Poikaystäväni valehteli siis minulle monen monta kuukautta (1-6kk ajan) aivan suhteemme alussa, tai lähinnä jätti asioita kertomatta, esim. pikavipit (näitä oli muutamia), alkoholin käyttö (jäi kiinni valehtelusta vaikka ostikin vain yhden kaljan, mutta alkoholi on ollut ongelmana sillä monta kertaa viikossa pitänyt jokunen aina ottaa) Olemme näistä asioista siis keskustelleet ja hän myönsi että on joissain asioissa valehdellut että "pääsisi helpommalla" jne etten suuttuisi tai ettei tulisi riitaa tms. Hän myös kertoi, että jotenkin hän ei pystynyt puhumaan näistä asioista suhteen alussa, etten olisi juossut karkuun tästä suhteesta.. joten hän päätti pitkittää ja pitkittää asioista puhumista viime tippaan ja räväytti lähes kaiken eteeni. Jonka jälkeen tuntui kuin maailma olisi murtunut päälleni, se arvoton ja petetyksi tullut olo valtasi minut. Mihin katosi se luotettava ja rehellinen mies, joksi häntä luulin (kunnollinen tutustuminen antoi tällaisen kuvan ja kaverien kautta siis olen hänet aina ns. tuntenut) Okei ilmeisesti on muuttanut tapansa ettei pikavippejä ota enää yhtäkään ja alkoholin suhteen, ettei ota niin usein alkoholia... MUTTA se luottamus on kadonnut, kaikkeen niin kovin raskasta uskoa ja monesti mietin koska se luotttamus ansaitaan. Jos toinen ei ilmoita itsestään vaikka on luvannut ja ei tule suoraan kotiin vaikka aamulla lupasi, vaan menee vanhempiensa luokse ja tulee vasta sitten. Myös jos ollaan sovittu, että nähdään sen jälkeen kun hän on käynyt auttamassa isäänsä töissä, niin tämän jälkeen tulee viesti "Suututko jos menen kalaan kaverin kanssa?" Kai on oikeus suuttua jos toinen lähtisi kaverinsa seuraan mielummin kuin tyttöystävänsä, jonka kanssa hän lupasi olla. Kai se on ihan erikseen jos molemmat sopisivat muuta, vai minunko pitäisi vaan tuossa tilanteessa olla yksin kun toinen haluaa tehdä muuta? Lisäksi kun minun kanssa ei voi käydä kalassa, kun on kuulemma mukavampaa kavereiden kanssa... tulee olo että onko minun kanssa ylipäätään mukava viettää aikaa tai tehdä asioita, kun höyryää että mitä tekisi poikaporukalla. Ehkä ylireagoin näissä asioissa, mutta haluan painottaa enemmän noita mitä alussa mainitsin. Onko minulla arvoa tässä suhteessa kertokoon sen joku joka tästä ottaa selvää? Olen yrittänyt antaa anteeksi noita isompia asioita, mutta eivät ne hetkessä unohdu. Ero on ollut myös monesti mielessä, mutta tuntuu kuin se olisi luovuttamista, eikä tästä yritettäisi mihinkään, rakastan häntä. Hän kuitenkin ymmärtää kuinka paljon hän on tehnyt hallaa suhteellemme yms. Tarvitsen neuvoja, tämä suhde on niin kovin alussa ja ei mene hyvin, ja hän vain sanoo "kyllä tämä tästä".. Niin ja ei siis vielä ihan vuottakaan olla oltu, niin jotenkin toivon että asiat muuttuisivat! Lisään vielä että poikaystävä 22v ja minä hieman nuorempi.
Parisuhteen alussa valehtelu, auttakaa...
12
678
Vastaukset
- Jaahas.
"Jonka jälkeen tuntui kuin maailma olisi murtunut päälleni, se arvoton ja petetyksi tullut olo valtasi minut. "
Toisen ihmisen teot ei saa vaikuttaa sinun omanarvon tuntoon.
Jos sä pidät itseäsi arvottomana siksi että joku toinen pitää sua arvottomana, niin yhdessä sitten pidätte toisianne arvottomina ja kyllä maailma teidät unohtaa samantien.
