Kuinka kestää nälkä laihdutuksen aikana?

fallz

Minun pitäisi pudottaa painoani ja haluaisin päästä hyvään vauhtiin. Haluaisin laihtua 2kg viikossa, mutta onko se edes mahdollista? Ongelmani on vain jatkuva nälkä ja herkkuhimo. Kuinka oikeasti kestää nälkää, kun pitää laihtua? Onko jotain laihdutus pillereitä, jotka tutkitusti veisivät nälkää pois? Olen yrittänyt juoda paljon vettä ja keksiä muuta tekemistä, mutta tiedättekö muita keinoja?

Harrastan melkein joka päivä liikuntaa, paitsi kun olen kipeä tai on hirveä päivä. Kävelen joka päivä vähintään puolituntia ja kävelen monena kertana viikossa 11km/pv. Sen lisäksi pyöräilen nyt kesällä joka viikko. Uin myös joskus, joka kuukausi. Kuntosali korttiin minulla ei ole varaa, enkä voi harrastaa juoksua, kun minulla on astma. En saa kunnolla henkeä juoksun aikana ja meinaan pyörtyä.
Pyrin silti liikkumaan mahdollisimman paljon. Joskus olen käynyt kuntosalilla ja siellä oli mahtavaa, harmi vaan, että rahat eivät riitä.

Syön myös aika terveellisesti: puuroa, hedelmiä, kasviksia, teetä, lihaa. Sorrun aina välillä vaaleaan leipään ja herkkuihin. Haluaisin olla tiukalla dieetillä n.500kcal/pv, mutta en ole pystynyt siihen vielä. Tiukimmillani pystyn olemaan vain 800kcal-1000kcal/pv. 1000kcal/pv pärjään melko hyvin, mutta haluaisin vielä vähentää kaloreita puoleen.

Kiitos kommenteista jo etukäteen.
Ps. Onko laihtuminen vain kaloreista kiinni? Eli saako syödä mitä tahansa kaloreitten rajoissa?

6

2401

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokeile tätä

      Ei onnistu tuollainen vauhti, ellet ole reilusti yli satakiloinen. Ja silloinkin vain alkuun.

      Kilo viikossa on jo huima painonpudotus reilusti ylipainoiselle. Lievästi ylipainoinen saa tehdä kovasti töitä puolen kilon eteen. Lähellä normaalipainoa läskiä sulaa jo tosi vähän, silloin kilokin kuukaudessa on hyvä.

      Sun suunnittelma kalorimäärä on aivan liian alhainen. Tuolla teet vain pahaa vahinkoa elimistöllesi ja loppujen lopuksi vain lihot lisää. Et pysy tuolla kitudieetillä.

      Koska haluat tehokkaan dieetin, suosittelen sulle Jutan dieettiä. Siinä saat tarpeelliset ravintoaineet.

      Nälän loitolla pitämiseen kannattaa kokeilla kuituja. Hurjan paljon kasviksia! Paljon leseitä! Näitä voit molempia lisätä Jutan dieettiin enemmän kuin mitä siinä on annettu ohjeeksi, kunhan katsot ettei niissä ole kaloreita liikaa. Ei siis papuja eikä maissia. Sitten on tietysti glukomaannankuitupilleri, joka turpoaa vatsassa. Mutta noi kuidut ajaa ihan saman asian huomattavasti halvemmalla.

      Nälkä ja herkkuhimo laantuu parin viikon päästä, kun vaan sitkeästi jatkat dieettiä. Saat myös lisäenergiaa!

    • mies..

      En tajua mikä tässä on vaikeeta? Syö, mutta älä mitä sattu ja milloin sattuu.

      Helppoa! Säännölliset ruokailuajat ja älä koskaan syö ähkyyn.

      Esim. itse otan lounaalla soppaa vain yhden kauhasellisen (ei täyttä lautasta), pari viipaletta ruisleipää ja lasillinen rasvatonta maitoa. Syönnin jälkeen voi tuntua että olisihan tuota voinut enemmänkin syödä, mutta pian... aha, lähtihän tuo nälkä, riitti ihan hyvin ilman että söi itseään ihan täyteen.

      Sitten syömisten väliajat max 3-4 tuntia, välipalaksi voi syödä ompun tai banaanin.

      Myös aamupala on tärkee, itse syön vajaan lautasellisen kaurapuuroa.

      Olen laihtunut nyt noin 32 kiloa ja en ole koskaan kärvistellyt nälässä.

