oikeat tieteentekijät eivät juurikaan kyhää meheviä ja reheviä blogeja jotka kolahtaisivat vähemmän kouluja käyneeseen kansanosaan. Niitä väsäävät vain maallikot, diletantit ja eläkeukot ja kärttyiset populisti-pikkupoliitikot.
Kummallista. Merkillistä.
Kummallista. Merkillistä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tuskinpa tieteentekijälle, joka vahingossa eksyy lukemaan jotain ääliöblogia tulee ensimmäisenä mieleen alkaa tekemään vastaavaa aivo-oksennusta...
AGW on 185 vuotta tieteessä vallalla ollut harhaoppi? Olisi jo aika jonkun se kumota. Sitä odotellessa joudumme tyytymään näihin puolivillaisiin ja lapsellisiin akuankka-linkkeihin.
No eihän AGW hihhulointi ole voinut olla tieteessä vallalla kun se ei ole tiedettä,
vaan mieliesairaus jonka levinneisyys on vaihdellut syklisesti.
Nythän tautitapausten määrä on vaihteeksi laskussa.
Vain sinä Sähkis olet mielisairas. Tieteen linja on selvä. Se näkyy mm. kouluissa. Opetussuunnitelmat perustuvat tieteesee. Siellä on hyvin selkeästi tuotu opetukseen mukaan tämä ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen ja sen torjunta. Eelis on vain riviopettaja. Ja Eelis tietenkin noudattaa opetussuunnitelmaa.
kysyjälle tiedoksi, on niitä jos ees vähän kaivaa kooklella.
tässä esimerkiksi olisi yksi, ole hyvä.
http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/78180-ilmastonmuutos-ja-ilmastoskeptikoiden-sekoilut-ja-valheet-kertaus
jos lauri ei nyt kelvannut, niin tässä olis tiedeblogi
http://blogit.yle.fi/tiedeprisma/2-asteen-kiista-ilmastonsuojelun-loppu
Pasi Toiviaista tarjotaan. Tietokirjailija ja arkkitehti. Edelleenkään ei ole löytynyt yhtään oikean tieteentekijän kyhäämää räväkkää blogia.
Miksiköhän? Kummallista.
Ei niillä ole aikaa. Ne kyhäilee vain tommottia ja luottavat, että blogistit selittävät sitten asian rahvaalle ja tyhmille poliitikoille.
http://ipcc.ch/pdf/supporting-material/SLW_WorkshopReport_kuala_lumpur.pdf
Olisikohan kuitenkin niin että tutkimustulosten vaikuttavuus realisoituu vain julkaisuissa ja blogijorinoissa aika ja energia menee täysin hukkaan. Varsinkin ilmastoaiheesta bloggaavilla maallikoilla läpi paistaa kireys ja katkeruus, alatyyliä, lapsellisuutta ja suoranaista nimittelyä ilmenee paljon.
Toki on olemassa hyviä popularisoijia jotka osaavat kertoa vaikeistakin aiheista ymmärrettävästi. Jonkin sortin perusasiaymmärrys on tietysti lukijalla oltava.
Erityisesti fysiikan puolella näitä löytyy paljon.
Löylyä lisää nimimerkin pitäisi tietää, että tiedemiehet ovat kyhäilleet jotain vain saadakseen lisää apurahoja. Tiedemiehet tienaavat nyt jo ainakin 2000 euroa kuukaudessa, joten ne yrittää varmasti huijata lisää tutkimustuloksien väärentämisellä.
Just joo. Ihanko jopa 2000 euroa kuussa?
Valehtelet heti, sillä alle viisi vuotinen sopimus, tutkija saa 2100 euroa kuussa yliopistolla.
Siivoojatkin tienaavat enemmän palkkaa, kuin 2000 eurolla tutkimuksia ja kymmenen vuotta avustavana tutkijana työskennellyt. Tutkijatittelin saa käyttöön vasta 10 vuoden jälkeen ja tutkijatitteliä voi käyttää vain jos on tehnyt väitöskirjan.
Niin ja varmaan Al Gore on tutkija ja koska Al Gore perii luentopallkioita? ilmastonmuutos on varmasti luentopalkkioiden johdosta peruutettu.
Ihan vaan tiedoksi arvoisa denialisti, että USA:ssa yritysjohtajien normaali luentopalkkio on noin 40000-80000 $ / luento. Al Gore ei saa varmaan missään nimessä varmaankaan periä palkkiota, kuten muut yritysjohtajat? Onhan kysymys ilmastonmuutoksesta.
Muuten denialistit sekoavat ja järsivät tuolinjalkaa, koska Al Gore sai rahaa luennostaan.Eikö näin ole?
Jos limatolookeilla olisi tulospalkkaus, ne eivät saisi yhtään latia.
ookoo jatketaan, laurin ja pasin puheet ei saanut oikeen mitää selvää kannatusta, seuraavaksi, tämähän sivu ei oo kyseisen herra ploki, mutta kelpaako kuitenkin herran puheet?.
http://www.co2-raportti.fi/?heading=Mitä-merijään-sulaminen-tarkoittaa?&page=blogi&news_id=3529
Räisänenhän on suomen IPCC agentti ja politrukki joka on tehnyt AGW
potaskasta jopa opintomonisteita jaettavaksi yliopiston koulukkaille,
ja niitä on esitelty suomen kettutyttömediassa jopa tieteenä..
Käsittelevät myös tieteenvastaisia hourimointeja, kuten ns. takaisinsäteily jota fysiikka ei tunne
huoh kaikki ammutaan ales, nonyt olis taas tiedepuolelta plokia
http://www.tiede.fi/blog/2013/03/25/ilmastodenialismi-sosiologisena-tutkimuskohteena/
" ilmastodenialismi korreloi kaikenlaisen salaliittoteorianmuodostuksen kanssa."
Hah, onko tuo nyt jotain uutta?
eli sivut on ihan "syvältä" vai eikö se kerro mitään uutta?.
lainaus:
oikeat tieteentekijät eivät juurikaan kyhää meheviä ja reheviä blogeja jotka kolahtaisivat vähemmän kouluja käyneeseen kansanosaan
kyl tää ketjun aloittaja taitaa olla oikeessa.
Tuossa yksi eläkeukko lisää aloittajan epätieteilijöiden joukkoon.
http://www.columbia.edu/~jeh1/
Aikaansaavan tuntuinen henkilö tuo Dr. James E. Hansen. Viitsitkö edes sähköteurastaja katsoa, kuinka paljon Hansen on julkaissut viimeisen 10 vuoden aikana?
Tuskin luit, mutta minä olen kiinnostunut julkaisujen määristä. Tieteessä jos kykenee vuodesta toiseen tuottamaan uusia julkaisuja ja tutkimuksia ilman, että joutuu lopettamaan tuottamisen, voidaan pitää merkittävänä tieteen tekijänä. Varsinkin, kun tutkimuksia ei ole pystytty kyseenalaistamaan (blogikirjoittajat ja nettimölisijöiden mielipiteillä ei ole merkitystä).
Nyt emme keskustele Aku Ankka tason ilmastorealismia blogikirjoituksista, vaan vertaisarvioiduista tieteellisistä artikkeleista.
Julkaisuja on kymmenittäin vuoden 2004 jälkeen. Jos olet sen verran edes oikeassa ja James Hansen on eläkkeellä, toivotan Dr. James E. Hansenille oikein hyviä eläkepäiviä. Olet James todentotta eläkepäiväsi teoillasi ansinnut. Welcome to Finland James E. Hansen. Jos joskus tulee Suomeen, käyn aivan varmasti hänen luentoaan kuuntelemassa.
Alapuolella merkittävän pitkä julkaisujen sarja ja CV:
http://www.columbia.edu/~jeh1/publications.shtml
http://www.columbia.edu/~jeh1/hansencv_201210.pdf