25.7.2011 näin sieluni silmin taivaalla paljon enkeleitä ja kaikilla oli kova kiire, juoksivat ja touhusivat kovasti, vain muutama enkeli ehti tanssia. Ihmetellessäni moista kiirettä tuli sanat: Enkeleillä on kiire valmistella Karitsan häitä.
3.11.2011 näin, että nyt lähes kaikki enkelit tanssivat, mutta sitten on enkeleitä, jotka kantavat eläviä kukkia isoissa ruukuissa. Taas ihmetellessäni asiaa tuli sanat: Karitsan häät on valmisteltu lähes loppuun, vain pöytiä vielä koristellaan.
23.6.2012 näin, että enää vain muutamia enkeleitä on kantamassa kukkia. Tuli sanat: Viimeisiä kukkia ollaan viemässä Karitsan häiden pöytiin. Kohta kaikki on valmista.
22.10.2012 näin, että kukkia kantavia enkeleitä ei enää näy ja kaikilla enkeleillä on aikaa tanssia. Tuli sanat: Kaikki Karitsan häiden valmistelut on suoritettu loppuun. Isä voi koska tahansa ilmoittaa häiden alkavan
7.7.2013 näin sieluni silmin taivaan täydeltä enkeleitä, joilla on pasuunat kohotettuina suun eteen. Taas tätä ihmetellessäni tuli sanat: Enkelit ovat valmiina puhaltamaan pasuunaan Isän ilmoittaessa Jeesukselle, että Hän voi noutaa omansa häihin.
1. Kor 15:51-52 Pasuunan soidessa kaikki me muutumme silmanräpäyksessä. Kuolleet nousevat katoamattomina ja me muutumme.
1. Tess 4:16-17 Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ja sitten meidät temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin.
Jeesus noutaa kohta omansa Karitsan häihin
26
228
Vastaukset
- seurailija
Kiitos Jumalalle. Tule, Herra Jeesus!!!
- nmv,n
Oikeilta näkysi vaikuttaa, sillä paljon uskovia, joilla on saman kaltaisia tunnelmia sielussaan. On ollut puhetta tavatessamme näistä asioista.
Ne ajat ei vain ole meidän aikoja, joten niistä tiedä, mutta päivä päivältä lähestymme sitä hetkeä.Karitsan häihin? Tuota olen monta kertaa ihmetellyt. Minä, raavas jätkä, olen morsian ja menossa lampaan kanssa hääyötä viettämään...? Kuulostaa aika mielikuvitukselliselle.
- menit luopumaan
exhellari86 kirjoitti:
Karitsan häihin? Tuota olen monta kertaa ihmetellyt. Minä, raavas jätkä, olen morsian ja menossa lampaan kanssa hääyötä viettämään...? Kuulostaa aika mielikuvitukselliselle.
Näkee exän naamavärkistäkin että luopumus on tapahtunut.
- 24rtg
menit luopumaan kirjoitti:
Näkee exän naamavärkistäkin että luopumus on tapahtunut.
Pilkkaatko jumalasi kuvaa? Hyi hyi.
- ex-ex
Sinuna vähän epäilisin, josko kutsu ei kuuluisikaan sinulle. Voit siis hengitellä vapaasti.
"Sinuna vähän epäilisin, josko kutsu ei kuuluisikaan sinulle. Voit siis hengitellä vapaasti."
Kyllä kutsu väitteen mukaan kuuluu kaikille ja siitä on valta kieltäytyä, eikös se mene niin päin.- yksin armosta
exhellari86 kirjoitti:
"Sinuna vähän epäilisin, josko kutsu ei kuuluisikaan sinulle. Voit siis hengitellä vapaasti."
Kyllä kutsu väitteen mukaan kuuluu kaikille ja siitä on valta kieltäytyä, eikös se mene niin päin.Kyllä, rakas exhellari, sinuakin kutsutaan!! Hän odottaa sinua luokseen uudelleen tai ensi kertaa. "Katso minä seison ovella ja ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani."
yksin armosta kirjoitti:
Kyllä, rakas exhellari, sinuakin kutsutaan!! Hän odottaa sinua luokseen uudelleen tai ensi kertaa. "Katso minä seison ovella ja ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani."
"Kyllä, rakas exhellari, sinuakin kutsutaan!!"
Aidon ystävällinen kutsu lämmittää aina vaikka joudunkin siitä kieltäytymään.