    • Extremisti

      Itse aloittelin oman laihikseni tiputtamalla viikossa kalorimääräni noin 600 kaloriin päivässä. Kun jaksoin puolitoista viikkoa nälkää, alko elimistö palkita minua euforisilla fiiliksillä eikä näläntunnetta enää lainkaan huomannut. Ja kun elimistö tottui tuohon ene-tyyppiseen dieettiin eli elimistö siirtyi paastomoodiin ja kulutti myös vähemmän energiaa, aloin käymään sekä aamu että iltalenkillä. Paino tippu viikossa noin 3.5 - 4 kiloa.

      Olen ollut nyt kaksi viikkoa normaaliruokavaliolla, mutta nyt olisi taas tarkoitus palata takaisin laihikselle joskin tällä kertaa ajattelin syödä ainakin tuplasti enemmän kaloreita päivässä, Jatkamalla liikuntaa tulokset lienevät varmasti melkein yhtä hyviä mutta ilman, että elimistöä tarvitsee samalla tavalla rasittaa äärimmilleen. Eli tähtään nyt johonkin kilon parin viikkovauhtiin.

    • ex läski.

      Laihduttamisessa pitää olla tahtoa ja tahdon voimaa siis saavuttaa haluttu tulos. Itse kun laihdutin niin söin pieniä aterioita 5-6 päivässä eli 3 tunnin välein eli nälkää ei ehtinyt tulla. En ole sen jälkeen lihonut yhtään kun laihduin 30kg 4 vuotta sitten. Ei sa syödä mitä tahansa koska esim, herkuissa on siis paljon sokeria ja sokeria pitää valttää jos haluu laihtua. Ja huonoja rasvoja kans pitää välttää eli roskaruokaa. Kalasta saa hyvää rasvaa.

      Jos syöt huonoo rasvaa niin se leviää sitten sun kehoos. Laihtujan pitää syödä ainakin se 1500 kaloria. Jos syöt alle 1000 niin ei ihme että sulla on nälkä koko ajan. mut sitten pitä liikkua sen verran sitten et kaloreita kuluu. Ei mitään järkeä kituuttaa itteensä 500 kalorilla. Se kostautuu sitten myöhemmin.

    • 12+5

      Etkö pääse mihinkään kunnan/kaupungin ylläpitämälle salille? Ne on yleensä halvempia ja siellä kyllä on kaikki salitreeniin tarvittava.

      Kahvakuula on edullinen kertaostos vaikka kotiin. Sillä saa erinomaisen treenin aikaseksi.

    • ,,,,,,,,,,,,,,

      Käsipainot saa kanssa halvalla. Netistä löytyy paljon ohjeita kahvakuulalle ja käsipainojen kanssa jumppaamiseen.

      Nälkää ei kuulu tuntea, ei toki myös ahtaa mahaa tupaten täyteen. Kasviksia paljon, proteiini pitää sen nälän loitolla. Liian nopea tahti ei tuota pysyvää tulosta ja on epätervettä painonpudotusta. Se enimmillään puoli kiloa viikossa on ihan hyvä, silloin paino lähtee rasvasta eikä lihaksista. Alussa toki voi pudota turvotusta ja nesteitä, ja jos on oikein runsaasti, sairaalloisesti ylipainoinen, voi tahti ollakin kovempi. Proteiinimäärän seuraaminen on ainakin itselläni auttanut, tulee syötyä tarpeeksi muttei liikaa, ja nälän tunne pysyy poissa. Itse pudotan painoa tällä hetkellä syömällä jopa 2000 kaloria päivässä. Olen nainen, paino putoaa hitaasti mutta varmasti. Painoindeksini oli lähes 35, nyt on kymmenen kiloa pudonnut. Olo on koko ajan ollut hyvä, ei nääntynyt. Sallin herkkuja silloin tällöin, nyrkkisääntönä se että tekee oikeasti mieli sitä herkkua, vähän kerrallaan kunnon ruuan jälkeen eikä joka päivä saati monta kertaa päivässä. Välillä menee vähemmän kaloreita, 1700-1800, mutta välillä on pidettävä tankkauspäiviä, ettei nälkää pääse ollenkaan kertymään. Se kertyvä nälkä kostautuu jossain vaiheessa. 1500 kaloria on tosiaankin ihan ehdoton minimi kenelle tahansa, sen alle ei pidä pyrkiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe