Hyvinkään ja Jokelan Hyvä kunto -yritys täyttä paskaa

Välttäkää Hyvää Kuntoa

Paikka yrittää kaikin konstein houkutella nuoria ja unohtaa, kun sopimus allekirjoitettu. Meiltä yritettiin karhuta vielä erottuamme lisämaksuja syyskuulta 85 euroa. Ilmoitin, että mikähän summa mahtaa olla, kun sopimuskin alkoi vasta lokakuulta. Eihän mitään muuallakaan veloiteta, ennenkuin sopimus alkaa. Toistamiseen sama lasku ja jälleen ilmoitin ,ettö voisiko ne lopettaa nuo turgien laskujen lähettely, joka vaikuttaa kusetukselta. Varmasn saavat jotkut maksamaankin. Lopulta meni reklamoimaan Jokelan Hyvä Kuntoon. Kun yksi asiakas, joka oli kirjoittamassa sopimusta halusi reklamointini kuulleena harkita sopinusta, sanoi Hyvä Kunnon Virtanen, että koska minun reklamoinnin vuoksi menettivät asiakkaan, he lähettävät minulle 700 euron laskun. Huh, huh! Täysin järjetöntä toimintaa, joka on rahastusta, eikä hyvää urheiluhenkeä juuri aistittavissa. On vielä Itellan sopimusasiakas.

106

8192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • välttäkää hyvää kuntoa

      Muuten, eivät tuota laskua eli 700 euroa ole vielä lähettäneet, joten kyllä hekin ymmärtävät, että ihan tuulesta ei voi ihmisiä laskuttaa. Yleensä kaikissa firmoissa juuri rejlamointi on ilmaista.

    • SopimusOnSopimus

      Taidat jättää osan kertomatta. Sopimus tehdään ainakin vuodeksi eteenpäin ja siitä irti pääseminen kesken kaiken maksaa...Kannattaa lukea sopimus läpi niin tietää mihin sitoutuu niin ei tule yllätyksiä.
      Aina löytyy näitä jotka tarttuvat "liiku koko kesä 10€:lla" -kamppanjaan ja elokuussa alkaa sitten sopimuksesta irti pyristely.

      Tullaan sitten kaikille kailottamaan omaa pahaa mieltä ja kerrotaan vaan se osa "totuudesta", mikä ei saa itseään näyttämään ihan hölmöltä :)

      • wsurf123

        Asioilla on toki monta puolta mutta kiistämätöntä faktaa on että yritys ei noudata kuluttajaoikeuden ohjeita.
        Kaikkialla, myös netissä, pitäisi olla hinnat selvästi esillä ja myös näiden kampanjoiden yhteydessä on selvästi esitettävä mihin kuluttaja sitoutuu. Jokainen voi käydä esim. yrityksen nettisivuilla toteamassa onko asianlaita näin.
        Tuo 700 euron laskun esilleotto on jo rajatapaus, voisi olla jopa laiton uhkaus?

        Omina mielipiteinä lisäksi kokemuksen perusteella
        - laskutuksessa voi olla epäselvyyksiä, kaikki palautteet voi antaa sähköpostiosoitteeseen josta 'robotti' vastaa 'käsittelemme asian xx viikon sisällä'
        - tiettyjen LesMills tuntien ohjauksessa pahoja puutteita
        - Jokelan alakerran salitilat pitkille ihmisille liian matalat

        Onneksi pääsin kesäkuussa irti ja nyt pääkaupunkiseudun hyvillä saleilla treenaan, vaikka olen Jokelalainen - aika iso tason korotus tuli.

      • wsurf123
        wsurf123 kirjoitti:

        Vielä täsmennykseksi
        http://www.kuluttajavirasto.fi/File/0d6b5d57-2746-4a2b-91d5-773f5f03ad1a/Kuntokeskusten_sopimusehdot.pdf

      • Hyvä vai paha?
        wsurf123 kirjoitti:

        Asioilla on toki monta puolta mutta kiistämätöntä faktaa on että yritys ei noudata kuluttajaoikeuden ohjeita.
        Kaikkialla, myös netissä, pitäisi olla hinnat selvästi esillä ja myös näiden kampanjoiden yhteydessä on selvästi esitettävä mihin kuluttaja sitoutuu. Jokainen voi käydä esim. yrityksen nettisivuilla toteamassa onko asianlaita näin.
        Tuo 700 euron laskun esilleotto on jo rajatapaus, voisi olla jopa laiton uhkaus?

        Omina mielipiteinä lisäksi kokemuksen perusteella
        - laskutuksessa voi olla epäselvyyksiä, kaikki palautteet voi antaa sähköpostiosoitteeseen josta 'robotti' vastaa 'käsittelemme asian xx viikon sisällä'
        - tiettyjen LesMills tuntien ohjauksessa pahoja puutteita
        - Jokelan alakerran salitilat pitkille ihmisille liian matalat

        Onneksi pääsin kesäkuussa irti ja nyt pääkaupunkiseudun hyvillä saleilla treenaan, vaikka olen Jokelalainen - aika iso tason korotus tuli.

        Juu. Toivottavasti tuo 700€ tapaus oli pelkkä turhautuneen ihmisen harkitsematon heitto. Jos oli tosissaan, niin on kyllä uskomattoman ammattitaidoton ja typerä tyyppi.

        Jos minä menen johonkin kauppaan valittamaan tuotteesta ja joku jättää siksi tuotteen ostamatta, niin ei sitä todellakaan minulta voi laskuttaa. Ei vaikka myyjää kuinka harmittaisi. Olisikin jännä katsoa miten käy jos oikeasti lähettäisivät sellaisen laskun. Eihän sitä kukaan fiksu maksaisi ja jos yrittäisivät karhuta, niin ei muuta kuin firmaa oikeuteen. Ei heillä tuollaista valtaa ole.

        Asiakaspalvelu on taitolaji. Asiakkaita vastaan hyökkäämällä saa pelkästään **skan maineen ja huonomman tuloksen. Yritys joka ei palvele asiakkaitaan vaan keskittyy rahastamiseen on muutaman vuoden kuluttua entinen yritys, koska aina löytyy niitäkin jotka panostavat asiakkaisiinsa. Minä en ainakaan alkaisi asiakkaisiinsa ylimielisesti suhtautuvalle yritykselle, vaikka se olsikin kympin halvempi kuin muut.

        "Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas"

      • wsurf123
        Hyvä vai paha? kirjoitti:

        https://www.varma.fi/fi/ajankohtaista/Asiakastarinat/arkisto/Pages/Liikunnan-ja-hyvinvoinnin-katkeamaton-ketju.aspx

        Ihmettelen sitä että tällaisella toimijalla on myös ainakin epäsuorasti julkinen tuki, eli ainakin epäsuorasti kuluttajan vastainen toiminta hyväksytään. Varma yhtiö pyörii käsitykseni mukaan eläkerahoilla. Muistaakseni Hassinen on ollut myös eduskunnassa tms esitelmöimässä.

      • rewfdsfsdfsd
        wsurf123 kirjoitti:

        Asioilla on toki monta puolta mutta kiistämätöntä faktaa on että yritys ei noudata kuluttajaoikeuden ohjeita.
        Kaikkialla, myös netissä, pitäisi olla hinnat selvästi esillä ja myös näiden kampanjoiden yhteydessä on selvästi esitettävä mihin kuluttaja sitoutuu. Jokainen voi käydä esim. yrityksen nettisivuilla toteamassa onko asianlaita näin.
        Tuo 700 euron laskun esilleotto on jo rajatapaus, voisi olla jopa laiton uhkaus?

        Omina mielipiteinä lisäksi kokemuksen perusteella
        - laskutuksessa voi olla epäselvyyksiä, kaikki palautteet voi antaa sähköpostiosoitteeseen josta 'robotti' vastaa 'käsittelemme asian xx viikon sisällä'
        - tiettyjen LesMills tuntien ohjauksessa pahoja puutteita
        - Jokelan alakerran salitilat pitkille ihmisille liian matalat

        Onneksi pääsin kesäkuussa irti ja nyt pääkaupunkiseudun hyvillä saleilla treenaan, vaikka olen Jokelalainen - aika iso tason korotus tuli.

        Jos sinä menet yrityksen liiketilaan kailottamaan kuinka paska paikka on kyseessä ja yrität puhua mahdollisia asiakkaita ympäri niin sinä häiritset liikkeenharjoittamista ja voit mahdollisesti joutua korvaamaan siitä aiheutuneita kustannuksia.

        Itse asiassa ei ole montaa puolta. Olet joko oikeassa tai väärässä eli laskut ovat aiheellisia tai aiheettomia. Jos ne ovat todella aiheettomia niin sinun ei tarvitse niitä maksaa. Jos sinä et ole lukenut sopimusta ennen kuin olet sen allekirjoittanut etkä huomannut, että olet velvollinen maksamaan niin sillä ei ole yhtään mitään merkitystä. Olet velvollinen maksamaan tässä tapauksessa.

      • jkksjjhncd

        Joka laskussa 7 e toimistomaksuja sekä 7€ laskutuslisää...

      • uskomatonta

        ei saatana?

      • Anonyymi
        wsurf123 kirjoitti:

        Asioilla on toki monta puolta mutta kiistämätöntä faktaa on että yritys ei noudata kuluttajaoikeuden ohjeita.
        Kaikkialla, myös netissä, pitäisi olla hinnat selvästi esillä ja myös näiden kampanjoiden yhteydessä on selvästi esitettävä mihin kuluttaja sitoutuu. Jokainen voi käydä esim. yrityksen nettisivuilla toteamassa onko asianlaita näin.
        Tuo 700 euron laskun esilleotto on jo rajatapaus, voisi olla jopa laiton uhkaus?

        Omina mielipiteinä lisäksi kokemuksen perusteella
        - laskutuksessa voi olla epäselvyyksiä, kaikki palautteet voi antaa sähköpostiosoitteeseen josta 'robotti' vastaa 'käsittelemme asian xx viikon sisällä'
        - tiettyjen LesMills tuntien ohjauksessa pahoja puutteita
        - Jokelan alakerran salitilat pitkille ihmisille liian matalat

        Onneksi pääsin kesäkuussa irti ja nyt pääkaupunkiseudun hyvillä saleilla treenaan, vaikka olen Jokelalainen - aika iso tason korotus tuli.

        Meitä on myös kusettanut laskutuksen suhteen. Vuoden päivät maksettiin vahingossa väärällä viittellä jonka vuoksi perintäkirje lähetti sitten ison laskun 2019.Yritykselle lähetettiin 2020 maksukuitit ja luulimme asian olevan kunnossa. Kunnes tuli uudesta perintätoimistosta kirje 2022. Olimme asiasta yhteydessä myös suoraan yritykseen jolloin saimme pelkkää solvauksen väärästä viitteestä. Tämä selvitys 03/2021. Vuosikortti oli voimassa 2018. Asia piti olla selvä tuolloin niin tänään tuli uusi perintäkirje jossa on korkokulut. Yrityksessä on selvästi raha-asiat sekä kirjanpito sekaisin. Lisäksi yritys ei ole palauttanut tai edes silloin tutkinut kuka on laskut maksanut väärällä viitteellä jotta olisivat palauttaneet rahat maksajalle, jolloin asia olisi saatu korjattua, eikä riitaa asiasta olisi tullut Yritys on toiminut näin ollen rikollisesti kun ei palauttanut rahoja maksajalle. Tämän kaiken seurauksena emme todellakaan voi suositella yrityksen palveluja kenellekään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulle kävi vastaavaa Fit-kuntosaliin liittyen . Samaa putiikkia ilmeisesti ovat, kun postiosoite on c/o Hyvä Kunto.

        Olin lopettanut jäsenyyden toukokuussa. Nyt tällä viikolla tulikin perintätoimiston lasku, jossa karhuttiin maalis- ja huhtikuulta maksuja, jotka mukamas olivat maksamatta. Laitoin perintätoimistolle ja Fit-kuntosalille tiedot verkkopankkstani. Useiden sähköpostien ja puheluiden jälkeen tuli perintätoimistolta tieto, että ”perintä on päätetty”.

        Ilmeisesti tämän firman laskutus ja kirjanpito on pahemman kerran sekaisin. Luulisi, että tuollaisessa tapauksessa yritys edes pahoittelisi aiheetonta laskua, mutta näin ei ollut. Fit-saliin liittyen muualtakin kommentti, jossa kerrottiin aiheettomista laskuista jäsenyyden irtisanomisen jälkeen. Luulisi, että olisi yrityksen omakin etu hoitaa laskutus luotettavaksi.

        Kun kesän alussa lopetin jäsenyyden, niin ajattelin palata syksyllä jäseneksi. Tämän kokemuksen perusteella etsin mieluummin jonkun toisen paikan.

    • makke9

      Miten voi olla mahdollista että Hyvä kunto Ylipäänsä toimii enään.Ala ikäisiä työn tekijötä joista kukaan ei tiedä mitään.Keskustan hyvä kunto mielettömän epäsiisti ja likainen.Uusi hieno sali piti tulla millä houkiteltiin asiakkaita.Hassinen itse alkoholisti jota ei tunnu kiinnostavan kuin ,et uusia asiakkaita haalitaan keinolla millä hyvänsä.Älkää hyvät ihmiset liittykö hyvään kuntoon epäammattimaista toimintaa koko paikka täys.T.Kyllästynyt asiakas.

      • InteStrömsö

        Aikamoista panettelua :) heh.

        Joitain nuorempia henkilöitä respassa näkee mutta heidän tehtävänsä ilmeisesti on tarjota apua yleisellä tasolla ja ohjata eteenpäin mistä saat ehkä vastauksen kysymykseesi. Jos kysyt koska uusi sali tulee ja mihin niin eivät varmaan osaa vastata :)

        Itse paikasta toki näkyy että on ahkerassa käytössä ollut mutta ei se epäsiisti paikka ole (likainen). Feng Shui salilla tuskin toteutuu mutta ei ole mahdollistakaan (tai tarpeellistakaan kaikille).

        Epäammattimaista toimintaa ei ole tullut vielä todistettua, ohjaajat osaavat hommansa hyvin.

        Tuli tehtyä kahden vuoden sopimus uuden salin alustavan aikataulun perusteella ja nyt hatuttaa? :)

        Kyllä uusi sali kelpaisi varmaan jokaiselle mutta aina ei kaikki valmistu niin kuin on haaveiltu,

      • erittäintympiintynyt
        InteStrömsö kirjoitti:

        Itse olen kyllä sitä mieltä, että alaikäiset työskentelijät respassa (jokela) ovat tietämättömiä.. olin itse asian kuulemassa kun asiakas tuli respaan kysymään jostain saliin liittyvävästä asiasta vastaus oli "en tiedä, älä minulta kysy." ei näin voi sanoa asiakkaalle ! sali on törkyinen ja alakerrassa haisee selvästi home, käydessäni lapsiparkki välillä tulvi viemärivettä ja lattia kupruili. en ole myöskään IKINÄ nähnyt salilaitteita puhtaina, aivan pölyn ja kuivuneen hien peitossa, HYI! myös tietyt ryhmäliikuntatunnit ovat täyttä kuraa, mm. spinning (tietty) on niin huono ettei tule edes hiki ja ohjaaja ei itse edes polje tahtia kokoaikaa, vaan nousee pyörän selästä pois. lisäksi jopa pyöräilyasento tällä tietyllä tunnilla opetetaan täysin väärin ! puolen vuoden välein minua vieläkin muistetaan hyvän kunnon puolesta karhukirjein, vaikka olen asianmukaisesti lopettanut jäsenyyden ja yrittänyt laskuasiaa vuosien ajan selvittää, ei mitään järkeä !

      • fsdfsdrewrewfds
        erittäintympiintynyt kirjoitti:

        Yleensä jos arvostellaan jotain palvelua eikä sanota siitä mitään hyvää niin sellaisen arvostelun voi yleensä jättää omaan arvoonsa. Ilmeisesti sinua vituttaa kun et ole tuohon ikään mennessäkään oppinut lukemaan sopimusta.

      • Idiootit

        Aikas säälittävän lapsellista kitinää! Kaikki klubit jotka kuuluvat johonkin ketjuun vetävät himaan päin (kaikki yrittäjäthän tavoittelee voittoa eikä mitään hyväntekeväisyyttä) itse olen ollut foreverillä ja hyvä kunnossa asiakkaana enkä keksi siitä mitään valittamista koska sopimusta tehdessäni LUIN sen pienen tekstin että ymmärsin mihin olen ryhtymässä! :D :D \../

      • Sporttimimmi00

        Kiitos vihjeestä! Selittäisikin paljon em. henkilön toilailuja.

