ottaisitko ystäväksi mielenterveysongelmaisen

Kohtelisin sinua varovaisesti.

Itse voisin ottaa. Minulla on halu auttaa muita ja haluaisin olla kaikille ystävä, joilla ei ole. Haluan kaikille vain hyvää ja haluaisin myös auttaa vaikka mielenterveysongelmista kärsiviä. Kaikille pitäisi saada hyvä elämä.

En antaisi diagnoosin häiritä, jos pitäisin sinusta. Olen ollut aikaisemmin ystävä masentuneen, syömishäiriöistä kärsineen, skitsofreenisen naisen kanssa, masentuneen naisen kanssa ja skitsofreenikkomiehen kanssa.

Naisten kanssa meni hyvin, kunnes alkoivat raivoilemaan minulle jatkuvasti ja haastamaan jatkuvasti riitaa. En sitten enää jaksanut niin negatiivisia ihmissuhteita ja laitoin välit poikki.

Skitsofreenikkomieheen lopetin yhteydenpidon, kun hän alkoi muuttumaan käytökseltään uhkaavaksi. Kertoili mm. viehtymyksestään kannibalismiin, että haluaisi kokeilla sitä ja että haluaisi syödä minut. Oli tosissaan. En enää kokenut hänen seuraansa turvalliseksi, vaan hengenvaaralliseksi.

Eli olen kyllä oppinut varovaiseksi mielenterveyspotilaiden suhteen, joten varuillani olisin, enkä jäisi enää hetkeksikään ottamaan mitään paskaa niskaan.

Ottaisin. Itseasiassa minulla on muutaman mielenterveysongelmainen ystävä/kaveri, 2 skitsofreenikkoa, 1 kaksisuuntainen, 1 paniikkihäiriöinen. Itselläni ei tuon tyyppisiä ongelmia ole ollut mutta toisaalta työskentelen mielenterveyspuolella joka varmaan myös vaikuttaa siihen etten pidä ko. ongelmia niin ihmeellisenä juttuna (tai sitten mulla on joku hoitaja-hoiva-palastus-syndrooma). Eli jos vaikuttaisit mukavalta ja sinuun tutustuisi niin mikäpä siinä, ei mitään väliä diagnooseilla. Myös minä kohtelen näitä ystäviäni hieman "varovaisemmin" kuin muita, ehkä sen takia että ajattelen että mielenterveysongelmaisten elämä ei muutenkaan ole välttämättä yhtä helppoa kuin mielenterveysongelmattomien niin ajattelen etten rasita toista turhaan ja haluan auttaa ja tukea.

Itse olen skitsofrenia/ skitsoaffektiivisen diagnoosin saanut ihminen jolla lisäksi masennus ja paniikkihäiriö.
Mulla on kaksi kaveria joilla on skitsofreniadiagnoosi, toisella vaikeampi kuin toisella joka on lähestulkoon terve.
Itse pompin siinä välimaastossa terveyteni kanssa, yhteen ystävään laitoin välit poikki kun ensin olin rasittava ja säikähdin niin omaa käytöstäni että lemppasin hänet, hullua mutta....siitäkin on opittu ja toivottavasti en enään kohtele ketään muuta samalla tavalla, uhkaava en siis ollut mutta rasittava tuenhakija, ja tämä ystävä vielä yritti tukeakin :(
Vastauksena siis kysymykseesi: diagnooseja tulee ja menee, joskus jopa vääriä/ turhan raskaita. Jos pidän ihmisestä ja henkeäni ei uhata, yltiöpäisesti ei oteta yhteyttä (tosin siedän sitäkin senmukaan kuinka paljon ihmisestä pidän ;) ja jos on oikea hätä). Kuka tahansa voi sairastua kun mittariin tulee tarpeeksi stressiä, saada diagnoosin, parantua diagnoosista tai sitten oireilla lopun elämäänsä, mutta jos on hyvä tyyppi ja uudesta ihmisestä vaistoan jotain ystävyydenkaltaista ei diagnoosilla ole mitään arvoa, sen itsensä saajalle voi olla kovapaikka kertoa siitä, tiedän tunteen, mutta mulle kavereiden diagnoosit ei vois vähempää kiinnostaa.

Minulla on kaveri, jolla on myöskin nuo diagnoosit, maailman mukavin ja hauskin tyyppi, joka kirjoittaa mielettömän hyvin :) Masennuslääkkeet ovat suomessa eniten syötyjä lääkkeitä ja joka neljännellä nuorella on ollut mielenterveyongelmia. Se, että on jotain ongelmia on vain yksi juttu ihmisessä kokonaisuutena. Olemme paljon paljon muutakin. Jos jollakin on ongelma tämän asian kanssa, niin hän ei ole aikasi arvoinen. Kannattaa myös muistaa, että jokaisella taiteellisella ihmisellä on mielenterveysongelmia (jos joku taiteilija väittää toisin, niin hän puhuu paskaa tai maalaa kukka-asetelmia), he katsovat maailmaa eri tavalla ja ilman tätä tavallisesta massasta poikkeavaa näkemystä he eivät voisi tehdä mitään erilaista kovin tunteella. Itse suhtaudun sellaisiin ihmisiin, jotka kutsuvat itseään normaaleiksi ja tavallisiksi, melko negatiivisesti.... Enkä ole mikään teini, jonka mielestä mielenterveyongelmat on siistejä ja viiltely ''coolia''. Jos on ongelmia niihin kannattaa hakea heti apua ja useimpiin sairauksiin on toimiva lääkitys. Kun oireet katoavat, jäljelle jää vain sinä, ihanan erikoinen ihminen, joka olet kokenut kovia ja selvinnyt niistä entistä vahvempana :) Voimia ja uskallusta kaikille erilaisille!

En ottais koska naset ei ottaisi minua kaveriksi edes vaikka olen ihan terve fiksu hyväkäytöksinen mies.

kyllä hullu hullun ottaa kaveriksi mut normaali terve nainen ei ottaisi ap:n kaltaista kaveriksi.

En osaa sanoa. Jos hyvillä stävistäni todettaisiin jotain vastaavaa, en olisi heivaamassa häntä elämästäni. Yhdellä vuosia sitten ns. uudella tuttavuudella havaitsin jotain vastaavaa ja se oli pelottavaa...

En ottaisi ystäväkseni mielenterveysongelmaista, on ollut ja tullut ongelmia.
Kierrän nykyään "hullut" kaukaa.

Miksi en ottaisi ystäväkseni mielenterveyspotilasta? Ei mielenterveysongelmissa mitään ihmeellistä ole. He ovat sentään joutuneet pysähtymään ja ajattelemaan, ihmisyyttä ja tunteita, kaikkea mitä tuolla päässä liikkuu meillä kaikilla. Miekenterveysongelmaisella voisi olla paljonkin annettavaa ystävänä.

Viestiketjun aloittajalle. Kerrot, että sairastat psykoottista masennusta. Minäkin sairastan psykoottista masennusta. Minkälaisia oireita sinulla on? Minulla on sellaisia, että naapurit haukkuu ja kyttää minua. Se on tosi ahdistavaa, Mä olen kerran joutunut muuttamaan sen takia, koska luulin, että äänet loppuisivat, mutta ne eivät loppuneet. Olisi kiva jutella lisää kanssasi sähköpostiosoitteeni on [email protected]