Euroopassa pidetään kesälomaa elokuussa.

Mikä on oma logiikkasi kesäloman suhteen?
Kesäloma syyskuussa, kun muut lähtee aamulla sateessa duuniin niin voisi kääntää kylkeä ja jatkaa unia.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kesälomat sovitaan tiimin kesken pomon siunauksella pyrkimyksenä ottaa kaikkien toiveet mahdollisimman hyvin huomioon.

Itselläni ei ole mitään ehdotonta aikatoivetta ole, mutta mieluummin pidän loppukesästä kuin alkukesästä. Viimeisinä vuosina on vaikuttanut exän lomat, yhteiset lomasuunnitelmat jne. Tänä vuonna piti vain sovitella yhteen niin, että lapsen kannalta menisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Äänestä

Kesäloma, mikä se on?

Äänestä

Suomessa oli ennen heinäkuu kuuminta aikaa joten loma oli siinä kohtaa ok.
Koulujen lomat rytmittää elämää.

Äänestä

Pitkä loma on paras loma. Nyt tilanne on sellanen, että työnantajan tarpeet sanelee aika paljon; heinäkuu kuitenkin on lomaa, noin suunnilleen. Syyskuussa on mahdoton pitää lomaa, mutta viihtyisin kyl sillonkin ihan varmasti. Tiedän ihmisiä, jotka haluaa pitää lomansa touko- tai syyskuussa, jotta eivät ole lomalla sillon kun kaikki muutkin ryysimässä sinne minne kaikki muutkin. Ei huono taktiikka sekään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lomalogiikkaa kirjoitti:

Mikä on oma logiikkasi kesäloman suhteen?
Kesäloma syyskuussa, kun muut lähtee aamulla sateessa duuniin niin voisi kääntää kylkeä ja jatkaa unia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu