Tänään tuntuu että elämä jatkuu kaikesta huolimatta ja minä jaksan kaiken taakan kantaa vaikkakin hartiat ovat vielä alaspäin. Vielä muutama kuukausi sitten ajattelin että mikään ei toimi ja kaikki kaatuu.Erosin 15 vuotta kestäneestä suhteesta hieman vajaa puoli vutotta sitten, kaikki tapahtui aika yllättäen. Riitoja oli ollut mutta missä parisuhteessa niitä ei olisi ja olihan erostakin joskus puhuttu mutta ei aivan tosissaan. Niin siinä sitten kuitenkin kävi että mieheni ilmoitti muutavansa pois, niin eipä siinä ollut paljon sanomista kuin että ai jaa. Kaikki tapahtui aika yllättäen tosin oli ollut paljon asioita jo aikaisemminkin jotka varmasti osaksi edesauttoivat eroa. Mietin pitkään asioita ja myös mieheni takaisin pyytämistä mutta päätin yrittää jatkaa yksin eteenpäin ja nyt kun asioista on kulunut miltei puoli vuotta olen sitä mieltä että näin on varmaan parempi. Joskus kuitenkin tulee kova ikävä ex-miestä ja jopa halu pyytää häntä takaisin mutta sitten taas järki voittaa tunteet. Tässä ajassa on kuitenkin sattunut ja tapahtunut niin paljon asioita kummallekin että anteeksi anto ja suhteen jatkaminen olisi varmasti mahdotonta. Toki tiedän että koskaan ei pidä sanoa "ei ikinä" mutta nyt ainakin tuntuu siltä että näin on parempi. Olisi mukava kuulla muiden ihmisten mietteitä ja kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista.
Aika auttaa parantamaan kipeät muistot ? ! ?
Minä
2804
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän miten koskee, kun rakkaus on vielä olemassa.
Suhteen uudelleenlämmittely harvemmin toimii. Ajatusten syövereihin on jäänyt monta asiaa mitkä ovat harmittaneet. Ensimmäinen riita laukaisee kaikki vanhat tuntemukset ja revitään auki vanhoja haavoja. Toista ei voi muuttaa, vaan se pitää lähteä itsestä. Pystyykö siihen?
Vaikka tuntuukin pahalta, arvet umpeutuvat ja elämällä on tarjottavana, ehkä vieläkin parempaa!!!
Niinhän se on toista ei voi muuttaa se täytyy lähteä itsestä ja jos muuttumisen halua ei ole niin sitä ei vaan ole.
Kyllä sitä yritettiin, riideltiin sovittiin puhuttiin ja mitä kaikkea mutta se jokin puuttui oliso se ollut toisen kunnioittaminen. Rakkautta kuitenkin oli mutta aina pelkkä rakkaus kun ei riitä vaan tarvitaan muutakin.
Silti sen asian myöntäminen itselle on ajoittain hyvin vaikeaa mutta niinhän se on että kun tunteet ja järki eivät aina kulje käsikädessä. Tiedän järjellä että se ei olisi enään voinut toimia mutta tunteella on sellainen olo että luovutinko liian helpolla.
Tosin olisihan se hassua jos noin pitkän suhteen jälkeen ei olisi mitään tunteita toista kohtaan.