    • ei kiitos hyvä kunto

      Mieheni on yrittänyt päästä Jokelan Hyvä Kunto keskuksesta irti jo monta kuukautta. Elämäntilanne on sellainen, että kuntosalilla käynti ei onnistu. Jokainen työntekijä, jonka kanssa hän on asiasta keskustellut, on puhunut omiaan. Aina luvataan hoitaa asia, mutta mitään ei ole tapahtunut. Rahat lähtee tililtä edelleen. Viimeksi pari päivää ennen elokuun avoimien ovien päivää Hyvä Kunnosta soitettiin, ja luvattiin hyvittää kaikki irtisanoutumisen jälkeen ylimenneet maksut. Vaan eipä hyvitetty, päinvastoin rahaa otettiin tililtä lisää. Nyt viimeisen keskustelun perusteella kuulema lähetetään loppulasku, mitä sekin sitten tarkoittaa. Lasku, vaikka hyvitystä piti tulla. Avainkorttikin on annettu pois, siitäkään ei saatu panttia takaisin. Olisi kuulema pitänyt säilyttää kuitti, tätä ei kerrottu aiemmin. Kuntosalilta on myös sanottu mm. sellaista että missään ei näy tietoa 200 euron edestä annettuista liikuntaseteleistä. Itsellä on kyllä kuitti niistä, mutta kuntosalilla tätä tietoa ei näy.
      Kuntosalille haalitaan väkeä hullun kiilto silmissä, tärkeitä yksityiskohtia ei kerrota ja sopimusteksti on niin pientä että sen lukemiseen tarvitaan suurennuslasia. En todellakaan voi suositella kenellekään tätä kuntosalia, toiminta on niin kieroa että inhottaa!

      • ei nappaa

        Itse odottelen myös loppulaskua, asiaa on puitu nyt melkein vuosi kuntosalin kanssa. jokaiseen lähettämääni s.postiin tulee robottivastaus "Vastaamme kuukauden päästä." Ikinä ei vastausta tule. Suosittelen olemaan kuluttajanneuvontaan yhteydessä, niitä tämä toiminta onneksi kiinnostaa! En voi käsittää oikeasti tätä toimintaa?!? Eroamisesta "loppulasku". Kuulemma joudun maksamaan tämän blondin irokeesipään palkan. Ihan varmasti maksan!!!

    • Aale Tynnyri

      Minulla samanlaisia kokemuksia tosin jo muutaman vuoden takaa. Olin treenannut sopimusajan ja halusin lopettaa sopimuksen, (En siis kesken kauden). Lopettaminen onnistui kuulemma vain torstaisin. Torstaina paikan päälle ja lopettaminen onnistuu kuulemma vain, kun omistaja on paikalla. Paikallaoloa ei stten voinut mistään etukäteen tietää. Neljännen asianhoitokerran jälkeen homma onnistui, hyvin hyvin tympeällä asenteella.

      Ai niin syy eroamiseeni olivat silloiset liikuntasetelit. Omistaja näet ilmoitti, että heille 4 euron seteli on vain 2 euron arvoinen, joten minun olisi seteleillä pitänyt maksaa tuplahinta kuukausimaksuista. Reklamoin myös setelifirmaan, mutta asioidenhoito oli samaa tasoa tämän Hyvinkään "yrittäjän" kanssa.

      Varsin outoa toimintaa. Saleista kyllä tykkäsin, mutta en ikinä enää halua olla missään tekemisissä ko putiikin kanssa. Maksan mielelläni vaikka enemmänkin treenaamisesta, jos voin luottaa siihen että sopimukset pitää ja minua kohdellaan asiakkaana oikeudenmukaisesti ja kunnioittavasti.

      • fdsfsdvcxvcx

        Jos sopimuksessa ei ole mainittu mitään siitä miten sopimus tulee irtisanoa niin ei ole mitään väliä mitä he selittävät. Sopimus irtisanotaan kun saatat heidän tietoonsa, että haluat sopimuksen irtisanoa.

