Pitääkö paikkansa että mikroaaltouunin (tai minkä tahansa säteilyä suljetussa tilassa sisältävän kappaleen) sisällä voi esiintyä säteilyä ainoastaan sellaisilla aallonpituuksilla, että yksi aallonpituus huipusta huippuun tai pohjasta pohjaan mahtuu kokonaan sen sisään? Mistä ne säteet lähtiessään tietävät, missä kohtaa seinä on toisessa päässä?
Säteilyt mikrossa
dccuc
5187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Eivät säteet taida tietääkään, mutta laitteen rakentajat (toivottavasti) tietävät. Valitsevat sitten sellaisen aallonpituuden (jaksoluvun), joka mahtuu koppiin. Tai siis sellaisen joka sopivasti kuumentaa lenkkimakkaran, samalla aallonpituusalueella kuin tutka. Jos tutka-antennin eteen menet seisomaan, niin saatat selvitä hengissä, ja kyllä sokeanakin voi viettää ihan mielekästä elämää, kertovat.
Lähettimessä syntyy aina jossain määrin perusaallon kerrannaisia. Niin että periaatteessa mikroaaltouunissakin kait jonkinlaisia pitkäaaltoisia säteilyä syntyy, joista ehkä jotkut pääsevät uunin ulkopuolelle. Mutta ne ovat jo hyvin heikkoja. Eivätkä enää vahingollisia mikroaaltoja.
"Lähettimessä syntyy aina jossain määrin perusaallon kerrannaisia"
Kerrannaisten taajuus on mielestäni suurempi ja aallonpituus siten pienempi kuin perustaajuuden.
Kyse on lähinnä siitä, että jos aallonpituus eroaa onteloresonaattorin koosta, osa energiasta absorboituu uunin seiniin.
Ei pidä paikkaansa. Mikään ei estä ajamasta mikroaaltouunia eri taajuuksilla. Jos uunin sisällä on joku tehoa absorboiva kuorma kuten lasi vettä niin tuohon vesilasiin osa aallon tehosta päätyy. Loppuosa heijastuu takaisin uunin magnetroniin ja aiheuttaa rf - suunnittelijalle impedanssin sovitusongelman.
Mainitsemillasi taajuuksilla ontelo on resonanssissa eli pienemmällä teholla saavutetaan suurempia sähkömagneettisen kentän voimakkuuksia. Tällä on merkitystä tilanteessa, jossa suurin osa säteilyn energiasta läpäisee lämmitettävän kohteen ja vain pieni osa päätyy sitä lämmittämään. Resonanssitaajuudella aallon energia heijastelee edes takaisin läpäisten kohteen useampaan kertaan, jolloin lämmitykseen on useita mahdollisuksia.
Resonanssia mikroaaltouuneissa ei haluta. Resonanssitapauksessa uuniin muodostuu kuumia ja kylmiä alueita aallonpituuden puolikkaan välein samalla lailla kuin värähtelevässä langassa näkyy kupu- ja solmukohtia. Ilmassa 2.45 GHz taajuuden aallonpituus on noin 12 cm, joten lämmitettävään pizzaan jäisi 6 cm välein kylmiä kohtia.
Käytännössä resonansseja esiintyy hyvinkin. Miten muuten voisi ollakaan suorakulmaisessa onteloss, jonka seinien mitat ovat allonpituutta suurempia.
Otahan pyöritysrengas pois mikrosta ja laita tasainen kerros juutosiivuja mikron pohjalle. Sulaminen alkaa eri kohdissa eri aikaan.