokemukset. Ja vaikka miesystävälläni ei ole mitään osuutta niihin, niin nyt koen tulleeni hylätyksi hänenkin puoleltaan, kun en kelpaa hänen porukkaansakaan viettämään juhannusta. Eihän hän ole syypää siihen tunteeseen, mutta en mahda sille mitään, että tunnen niin. Muutoin meillä on ollut tiivis ja hyvä suhde. Nyt on vaan siitäkin tosi negatiiviset ajatukset.
Kielsin miesystävääni pitämästä muhun yhteyttä hänen ollessaan siellä mökillä. Purkaisin vaan kaiken tän pääni sisällä myllertävän p*skan häneenkin, mitä en halua. Tietää hän kuitenkin, että mulla on paha olla.
En tiedä, miten jatkaa tästä eteenpäin ja käsitellä näitä tunteita. Lisäselvennyksenä, että olen sairastanut aiemmin masennusta, johon liittyen olen käynyt kolmen vuoden terapian, ja tälläkin hetkellä mulla on terapiasuhde, käynnit tosin vain n. kaksi kertaa kuussa, ja nyt tulee kesätaukoa 1,5 kk.
En tiedä, miksi tän tänne kirjoitin. Lähinnä kai vain purkaakseni näitä tunteita johonkin. Tuskin tähän tilanteeseen kukaan osaa mitään järkeviä neuvoja antaa. Ongelma on mun oman pääni sisällä, ja itse se on työstettävä. Aiheuttaa silti epätoivon tunteita, että monen vuoden terapian jälkeenkään en ole selvillä vesillä pääni kanssa, enkä ilmeisesti kykeneväinen tasapainoiseen parisuhteeseen. Miesystäväni tietää ongelmistani, ja on joutunut jo näkemään mielialojeni heittelyä. Silti hän haluaa olla kanssani. En vaan itse tiedä, voinko hyvällä omallatunnolla olla hänen kanssaan, kun koen, etten ole hänelle hyväksi, enkä kellekään. Toisaalta hyvinä aikoina (eli nykyään suurimmaksi osaksi) olen käsittääkseni ihana ja rakastettava kumppani, ja minulla on paljon annettavaa. Pelkään vaan, että nämä nyt aktivoituneet negatiiviset tunteet jäävät päälle, ja pilaavat kaiken.
Mulle tää tuntuu nyt jostain syystä kynnyskysymykseltä, ainakin jatkoa ajatellen. Jos meistä tulisi perhe, en voisi hyväksyä, että kumppanini viettää juhannuksensa mieluummin kavereidensa kuin perheensä kanssa.
Tähän kaikkeen kyllä linkittyy myös mun lapsuuden traumat ja poikki olevat välit äitiini, jonka luona muut perheenjäsenet viettävät juuri sellaista juhannusta kuin itsekin haluaisin viettää, mutta en ole tervetullut sinne. Toisaalta vaikka olisinkin, en haluaisi mennä sinne katsomaan sitä ryyppäämistä ja kuuntelemaan äitini kännisiä, rasvaisia juttuja.
Nää juhannukset ja joulut on mulle aina vaikeita, kun en kuulu minnekään, ja on niin juureton ja yksinäinen olo. Tai onhan se konkreettisestikin yksinäinen. Näinä aikoina eritoten aktivoituu mun elämän traumaattiset hylkäämiskokemukset. Ja vaikka miesystävälläni ei ole mitään osuutta niihin, niin nyt koen tulleeni hylätyksi hänenkin puoleltaan, kun en kelpaa hänen porukkaansakaan viettämään juhannusta. Eihän hän ole syypää siihen tunteeseen, mutta en mahda sille mitään, että tunnen niin. Muutoin meillä on ollut tiivis ja hyvä suhde. Nyt on vaan siitäkin tosi negatiiviset ajatukset.
Kielsin miesystävääni pitämästä muhun yhteyttä hänen ollessaan siellä mökillä. Purkaisin vaan kaiken tän pääni sisällä myllertävän p*skan häneenkin, mitä en halua. Tietää hän kuitenkin, että mulla on paha olla.
En tiedä, miten jatkaa tästä eteenpäin ja käsitellä näitä tunteita. Lisäselvennyksenä, että olen sairastanut aiemmin masennusta, johon liittyen olen käynyt kolmen vuoden terapian, ja tälläkin hetkellä mulla on terapiasuhde, käynnit tosin vain n. kaksi kertaa kuussa, ja nyt tulee kesätaukoa 1,5 kk.
En tiedä, miksi tän tänne kirjoitin. Lähinnä kai vain purkaakseni näitä tunteita johonkin. Tuskin tähän tilanteeseen kukaan osaa mitään järkeviä neuvoja antaa. Ongelma on mun oman pääni sisällä, ja itse se on työstettävä. Aiheuttaa silti epätoivon tunteita, että monen vuoden terapian jälkeenkään en ole selvillä vesillä pääni kanssa, enkä ilmeisesti kykeneväinen tasapainoiseen parisuhteeseen. Miesystäväni tietää ongelmistani, ja on joutunut jo näkemään mielialojeni heittelyä. Silti hän haluaa olla kanssani. En vaan itse tiedä, voinko hyvällä omallatunnolla olla hänen kanssaan, kun koen, etten ole hänelle hyväksi, enkä kellekään. Toisaalta hyvinä aikoina (eli nykyään suurimmaksi osaksi) olen käsittääkseni ihana ja rakastettava kumppani, ja minulla on paljon annettavaa. Pelkään vaan, että nämä nyt aktivoituneet negatiiviset tunteet jäävät päälle, ja pilaavat kaiken.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Sulla on sentään poikaystävä. Minä joudun olee joulut , juhannukset, uudet vuodet ja kaikki muut juhla päivät ihan yksin koko elämäni ajan. Nyttenkin olen yksin kotona kun muut juhlii ties missä. Kävin r kioskilla vähän aikaa sitten ja kaupunki oli ihan tyhjä.
Kaikki ovat rakkaittensa kanssa jossain juhlimassa ja periaatteessa sinäkin voisit mennä sinne mökille juhlimaan. Minua ei kukaan kutsu minnekkään. Ei mulla ole edes kavereita. Nainen saa aina miehen vaikka sillä olis jotain masennustakin ja vaikka mies olis juoppo. kunnollisia miehiä ei naiset halua. olen kai sitten niin tylsä.
Miesystäväni on kiltti, fiksu ja kunnollinen. Koen, että hän ansaitsisi paremman naisen kuin minä, mutta hän ei kuulemma halua ketään muuta. Sinne mökille ei ole tyttöystävät tai vaimot tervetulleita, joten se siitä mahdollisuudesta.
No onpa ihme epeli jos tyttöystävä ei sa tulla mökille. Siellä taitaa olla siten miehen rakastaja paikalla tai muita naisia kuitenkin.
Siellä on varmaan lähes 10 äijää, eikä muidenkaan tyttöystävät/vaimot ole tervetulleita. Mulla ei ole mitään syytä uskoa, että siellä muitakaan naisia olisi. Omaan miesystävääni ainakin luotan siltä osin täysin. Se nyt vaan on niiden perinteinen "poikien" juhannus.
no menisit sinäkin sitten omien kavereittesi kanssa jonnekkin, mitäs tuosta nyt itkemään jois he ovat porukalla jossain
Niin voi luulla, että ei ole naisia mukana, eräissä näissä miesten kemuuissa oli kuitenkin naisseuralaisia. Sattui nääs siellä onnetomuus ja piti kuljettaa sairaalaan yksi mies, kas kumaa kun naisseuralainen kotiin ilmoitteli, jossa äiti pienen lapsen kanssa oli jätetty yksin. Siitä alkoi sen perheen erotarin, joka on särkenyt tuon äidin kokonaan, toinenkin lapsi saatettiin veileä maailmaan, mutta sitten äiti ei enää jaksanut katsoa tuota iänikuista pettämistä ja mihen jatkuvaa menoa.
Vaan kaikki ei ole mennyt hivin sittenkään, nyt sitten pinet lapset ovat heittonappuloita ja kumpikin menee.
Jätä se sika.
ei juhannus ole kuin yksi päivä vuodessa, ei mua ainakaan haittaisi jos kokoajan yhdessä ollaan-paitsi juhannus.
ehkä sun kannattaisi ajatella niin, että se on vain yksi päivä, ja parempi nyt tottua olemaan itsekseen, tulee vahvemmaksi.
Ei sitä tiedä, vaikka jonain päivänä ei tarvisi olla yksin. Mutta aina parempi, kun yksinoloa ei tarvitse pelätä, vaan viihtyy itsensä kanssa vuoden jokaisena päivänä.
Juopot ne on luoneet koko juhannustunnelman, sen odotuksen ja kaihon, jännityksen ja lievän pelontunteen, että tämä päivä olisi "jotain" erikoista..
Se on vain illuusio, ei todellisuutta. Oikeasti juhannus on vain yksi päivä, ensivuonna olet voinut varautua jo toisin, ja tehnyt omat suunnitelmat tietäen että miehelläs on omat. Tai tiedä vaikka miehelläsi tulisikin ikävä sinua, kun aikansa juopottelee jossain mökillä kavereitten kanssa..aamulla hänellä vituttaa, kun on krapula vaan..sitten sinä olet hehkeänä kotona, laitat hänet miettimään oliko se juhannus hauska. Jos ei mieti, niin ei mieti, mutta se ei vaikuta suhun millään lailla. Hyvin se menee ja nyt vaan rauhotut ja elät kuin olisi ihan normaali päivä.
Ne on siellä mökillä sunnuntaihin saakka, lähtivät eilen. Mutta ei se erossa olo tässä ole se ongelma. Ei me normaalistikaan olla kaikkea aikaa yhdessä.Kykenen yksin oloon, ja ennen tämän nykyisen miesystäväni tapaamista olin pitkään yksin. Jotenkin tätä juhannusta kohtaan vaan liittyy erityinen tunnelataus, kun kaikki tutut kaikkoaa läheisineen jonnekin mökeille, mikä on sitä, mitä itsekin haluaisin. Kyllähän tää viikonloppu tässä menee, mutta murheellinen olo on, ei mahda mitään.
Niin ja kiitos sinullekin kannustavasta kommentistasi.
Voihan sitä antaa ukolle vähän kurinmuhjaketta- voi olla ilmestynyt kukkakimppu kotiin ja poissaoleva,itsekseen myhäilevä vaimo tai tyttöystävä- olkoon kärsivänä ja mustasukkaisena jonkin aikaa. Tulee ottaa luulot pois,jos jeppe alkaa olla liikaa vapauksia ottava,sitä ei ole pakko sietää. Jos ei ajoissa sitä tee , jää jalkoihin ,jeppe ryhtyy röyhkeäksikin. Pieni pelko ja mustasukkaisuus palauttaa ruotuun. Jos ei, niin pihalle vaan!
Heips!
Täältä löytyy vertaistukea.
Mulla täysin samanlaisia hylkäämisen kokemuksia jotka heijastuvat vahvasti tunne- ja suhde-elämääni. Yleensä kun kaikki se paska alkaa liiaksi pyörimään päässä niin puhallan yksinkertaisesti pelin poikki ja pyydän mieheltä muutaman päivän taukoa kaikkeen yhteydenpitoon ja kanssakäymiseen. Tauon aikana yleensä mieli rauhoittuu ja ajatukset selkiintyvät, ja sen jälkeen voi taas aloittaa ns. puhtaalta pöydältä. Pahin virhe olisi lähteä purkaamaan kaikkea sitä epävarmuutta ja paskoja ajatuksia mieheen, koska syytönhän se niihin on. Sama täällä että tunnevammastani huolimatta mies haluaa pysyä rinnalla vaikka joskus yritän työntää ja ajaa häntä pois.
Terapian pitäisi alkaa nyt elokuussa mutta epäröin sitä rahatilanteen ja motivaationi takia. Siihen täytyy sitoutua niin sata lasissa. En tosin usko että pystyn ikinä vakavaan parisuhteeseen jos en käsittele menneisyyden asioita.
Pakko myöntää että olen kateellinen kavereille joilla hyvä perhetausta ja joille parisuhde näyttää olevan niin helppoa. Kun lapsuudessa on jo opetettu että olet rakastamisen ja välittämisen arvoinen.
Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Samassa veneessä ollaan. Kyllä se asettaa omat haasteensa eheän minuuden luomiselle, kun ei ole saanut siihen tarvittavia eväitä (kokemus rakastetuksi tulemisesta, arvostus, hyväksyntä, tuki ja kannustus) tärkeinä kasvuvaiheina. Itse koen päässeeni jo aika pitkälle, mutta jostain syystä parisuhteessa se oma keskeneräisyys korostuu, ja jotkut tilanteet aktivoivat niitä vanhoja defenssejä. Kuten omalla kohdallani nyt tää yksin jääminen juuri juhannuksena.
Niin ja toi pelin poikki puhaltaminen ja kumppanin suojeleminen siltä pahimmalta mielenmyllerrykseltä on hyvä neuvo. Itse olen oppinut, että kunnioitus on parisuhteen tärkeimpiä peruspilareita, niin jos ne kaikki päässään pyörivät synkät ajatukset purkaa kumppaniin, niin siinä pian menettää toisen kunnioituksen. Sitä yritän vaalia. Mun miesystävä on kohdellut mua niin hyvin (paremmin kuin kukaan mies koskaan), että se ei ansaitse tulla huonosti kohdelluksi mun taholta.
Silti on munkin mielestä tärkeää jollain tasolla pystyä puhumaan kumppanin kanssa siitä, mitä siellä oman pään sisällä tapahtuu. Meillä onkin ollut hyvä keskusteluyhteys, mutta välillä tuntuu, että ymmärtääköhän se mua ihan täysin, kun se itse on ehjästä perheestä, eikä ole kärsinyt mielenterveysongelmista.
Viimeisen kappaleesi huoli on aivan turha, sillä puolisoni on mielenterveysperheestä ja kokenut todella rankkoja asioita tunnesuhteissaan vanhempiinsa. Tuntuu, että ymmärtää vielä vähemmin mielenterveysongelmista kuin normikansalainen ylipäätänsä. Täysin empatiakyvytön ja kylmä, kenties joutunut ns. kylmettämään sydämensä, että on selvinnyt.
Juhannus sitä ja juhannus tätä ryyppyjuhla se on suomeksi sanottuna niinkuin sitä viinaa ei voisi ottaa vaikka ihan tavallisena viikonloppuna! Ite olen vaan kotona, teen omia askareita ja katson leffoja ehkä pistän vielä saunan päälle ja tämä on tietoinen valinta :) olen hiljattain tavannut yhden mukavan miehen jonka kanssa olemme käyneet treffeillä ja me olisimme voineet olla nytkin yhdessä mutta minä halusin olla yksin kai olen sitten outo kun minä en viihdy mökillä jossain mehtän keskellä itikoitten syömänä minä olen viettänyt elämässäni aikaa paljon mökillä entisen mieheni kanssa mutta nyt kun olemme aikaa sitten jo eronneet niin en mene mistään hinnasta mökille koska aikanani sain katsella hänen kännistä sekoiluaan ja se ei ollut mukavaa katsottavaa niin nyt kun voin valita sanon mökkeilylle ei :) tämä on ehkä elämäni yksi hienoimmista juhannuksista kaupunki nukkuu ja tilalle on tullut ihana rauhallisuus :) en ole koskaan niin pitänyt juhannuksesta muutenkaan olen enemmän joulun, pääsiäisen ihminen :)
Se on hienoa, jos pystyy viettämään mieleisensä juhannuksen. Kaikillehan se ei tarkoita samaa.
Jokainen viettää juhannuksensa ja muutkin juhlapyhät niinkuin haluaa. Säkin olisit voinut viettää mukavan juhannuksen ilman miestäsi, jos olisit halunnut. Mutta sä vaan ruikutat. Jos et halua viettää juhannusta kännissä olevien ihmisten parissa, niin miksi itket, kun miehesi niin tekee? Et sä siellä olisi viihtynyt.
Olisit tehnyt itsellesi hyvää ruokaa, nauttinut hiljaisuudesta ja kauniista luonnosta. Ilman viinaa ja riehuvia ihmisiä. Niin mä tein. Eikä yhtään harmita, että koko suku on maalla vetämässä kännejä ja puhumassa paskaa. Jatkan samaa linjaa tänäänkin. Hyvä kirja ja auringossa loikoilua.
Tee säkin niin. Ylös ja ulos! Tapaa kavereitasi. Miehen ja sun suhde on niin aluillaan, ettet sä noin vaan voi häntä vaatia perinteistään luopumaan vain sen takia, että sua ahdistaa. Tulee mieleen, että etkö osaa olla yksin? Ja oletko huomattavasti nuorempi kuin miehesi?
Oikeesti nyt pää pystyyn ja lopeta ruikutus. Sulla ei ole mitään hätää.
Tein hyvää ruokaa ja olin ulkonakin, mutta en pystynyt nauttimaan. Kavereita en voinut tavata, kun ne harvat olivat (ovat) tahoillaan viettämässä juhannusta läheistensä kanssa.
Yksin olossa mulla ei yleisesti ottaen ole ongelmia, kuten jo jossain aiemmassa kommentissakin mainitsin.
Ruikutan mieluummin täällä kuin miesystävälleni. Mieli on vähän tasaantunutkin, kun purin sitä tänne.
Olen 7 vuotta miesystävääni nuorempi. Lähempänä 40 kuin 30, eli en mikään kakara minäkään. Henkisesti kyllä keskeneräinen joiltain osin, mistä jo avauduin myöskin, ja mikä nyt tuli tässä yksinäisessä juhannuksessa pintaan.
Tuskin mies tulee loppuelämänsä viettämään juhannusta kaveriporukassa. Kyllä pikkuhiljaa muidenkin tyttöystävät ja vaimot tulevat nalkutuksella pilaamaan tämänkin kauniin tradition.
Teillä on aika tuore suhde. He ovat jo ennen suhdettanne sopineet tästä reissusta. Mieti miten rasittavaa sinulle olisi jos mies käyttäytyisi kuin dramaattinen kakara jos tilanne olisi toisinpäin.
Minä olen koko juhannuksen töissä eikä minua haittaa. Mökille pääsen muulloinkin.
Kyseessä on päälle 4-kymppisten miesten yli 20 vuotta jatkunut perinne. On se kokoonpano kai vaihdellut vuosien aikana, mutta esim. oma miesystäväni ei ole jättänyt sitä kertaakaan väliin, vaikka on ollut sinä aikana yli 10 vuotta suhteessa/avioliitossa, jossa oli lapsia. Sitä varsinkin ihmettelen, ettei eronsakaan jälkeen ole halunnut viettää edes joka toista juhannusta lastensa kanssa. Oletan, että porukassa on muitakin perheellisiä, tai ainakin tyttöystävällisiä.
Ei mulla tietenkään ole mitään sanomista tuollaiseen perinteeseen, eikä oikeutta kieltää sitä miesystävältäni, mutta mä en kyllä pystyisi hyväksymään, että joka vuosi sivuuttaisi perheensä ollakseen juhannuksen kavereidensa kanssa. Asia vaivaa mua tällä hetkellä suunnattomasti, mutta sen vaivaamisen mittasuhteisiin varmastikin vaikuttaa mun omat korvienväliongelmat ja taustat. Lähinnä nyt halusin purkaa tätä omaa v*tutustani johonkin, kun pää hajoaa muuten.
Ymmärrän sinua täysin!
Erosin hiljattain 20 vuotta kestäneestä suhteesta, josta on lapsiakin. Tästä ajasta suurimmaksi osaksi mies halusi viettää lähes kaikki juhlapyhät kavereiden kanssa kännäillessä, minua ei huolittu koskaan mukaan (enkä kylläkään kännää..). Vaikka olin aviossa, tunsin suurta yksinäisyyttä koko suhteen ajan. Varsinkin juhlapyhät yksinäisyydessä on erittäin raastavaa tunne-elämälle.
Tapasinpa jokin aika sitten kivan tuntuisen miehen, jonka kanssa alkoi suhde etenemään mukavasti. Hän jutteli viikon ajan ennen juhannusta, että olisi kiva viettää juhannusta yhdessä. No, juhannusta edeltävänä iltana tuli tekstari, että hyvää juhannusta, hän lähtee nyt kavereidensa kanssa mökille. Laitoin tekstarin takaisin, että hyvää juhannusta sullekin, ja tämä suhde päättyi tähän.
Kyllä tulee vähäarvoinen olo väkisinkin, jos kaverit menee suhteen edelle. Olen mielummin yksin, kuin jalkarättinä suhteessa.
Teit oikein. Osoitit itsellesi, että et ole vähäarvoinen, ja laitoit miehelle rajan siihen, miten et hyväksy itseäsi kohdeltavan. Nyt varmasti tuntuu kurjalta, mutta se menee ohi. Ansaitset parempaa.
Kiitos vaan kannustuskesta, mutta ei tuntunut kurjalta ollenkaan missään vaiheessa! Olin vain helpottunut, kun mies osoitti jo alkuunsa mikä on miehiään, että pääsin näinkin helpolla eroon.
Minulla olikin sitten todella mahtava juhannus, kun ihmeekseni ja onnekseni lähes saman tien tapasin ihanan miehen ja vietettiin se yhdessä lasten kanssa, kuin kauan kimpassa olleena perheenä.
Niin, KOSKAAN ei saa kumppania kohdella kaltoin! Jos ei kaltoin kohteleva kumppani tätä ymmärrä, ja jatkaa samaa vuodesta toiseen, niin kyllä siinä suhde kariutuu ajan saatossa väkisinkin. Parempi lopettaa vajavainen suhde heti alkuunsa, kuin kärvistellä vuosi kausia.
Et ole kysynyt saatko mennä mukaan?
Mutta siis, ymmärrän kyllä miltä sinusta tuntuu.. Olen ollut nykyisen miesystäväni kanssa yli vuoden ja tämä oli toinen juhannus minkä olen yksin.. Mies on sukumökillään sukulaistensa ja joidenkin ryyppykavereidensa kans, mukaan olisin saanut mennä, mutta miksi menisin koska itse en juo ja minua ahdistaa katsoa kun ihmiset juopuvat.. (Kiitos isän joka aina ryyppäsi plus muiden kännisukulaisten)
Ensin olin innoissani mukaan menosta kun minua sinne jopa kyseltiin ja mies aikoi ottaa mukaan vain muutaman oluen, kun sai tietää etten tulekaan niin mukaan lähtikin sitten 'hieman' enemmän sitä olutta.. Selityksenä se että kun on juhannus ja muutkin juo.Voi jeesus..! Ei tunnu auttavan vaikka kuinka olen selittänyt miksi känniset ahdistaa enkä halua alkoholin tulevan minun, miehen ja ylipäätään menojen eteen.. Mutta kuinkas nytkin kävikään??
Minä ajattelin ensin että en ole yhteydessä.. No, mies kun laittaa viestiä ni tuleepa sitten vastattua.. Joten kaippa siellä nyt on jo kova meno päällä kun ei enää vastausta kuulu ja itselläni taas niin hel**tin fiksu olo täällä yksin istuessa ja miettiessä miksi pitikään edes vastata.. Itsekin miettinyt tuota et jos olisi vain yksinkertaisesti olematta silloin yhteydessä esim. koko viikonloppuna kun toinen on juomassa.. Tiedä sitten muuttuisiko mikään..
Ahdistaa todellakin ajatella tulevaisuutta ja jos niitä lapsiakin olisi.. Istuisinko lasten kanssa juhannukset ja muulloinkin sitten himassa kun isä on vähän juopottelemassa?? Yhdessä ei asuta enkä tiedä haluankokaan ihan heti jos tällaisia juttuja ei selvitetä.
Mullakaan kavereita lähimaillakaan, yksinäinen olo ja sillee.. Mullakin masennusta nyt..
Meillä tuo tuli jo hyvissä ajoin esiin, miten miesystäväni viettää juhannusta, kun hän kertoi jossain vaiheessa heidän traditiostaan, ja siinä samalla tuli selväksi, ettei se ole tyttöystäville/vaimoille. Ei tarvinnut siis erikseen asiaa kysyä.
Miehen juomista en omassa tapauksessani koe ongelmana, koska hän ei kännää liikaa, eikä tule juodessaankaan miksikään känniääliöksi. Muutoinkaan en sen kummemmin mieti, mitä ne siellä mökillä tekevät tai eivät tee.
Mutta asia on kyllä mun näkökulmasta silti niin, että jos meistä tulisi perhe, niin en voisi hyväksyä sitä, että mies viettää joka juhannuksen kavereiden kanssa. Sellaisen kompromissin voisin tehdä, että joka toinen juhannus kavereiden ja joka toinen perheen kanssa. Mutta näistä täytyy tietysti keskustella hänen kanssaan. Molemmat kyllä haaveilemme yhteisestä tulevaisuudesta, ja hän on kuitenkin sellainen aarre, että en voi mitenkään antaa meidän suhteen kaatua tällaiseen.
" jos meistä tulisi perhe, niin en voisi hyväksyä sitä, että mies viettää joka juhannuksen kavereiden kanssa. "
Täytyy sanoa että pienestä on elämäsi kiinni miehen kanssa!
Todellakin..
Jos multa olisi mies suhteen alussa kysynyt, että hyväksynkö ettäei ole juhannuksena yhdessä, olsiin varmaan sanonut että kyllä hyväksyn.
Sensijaan jos olisin ehtinyt pienessä hysteerisessä päässäni kehittää juhannuksen päivän kulun, ja sitten vasta mies ilmoittaa, niin olisi vaikeampaa.
Mutta jos tykkää miehestä ja on rakastunut, ja jo suhteen alussa tuo tulee esiin, niin eikö normaali ihminen sopeudu?
sitähän aina naiset valittaa eniten, kun mies ennakkovaroittamatta kääntää esim kelkkansa ja lähteekin kavereiden kanssa..
Mut tota en ymmärrä minäkään vaikka nainen olenkin, että miten saa väännettyä miehen syyksi ja miten saa väännettyä kynnyskysymyksen asiasta joka on ajoissa jo sovittu ja tiedetty..
Ei sun kannata mitää perhettä perustaa kenenkään kanssa välttämättä, ennenkuin opit suvaitsevaisuutta ja hyväksymistä.
>Tähän kaikkeen kyllä linkittyy myös mun lapsuuden traumat ja poikki olevat välit äitiini, jonka luona muut perheenjäsenet viettävät juuri sellaista juhannusta kuin itsekin haluaisin viettää, mutta en ole tervetullut sinne. Toisaalta vaikka olisinkin, en haluaisi mennä sinne katsomaan sitä ryyppäämistä ja kuuntelemaan äitini kännisiä, rasvaisia juttuja.>
Aika ristiriitainen lause: vietetään juuri sellaista juhannusta kuin haluaisit ja jollaista et kuitenkaan halua.
Kannattaako jostain niin turhasta juhlasta kuin juhannus tehdä ongelmaa? Sopisiko miehen mökkiviikonloppu muuna aikana?
Se pointti siinä oli se, että se tapa viettää juhannusta on se, miten minäkin sitä haluaisin viettää (seurassa veden äärellä grillaten ja saunoen), mutta en siinä seurassa, missä äitini on. Mutta minulle nyt vaan ei ole tässä elämän varrella kehkeytynyt sellaista porukkaa ympärilleni, jossa se olisi mahdollista. Enkä mahda mitään, että ottaa päähän, kun nyt tämä uusi miesystäväni viettää juuri sellaista juhannusta kuin itsekin haluaisin, mutta siihenkään seuraan en ole tervetullut.
Nytte olet vain kateellinen suomeksisanottuna, turha tohon on vetää mitään lapsuudentraumoja ja kerätä niillä hyväksyntää omalle kateudelle..Koko ajan menee pahemmaksi vaan..
eriasia jos otat vastuun tunteistasi, mut ei se todellakaan ole miehen vika minkälainen lapsuus jollain naisella on ollut.
Ei olekaan miehen vika, minkä takia olen purkanut negatiiviset tunteeni tänne, enkä häneen.
Varaa ensi kesälle itsellesi matka jonnekin juhannukseksi. Muualla Euroopassa tämä on normaali viikonloppu ja ilmat ovat yleensä kaikkialla mukavat, joten lähde joko kesäiselle kaupunkilomalle tai "etelänmatkalle" riippuen siitä oletko kesälomalla vai joudutko palaamaan heti juhannuksen jälkeen töihin.
Kiitos vinkistä. Jotenkin täytyy seuraavaan kertaan varautua itse paremmin. Nyt on ollut kaikkea muuta kuormitusta tässä samalla, niin rahkeet eivät tällä kertaa riittäneet järjestää itselleen mitään parempaa.
Kyllä hieman pistäisin kritiikkiä miehestä, joka haluaa viettää Juhannuksen kavereiden kanssa mielummin, kuin oman rakkaan, kun onhan noita mökkeilymadollisuuksia muinakin viikonloppuina.
No itse olen ehkä jäävi puhumaan mökkeilystä, kun en sitä tosiaankaan kaipaa, saati ryypiskelyä kavereiden kanssa.
Juhannusyö meni kahdenkeskisellä ajelukierroksella lähiseutua kierrellessä, rakkaan vaimoni kanssa.
Toivottavasti sinun, "Juhannusleski", uusi viikko alkaa paremmissa merkeissä ja saat nauttia kesästäsi miesystäväsi kanssa.
Minustakin on kyllä perin outo perinne miehillä. Siis joo, ymmärrän tradition varmaan alkaneenkin jo silloin kun miehet olleet parikymppisiä, sinkkuja, ilman velvollisuuksia jne. Ja siinä sitten jäänyt varmaankin päälle se idea, että jätkäporukalla vietetään jussi rauhassa ryypäten ilman naisia ja/tai lapsia jaloissa pyörimässä yms. Toisaalta kyllä ymmärrän, ja sitten toisaalta en.
Ok, on siis mahdollisuus viettää se jussi siinä tutussa äijäporukassa. Mikäs siinä. Joka vuosi viimeisen 20-vuoden ajan myöskin silloin, kun on ollut vaimo ja lapsia? Siinä kyllä loppuu minun ymmärrys. Varsinkin jos ei ole valmis minkäänlaisiin kompromisseihin.
Itsellenikin tulee heti ensimmäisenä mieleen se, että eikö ole mahdollista järkätä sitä äijäviikonloppua minään muuna ajankohtana. Miksi sen on pakko olla aina juhannus? Kyllähän sitä naisia ja lapsia pääsee pakoon muinakin ajankohtina. Sen periaatteen kyllä ymmärrän, että viikonloppu on pyhitetty vain miehille, mutta... En nimittäin voi olla ajattelematta tilannetta omalle kohdalleni. Kyllä minun mieltäni ainakin jäisi kalvamaan se, että ukko ennemmin viettäisi jokahelvetin juhannuksen kavereittensa kanssa ryypäten kuin vastaavasti minun seurassani. Olisiko se sitten suhteen kynnyskysymys, sitä en tiedä.
Perin outoa jokatapauksessa, varsinkin kun puhutaan aidosti aikuisista ihmisistä, eikä mistään parikymppisistä raakileista.
Mammaa kaipaa mies joka ei halua puolisoaan mukaan vaan kaverit. Eli hänellä pitää olla mamma kotona odottamassa, ei ole vakiintunut vielä.
Ei kannata olla liikaa toisen mieliksi, itse olin 30v aviossa jossa mies eleli kuin poikamies, mutta erosin heti kun lapset lähti maailmalle.
Jos olisin mies ja mulla puolen vuoden mittanen uusi suhde takana:
- haluaisin viettää juhannuksen sen muijan kans enkä niiden äijien joita oon katellut 20 vuotta jussina. taikka ottasin mimmin mukaan. Miksi ne muut viettää jussinsa erossa vaimoistaan? Jos sellasia on?
- haluaisin viettää jussin erillään siitä muijasta, jos en pitäis suhdetta vakavana tai olisin muuten vaan lapseksi jäänyt. Erilään myös, jos tykkäisin juoda paljon alkoholia mutta mimmi ei, jolloin juhannuksesta tulisi helposti vaan riidan paikka.
Tää ei varmaan auttanut, mutta tää on mun näkemys omasta elämästäni.
Kiitos vastauksista. Tässä iltaa kohden mun vointi on mennyt huonompaan suuntaan, ja tää asia on paisunut mun päässä järjettömiin mittasuhteisiin. Mulla on todella yksinäinen ja hylätty olo, ja mielessäni syyllistän siitä miesystävääni, vaikka eihän hän todellisuudessa ole vastuussa näin voimakkaasta tunnereaktiostani. Se johtuu pääasiassa mun omasta sairaasta mielestäni.
Olen kyseenalaistanut koko suhteen jatkon, pääasiassa sen takia, että ehkä en vain itse näin sairaalla mielellä ole kykeneväinen parisuhteeseen. Pelkään sitä hetkeä, kun miesystäväni huomenna ottaa yhteyttä kotiuduttuaan. Näyttelenkö, että olen ihan ok? No, tiedän itsestäni, etten pysty siihen. Jotenkin pitää kuitenkin yrittää olla purkamatta tätä koko painolastia häneen. Hän varmaankin haluaisi nähdä, mutta jos musta huomennakin tuntuu tältä, en halua häntä lähelleni. Toisaalta hänelle voin sanoa rehellisesti, että voin pahoin, enkä halua nähdä. Mutta pelkään, että sitä hetkeä ei tule, kun taas haluan nähdä, ja kaikki on niin kuin ennenkin.
On niin raskasta, kun mieli on näin solmussa. En tiedä, mitä tehdä, ja miten olla.
Sinun tunteissasi ei ole MITÄÄN väärää, vaan ne ohjaavat sinua vain siihen, mikä tuntuu oikealta. Ja tässä tapauksessa ne kertovat, että sinulla ei ole hyvä olla kumppanisi kanssa, ja sinun pitää kertoa se kumppanillesi reilusti. Sinulla ei ole sairasta mieltä, vaan aitoja tunteita, joita pitääkin kuunnella, eikä syyllistyä niistä ja torjua niitä.
Suhde ei ole terveellä pohjalla, jos et pysty avoimesti kertomaan tunteistasi. Mitä pelkäät, jos kerrot pahasta olostasi? Sitäkö, että mies jättää? Jos näin käy, niin onkin parempi päästä sinua ymmärtämättömästä miehestä eroon. Jos taas et kerro pahasta olostasi, se joka tapuksessa heijastuu suhteeseenne, ja ero tulee kumminkin.
Ihmissuhteet ovat aina tunteiden kanssa "pelaamista". Mieli pahoittuu aika ajoin väkisinkin, mutta toisiaan rakastavat kumppanit osaavat puhumalla selvittää mielipahat yhdessä.
Tunteet voivat myös olla vääriä ja epärealistisia ja niitä on mahdollista muuttaa muuttamalla omaa ajattelutapaa.
Sinuna en kiukuttelisi huomenna. Olisin iloinen että miehellä oli kivaa mutta huomauttaisin hänelle ystävällisesti että jos ensivuonna ollaan vielä yhdessä olisi tooosi kiva viettää juhannus yhdessä.
En pelkää, että mies jättää, vaan pelkään, että itse loukkaan häntä tarpeettomasti, ja rikon siten suhdettamme. Hän ei ole tehnyt mitään väärää, eikä ansaitse minun kiukutteluani. Tuo mökkireissu juhannuksena on ollut hyvissä ajoin tiedossa ollut asia, ja vaikka luonnollisestikin olisin mieluummin viettänyt juhannukseni hänen kanssaan, en katso minulla olevan oikeutta kieltää häneltä pitkää perinnettä, varsinkaan näin lyhyen suhteen jälkeen. Oma reaktioni on ylimitoitettu, mikä todellakin johtuu pitkälti oman mieleni hauraudesta.
Tietenkään tunteeni eivät ole väärin. Aitoja ja todellisiahan ne minulle ovat, mutta miesystäväni ei ole niistä vastuussa. Pystymme kyllä keskustelemaan asioista, mutta pelkään sitä, että tällä mielialalla alan itse kiukutella ja purkaa tarpeettomasti pahaa oloani häneen. Sitä hän ei ansaitse. Ja se ongelma on ennemmin niin päin, että hän todennäköisesti ei jättäisi minua, vaikka loukkaisin häntä kuinka. Ja koska hän on kohdellut minua hyvin, hän ei ansaitse tulla tarpeettomasti loukatuksi minun taholtani.
Ja sen verran olen käynyt elämässäni läpi huonoja suhteita, että tiedän tämän olevan jotain aivan muuta. Siksi en ymmärrä sitä, miksi tällä hetkellä tunnen näin ikäviä tunteita. Tai ymmärrän kyllä ne tunteet, mutta en sitä, miksi projisoin ne kaikki häneen. Nekin tunteet, mitkä eivät johdu hänestä. Nyt minun vain pitäisi pystyä käsittelemään nämä tunteet niin, ettei suhteemme kärsi tarpeettomasti.
Ehkä nyt vain suurentelen asioita mielessäni, ja asiat loksahtavat paikoilleen, kun pääsemme keskustelemaan.
Kiitos vastauksestasi. Tämä oli tullut tähän sillä välin, kun kirjoittelin (kännykällä) tuota alempaa vastaustani. Yritän todella olla kiukuttelematta, mutta en varmaan voi sitä peittää, että minusta on tuntunut pahalta. Siitä on kuitenkin mahdollista keskustella järkevästikin.
Minusta se ei ole hyvää kohtelua, että jättää kumppaninsa yksin juhlapyhänä, ja valitsee hänen tilalleen kaverit.
Kukaan aikuinen ei tietenkään voi kieltää toista tekemästä mitään, mutta miehesi asioiden priorisointi kertoo jo, ettei hän arvosta sinua niin kuin suhteen hyvinvoinnin kannalta kuuluisi arvostaa.
Olet tullut huonosti kohdelluksi, ja reaktiosi on juuri se mikä kuuluukin olla. Et projisoi mitään vanhoja kokemuksia uuteen ihmiseen, vaan tämä uusi ihminen vain tekee samaa mitä edellisetkin.
Jos olet aiemminkin yrittänyt päästä miehestä eroon, niin eihän teidän suhde ihan terveellä pohjalla varmaan muutenkaan ole..
Onko miehessäsi muitakin itsekkäitä piirteitä, kuin mitä tämä juhannus on nyt osoittanut hänessä olevan?
Ps. Tunteet eivät koskaan ole vääriä.. luota vaistoihisi ja intuitioosi!
Mitenhän tämän selittäisin niin, että sen ymmärtäisi... Mies on ollut suhteessamme hyvin epäitsekäs, eikä ole kohdellut minua huonosti. Päinvastoin, kukaan ei ole koskaan kohdellut minua niin hyvin kuin hän. En ole yrittänyt päästä hänestä eroon, vaan olen yrittänyt työntää häntä pois ja torjua hänet, mikä on hyvin tyypillistä käytöstä ihmiselle, jolla on vaikeita hylätyksitulemisen kokemuksia taustalla. Se on tapa testata, että voiko tuohon ihmiseen luottaa, vai hylkääkö hänkin. Se on johtunut omista epävarmuuksistani, eikä mistään suhteen todellisista ongelmista. Mutta hän ei ole hylännyt, vaan kaikin tavoin osoittanut, että hän haluaa olla juuri minun kanssani, tällaisenakin.
Miehen puolelta on mielestäni tervettä, että hän ei minun henk.koht. traumojeni ja hylätyksitulemisen pelon takia muuta pitkää juhannusperinnettään. Kun asia menee näin, se mahdollistaa minullekin korjaavan kokemuksen saamisen. Epätervettä on, jos mies ns. hyppisi minun pillini mukaan kaikessa. Yleisesti ottaen hän on hyvin mukautuva ja epäitsekäs. Pitää miehellä kuitenkin omaa tahtoakin olla. Tosin, jos suhteemme jatkuu, tulemme keskustelemaan siitä, että tarvitseeko jokainen juhannus viettää kavereiden kanssa. Sitä minun on kyllä vaikea hyväksyä.
".. hän ei ole hylännyt, vaan kaikin tavoin osoittanut, että hän haluaa olla juuri minun kanssani.."
Sinulla on nyt ristiriitatilanne, koska mielestäsi hän on osoittanut KAIKILLA tavoilla halun olla kanssasi, mutta näin tärkeän juhlapyhän tullessa hän kuitenkin sysää sinut sivuun ja valitsee kaverit tilalle. Hän ei siis halunnutkaan olla kanssasi kaikin tavoin. piste.
Minusta on nimenomaan epätervettä olla ottamatta huomioon kumppanin tunteita kaikissa tilanteissa. Kerroitko ennen juhannusta halustasi viettää juhannusta yhdessä? Ei ole toisen pillin mukaan hyppelemistä, jos kerrot tunteistasi, ja hän itse tekee ratkaisut sen mukaan.
Nyt sinä hyppelet miehen pillin mukaan, eikä sinulla ole omaa tahtoa.
Miksi sinulla on tarve nähdä kumppanini huonona, kun itse koen toisin? Miksi pitäisi olla yhdessä "kaikilla tavoilla" jatkuvasti? Terveessä suhteessa molemmat säilyttävät jollakin tasolla myös oman itsellisyytensä.
En todellakaan kokenut olevan oikein kieltää miesystävääni viettämästä juhannusta hänen pitkäaikaisen perinteensä mukaan, vaikka minusta ikävältä tuntuikin, ettemme voineet viettää sitä yhdessä.
Minulla on oma tahto, hyvin voimakaskin sellainen, ja minulla on helposti taipumus jyrätä asiat läpi oman tahtoni mukaan. On vaatinut minulta opettelemista ottaa enemmän toisia huomioon ja joustaa ristiriitatilanteissa. Niin nyt tein tämän juhannuksen vieton yhteydessä, koska arvostan miesystävääni, koska hän on aina kohdellut minua hyvin.
Se, miksi olen kokenut voimakasta yksinäisyyttä ja hylätyksi tulemisen tunnetta tässä tilanteessa, kumpuaa hyvin vahvasti menneisyyden kokemuksistani, kuten olen tainnut jo moneen kertaan sanoa. Tätä reagointimallia on moneen kertaan puitu terapiassa, ja sille on selkeät syynsä.
Terapian avulla olen oppinut järkiperustein ymmärtämään näitä reaktioitani, joista miesystäväni ei tosiaan ole vastuussa, mutta niin pitkälle en ole päässyt, että tunnetasolla niitä vaikutuksia ei tulisi. Käyttäytymiseeni minulla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa, ja sitä tässä olen yrittänyt, etten purkaisi tätä ylitsevuotavaa pahaa oloani miesystävääni, joka sitä ei ansaitse. Valitsin sen sijaan purkaa pahaa oloani tänne, mikä on mielestäni monin verroin fiksumpaa.
Se, että hän ei viettänyt juhannusta kanssani, ei määritä sitä, minkälainen suhteemme on kokonaisuutena ollut. Miesystäväni on helmi kaikenlaisten sikojen joukossa, joita kohdalleni on osunut. Sitä ei muuta miksikään se, että hän viettää juhannusta, kuten on yli 20 vuotta viettänyt.
Me ihmiset pilaamme elämäämme järkeistämällä asioita. Tunteet ovat oikeasti niitä, joita meidän pitäisi kuunnella.
Oikea tunteidenpurun kohteesi on asianosainen itse, eli sinun miehesi. Seurauksilla on syynsä. Syy on sinun hylkäämisesi, ja siitä seuraava reaktiosi on täysin oikeutettua.
Sinä olet hyvä peikikuva miehellesi näyttämällä, että tuollainen käytös tekee kumppanille pahan mielen. Jostain sinkkuaikoihin sopivasta traditiosta kiinnipitäminen on kehittymätöntä toimintaa. Hänenkin olisi aika kehittyä tuossa asiassa, ja sinä olet siinä nyt hänelle hyvä kasvattaja kertomalla tunteistasi juuri niin kuin sinusta tuntuu.
Miehesi yrittää siis alistaa ja ohjailla sinua viemällä sinulta omaa tahtoasi. Mikä hän on vaatimaan sinulta opettelua alistumaan hänen tahtoonsa! Juuri niin, hänellä oli helppo lähteä juhannuksen viettoon, kun oli ensin syyllistänyt sinua joustamattomuudesta!
Oikea tunteidenpurun kohde tässä tapauksessa on minut lapsena hylännyt äitini, eikä miesystäväni ole koskaan alistanut minua tai syyllistänyt minua joustamattomuudesta.
" Miehesi yrittää siis alistaa ja ohjailla sinua viemällä sinulta omaa tahtoasi. Mikä hän on vaatimaan sinulta opettelua alistumaan hänen tahtoonsa! Juuri niin, hänellä oli helppo lähteä juhannuksen viettoon, kun oli ensin syyllistänyt sinua joustamattomuudesta! "
ja nainen tekisi tuota ihan samaa: koittaa alistaa miestä estämällä tämän omat menot ja oman elämän kuin myös omien kavereittensa näkemisen.
katsoisit sinäkin peiliin, miten tilanne menee sen toisenkin ihmisen näkökulmasta!
jos nainen ei halua tulla miehen kaveripiiriin mukaan niin turha sitten itkeä yksinään kun ei menot hänelle kelpaa!
Mielesi ei vaikuta sairaaalta , vain pahan mielen saanut ihminen sinä olet. Paha mieli on täysin tavallinen tunne tuollaisen kohtelun jälkeen. Tutki asiaa ja katsele,tarkkaile häntä kuin ulkopuolisen silmin,miten hän toimii mitä aikoo ,onko kuin ulkopuolinen elämässäsi. Jos hän on riippa,enemmän ahdistusta kuin iloa tuottava,miksi enää jatkaa? Ilman arvostusta jääminen ei ole oikein kun ollaan pariskunta.
Voi olla, että mies ottaa oma-aloitteisesti hatkat, koska alkaa pelätä vakavampaa suhdetta kanssasi.
Noin päin se olisikin helpompaa. Hylätyksi tuleminen on mulle tuttua ja "turvallista". Olen jo parissa vaikeassa tilanteessa yrittänyt työntää häntä pois elämästäni, mutta silti hän haluaa olla kanssani. En haluaisi minäkään heittää elämäni parasta suhdetta hukkaan, mutta en vaan tiedä, onko musta siihen.
Sinulla voi olla tunne, että tämä on elämäsi paras suhde tähän mennessä, mutta ei tuokaan vaikuta kovin hyvältä täältä katsottuna.
Kuten jo minulle kirjoitit, niin sinäkin ansaitset varmasti parempaa!!!
Hyvää kesää sinulle ja voimia!
aloittaja ei saa koskaan kestävää suhdetta jos ei halua toisen elämässä olla mukana
Minulle tämä kuitenkin on ollut hyvä suhde, jossa olen ollut tyytyväisempi ja onnellisempi kuin missään aiemmassa suhteessani. Se riittää minulle. Sieltä katsottuna voi olla vaikea arvioida koko suhdettamme, kun tässä keskustelussa siitä ei ole tullut esiin kuin murto-osa.
Hyvää kesää, ja parempaa jatkoa sinullekin!
jos suhteessa ollaan , niin juhannus on juhla jolloin ollaan yhdessä!
Ei juhannuksen viettäminen erikseen voi olla suhteen kynnyskysymys. Sehän on vain pitkä viikonloppu, jonka moni viettää kavereidensa kanssa.
Ongelma on jossain ihan muussa asiassa.
Nimenomaan se ongelma on jossain muualla. Minun korvieni välissä. Kun vain tietäisin, miten saada se oma pää toimimaan terveellä tavalla.
Kun kirjoituksiasi lukee, tulee tunne, että järjen tasolla olet asian kanssa jo melko hyvin kartalla. Tunteet on sitten toinen juttu, mutta jospa nekin siitä ajan myötä?
Jos sulla on tuossa ymmärtäväinen ja hyväntahtoinen mies, kerro hänelle sekä järjen että tunteen sanelemat asiat. Ei ole väärin pyytää kumppanilta lohtua suruunsa, ja sit kun sitä on saanut, muistaa vielä kertoa, että nyt tuntuu paljon paremmalta.
On sulla tosi hieno mies kun juopottelee mielummin kun viettää juhannusta sun kanssa. Etkä voi tietää varmasti et ketä se siellä nus.sii.
hieno nainen tolla kaverilla kun ei ymmärrä toisten hauskanpitoa (eikä halua menoihin osallistua)
No niin, mies palannut reissultansa, on tavattu ja juteltu, ja rauha on maassa taas. Tai siis minun mielessäni. Muuallahan tässä sitä ongelmaa ei ollutkaan. Katsotaan sitten vuoden päästä uudestaan, jos onnistuisin olemaan kehittelemättä asiasta samanlaista ongelmaa. Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille, että sain purkaa mieltäni, ja vastakaikuakin vuodatuksilleni.
Kertoiko se sun ihana mies millaista sillä oli ollut, oliko vesi ollut lämmintä ja juoma kylmää? Oliko istuskellut nauttien ilta-auringosta ja viehkeistä maisemista? Mäkäräiset oli purreet jaloista, kun oli niin tyyntä?
Juhannusleski, mielestäni sinä osaat ruotia asiaa hyvin kypsästi ja ajattelet sen sekä miehen että omalta kannaltasi.
Surullinen tilanne kuitenkin. Jos tuollaista tapahtuisi omalla kohdallani, menettäisin todennäköisesti malttini ja painelisin johonkin lavatansseihin. Se nimittäin on oma tapani reagoida - minä isken takaisin. Eli jos minut jättää yksin, menen sellaiseen paikkaan, jossa on ainakin tanssittajia tarjolla. En siis tee mitään sen kummempaa, mutta tanssin sieluni kyllyydestä, enkä selittele iltaani sen kummemmin sille toiselle osapuolelle mitenkään. Miettiköön itsekseen, ottaako riskin ja päästää naisensa lähtemään omille teilleen :D.
Minkälainen mies jättää kumppaninsa yksin juhannuksena? Jannu saisi häipyä horisonttiin jos olisi minusta kyse. Tietysti seurusteluaika on lyhyt vielä,niin että voihan sitä vielä katsoa onko mies mu...u ,vai ei.