Hapan maito...

Uuni tassi

Harvoin, kun maito happanee, niin siitä voi vielä tehdä uunitassia, vähän samanlaista, kuin uunipannukakku.
Eikä siinä tassin maussa huomaa, että maito on ollut hapanta.
Happamesta kermastahan tehdään yleensä joku hapankermakakku.

Yleensähän nykyään suurin osa ihmisistä heittää happamen maidon/kerman pois.
Ukkos ilmalla täysin avaamaton maitopurkki, jossa oli vielä käyttöpäivää jäljellä menikin sellaiseksi kokkareiseksi, ei haissut happamelta, eikä maistunut happamelta.
No siitä tehtiin tassia, kun esteettisesti ei ollut kovin mukavaa juoda.

Mutta ei hapanta maitoa parane kaapissa säilyttää, jos siitä meinaa tassia tehdä, kun se siitä nopeasti menee käyttökelvottomaksi.
Meillä oli puoli litraa hapanta maitoa kaapissa ja isä meinasi siitä tehdä tassia.
No, isäntä meinas, että tekee siitä tassia, mutta eipä sitä tehnyt ajoissa.
Viikon purkki oli kaapissa ja haisi jo senverran pahalle, että kiikutin koko purkin metsään ja kaadoin sinne.
Kyllähän haju kertoo, että tuotteessa on jo bakteereja.
Isäntä siitä ihmettelemään harmistuneena, että missä se maitopurkki on, josta sitä tassia piti tehdä.
Ei nyt ihan kaikissa asioissa pidä harmistella, varsinkaan terveyteen liittyvissä asioissa.
Mitä on muutama kymmenen sentin menetys maahan kaadetun pilaantuneen happamen maidon rinnalla vrrattuna siihen, että tuosta olisi tehnyt uunitassia ja kenties saanut vaikka kuinka rajun ruokamyrkytyksen.
Siinä sitten olisi jälkiviisaasti harmisteltu, että ei olisi pitänyt syödä sitä pilaantunutta hapanta maitoa.
Ruoan suhteen ei pitäisi olla nuuka, että ei heitä selvästi pilaantunutta ruokaa pois.
Ne muutamien kymmenien senttien säätöt tulee paljon kalliimmaksi terveyden kustannuksella.

Happamen maidon voi käyttää tassin tekemiseen, kunhan tekee sen mahdollisimman pian heti kun maito on hapantunut, eikä haise pahalle.

2

1553

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asian vierestä

      Miksi muuten maito happanee ukkosella?

    • ei maitoo

      Elintarvikkeista maito on suurin osteoporoosin aiheuttaja.

      Harvardin yliopiston 12V tutkimuksesta käy ilmi, että mukana olleesta 78000 henkilöstä ne jotka joivat maitoa kolme kertaa päivässä katkoivat reippaasti enemmän luita kun henkilöt jotka eivät juuri maitoon koskeneet.

      Vaikka maito tilapäisesti nostaa luumassaa niin se tuhoaa samalla soluja jotka tuottavat luuta.

      Samalla ilmeni että maito on elintarvikkeista ylivoimaisesti eniten osteoporoosille altistava.

      Tutkimuksessa mainitaan myös maidon yhteys munuaiskiviin, reumaan, syöpään ja sydäntauteihin. Maidossa oleva kalsium ja fosfori ruokkii nanobakteereita jotka aiheuttavat eturauhassyöpää ja verisuonien kalkkeutumista.

      http://www.news-medical.net/news/2005/09/12/13120.aspx

      D-vitamiinin syönti purkista läpi vuoden pitäisi olla itsestään selvä asia, mutta yllättävän harva edelleen ymmärtää D-vitamiinilisän tärkeyden. Ja jos ymmärtää, niin valitettavan harva nauttii sitä riittävästi. Tutkimusten mukaan virallinen suositus ei riitä edes vastasyntyneelle. Viralliset suositukset eivät edes nouse.

      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      Osteoporoosissa kalsiumia liukenee luista ja kertyy verisuonten seinämiin, jossa vaarana (mm. sydänkohtausriski) tai pehmytkudoksiin kuten aivoihin (mm. MS-tauti ja dementiariski).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4650
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2230
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1781
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1159
    Aihe