Ryhdistäydy ja katso ilman itsesääliä nyt mitä tuossa on tapahtunut.
Jätkä on halunnut olla sinun kanssa parisuhteessa niin kovasti ettei kehtaa kertoa kaikkia asioitaan.
No mitä sulle hänen pikavippinsä ja ryyppäämisensä kuuluu? sano että itse valintas teet. jos pettää sua kohtaan tekemänsä sopimukset, laita viesti ja sano että jos ei sopimuksista kiinni pidetä tai ajoissa ilmoiteta, niin uusia tapaamisia ei sitäennen enää sovita!
Turhaan otat kontollesii toisen mokia. Hän siinä menettää, et sinä. Poikkeuksena tietenkin tilanne, että sidot oman arvosi hänen tekoihinsa.
Ja kerran tiedät minkälainen viikari on kyseessä, niin keksi varasuunnitelma asian varalle jos hän ei tulekaan. Turhaa odotat miestä ja sitten petyt, jos kuitenkin aiemmasta kokemuksesta tiedät miten asia on.
Jos ihmistä huijataan 1 kerran, se on huono juttu. Jos toisen kerran, siitä pitää jo oppia. Kolmas kerta voi lukea jo omaksi tyhmyydeksi.- Jaahas..
""Suututko jos menen kalaan kaverin kanssa?" Kai on oikeus suuttua jos toinen lähtisi kaverinsa seuraan mielummin kuin tyttöystävänsä, jonka kanssa hän lupasi olla."
Meillä kalaanmenot on ilmoitusluontoinen asia, en ikinä sallisi miehen kysyvän "suututko".
Alussa jatkuva peruminen treffien osalta on ikävää..
mutta jos yhdessä ollaan ja toinen haluu lähteä kalaan, niin mitä sillä voitat että kiellät ja suutut?
Anna toisen käydä kalassa, tapaa sinä omia ystäviä silläaikaa.
Todellakaan ei pidä suuttua kun toinen käy kalassa. Siitä voi, jos toinen lupaa tulla kotiin sieltä kalasta kello 10 eikä sitten tulekaan eikä ilmoita. Ilman riittävää selitystä.
tai jos on umpikännissä tullessaan, vaikka on sovittu muuta.
Mutta ei jukolauta miehen tarvi lupia kysellä jos menee kaverien kanssa kalaan! Ei munkaan tarvi kysellä lupaa jos menen tyttöjen kanssa marjaan! Sellaisesta lupien kyselystä ei tule yhtään mitään pitkässä juoksussa.
Ja jos mies tekee jotain väärin, on anteeksi antaminen omalla vastuullasi ja luottaminen. Hän ei tehtyä saa tekemättömäksi, joten kun jotain on annettu anteeksi kerran siihen ei enää palata! seuraavat teot katsotaan jatkossa, eikä jauheta vanhoja jo puituja asioita.
Ja jos mies tekee jotain asioita väärin ja virheitä, se ei saa tarkoittaa että kaikki mitä mies tekee on väärin ja virheitä.
On omalla vastuulla annatko anteeksi ja kun sen teet, sen on oltava annettu kans anteeksi. Jos mies tekee kokoajan samat mokat, niin suutu vasta sitten.
- jaahasvielä
Tuossakin kalajutussa mies teki oikein: Hän ilmoitti sulle , eikä ainoastaan kadonnut sinne kalaan ilmoittamatta mitään. Jolloin sinä odottaisit häntä, ja pettyisit. Nyt se, että sulla ei ole omaa elämää kun mies on kalassa, on ihan sun oma valintasi. Hän hoiti osuutensa ja ilmoitti. Sinuna palkitsisin tällaista käytöstä enemmän, ja suuttuisin vasta sitten kun on aihetta. Eli mies ei ilmoita, mies ei ilmoita tarpeeksi ajoissa. Toki ptiää ymmärtää, että kun kaveri pyytää kalaan niin se kalastus ilma on tässä ja nyt, eikä sitä aina voi suunnitella viikkoa ennen.
Jos mun mies ilmoittaa lähtevänsä kalaan, niin multa menee 2 minuuttia keksiä muuta tekemistä tilalle, enkä tarvitse miestä nyhjäämään kanssani. Kun hän tulee kalasta hän ksyyy voiko tulla. Jos ei voi, sanon että ei voi. Jos voi, sanon että voi.
Turhasta on turha suuttua.- lifemocker
"Kai on oikeus suuttua jos toinen lähtisi kaverinsa seuraan mielummin kuin tyttöystävänsä"
ei todellakaan ole oikeutta suuttua. itse näyttäisin ovea tuollaiselle akalle, joka toisen elämän haluaa tukehduttaa
- lifemocker
ei tapaillessa kaikkea toiselle tarvitse kertoakkaan. tapailusta syntyy sitten se suhde, ei kukaan (TOIVOTTAVASTI) hyppää suoraan suhteeseen!
- jaahas..
NImenomaan. En minäkään uuden miehen tavatessani ensimmäisenä ilmoita montako tonnia minulla on asunto /opintolainaa, ja mitä kaikkea olen eläissäni mokannut. Sitten kun kokee että rakkautta on ja pitää yhteistä suunnitella,niin voi kertoa että mä olen todellisuudessa melko perseauikinen, että ota tai jätä.
Jos viina maistuu, sitäkään harvemmin kerrotaan, yleensä alkoholismikin perustuu nimenomaan siihen ettei itsekään tiedä paljonko litkua menee,
ja sitä ihminen aikoo vähentää kunhan saa vaan tarpeeksi hyvän suhteen/ mitä nyt ikinä. Elää sitten kun-elämää.
Mutta sitten kun ihminen uskaltautuu kertomaan, ja yrittää itsensäkin takia olla rehellinen, ja tästä hänelle suututaan eikä esim rohkaista ratkaisemaan ongelmia velkaneuvojalla ekä mitään, niin kehtaako tämä ihminen enää toista kertaa elämässä olla rehellinen kenellekään?
Toki on oma valinta, vahva ihminen uskaltaa puhua suoraan ja jos toisilla on jotain sitä vastaan, menkööt h*elvettiin..
Mutta pääasia että yrittää.
Kuulijan vastuulla on, haluaako alkaa vinoilemaan, neuvomaan ja määräilemään, vai sanooko että ok, mutta koita pitää asioistasi huoli niin päästään joskus vaikka elämässä eteenkinpäin.
- Lavazza6
Aloittajan kirjoituksesta säteilee lapsellisuus... nuoria toki ovatkin, mutta kannattaa nyt ensiaskeleita ottaessa pistää visusti muistiin, että ihmiset tekevät virheitä. Toiset niistä ovat vakavampia, toiset eivät ja mitä enemmän elettyä elämää on takana, niin sitä enemmän niitä löytyy. Pikavipeissä tuskin on mitään kehuskeltavaa uudelle morsmaikulle, siksi varmaan jätti aluksi "mainostamatta". Myöhemmin kertoessaan hän varmaankin koki, että suhteenne on nyt tarpeeksi luottamuksellinen ja siksi uskalsi kertoa.
Ja tosiaan, kuten edellisetkin sinua neuvoivat, niin älä ripustaudu liikaa. Se vituttaa miehiä. Kyllä parisuhteessa ollessa pitäisi pystyä ylläpitämään myös muita suhteita, esim. perheeseen. Kertomasi mukaan jätkä on kuitenkin aika kiltti, kun menot liittyvät kalastukseen ja isän auttamiseen. Ei vaikkapa ryyppyputkeen...
Mistä tulikin mieleeni sen enempää kantaa ottamatta tuohon alkon juomiseen (en edes itse tykkää juoda kovinkaan usein), niin Englannissa parin kaljan ottaminen päivittäin katsotaan ihan normaaliin arkeen kuuluvaksi. Sitä ei pidetä minään alkoholismina. En sano, että päivittäinen kaljoittelu olisi suositeltavaa kenellekään, mutta vain sen, että nuo alkon "hälytysrajat" ovat aika kulttuurisidonnaisia. Suomessa alkoa ei yleisesti ottaen osata käyttää, mutta ei se pari kaljaa pari kertaa viikossa ole vielä mikään ehdoton tie alkoholismiin...- joo..
montako volttia siinä oluessa on mitä ulkomailla juodaan..Joka kulttuurissa on alkoholisteja, suomessa vain enemmän. Ei alkoholismina "pidetä" mitään, vaan alkoholismia on se tarve juoda. Jos ei voi olla ilman. ja kuka sanoo ettei britit sitten olekin alkoholisteja, se vaan ei näy eikä sitä noteerata mikäli kaikki ovat yhtä alkoholisteja. alkoholismi ei yleensäkään ole suhteellista määrään. Joku voi olla alkoholisti vaikkei joisi ollenkaan, eli 0 pulloa kaljaa joka vuosi, niitä löytyy mm aa-kerhosta ja se sairaus on joko ihmisessä tai ei ole, se ei poistu juomalla eikä juomattaololla. alkoholistin kyllä yleensä tunnistaa enemmänkin siitä että juo monena päivänä viikossa.
- kiltti mies.
Kirjoituksestas päätellen olet löytänyt maailman epärehellisemmän miehen. Eipä sua kukaan muu voi autta kuin sinä itse. Et ole miehellesi tärkeä vaan muut asiat ja muut kaverit menee aina sun edelle.
Itse kyllä ottaisin naisen kalaan mukaan jos haluaisi tulla. itse meinaan tykkään kalastaa kans ja teen sitä aina yksin.
Lisäksi miehes on juoppokin vielä ja parisuhteen pitäis perustua luottamukselle ja rehellisyydelle mut poikaystäväs ei täytä niitä vaatimuksia läheskään. Sinä mietit mikä sulle on parasta ja haluatko tuollaisen miehen kanssa olla.
Ei tuossa nyt rakkautta ole miehes puolelta yhtään vaan se lähinnä pmpottaa sua miten tahtoo kun luulee että saa kaikki aina anteeksi. Voisit näyttää sille et sua ei kohdella miten sattuu.. - Dino Rex
"joten hän päätti pitkittää ja pitkittää asioista puhumista viime tippaan ja räväytti lähes kaiken eteeni. "
Hänhän ei ottanut velkaa sun nimissäsi eikä juonut alkoholia sun rahoilla. Toisin sanoen asia ei edes varsinaisesti kuulu sulle. Okei, voit sanoa että avoimuus ja rehellisyys on tärkeitä parisuhteessa. Varmasti näin, mutta eiköhän sullakin ole arkoja asioita joita et uskalla muille kertoa, tai jos uskallat niin siihen menee aikaa? Todennäköisesti on, sillä hyvin hyvin harva ihminen on täysin sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa. Oikeastaan aika keskinkertaista arvostella toista siitä, ettei uskalla olla avoin, kun noi asiat ei kuitenkaan sua koske.
"Mihin katosi se luotettava ja rehellinen mies, joksi häntä luulin (kunnollinen tutustuminen antoi tällaisen kuvan ja kaverien kautta siis olen hänet aina ns. tuntenut)"
Täydellinen rehellisyys on äärimmäisen haastavaa ja tuskin siihen itsekään pystyt.
"Jos toinen ei ilmoita itsestään vaikka on luvannut ja ei tule suoraan kotiin vaikka aamulla lupasi, vaan menee vanhempiensa luokse ja tulee vasta sitten."
Aika pienestä asiasta kyse, jos ei nyt mitään minuuttiaikatalua ole sovittu ja siihen ole tarvetta.
"Myös jos ollaan sovittu, että nähdään sen jälkeen kun hän on käynyt auttamassa isäänsä töissä, niin tämän jälkeen tulee viesti "Suututko jos menen kalaan kaverin kanssa?" Kai on oikeus suuttua jos toinen lähtisi kaverinsa seuraan mielummin kuin tyttöystävänsä, jonka kanssa hän lupasi olla."
Vietätte varmaan aikaa yhdessä enemmän kuin pari päivää viikossa? Kyllä silloin pitää pystyä myös muuttamaan suunnitelmia että ehtii kavereitakin nähdä.
"Kai se on ihan erikseen jos molemmat sopisivat muuta, vai minunko pitäisi vaan tuossa tilanteessa olla yksin kun toinen haluaa tehdä muuta?"
Kai sä kestät välillä olla yksinkin?
"Lisäksi kun minun kanssa ei voi käydä kalassa, kun on kuulemma mukavampaa kavereiden kanssa... tulee olo että onko minun kanssa ylipäätään mukava viettää aikaa tai tehdä asioita, kun höyryää että mitä tekisi poikaporukalla."
Itsekin varmaan shoppailet mieluummin kavereidesi kanssa kuin poikaystäväsi, eikö? Ihan luonnollista että miehillä on miesten jutut joihin naisilla ei välttämättä ole asiaa. Tekee hyvää kenen tahansa miehen pääkopalle että on harrastuksia, paikkoja ja tilanteita joissa voidaan olla ihan vaan miesten kesken puhumassa miesten juttuja.
"Olen yrittänyt antaa anteeksi noita isompia asioita, mutta eivät ne hetkessä unohdu."
Miten niin olet yrittänyt antaa anteeksi? Eikö sun pikemminkin pitäisi pyytää mieheltä anteeksi, että olet suuttunut hänelle siitä, että hän ei ole uskaltanut kertoa kaikkia HÄNEN elämänsä arkoja asioitaan tai epäonnistumisia? Mikä saa sut kuvittelemaan että sä jotenkin omistat miehen elämän?
"Hän kuitenkin ymmärtää kuinka paljon hän on tehnyt hallaa suhteellemme yms."
Eli olet saanut jo miehen nöyristelemään asioista, joista hän ei edes ole tilivelvollinen sinulle. Isoin ongelmanne ei nyt ole se, että mies ei pysty olemaan heti avoin kaikesta, vaan se että hän suostuu kyykytettäväksi. Riittävän kauan kun mies kumartelee, niin kadotat kaiken kunnioituksesi häneen ja sitten lähtee myös kaikki seksuaalinen jännite suhteesta.- Apuatarvitseva.
Siis olen kyllä aiemmin tajunnut, että ne on sellasia asioita mitä hän ei halunnut kertoa ja olen ne osannut joltain kantilta hyväksyäkin. Hmm kerroin varmaan aloitusviestissä liian radikaalisti asiat, suutuspäissäni siis. Sillä en ole enää ihan tuota mieltä:D Pärjään kyllä yksin tottakai, mutta pointtini oli että silloin ei mulla ollut tietenkään muuta tekemistä, kun en ollut sopinut mitään niin otin liian henkilökohtisesti koko asian, vaikkei olisi pitänyt. Taita noi e-pilleritkin pistää nuppia välillä sekaisin. No mutta kiitos vastauksista, ja tälle aiemmalle nimimerkille haluan sanoa että en mä nyt niin hirveä "akka" ole... kuulemma;)
- Apuatarvitseva.
Apuatarvitseva. kirjoitti:
Siis olen kyllä aiemmin tajunnut, että ne on sellasia asioita mitä hän ei halunnut kertoa ja olen ne osannut joltain kantilta hyväksyäkin. Hmm kerroin varmaan aloitusviestissä liian radikaalisti asiat, suutuspäissäni siis. Sillä en ole enää ihan tuota mieltä:D Pärjään kyllä yksin tottakai, mutta pointtini oli että silloin ei mulla ollut tietenkään muuta tekemistä, kun en ollut sopinut mitään niin otin liian henkilökohtisesti koko asian, vaikkei olisi pitänyt. Taita noi e-pilleritkin pistää nuppia välillä sekaisin. No mutta kiitos vastauksista, ja tälle aiemmalle nimimerkille haluan sanoa että en mä nyt niin hirveä "akka" ole... kuulemma;)
Ja nyt kun täällä niin joku päteää, niin kyllä on alkoholismin merkkejä ollut jos koko viikonloppu pitänyt juoda, välillä enempi ja välillä vähempi, ja jopa viikollakin välillä.. Itse juon n. kerran viikkoon ja hälle maistui liikaakin, jonka jälkeen tututkin ihmettelivät kuinka hällä ei ole se kalja kädessä tunnetusti...i
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2402734- 1011144
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221098Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581005Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531002Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717917- 63851
- 42839
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto238825- 130820