Otsikko on vähän hassu, mutta ajattelin kysyä, että millaisia vaatteita kaupunkien vaatekaupoissa myydän tällä hetkellä. Asun aika kaukana kaupungeista ja siksi en ole käynyt vaatekaupoissa n. 2 kuukauteen (muuten olen kyllä kaupungissa käväissyt välillä:)). Nyt olisi tarkoitus lähteä Turkuun tai Tampereelle shoppailemaan, mutta onko nyt sellainen tilanne, että ei kannata mennä, kun on vain ale-myyntien rippeet jäljellä? Vai onko kaupoissa jo syksyn uutuuksia vai millaista tarjontaa? Joskus on harmittanut lähteä pitkän matkan päähän ostoksille, kun tuntui, ettei kaupoissa pääasiassa ole kuin jotain varastosta haettuja vaatteita alemyynneissä... :D
Ja vielä voisi kysyä, että mitä hyviä liikkeitä tiedätte Tampereella ja Turussa? Turusta en oikein tiedä mitään muuta kuin kauppakeskus Hansan ja Skanssin. Tampereen Ideapark on mielestäni kumpaakin noista parempi. Tampereen keskustasta en oiikein muuta tiedä kuin Stockmannin. Kaikki muut liikkeet tuntuvat olevan samoja kuin kauppakeskuksissa, joten olisiko jotain vinkkejä? :D Tai sitten jotain sellaista mitä voisi siinä shoppailun ohella nähdä tai tehdä, ettei ala hermot kärvetä shoppailuun. :D
ps. Olen 18-vuotias ja tällä kertaa olisi äidin kanssa tarkoitus mennä shoppailemaan:D

Vastaukset 2
Vanhimmat
Yliopistonkadun Farkkutallin kai se vielä siellä on , Turussa.
Torin vieressä H&M josta isoja nippuja sukkia halvalla ym.
Äitisi haluaa ehkä käydä Eurokankaassa se myös torin lähellä. Istahdan purilaiselle hansan kahvilassa kun väsähdän.
Skanssin eikoisliikkeistä tekee usein yksittäisiä löytöjä parilla eurolla.
Mainitsinkin jo toisessa ketjussa mutta menkää viroon. Sieltä tekee mahtavia löytöjä. Bershka liikkeen lähettyvillä on lukuisia kauppoja josta tekee tosi kivoja löytöjä. Sieltä löytyy kaikenkokoisia hyvin istuvia vaatteita.