Pitäiskö poistaa välttelevä kaveri facebookilta??????

Olemme kaverin kanssa vähän yli 30 vuotiaita. Tutustuimme ala-asteella ja olemme olleet noin 15vuotta parhaimmat kaverit, niinkun veljeksiä.Nykyään kaveri on muuttunu semmoseks että tapailee työkavereita, jotka on homoja ja homo-työkaverit on sille nykyään lähimmäiset kaverit. Epäilen kaverii homoksi, kun ei mulla tulis mieleen heterona tapailla homoja. Muutaman kerran olemme kaverin kanssa matkustanut kahestaan ulkomaille ja ne matkat on sujuneet hyvin. Viimeksi pari vuotta sitten matkustimme kaverin kanssa äkkilähdöllä Turkkiin. Kun olimme lentokoneessa, niin kaveri kertoi että hänen työkaverinsa (yli 60vuotias nainen) ja hänen noin parikymppinen lapsenlapsensa on samassa hotellissa ja matkusti sinne pari päivää ennen meitä ja hän haluaa yllättää työkaverinsa, kun ei alunperin kertonut ottavansa äkkilähtöö samaan paikkaan. Ensimmäiset pari päivää sujui mukavasti tutustuen kaverin työkaveriin ja sen lapsenlapseen. Sitten kaveri ja sen työkaveri muuttuivat mua kohtaan röyhkeäksi. Yhdessä vaiheessa tutustuimme naapurihuoneen lapsiperheeseen, joilla oli noin 5vuotias kiltti ja seurallinen lapsukainen. Kaverin työkaveri keräili yhdessä 5vuotiaan lapsen kanssa drinkkitikkuja, kun kumpikin keräili niitä kokoelmiin. Kun olimme samassa pöydässä istumassa, niin 5vuotias sanoi "Nyt mulla on 2 samanlaista tikkua". Se antoi mulle toisen samanlaisen tikun ja sanoi "Sä saat tän". Mä sitten kiitin lasta kauniisti. Sitten kaverin yli 60vuotias työ kaveri muuttui tosi lapselliseks ja sanoi mulle vihasena, "Mun se tikku piti ottaa, kun mä niitä kerään". Sanoin, "Ota sitten, kun ei mulle se tikku niin tärkee oo ja piti vaan kauniisti kiittää, kun pikkulapsi ystävällisesti antoi sen mulle". Kaverin työkaveri sitten tiuski "PIDÄ VAAN HYVÄNÄS KUN KUMMINKIN MIELI TEKEE!!!" Kun olimme retkellä nelisteen kaverin, kaverin työkaverin ja työkaverin lapsenlapsen kanssa. Kaverilla ja sen työkaverilla oli bussissa hauskaa ja nauroi kovaan ääneen. Sitten pari noin parikymppistä tyttöö pyysivät mun mielestä ihan ystävällisesti "Voisitteko olla hiljempaa, kun me olemme väsyneitä ja halumme vähän nukkuu, kiitos?" Sitten kaveri vanhan työkaverinsa kanssa hermostui, näyttivät tytöille keskisormee. Kyllä mua hävetti olla siinä seurassa ja en ois ikinä uskonut lapsuuden kaverin olevan noin lapsellinen ja hävetti, kun työkaveri on ikäsekseen lapsellinen ja samanlainen lapsellinen lapsenlapsi. Kun yhdessä vaiheessa soimme hotellin ravintolassa yhdessä nelisteen, niin meille tuotiin ruuan kanssa Turkkilaista leipää ja levitteenä tomaatti ja valkosipuli levitettä. Kaveri sanoi "Soililta (työkaveriltaan) valkosipuli kauaksi". Käsitin että oon ainoa seurueessa, jota tykkää valkosipulista. Mä sanoin, "Mulle kyllä kelpaa, jos muut ei tykkää valkosipulista". Soili siihen tiuski "ÄLÄ SYÖ SITÄ!" Mä sanoin, "Kylläpäs syön. Valkosipuli on hyvää ja terveellistä". Kaveri sanoi "Soili on allerginen valkosipulille". Mä sanoin, "Mitä sitten kun en mä sitä pakota syömään?" Mä sain vaan röyhkeitä tiuskimisii että pilasin illan. Vaikka olemme asuneet kaverin kanssa pitkään naapureina, niin ei olla yli vuoteen nähty. Jos oon pyytäny kaverii johonkin, niin ekaks lupaa lähtee, mut sit tulee peruutus, kun se joko ei vastaa puhelimee ja viestiin tai lähettää viestin "Tuli kiireellinen meno". Kun äiti käveli kerran kaverii vastaan, niin äiti kysyi "Ettekö tapaa enää?". Kaveri vastas "Haluisin tavata, mut on paljon työkiireitä". Mä epäilen sitä tekosyyksi. Kaveri on myös pyytäny mua ja mun uutta tyttöystävää sen luo kylää. Sitten kun sovittiin joku tietty päivä, niin kaveri ei ollu kotona ja ei vastanu puhelimeen. Kun pari kuukautta sitten muutin uuteen kämppään ja oon monta kertaa pyytäny kaverii kylää. Kaveri on monta kertaa luvannu tulla, mut aina tulee peruutus. Kaveri ei oo kuukauteen vastannu puhelimeen, kun oon yrittäny soittaa. Välillä on varattuu ja ei vastaa puhelimeen. Yhessä vaiheessa sattumalta näin kaverin ja kysyin "Mikset vastaa?". Kaveri sanoi "Mun puhelin on rikki ja on nyt huollossa". Epäilen tekosyyksi. Viikko sitten huomasin facebookista että kaveri muutti Helsingistä Myllykoskelle. Viikonloppuna mulla oli kulkua sinneppäin mökille ja oon tuhansii kertoja yrittäny soittaa, niin kaveri ei vastaa tai hylkää puhelun tai on varattua. Mulle kaveri ei oo puhunu sanaakaan muutosta. Mä mietin että pitäiskö mun poistaa se kavereista facebookista.Tuntuu että kaverin työkaverit on pilannu meidän ystävyyden. Kavereita mulla on paljon, mut tuntuu vaan kurjalta, kun olemme olleet suurimman osan elämästämme parhaat kaverit. Sanokaa mielipiteitä että poistanko sen kavereista??????
5471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No kyllähän tuo välttelevältä kuulostaa, ei varmaan halua olla enää tekemisissä kanssasi, muttei oo munaa sanoa sitä suoraan. Itse ainakin lopettaisin yhteydenotot täysin. Oikeen katsoisin, kuuluuko siitä koskaan enää mitään jos en itse ottaisi yhteyttä ja tuskin kuuluisi, niin epäilisin.

Jos tuntuu siltä, että haluaisit poistaa tyypin äfbystä ja että se olisi paras ratkaisu ja toisi itsellesi helpotusta, niin poista.
Itsellä on sama mielessä kahden yli 20v. tunnetun "ystävän" suhteen.
Kun tuntee, että ystävyys on kuollut itsestä riippumattomista syistä, niin ei siinä oikeen muuta voi tehdä. Turha roikottaa tuttavapiirissä henkilöitä, joiden tapaamisesta ja jo ajattelustakin tulee huono fiilis.

Sanotaan, että ystävyyssuhteen kesto on parhaimmillaan n. 10v. Ihmiset ja elämäntilanteet kun tuppaavat muuttumaan. Siksi pitäisi aina yrittää etsiä uusia ystäviä.

Äänestä

Oot oikeassa.Mä taidan poistaa sen kavereista, kun ei semmonen puhelimeen vastaamatta jättäminen ja puhelun hylkääminen kuulosta että se mikää kaveri oo. Oon aiemmin huomauttanu että sille on kohteliasta pitää lupaus, olle on luvannu ensin. Tyttöystävät on erikseen etusijalla. Kyllä siitä huono fiilis tulee, kun facebookilta näkee kun se menee matkalle työkavereiden kanssa, joista ainakin pari tai muutama on homoja ja yks on lapsellinen vanha ämmä. Onneks mun mummo ei oo semmonen kakaramainen, kun kaverin työkaveri!!!! Ihan sama pyytääkö mua niitten mukaa matkalle, kun ei tee mieli lähtee siinä porukassa. Kaikki muut kaverit on sentää ollu ystävällisempiä mua kohtaan. Jos joku muu kaveri ei kerkii vastaa puhelimeen, niin se soittaa aina takas, kun kerkii. Tää lapsuuden kaveri ei koskaan soita takas. Ei edes pyydä sinne Myllykoskelle kylää.

1Äänestä
  • Joo no kuulostaa aika pimeeltä se 60v. työkaveri-ämmä. Ei taida olla ihan terve. Mikälie narsisti, persoonallisuushäiriöinen. Semmoset just saattaa jonkun tollasen drinkkitikkuepisodin takii päättää, ettei tykkää jostain tyypistä ja yrittää kääntää sen kaveritkin sitä vastaan. Mutta tyhmä on kaverisi, jos on antanut jonkun häiriintyneen vanhan ämmän kääntää itsensä sua vastaan, ja vielä työkaverin!

    Mutta joo, kuulostaa siltä, että kaverisi haluaa päästä susta eroon. Harvoin sellasta suoraan sanotaan ja aletaan syitä selittämään. Yleensä se menee just noin, että vaan feidataan eikä vaan oteta enää yhteyttä eikä vastata yhteydenottoihin.
    Mulle kans tehty noin useita kertoja. Ja oon itsekin tehnyt.

    Saattaahan se sitten ottaa yhteyttä ja ihmetellä, miksi oot poistanu sen äfbystä ja alkaa paikkailemaan ja korjailemaan ku tajuaa ja yrittää saada sua takas. Siis jos kyseessä on väärinkäsitys ja kyse on jostain muusta. Mutta sen varaan en laskisi.

    Äänestä

  • Ulos äfbystä! kirjoitti:

    Joo no kuulostaa aika pimeeltä se 60v. työkaveri-ämmä. Ei taida olla ihan terve. Mikälie narsisti, persoonallisuushäiriöinen. Semmoset just saattaa jonkun tollasen drinkkitikkuepisodin takii päättää, ettei tykkää jostain tyypistä ja yrittää kääntää sen kaveritkin sitä vastaan. Mutta tyhmä on kaverisi, jos on antanut jonkun häiriintyneen vanhan ämmän kääntää itsensä sua vastaan, ja vielä työkaverin!

    Mutta joo, kuulostaa siltä, että kaverisi haluaa päästä susta eroon. Harvoin sellasta suoraan sanotaan ja aletaan syitä selittämään. Yleensä se menee just noin, että vaan feidataan eikä vaan oteta enää yhteyttä eikä vastata yhteydenottoihin.
    Mulle kans tehty noin useita kertoja. Ja oon itsekin tehnyt.

    Saattaahan se sitten ottaa yhteyttä ja ihmetellä, miksi oot poistanu sen äfbystä ja alkaa paikkailemaan ja korjailemaan ku tajuaa ja yrittää saada sua takas. Siis jos kyseessä on väärinkäsitys ja kyse on jostain muusta. Mutta sen varaan en laskisi.

    Juu en mä mitää enää sen varaa laskis, jos se on väärinkäsitys. Jos se haluis olla mun kaveri, niin se ois jo laittanu viestin "Tervetuloa kahville uuteen kämppääni". Aikasemmin noin 5vuotta sitten se laittoi semmosen viestin, kun muutti edelliseen kämppään. Kyllä se mitätön drinkkitikku riita ainakin oli lapsellista siltä ämmältä, kun eihän 5vuotias voinu sitä ymmärtää että se oli sille niin tärkeetä. Jos mulla olis semmonen lapsellinen mummo, niin kyllä häpeisin. Sitten siellä ollessa sai myös sitäkin hävetä, kun kaveri hyppäs työkaveri-ämmän ja ämmän lapsenlapsen kanssa vaatteet päällä uima altaaseen. Mä mietin että pitäisköhän laittaa kaverille FB:n tää viesti ketju samalla, kun poistan sen kavereista, että näkis miltä joistakin muista tuntuu?

    Äänestä

Nyt oon tehnyt päätöksen että poistan kaverin (ex-kaverin) kavereista facebookilta, kun ei selvästikään kiinnosta kuulumiseni. Tein kokeeks sen etten ottanut ollenkaa yhteyttä siitä lähtien, kun aloitin tämän keskustelun ja halusin katsoa että ottaako kaveri itse yhteyttä. Ei oo kaveri mitään yhteyttä ottanut. Mulla oli heinäkuussa synttärit ja kaverilta ei tullut onnitteluja, vaikka ennen on onnitellut. Pyysin kaverii pari päivää synttäreitten jälkeen myöhäsemmille synttärikahville ja ei mitään vastausta ja ei edes myöhästyneitä onnitteluja, vaikka ennen on onnitellu edes myöhästyneillä. Päätin antaa takas ennenkun poistan sen kavereista etten vuorostani onnitellut sitä sen synttäripäivänä lokakuussa. Huomasin just facebookilla kuvista, kun se oli toisen kaverin kanssa Turkissa. Valokuvissa huomas että oli hauskaa. Rupes heti tuntuu pahalta, kun sillon pari vuotta sitten Turkin matkalla (josta kerroin jo alkutekstissä) kaikilla muilla sai olla hauskaa ja mulla ei saanu olla. Esimerkiks kun hotellilla oli yhteis laulu karaoke ja karaoke vetäjä toi kaikille vuorotellen mikin. Kun mä sain mikin, niin halusin huumorilla pelleillä ja laulaa Marita Taavitsaisen Andrei biisin naisen äänellä. Siihen kaveri, työkaverinsa ja sen lapsenlapsi karju "LOPETA!!! VITTU, KUN SUA SAA HÄVETÄ!!!!" Kai se pelleilyni luulis olevan pientä verrattuna drinkkitikku episodiin ja vaatteet päällä uima-altaaseen hyppäämistä. Sillon oli jääkiekon MM-kisat meneillään ja yks huonenaapuri kertoi menevänsä Suomalaiseen baariin kattoo matsii. Kun myöhemmin nähtiin huonenaapuri hotellilla, niin sen verran kysyin huutamalla, kun huonenaapuri oli mua muutaman metrin päässä että miten matsi päättyi. Ennenkun huonenaapuri ehti vastata, niin tää mun lapsuudenkaveri rupes siihen keskusteluun sekaantuen tiuskii mulle "OO HILJAA!!!" Samana iltana olin menevinäni aikasin nukkuu, kun en kestäny mun tiuskimista, niin huoneen parvekkeelta kuului kaverin kova ääninen nauru ja mulle vielä tiuskii, kun mä "huudan". Kyllä mulla tosissaan oli mietinnässä tän noin puolen vuoden verran keskustelun aloitettuani nimimerkillä "Ulos äfbystä" neuvot ettei se oo mulle enää kaveri. Kyllä niin harmittaa, kun sen työkaverit on pilannu meidän ystävyytemme ja muuttanut kaverin kummalliseks, kun ennen se oli huumorin tajunen ja se Turkin matka oli mulla huonompi matka, kun koskaan, kun olin ainoo samasta seurueestä kellä ei saanu olla hauskaa. Onneks mulla on kumppanina maailman ihanin tyttöystävä ja lisäks on uusi paras kaveri, joka antaa mun olla matkalla vapaasti oma itseni ja annan myös uuden parhaan kaverin olla vapaasti oma itsensä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pettynyt kaveriin kirjoitti:

Olemme kaverin kanssa vähän yli 30 vuotiaita. Tutustuimme ala-asteella ja olemme olleet noin 15vuotta parhaimmat kaverit, niinkun veljeksiä.Nykyään kaveri on muuttunu semmoseks että tapailee työkavereita, jotka on homoja ja homo-työkaverit on sille nykyään lähimmäiset kaverit. Epäilen kaverii homoksi, kun ei mulla tulis mieleen heterona tapailla homoja. Muutaman kerran olemme kaverin kanssa matkustanut kahestaan ulkomaille ja ne matkat on sujuneet hyvin. Viimeksi pari vuotta sitten matkustimme kaverin kanssa äkkilähdöllä Turkkiin. Kun olimme lentokoneessa, niin kaveri kertoi että hänen työkaverinsa (yli 60vuotias nainen) ja hänen noin parikymppinen lapsenlapsensa on samassa hotellissa ja matkusti sinne pari päivää ennen meitä ja hän haluaa yllättää työkaverinsa, kun ei alunperin kertonut ottavansa äkkilähtöö samaan paikkaan. Ensimmäiset pari päivää sujui mukavasti tutustuen kaverin työkaveriin ja sen lapsenlapseen. Sitten kaveri ja sen työkaveri muuttuivat mua kohtaan röyhkeäksi. Yhdessä vaiheessa tutustuimme naapurihuoneen lapsiperheeseen, joilla oli noin 5vuotias kiltti ja seurallinen lapsukainen. Kaverin työkaveri keräili yhdessä 5vuotiaan lapsen kanssa drinkkitikkuja, kun kumpikin keräili niitä kokoelmiin. Kun olimme samassa pöydässä istumassa, niin 5vuotias sanoi "Nyt mulla on 2 samanlaista tikkua". Se antoi mulle toisen samanlaisen tikun ja sanoi "Sä saat tän". Mä sitten kiitin lasta kauniisti. Sitten kaverin yli 60vuotias työ kaveri muuttui tosi lapselliseks ja sanoi mulle vihasena, "Mun se tikku piti ottaa, kun mä niitä kerään". Sanoin, "Ota sitten, kun ei mulle se tikku niin tärkee oo ja piti vaan kauniisti kiittää, kun pikkulapsi ystävällisesti antoi sen mulle". Kaverin työkaveri sitten tiuski "PIDÄ VAAN HYVÄNÄS KUN KUMMINKIN MIELI TEKEE!!!" Kun olimme retkellä nelisteen kaverin, kaverin työkaverin ja työkaverin lapsenlapsen kanssa. Kaverilla ja sen työkaverilla oli bussissa hauskaa ja nauroi kovaan ääneen. Sitten pari noin parikymppistä tyttöö pyysivät mun mielestä ihan ystävällisesti "Voisitteko olla hiljempaa, kun me olemme väsyneitä ja halumme vähän nukkuu, kiitos?" Sitten kaveri vanhan työkaverinsa kanssa hermostui, näyttivät tytöille keskisormee. Kyllä mua hävetti olla siinä seurassa ja en ois ikinä uskonut lapsuuden kaverin olevan noin lapsellinen ja hävetti, kun työkaveri on ikäsekseen lapsellinen ja samanlainen lapsellinen lapsenlapsi. Kun yhdessä vaiheessa soimme hotellin ravintolassa yhdessä nelisteen, niin meille tuotiin ruuan kanssa Turkkilaista leipää ja levitteenä tomaatti ja valkosipuli levitettä. Kaveri sanoi "Soililta (työkaveriltaan) valkosipuli kauaksi". Käsitin että oon ainoa seurueessa, jota tykkää valkosipulista. Mä sanoin, "Mulle kyllä kelpaa, jos muut ei tykkää valkosipulista". Soili siihen tiuski "ÄLÄ SYÖ SITÄ!" Mä sanoin, "Kylläpäs syön. Valkosipuli on hyvää ja terveellistä". Kaveri sanoi "Soili on allerginen valkosipulille". Mä sanoin, "Mitä sitten kun en mä sitä pakota syömään?" Mä sain vaan röyhkeitä tiuskimisii että pilasin illan. Vaikka olemme asuneet kaverin kanssa pitkään naapureina, niin ei olla yli vuoteen nähty. Jos oon pyytäny kaverii johonkin, niin ekaks lupaa lähtee, mut sit tulee peruutus, kun se joko ei vastaa puhelimee ja viestiin tai lähettää viestin "Tuli kiireellinen meno". Kun äiti käveli kerran kaverii vastaan, niin äiti kysyi "Ettekö tapaa enää?". Kaveri vastas "Haluisin tavata, mut on paljon työkiireitä". Mä epäilen sitä tekosyyksi. Kaveri on myös pyytäny mua ja mun uutta tyttöystävää sen luo kylää. Sitten kun sovittiin joku tietty päivä, niin kaveri ei ollu kotona ja ei vastanu puhelimeen. Kun pari kuukautta sitten muutin uuteen kämppään ja oon monta kertaa pyytäny kaverii kylää. Kaveri on monta kertaa luvannu tulla, mut aina tulee peruutus. Kaveri ei oo kuukauteen vastannu puhelimeen, kun oon yrittäny soittaa. Välillä on varattuu ja ei vastaa puhelimeen. Yhessä vaiheessa sattumalta näin kaverin ja kysyin "Mikset vastaa?". Kaveri sanoi "Mun puhelin on rikki ja on nyt huollossa". Epäilen tekosyyksi. Viikko sitten huomasin facebookista että kaveri muutti Helsingistä Myllykoskelle. Viikonloppuna mulla oli kulkua sinneppäin mökille ja oon tuhansii kertoja yrittäny soittaa, niin kaveri ei vastaa tai hylkää puhelun tai on varattua. Mulle kaveri ei oo puhunu sanaakaan muutosta. Mä mietin että pitäiskö mun poistaa se kavereista facebookista.Tuntuu että kaverin työkaverit on pilannu meidän ystävyyden. Kavereita mulla on paljon, mut tuntuu vaan kurjalta, kun olemme olleet suurimman osan elämästämme parhaat kaverit. Sanokaa mielipiteitä että poistanko sen kavereista??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu