Miten hernarista saisi tehtyä yhtä pehmeää koostumukseltaan, kuin kaupalliset, esim purkkihernari? Purkkihernari on kuin samettia suussa. Itse, kun teen alusta lähtien kuivaherneistä, niin koostumus jää aina jotenkin epämiellyttäväksi, sattumia täyteen. Aivan kuin "kuoria" olisi keitto täynnä.
Hernari?
hulavanne2
8144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensinnäkin liota kuivaherneitä riittävän kauan mieluiten yön yli. Toisekseen keitä niitä myös riittävän kauan - anna niiden muhia ainakin 2-3 tuntia - mieluimmin kauemminkin. Jos silti tuntuu liikaa sattumilta, niin käytä sauvasekoitinta tai yleiskonetta - ne rikkoo herneiden rakenteen. Mistään pikaruoasta ei siis ole kyse.
Paras purkkihernari nykyään minun makuun on Pirkan kasvishernari - vain vettä, suolaa ja herneitä eikä muuta vaikka vaikeaa se uskoa. Hyvää on - ruisleipää oheen voilla siveltynä ja se on siinä.
Kasvishernari on ihan älyttömän halpa ja helppo tehdä itsekin. Minä tosin laitan suolaksi kasvisliemikuutioita ja myös mustapippuria laitan. Joskus olen laittanut porkkanan tai pari paloina sekaan kiehumaan. Myös sipulia ehdottomasti sekaan.
Sauvasekoitin minullekin tuli mieleen aloittajalle keinoksi. Itse tykkään vähän sattumaisesta sopasta.
Vaikka olen kuinka liotellut jopa vuorokauteen asti ja keittänyt tuntikausia ja sauvasekoitellut sileämmäksi niin aina vain koostumus on "jauhoinen" eikä lähes silkkimäinen kuten purkkikeitoissa.
Mikä neuvoksi?
Kyse voi olla myös herneen lajikkeesta - toiset ovat jauhoisempia kuin toiset. Kokeile jotain muuta kuivahernettä.
No nehän olivatkin asiaan liittyviä linkkejä! Häpeä idiootti!
sitäpaitsi mitä isomman satsin teet,eli ainakin kolome litraa kerralla...ja tosiaankin, se vaan paranee mitä kauemmin annat muhia ja sitten seur pvä se on vielä parempaa....
Kiitän vastauksista :)
Yrittänen kokeilla tuota tehosekoitin-keinoa. Ei tullut mieleen yhdistää hernekeittoa ja tehosekoitinta aikaisemmin :)
Miten ne oikein tekee ne teollisesti, kun siellä on mielestäni kuitenkin kokonaisia herneitä tölkissä? Onko ne vain kiehuteltu niin korkeassa lämmössä, ja pitkään, että pehmenneet mössöksi?
Purkkikeitto käsittääkseni valmistetaan painekeittimissä. Niissä menee mössöksi vähemmälläkin ajalla. Lisäksihän purkkiruoat kuumennetaan korkeassa lämpötilassa purkituksen jälkeen. Siihen perustuu hyvä säilyvyys ilman säilöntäaineita.
Jos onnistuu saamaan armeijan soppatykillä valmistettua hernaria se on myös erittäin hyvin muhinutta.