Ristiriitainen lähtökohta ja ulkopuolinen olotila?

Menneet vaikuttaneet omaan käyttäytymiseen sillai, että kaipaan läheisyyttä, mutta
kynnys lähestyä toista ja luottaa toiseen, että kaipuu voisi olla molemminpuolista epäilyttää?

Tästä olen kärsinyt ja sen kanssa olen elellyt jo reilun 40-v. Ulkoiset puitteet pitäisi olla ihan kunnossa, kun on kutsuttu lutuiseksi, nallekarhuksikin ja olen sympaattinen
olemukseltani.Yksi kehunut minua helposti lähestyttäväksikin, silti olen edelleen sinkku? Ehkä ylempänä mainitut asiat vaikuttaneet siihen, etten ole rinnalleni löytänyt vielä sitä elämänkumppania? En pidä itseäni helppona ihmisenä, mutten kovinkaan vaikeanakaan. Osaan huomioida toisia!
0141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Silmät on auki kirjoitti:

Menneet vaikuttaneet omaan käyttäytymiseen sillai, että kaipaan läheisyyttä, mutta
kynnys lähestyä toista ja luottaa toiseen, että kaipuu voisi olla molemminpuolista epäilyttää?

Tästä olen kärsinyt ja sen kanssa olen elellyt jo reilun 40-v. Ulkoiset puitteet pitäisi olla ihan kunnossa, kun on kutsuttu lutuiseksi, nallekarhuksikin ja olen sympaattinen
olemukseltani.Yksi kehunut minua helposti lähestyttäväksikin, silti olen edelleen sinkku? Ehkä ylempänä mainitut asiat vaikuttaneet siihen, etten ole rinnalleni löytänyt vielä sitä elämänkumppania? En pidä itseäni helppona ihmisenä, mutten kovinkaan vaikeanakaan. Osaan huomioida toisia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu