Tilanteeni on hieman eriskummallinen, enkä tiedä mistä päin tätä asiaa alkaisi hoitaa.
Toimin osa-aikaisessa työssä X josta jäin pois kahdeksi kuukaudeksi (heinä-elokuu) koska sain kokopäiväistä työtä paikasta Y heinäkuulle ja mahdollisesti myös elokuulle. Mahdollisen vapaan elokuun olisin käyttänyt lomailuun. Myös sijainen on hommattu jo paikkaan X.
Paikka Y:ssä tehdään vuorot itsenäisesti ja seisoalteen. Kuitenkin juuri ennen kahta tärkeää perehdytyspäivää nivelsiteeni menivät. Sain sairaslomatodistuksen näiltä päiviltä. Työsopimustahan ei voida aloittaa sairaslomalla. Paikasta ilmoitettiin etten voi aloittaa työtä ennen kuin saan jalkani toimivaksi täysin, etteivät he pysty ottamaan minua sinne vain kokeilemaan. Lääkäri kuitenkin on sitä mieltä että olisi vain kokeiltava mutta piti hyvin todennäköisenä etteivät jalkani kestäisi tuota työtä ainakaan pidempiä aikoja, joten en saanut uutta sairaslomaa. kuitenkin pitkässä aikajuoksussa jalkani voisivat ehkä parantua (?)
Mitä pitäisi siis tehdä?

Vastaukset 3
Vanhimmat
et
mene yliopistoon ja kouluttaudu maisteriksi ja palaa sen jälkeen vanhaan työhösi.
No töitä ei voi tehdä jos jalat ei toimi.