"Tultuani kotiin sinä iltana, vaimoni tarjoillessa illallista otin häntä kädestä ja sanoin "Minun täytyy kertoa sinulle jotain." Hän istui alas ja söi hiljaa. Näin jälleen loukkaantumisen hänen silmissään. Yhtäkkiä en osannutkaan avata suutani, mutta minun täytyi kertoa hänelle, mitä ajattelin. Haluan avioeron. Otin sen puheeksi rauhallisesti. Hän ei näyttänyt ärsyyntyvän sanoistani vaan kysyi min...ulta pehmeästi "Miksi?". Välttelin hänen kysymystään. Tämä teki hänet vihaiseksi. Hän heitti syömäpuikot pois ja huusi minulle "Sinä et ole mies!". Sinä iltana emme puhuneet toisillemme. Hän nyyhkytti. Tiesin, että hän halusi tietää mitä avioliitollemme oli tapahtunut, mutta en pystynyt antamaan hänelle tyydyttävää vastausta. Hän oli menettänyt sydämeni, se kuului nyt Janelle. En rakastanut häntä enää, ainoastaan säälin. Syvän syyllisyyden vallassa luonnostelin avioerosopimuksen, jonka mukaan hän saisi talomme, automme ja 30% osuuden yrityksestäni. Hän vilkaisi sitä ja repi sen kappaleiksi. Nainen, jonka kanssa olin viettänyt kymmenen vuotta, oli muuttunut muukalaiseksi. Pahoittelin hänen menetettyjä vuosiaan, panostustaan ja minuun tuhlaamaansa energiaa, mutta en voinut peruuttaa sanojani, koska rakastin Janea niin paljon. Lopulta hän itki äänekkäästi edessäni, mikä oli näky jonka olin odottanut näkeväni. Minulle hänen itkunsa oli oikeastaan helpotus. Ajatus avioerosta, joka oli pyörinyt mielessäni jo viikkoja, tuntui lujemmalta ja selkeämmältä.
Seuraavana iltana tulin kotiin hyvin myöhään ja löysin hänet pöydän äärestä kirjoittamassa jotain. En syönyt illallista vaan menin suoraan nukkumaan ja nukahdin nopeasti, koska olin väsynyt tapahtumarikkaasta päivästä Janen kanssa. Kun heräsin, hän oli yhä pöydän ääressä kirjoittamassa. En välittänyt siitä, vaan käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen. Aamulla hän esitti ehtonsa: hän ei halunnut minulta mitään, mutta tarvitsi kuukauden aikaa ennen avioeroa. Hän ehdotti, että kuukauden ajan me molemmat yrittäisimme elää niin normaalia elämää kuin mahdollista. Hänen syynsä olivat yksinkertaiset: meidän pojallamme oli kokeet ensi kuussa eikä hän halunnut häiritä pojan keskittymistä ilmoittamalla rikkoutuneesta avioliitostamme. Tämä kuullosti hyväksyttävältä. Mutta hänellä oli mielessään jotakin muutakin; hän pyysi minua muistelemaan miten olin kantanut hänet kynnyksen yli hääpäivänämme. Hän pyysi, että joka aamu seuraavan kuukauden ajan minä kantaisin hänet makuuhuoneesta ulko-ovelle. Luulin hänen tulleen hulluksi. Tehdäkseni meidän viimeiset yhteiset päivämme siedettäviksi, suostuin hänen outoon ehdotukseensa. Kerroin Janelle vaimoni ehdoista. Hän nauroin äänekkäästi ja sanoi sen olevan hullua. Huolimatta kaikenlaisista tempuista hänen täytyisi hyväksyä avioero, Jane sanoi halveksivasti.
Minulla ja vaimollani ei ollut ollut minkäänlaista kosketuskontaktia toisiimme siitä lähtien kun olin ilmoittanut haluavani avioeron. Joten kun kannoin häntä ensimmäisenä päivänä, me molemmat tunsimme olomme kömpelöiksi. Poikamme hurrasi takanamme, isäänsä pitelemässä äitiään sylissään. Hänen sanansa aiheuttivat minulle tuskaa. Makuuhuoneesta olohuoneeseen ja edelleen ovelle, kävelin yli kymmenen metriä kantaen häntä. Hän sulki silmänsä ja sanoi pehmeästi: "älä kerro pojalle avioerostamme". Nyökkäsin, tuntien oloni epävakaaksi. Laskin hänet ovella. Hän meni odottamaan bussia päästäkseen töihin ja minä ajoin yksinäni toimistolle.
jatkuu...

Vastaukset 10
Vanhimmat
Harlekiini-osaston hyökkäys :) Tämä on just tätä maailmaa, jossa naiset elävät....
Trooli ja vaimo kuolikin syöpään ;)
Sarjassa "typeriä" tarinoita ihan jo näin naisenkin näkökulmasta.
Hohhoo, tämän luin muutama päivä sitten facebookista, eikä voinut kuin nauraa. Tosiaan vaimo kuolee yksin kotonaan syöpään. Ei jeesus mitä passkaa :D Muutoinhan tuo on ihan asiaa: suhde pysyy kunnossa kun ollaan lähekkäin ja tehdään yhdessä ehkä jopa tyhmiltäkin tuntuvia asioita. Vain yrittämällä vuosia kestänyt suhde voi olla toimiva. Jos kumpikin vain hukkuu arkeen, kaikki kipinäkin katoaa.
Mutta sitten tarina menee päin hanuria. Miksei matami vaan kertonut kuolevansa? Mikä oli tämän tarinan opetus? Äijä sai nenilleen kun petti? Että mahtava ja jalo nainen opetti miehensä rakastamaan itseään (kostoksi?) uudestaan, jotta voi kuolla hyvin mielin?
Nää on näitä Liibalaaba-ostaston kakkaa mitä facebook on pullollaan. Onttoja rakkaustarinoita joissa on muka joku jalo opetus, mutta itse en ainakaan sellaista tässä näe. Toki; rakasta lähimmäistäsi aina, koskaan ei tiedä miten käy, mutta tarviiko se olla noin yliällöttävää? Nainen on vaatimaton supersankari, viisas kuin buddhalainen munkki, tyyni kuin mikä, mies on tyhmä ja viettiensä orja, kyvytön näkemään oman vaimonsa mahtavuutta.. Hohhohhoo..
Hieno tarina. Toivottavasti moni ottaa tuosta oppia ja hylkää vaimonsa sijaan kaikenmaaliman turhat huora-janet.
Plääh. Mikä tuossa on koskettavaa? Toinen haluaa erota, toinen ei. Ihan tavallinen tarina.
No mietipä sitä! Siinähän sinulle onkin pähkinä purtavaksi!
Tarinasi ei ole tältä planeetalta, vaan Utopia-Valheesta. Yksinkertaistettuna: jos mies säälii vaimoaan, niin siinähän ei mikään muu auta kuin ero. Kukaan vähänkään fiksumpi ja oman arvonsa tunteva nainen, ei pyydä miestään tämän eroilmoituksen jälkeen(kään) kantamaan aamuisin ulko-ovelle. Todella ding-dong tarina.
Herrajumala mitä shittiä.
kertoa, mitä ajat takaa?
Tekstisi on kuin jotain ”amerikastylevalittuapalaa”.
Näennäispsykologiaa?
Terveisin, " Jyystähän juttusi loppuun, kun aloitit "