Olemme hiljattain löytäneet toisemme ystävinä. Viime aikoina ystävyytemme on jalostunut ihastukseksi joka on molemminpuolista. Puhuimme siitä mitä seurustelu toisi tullessaan. Molemmat meistä uskovat kohtaloon. Tunne sanoo seurustelulle Kyllä mutta järki Ei. Muutin uuteen kaupunkiin työn perässä joka kasvatti välimatkaa 200km:iin ja rakastamani nainen jäi opiskelemaan nykyiseen kaupunkiin. Muutosta oli sovittu jo ennenkuin suhteemme jalostui. Olemme todella erilaisista lähtökohdista. Eräänlainen "kaunotar ja kulkuri" asetelma on välillämme. Seurustelun aloittaminen hirvittää molempia koska uskomme vilåpittömästi siihen että kumppani on sitten loppuelämän kumppani mutta emme silti tunne toistemme tapoja riittävän hyvin koska olemme niin vähän aikaa vasta tunteneet toisemme. Juttelimme asiasta ja päädyimme ratkaisuun että aika näyttää lopullisesti mihin tämä kaikki johtaa. Se mitä on tarkoitus tapahtua se tapahtuu ja mitä ei tule tapahtumaan sitä ei tapahdu. annamme ajan näyttää. En halua rakastamalleni naiselle mitään paineita, edellytyksiä tai vastavuoroisuutta. Pidämme yhteyttä päivittäin. Minä olen se aloitteelisempi ja rohkeampi osapuoli luonteenpiirteissä. Tarvitsen kuitenkin apuanne siihen kuinka minun tulisi rohkaista naistani tekemään eteenpäin vievä ratkaiseva liike eli päätös seurustelun aloittamisesta. Tai jos että osaa neuvoa ni kertoisittako vaikka omakohtaisia kokemuksia.
Parisuhteen aloittaminen. Help me
kulkukoira
2180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Seurustelun aloittaminen hirvittää molempia koska uskomme vilpittömästi siihen että kumppani on sitten loppuelämän kumppani mutta emme silti tunne toistemme tapoja riittävän hyvin koska olemme niin vähän aikaa vasta tunteneet toisemme."
Öhöm.. Seurustelu ei ole sama kuin avioliitto. Kukaan ei voi tietää seurustelematta, onko toinen aviopuolisoksi sopiva. Seurustelu on juuri sitä, että opitaan tuntemaan toinen tapoineen riittävän hyvin, että voidaan tehdä päätös joko yhteensopimattomuudesta tai sitten vaikka ihan pitkälle vietynä siitä avioliitosta.
Kihlaus on "lupaus" avioliitosta, ja avioliitto on "lupaus" loppuelämän suhteesta.
Seurustelu ei todellakaan ole MIKÄÄN pakkoliitto loppuelämäksi. Seurustelu on vasta treffailua (ilman seksiäkin), sitten tulee varsinainen parisuhde (seksin kanssa), sitten avoliitto, ja sitten ehkä se avioliittokin.
Ilman seurustelua ette opi tuntemaan toisianne ettekä voi tietää, tuleeko teistä pari loppuelämäksi. Seurusteluahan ei tarvitse mitenkään virallisesti "aloittaa". Suhde tulee itsestään seurusteluksi jos halutaan jatkaa tapaamisia ja tutustumista, kunnes ehkä päätetäänkin lopettaa. Ei riipu siitä onko seksisuhdetta tai onko sovittu mitään tulevaisuudesta pitemmälle. Sitten kun tehdään suunnitelmia loppuelämästä, mennään kihloihin ja naimisiin.
Ei siis tarvitse tehdä päätöstä seurustelun aloittamisesta. Soitelkaa ja tapailkaa ja rakastakaa kuten tähänkin asti. Sellaiseen yhteydenpitoon kuuluu uskollisuus itsestäänselvästi, kuin myös luottamus että tilanne jatkuu tällaisena ilman erityisiä sopimuksia. Kun opitte tuntemaan toisenne ja jos aikanaan varmistuu että sovitte yhteen loppuelämäksi, sitten tulee kosinnan vuoro..