Jos aiot harrastaa vuoropuhelua minun kanssani, suosittelen jättämään raamatun lainaukset aika vähälle ja kirjoittamaan faktatietoa tai omia ajatuksiasi. Pitkiä raamattusitaatteja, jotka enimmäkseen osaan ulkoa, ei juuri kannata viljellä.- Seurailija
yksin armosta kirjoitti:
Kyllä, rakas exhellari, sinuakin kutsutaan!! Hän odottaa sinua luokseen uudelleen tai ensi kertaa. "Katso minä seison ovella ja ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan ja hän minun kanssani."
Kaikkia kutsutaan, ei kannata missata sitä kutsua, se on elämän tärkein kutsu. Amen.
- 1. Kor 15:51-52
Pasuunansoiton päivä, eli Rosh Hashanah tänä vuonna on 4.9.
- Seurailija
Näin 2011 vuoden alussa unen joka myötäilee tuota samaa tapahtumaa kuin aloittajankin. En nähnyt mitään vain äänet kuulin..: "Oli aikamoinen kiire, järjesteltiin lämpimiä ja kylmiä ihmisiä ryhmiin.. sitten kuulin äänen että voitaisiin ottaa jo yksi lämmin ihminen ylös, annettiin ymmärtää että kylmien ihmisten vuoro tulisi myöhemmin siihen uni päättyi"..
Kohta sen jälkeen kuoli David Wilkerson huhtikuussa, ajattelin heti silloin että häntäkö uneni tarkoitti? kun sanottiin että voitaisiin ottaa jo yksi lämmin ylös.. Kalevi Lehtinen kuoli samana vuonna heinäkuussa.. Ihmeellinen uni se oli, jäi mieleeni pysyvästi, ei mitään kuvaa, ihan pimeää mutta äänet kuulin hyvin, tuli tunne että vahingossako kuulin.... - Kohtapa ihan kohta
Voisitko määritellä vähän tarkemmin tuon sanan "kohta"?
Tarkoittaako se esimerkiksi lyhyempää vai pidempää aikaa kuin 2000 vuotta?
Tai 200 vuotta?
Tai 20 vuotta?
Meinaatko ihan vakavissasi että jopa minun elinaikanani jotain voisi tapahtua?- -jarmo-
Kuinka mahdoton yhtälö on 1:28 siis vaikka yksi kolmestakymmenestä?
Sen verran on elinikäsi, suhteessa 2000 vuoteen!
Jeesus on sen sijaan antanut itse profetian viikunapuusta, joka tarkoittaa juutalaisia ja ennen kaikkea Israelia. Eli suomeksi sanottuna hän kertoi että kun Israel hajoitetaan (tapahtui v 70 jkr.) ja sitten kun se uudelleen virkoa eloon.
Siitä päivästä kun niin tapahtuu että Israel tsenäistyi (vuonna 1948) ei se sukuppolvi poistu, kun kaikki loppu on tapahtunut. Eli sinun ei tarvitse kysyä onko siihen 2000 tai 200, ei edes 20 vuotta, koska se sukupolvi on jo tässä ja nyt.
Nyt on siis enää vain kysymys minä vuonna? Lisäksi jokainen vuosi lyhentää aikaa yhdellä vuodella, eikö olekin hämmästyttävää? Siis joka vuosi se päivä on yhtä päivää lähempänä.
2013 - 1948 = 65 vuotta ja jos apokalyptiset ajat kestävät sen 7 vuotta niin luku on se 72, joka on raamatullinen sukupolven mitta. TÄNÄ VUONNA! - Porusalem.
-jarmo- kirjoitti:
Kuinka mahdoton yhtälö on 1:28 siis vaikka yksi kolmestakymmenestä?
Sen verran on elinikäsi, suhteessa 2000 vuoteen!
Jeesus on sen sijaan antanut itse profetian viikunapuusta, joka tarkoittaa juutalaisia ja ennen kaikkea Israelia. Eli suomeksi sanottuna hän kertoi että kun Israel hajoitetaan (tapahtui v 70 jkr.) ja sitten kun se uudelleen virkoa eloon.
Siitä päivästä kun niin tapahtuu että Israel tsenäistyi (vuonna 1948) ei se sukuppolvi poistu, kun kaikki loppu on tapahtunut. Eli sinun ei tarvitse kysyä onko siihen 2000 tai 200, ei edes 20 vuotta, koska se sukupolvi on jo tässä ja nyt.
Nyt on siis enää vain kysymys minä vuonna? Lisäksi jokainen vuosi lyhentää aikaa yhdellä vuodella, eikö olekin hämmästyttävää? Siis joka vuosi se päivä on yhtä päivää lähempänä.
2013 - 1948 = 65 vuotta ja jos apokalyptiset ajat kestävät sen 7 vuotta niin luku on se 72, joka on raamatullinen sukupolven mitta. TÄNÄ VUONNA!Kuinkahan monta kertaa tuo ilmaisu TÄNÄ VUONNA vuosien varrella on nostettu esille alkaen vaikkapa vuodesta 2006?
Mutta aina esim.Omer-laskenta asian suhteen on mennyt ketuille samoin kuin muut vastaavat näyt ja ilmestykset. - ihan pian heti kohta
-jarmo- kirjoitti:
Kuinka mahdoton yhtälö on 1:28 siis vaikka yksi kolmestakymmenestä?
Sen verran on elinikäsi, suhteessa 2000 vuoteen!
Jeesus on sen sijaan antanut itse profetian viikunapuusta, joka tarkoittaa juutalaisia ja ennen kaikkea Israelia. Eli suomeksi sanottuna hän kertoi että kun Israel hajoitetaan (tapahtui v 70 jkr.) ja sitten kun se uudelleen virkoa eloon.
Siitä päivästä kun niin tapahtuu että Israel tsenäistyi (vuonna 1948) ei se sukuppolvi poistu, kun kaikki loppu on tapahtunut. Eli sinun ei tarvitse kysyä onko siihen 2000 tai 200, ei edes 20 vuotta, koska se sukupolvi on jo tässä ja nyt.
Nyt on siis enää vain kysymys minä vuonna? Lisäksi jokainen vuosi lyhentää aikaa yhdellä vuodella, eikö olekin hämmästyttävää? Siis joka vuosi se päivä on yhtä päivää lähempänä.
2013 - 1948 = 65 vuotta ja jos apokalyptiset ajat kestävät sen 7 vuotta niin luku on se 72, joka on raamatullinen sukupolven mitta. TÄNÄ VUONNA!Okei, oikein huvittavia selityksiä. Tämä palsta se on varma naurattaja.
Entä mikä tulee olemaan selitys esimerkiksi vuonna 2025 kun mitään
ei ole vieläkään tapahtunut? Entä mikä tulee olemaan selitys vuonna 2035?
Kannattaa miettiä oikein hyvät selitykset jo valmiiksi - te nimittäin tulette niitä
selityksiä tuolloin tarvitsemaan. Ja tämä onkin tämän palstan ainoa profetia
joka tulee sataprosenttisella varmuudella toteutumaan... - Mitä ei tapahdu
Porusalem. kirjoitti:
Kuinkahan monta kertaa tuo ilmaisu TÄNÄ VUONNA vuosien varrella on nostettu esille alkaen vaikkapa vuodesta 2006?
Mutta aina esim.Omer-laskenta asian suhteen on mennyt ketuille samoin kuin muut vastaavat näyt ja ilmestykset.Tällä palstalla on ennustettu TÄNÄ VUONNA tapahtuvia asioita ainakin vuodesta 2004 yhtäjaksoisesti. Venäjä hyökkää, Venäjä miehittää, Googin sota, tempaus, tuhotulva ja maanjäristys SUOMESSA, erinäisten kaupunkien täydellinen tuho, anttikristuksen tulo, pedon merkin tulo, rahatalouden loppuminen, nälänhätä ja romahdus ja pakolaisvirrat POHJOISMAISSA ja kaikkea muuta hauskankivaa.
Esimerkiksi Venäjä on ehdottoman luetettavien profetioiden mukaan hyökännyt ja miehittänyt osan Suomea joka ikinen kevät, kesä ja syksy vuodesta 2004 alkaen. Kaikki nuo ennustukset löytyvät tältä palstalta jos viitsii vähän kaivella vanhempia.
Mikäänhän noista ei ole koskaan toteutunut, ei yksikään ainoa. Hihhulit tosin aina seliseliselittävät, että kylläpäs se tapahtui, mutta jossain muualla. Eli mikä tahansa sota tai tulva tai maanjäristys missä tahansa muka todistaa profetian, jonka mukaan sellaisen piti tapahtua täällä Suomessa.
Ja kun konflikteja ja tulvia ja maanjäristyksiä tapahtuu kymmenittäin eri puolilla maailmaa jatkuvasti ja aina joka ikinen vuosi, niin "profetia" tulvasta ja sodasta ja maanjäristyksestä ei koskaan jää toteutumatta. Kyseessä on samanlainen profetia kuin jos ennustaisi että sateen jälkeen tulee pouta, yön jälkeen tulee aamu ja syksyn jälkeen talvi.
- Kohta meni jo
Siitä on jo pitkälti yli 55 vuotta kun kuulin tuon saman että ihan kohta tullaan noutamaan, kun eletään näitä lopun ajan merkkejä. Mutta eipä vaan mitään.
Joillakin ihmisillä on ilmeisesti ihan eri merkitys sanalle kohta kuin minulla?
Meinaan että kun minä sanon käyväni kaupassa ja palaavani kohta, niin se ei tarkoita että palaan kaupasta 55 vuoden kuluttua.
Kohta alkaa telkusta mielenkiintoinen dokkari. Mikä ei tarkoita että tuo dokkari alkaisi 55 vuoden päästä.- -jarmo-
Huomaa että sinulle 55 vuotta on maailmankaikkeudessakin pitkä aika koska kuvailet sanoin "siitä on jo pitkälti yli 55 vuotta..." eli onko siitä pitkälti yli 55 vuotta sana pitkälti 4kk vaiko peräti 6kk ?? yli 55 vuotta.
Huomaatko itse? Silti elämämme on kuin silmänräpäys, eli jos Jumalan "kohta" tai "pian" on 2000 vuotta, niin sehän on toisaan ihan oven edessä.
Jos otamme 55 vuotta taaksepäin, niin silloin elämme -50 luvun loppua, eli jos kuulit silloin ajan merkeistä, niin tottakai, olet kuullut Israelin syntyneen 1948 joka oli sen ajan uskoville valtavan iso juttu. Siinä kohtaa täyttyi Jeesuksen ennustus ja lopun ajat olivat silloin alkaneet, eikä se sukupolvi katoa, kun nämä kaikki loput tapahtuvat.
Eli siis on luonnollista että viimeiset 55 vuotta... eli oikeastaan viimeiset 65 vuotta ovat kristityt puhuneet lopunajooista, koska Israel oli syntynyt 1878 vuoden takaisen tuhoutumisensa jälkeen, jonka Jeesus ennusti jo 40 vuotta ennen sen tuhoa. Eli sen ajan ihmisetkin nauroivat, että Jeesus ennusti Jerusalemin tuho. Eipä ole näkynyt... viimeiset 35 vuotta ollaan odotettu, eikä näy eikä kuulu... kunnes Tiitus tuli ja tuhosi sen.
Samalla tavalla se alkoi rakentua 1917 alkean, kun Allenby valtasi Jerusalemin. Silloin juutalaiset alkoivat massoittain muuttaa alueelle, kunnes lopullinen ryntäys tuli WW2 sodan aikana ja sen jälkeen. Sitten tuli kristittyjen vuoro hämmästellä, kuinka Jeesuksen sanat jälleen kävivät toteen. Luuletko tosiaan, että kukaan uskoi juutalaisten koskaan palaavan Israelin alueelle välillä 200-1900 jKr ??
- ***
55 vuotta on aivan "kohta" 2000:n vuoden aikajanalla.
- pilli-piipari1
Jumalan tiet eivät ole ihmisen teitä, niinkuin hän itse sanoo.eikä niitä teitä ihmisen ole tarkoituskaan ymmärtää. luoja on luoja, vaikka voissa paistais.
Häitä odottava
____________
Raamattu tuntee vain ensimmäisen eli vanhurskasten ylösnousemuksen ja
toisen eli tuomion ylösnousemuksen.
Tuossa kuvataan juuri ensimmäistä ylösnousemusta :
1. Tess 4:16-17 Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ja sitten meidät temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin.- Herätykseksi...
Herra Jeesus tempaa seurakunnan joka on itsensä kaunistanut ja puhistautunut. Jossa ei ole tahraa eikä ryppyä, joka elää ja toimii / vaikuttaa jokaista jäsentään myöden yhteiseksi hyväksi, keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpidossa, YKSI mielisesti, täydellisesti YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitävästi Hänen mailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi riittävää, apostolista seurakunaansa ja saumattomassa yhteistyössä seurakuntiaan, Jumalan valtakunta / Krist. vaihtoehto yhteydessä rakentavasti.
Ei ole vielä minkäänlaista merkkiäkään, ei alkuakaan tällaisesta em. saatanaa tuomiokseen / onnettomuuksikseen palvelevan maailman / ihmiskunnan vääryyden muakisista ja pahuuden puolesta touhuista ja politiikasta ULOS kutsuttujen, = vasta Oikeasti Krist. seurakunnasta. - -o-
Karitsan häihin??
Sitä saattekin odottaa.... muahhahhahhaaaa!!! - 234rtg
Onko tuo "kohta" fundiskielellä hiukan sama asia kuin "pian"? Eli jotain parista tuhannesta vuodesta ylöspäin?
- Ps.104:5.
Raamatun mukaan pian on viellä täällä. Matt.28:20. Ja katso, minä olen teidän kansanne joka päivä maailman loppuun asti. Ketä valehtelee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1762145
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo381503Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321184Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56942Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol254883- 55866
Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20812Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S18745Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58733Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis209707