Tuulirupellien varavoimasta lankeamassa miljardilasku

kuluttajille.

Liekö turha mainita että tämmöinen pikkujuttu oli jätetty pois kannattavuuslaskuista,
jotka todistivat tuulirupelleista saatavan ilmaista sähköä, ja nyt ne pyöriikin Dieselillä.

http://www.telegraph.co.uk/earth/energy/10220083/We-could-soon-be-paying-billions-for-this-wind-back-up.html
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lisään vielä Suomen tilanteen, joka on yhtä mielipuolinen, joskin erilainen.

Eli sateisina kesinä vesivoimaa tullaan joksuttamaan ohi turbiinien jotta tuuliparoonit saisivat aneensa, sekä kuluttajat maksaisivat entistäkin kalliimmin pakkosyötetystä tuulirupellisähköstä, eli yhtä mielipuolista kuin Hölmöläisten hommat, eli säkillä valoa tupaan.

"Vesivoiman vesivarastojen käytön optimointiin voi tuulivoima vaikuttaa varsinkin kesäaikaan, jolloin
lämpövoimatuotanto on suurimmaksi osaksi pois käytöstä. Ruotsissa on tehty arvioita
siitä, että vesivoimaa voidaan joutua rajoittamaan mm. ohijuoksutuksin tuulivoiman
lisärakentamisen seurauksena. Tilanne korostuisi runsassateisen vuoden aikana.

Vientimahdollisuus Suomeen voi myös rajoittua nykyisestä, jos molemmissa maissa
on samaan aikaan hyvät olosuhteet tuulivoiman tuottamiselle.
Tuulivoiman aiheuttama säätötarve on luonteeltaan erilainen kuin nykyinen
sähköntuotannon säätötarve, joka liittyy kulutuksen muutoksiin tai verkon häiriöihin.
Tuulivoiman tuotanto muuttuu tuulitilanteen mukaan ja on siten riippumaton
kulutuksen vaihteluista. Siksi tuulivoiman säätötarve on ainakin osa-aikaisesti
täysimääräistä säätötehon osalta.
Tuulivoiman on arvioitu lisäävän sähkön hinnan vaihteluita.


Raportti sanoo selvästi että tuulivoiman lisääminen edellyttää säätövoiman lisäämistä ja ettei sitä saada pohjoismaisilta sähkömarkkinoilta:"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eko Krusifiksi kirjoitti:

kuluttajille.

Liekö turha mainita että tämmöinen pikkujuttu oli jätetty pois kannattavuuslaskuista,
jotka todistivat tuulirupelleista saatavan ilmaista sähköä, ja nyt ne pyöriikin Dieselillä.

http://www.telegraph.co.uk/earth/energy/10220083/We-could-soon-be-paying-billions-for-this-wind-back-up.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu