..mieleen että toden totta, suomalaisten naisten suorittama hyljeksinta alemman tason miehiä kohtaan tulisi saada pakolaisstatuksen piiriin niin että suomimiehet voisivat sitten hakea turvapaikkaa ulkomailta, eikös vaan?
"Pakolainen on henkilö, "jolla on perusteltua aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainon kohteeksi rotunsa, uskontonsa, kansallisuutensa tai mielipiteensä vuoksi tai sen takia, että hän kuuluu tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään, ja joka oleskelee kotimaansa ulkopuolella ja joka tällaisen uhan vuoksi ei voi tai halua palata kyseiseen maahan."
eikös se ole tietynlaista vainoa jos ei saa laadukasta seksiä laadukkaalta naiselta silloin tällöin? seksi kun on yksi tärkeimmistä elämän osa-aluieista kuitenkin ja jos sen saaminen evätään julmemman sukupuolen toimesta ilman muuta tulisi olla mahdollisuus hakea sitä sitten muualta ja velvoittaa hyviä naisia omaavat maat vastaanottamaan seksipakolaiset, uskon että suomalaiset koneinsinöörit olisivat paljon halutumpia vastaanotettavia kuin somaliaiset virkaveljensä moneen otolliseen kohdemaahan.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Musta taas, että nää ytm/ktm/atm-luokitukset ovat netissä keksittyä juttuja, joilla ei olekan mitään väliä oikeassa elämässä.
Naisia on yli 50% väestöstä, joten miehet ovat tässä mielessä naisia paremmassa asemassa.
Olet varmaan nainen niin voit väittää tuollaista. Sitäpaitsi miehet eivät ole paremmassa asemassa koska täällä naisissa on laadukkaita niin pienellä prosentilla, hyvin harvan kanssa voi solmia onnellisen parisuhteen:
http://www.menaiset.fi/artikkeli/seksi_ja_suhteet/seksi/ei_seksia_teinina_tassako_onnellisen_parisuhteen_salaisuus
Naisia on yli 50 % sen takia, että sodassa kuoli paljon miehiä ja että naiset elävät pitempään. Siis mummojen iso määrä selittää lukeman.
Pari viikkoa sitten uutinen kertoi, että muutamaa kuntaa lukuunottamatta koko maassa on enemmän nuoria miehiä kuin naisia. Tämän takia ylijäämämiehet voisi kuskata ulkomaille pariutumaan.
Mutta se on korni väite, että ATM ei voisi saada ammattimaisen hyvää seksiä nätiltä naiselta. Maksulliset palvelut on keksitty jo kauan sitten. Itse asiassa kyseessä on maailman vanhin ammatti.
Maksulliset ei ole seksiä, se on runkkaamista ilman käsiä.
Ei ätmeillä ole mitään oikeutta kauniisiin laadukkaisiin naisiin. Jokaisen tulee pysyä tasollaan eikä alkaa sooloilla. Sinun kuuluukin runkata.
Minun kuuluu saada kauniilta naiselta hyvää seksiä sillointällöin, sitä ei tapahdu alvariinsa mutta silloin kun tapahtuu sitä osaa arvostaa :)
Ei kuulu. Mikään taho, instanssi, laki, sääntö taikka asetus ei tunne tuollaista oikeutta miehelle eikä naiselle. Jos et kenellekään kelpaa ( joka muuten on ihan omaa ansiotasi) olet ilman.
Ei muuten tarvitse olla insinööri tajutakseen tuon mutta ilmeisesti silläkin puolella taso suomessa on laskenut.
Venäläiset hyväksyivät naiset sodassa muuhunkin toimintaan kuin lotiksi tai tehtaisiin valmistamaan t-34-:ää (eli tappamaan saksalaisia). Siitä huolimatta tilanna on erityisen vaikea venäjällä, jossa naisia on kymmenen miljoonaa enemmän kuin miehiä.
Kysymys ei ole kelpaamisesta vaan siitä että myös sinkkumiehillä tulisi olla oikeus seksiin halutessaan kuten naisillakin on. Nainen saa aina ja helposti, ei ole oikein että tässä asiassa ei puntit ole tasan. Minä kyllä joillekin kelpaisinkin mutta olen aika tarkka mihin sekaannun.
Miehet ei näe totutta tässäkään asiassa. Ei naisella ole sen kummoisempaa oikeutta seksiin kuin miehelläkään. Tällaisia oikeuksia ei ole kelläkään. Naisten helpompi asema johtuu vaan siitä että miehet on niin helppoja ja vonkaavat seksiä koko ajan. Jos miehet eivät vonkaisi naistenkin pitäisi tehdä jotain saamisensa eteen.
Parahin gyugyuvjbjlkjvhxrycty, valitettavasti nykyisessään muodossaan Darwinin kuvailema selektiivinen parinmuodostus suosii retardia some-populaatiota, joten
kansakunnan degeneraatio on de facto.
Kuinka meidän superlatiivisten introverttien käy, kysyn vain, kainosti ?
Hyljeksintä ei ole sama kuin vaino.
Väinö, siellä on se vaino. Viha ja pelko on synonyymeja. Mitä pelkäät ?
Henkilökohtaisesti olen joviaali, voin olla reppana, luuseri tai ameba & antikristus, jos se vaan helpottaa sun oloasi,