Muutama päivä sitten laitoin lusikoita puhtaaseen hanaveteen.
Ei ole käytetty ruokailussa, ei tunnu kivalta syödä niillä jostakin syystä. Ajattelin kuitenkin hyödyntää tekemällä hiukka hopeapitoista juomavettä, kun hopea kai on pienessä määrin hyväksi ihmiselle.
Tämä omaa ihme kemian kokeiluani terveysintoilijana.
Otin äsken nuo seitsemän ruokalusikkaa vesikannusta, missä olivat jokusen päivän olleet.
Lusikat olivat aivan limaisia. Kirkkaampia olivat kuin laittaessani ne veteen.
Vesi oli aivan hajutonta ja puhdasta eikä siinä ollut mitään limaisuutta yhtään, vain lusikat olivat sitkeän limaisia..
Mitäköhän tapahtui? Onko vesi nyt myrkyllistä? Tosin kaadoin sen jo viemäriin.
Hopeapitoisuus oli lusikoissa 813.
Ihmettelen kovasti, miksi tulivat limaisiksi. Sellainen sitkeä lusikoissa tiukasti kiinni se oli.Olivat ihan puhtaita lusikoita laittaessani ne veteen.
Olisi tosi kiva tietää, mitä tapahtui. Osaisiko joku päätellä?
Hopean reaktio puhtaassa vedessä?
3
609
Vastaukset
- kemistikin
Bakteerit ja levät kasvavat ja lisääntyvät seisovassa hanavedessä, varsinkin kesällä. Limoittuminen aiheutuu bakteerimassasta, ei siinä sen mystisempää reaktiota ole tapahtunut,
>
Mikrobikasvustoa veikkaisin minäkin. En minä ainakaan menisi juomaan avoimessa astiassa kesäkuumalla päiviä seisonutta vettä, oli siellä seassa vierasesineitä tai ei.
>
Ei kiinteä hopea noin vain veteen liukene ts. et sinä tuolla tavalla mitään hopeapitoista vettä saa aikaiseksi. Jos minun käskettäisiin valmistaa hopeapitoista vettä, niin hopeaioneja minä sinne veteen lisäisin jonkin hopeasuolan esim. joka labrasta löytyvän hopeanitraatin muodossa. Näin saataisiin liuos, jossa on oikeasti hopeaa. Tosin ei tätäkään liuosta tulisi kenenkään juoda...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931402
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85862
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52781- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253657Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä321616Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7605Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55599- 53594