    • vielä 1,5v

      Hienoa lukea tätä tekstiä! Tietääpähän todistetusti jälleen, että on tullut todellakin silmään kustuksi, mutta ei yksin! :D
      Mr. Virtasen markkinointi on sitä, että myydään tarvittaessa vaikka tyttöystävä ja mummo kaupan päälle, kunha rahaa saadaan.
      Jälkimarkkinointi kaikki on ala-arvoista ja todella tympeää.
      Lisäksi asioita markkinoidaan virheellisesti. Kuten esim tätä valmennus jäsenyyttä.
      Älkää ainakaa siitä enää ottako itsellene maksettavaa.
      Me jotka siihen olemme nyt sitoutuneet maksamme käytännössä vain helvetin kallista ryhmäliikunta tuntia kahdesti kuukaudessa.
      Kaikki niitä "tuloksia" antavat lupaukset, joutuu itse lunastamaan rahaa vastaan (ravintoneuvonta yms)

    • ei voi suositella

      Haluan äkkiä eroon koko putiikista, sali on jees, mutta henkilökunnasta en niinkään menisi sanomaan. Eroaminen on tehty todella hankalaksi, kun viesteihin ei edes vastata. En jaksaisi enää tätä showta... Aluksi kuulosti ihan hullulta että maksan jonkun ihmeen loppulaskun, vaikka en koko salikautta ole edes ehtinyt aloittamaan. Nyt olen sitä mieltä, että maksaa mitä maksaa, tuolta on päästävä äkkiä pois. Jos olisin itse paikan omistaja, huolestuisin kyllä todella, jos asiakkaani olisivat tätä mieltä. Näitä ei tunnu paljoa hetkauttavan.

      • kyllästynty

        Minäkin haluan eroon ja pian. Maksan vaikka en käytä koko salia enää, sähköposteihin ei vastata. Ja taistoa tässä käydään, että saisi loppulaskun aikaiseksi. En voi paikkaa kenellekkään suositella. Omaa hölmöyttäni meni liittyessä pahasti vipuun. paikka epäsiisti ja henkilökunta ei osaa hommaansa.
        Jonkun vastauksen sain kun laitoin asiasta viestiä CMS clubille suoraan.
        Olen samaa mieltä, että omistaja ei välitä asiakkaista pätkän vertaa.

      • ei voi suositella
        kyllästynty kirjoitti:

        Joo, me alotettiin tää meidän vääntö jo huhtikuussa. Unohtui hetkeksi, ja elokuussa aloin herättelemään niitä, ja kuluttajanviranomaisten kautta olen yrittänyt hoputella. Viimeisimpään lähettämääni viestiin lupasivat vastata kahdeksan viikkoa sitten. En jaksa enää! Kaiken kukkuraksi olimme sopineet ajat sitten jonkun loppulaskun hinnan, taisi olla silloin huhtikuussa, ja nyt se onkin muuttunut koko vuoden salimaksuiksi. Tää ei voi olla oikein.

      • eroon päässyt
        kyllästynty kirjoitti:

        Minäkin haluan eroon ja pian. Maksan vaikka en käytä koko salia enää, sähköposteihin ei vastata. Ja taistoa tässä käydään, että saisi loppulaskun aikaiseksi. En voi paikkaa kenellekkään suositella. Omaa hölmöyttäni meni liittyessä pahasti vipuun. paikka epäsiisti ja henkilökunta ei osaa hommaansa.
        Jonkun vastauksen sain kun laitoin asiasta viestiä CMS clubille suoraan.
        Olen samaa mieltä, että omistaja ei välitä asiakkaista pätkän vertaa.

        Itse olin jäsenenä kolmisen vuotta. Ensimmäiseen vuoteen olin tyytyväinen, palvelu pelasi, kuntosalilaitteet olivat kunnossa, oli siistiä jne. Myöhemmin kuntosalilaitteisiin ilmaantui lappuja että "huolto tilattu", mutta kauan kesti ennen kuin huoltoa saatiin... Jumppasali oli pölyinen.
        Ryhmäliikuntatuntien vetäjistä pääosin pidin.
        Koska en enää ennättänyt salilla muuttuneiden tilanteiden vuoksi enää käydä, halusin irtisanoutua. Yritin asian tiimoilta soittaa vastaanottoon monta kertaa, kun salilla harvoin käydessäni ei ketään ollut vastaanotossa. Kun vastaanotto ei vastannut puheluihini, soitin myyntihenkilöille, joista toisen puhelimeen jätin soittopyynnön kun kumpaankaan puhelimeen ei vastattu. Takaisinsoittoa ei koskaan kuulunut.
        Sen jälkeen laitoin sähköpostia ainoaan tiedossa olevaan s-postiosoitteeseen eli laskutukseen, mutta sieltä bongahti vain automaattinen vastaus että silloin ja silloin tulleisiin s-posteihin vastataan viimeistään silloin ja silloin. Laitoin pariin otteeseen meiliä (taas bongahteli samantapaisia automaattimeilejä) laskutukseen, mutta tähän päivään mennessä sieltä ei ole mitään kuulunut. Sain kuitenkin kuntosalin vastaanotosta s-postiosoitteen henkilölle joka hoitaa irtisanomiset. Häneltä pyysin että selvittäisi voisinko saada jotain hyvitystä (hierontaa tms.) kun en ole salia useaan kuukauteen käyttänyt enkä tulisi käyttämäänkään. Henkilö lupasi ilmoittaa kun saisi laskutuksesta vastauksen asiaan. Ilmeisesti laskutus ei ole koskaan hänellekään vastannut koska minuun ei ole oltu yhteydessä.
        No onneksi uimassa pääsin käymään ettei ihan hukkaan kuukausimaksut menneet, turhaan vastausta odottaessani. Pääasia että pääsin kuukausimaksuista eroon. Kun nyt vielä saisin luvatun uimalakortin panttimaksun tililleni (taas sain vain automaattiviestin vastaukseksi kun lähetin asiasta kyselyä)...
        En siis voi suositella kyseistä salia. Tai niin kauan kun olet jäsen ja tyytyväinen niin ei välttämättä ole ongelmia, mutta irtisanoutuessa kannattaa varautua ongelmiin.

      • ex-duunari
        kyllästynty kirjoitti:

        Minäkin haluan eroon ja pian. Maksan vaikka en käytä koko salia enää, sähköposteihin ei vastata. Ja taistoa tässä käydään, että saisi loppulaskun aikaiseksi. En voi paikkaa kenellekkään suositella. Omaa hölmöyttäni meni liittyessä pahasti vipuun. paikka epäsiisti ja henkilökunta ei osaa hommaansa.
        Jonkun vastauksen sain kun laitoin asiasta viestiä CMS clubille suoraan.
        Olen samaa mieltä, että omistaja ei välitä asiakkaista pätkän vertaa.

        Ite oon ollu töis tuol lapsiparkis, ni en yhtää ihmettele, jos henkilökunta ei osaa hommaansa, ku mun "koulutus" toho hommaan oli oikeestaan tämmönen: "Mee vaa tonne ja koeta pärjäillä! Jos tulee jotai, ni tuu kysymää." Ite pärjäsin hyvin, mut kaikki ei.

        Työkaveri vastaanotossa oli ihan hukassa, koska juuri mitään ei opetettu. Ei siis ihme, jos vastaanotossa ei osata auttaa.

        ps. tuntkpalkka 5e, oisko alle minimin?

    • Ei ikinä Hyväkuntoon

      Omaa riitaani vasta aloittamassa, niin hieman kylmää noi jutut - kokemukseni mukaan kuitenkin kaikki sangen mahdollisia ja osan olen jo itse kokenut...

    • wsurf123

      Olen erittäin onnellinen että pääsin ketjusta kesäkuussa eroon vaikkei ollut helppoa. Tästä ketjusta ja sen toiminnasta olisi erittäin tärkeää tehdä kuluttajaviranomaisille valitus - räikeästi rikotaan kuluttajan oikeuksia.

      Sama touhu jatkuu ryhmäliikuntatunneilla - varsinkin jos erehdyt arvostelemaan ei siitä seuraa hyvää. Myös LesMillsin kannattaisi tarkemmin valvoa mitä missäkin puuhaillaan.

    • rewfdsfds

      Taitaa olla yhden henkilön viestejä koko ketju. Mitä sinulla on tätä salia vastaan?

      • ex-asiakas

        Mistä niin päättelet, että on vain yhden ihmisen viestiä? Ja kaikkihan viesteissään hyviniin selkeästi kertovat, mitä heillä on tätä yritystä vastaan. Jos olisin itse nähnyt nämä keskustelut ennen liittymistäni, en olisi ikinä liitynyt jäseneksi Hyväön Kuntoon. Luulen että en ole ainoa!

      • refsdfdsvxerewfds
        ex-asiakas kirjoitti:

        Kaikki valittavat samasta asiasta ja samalla tavoin. Sitäpaitsi kyseessä on aika pieni kuntosaliketju ja kaikki viestit ovat tulleet muutaman kuukauden sisällä. Mikä todennäköisyys?

      • wsurf123
        refsdfdsvxerewfds kirjoitti:

        Kaikki valittavat samasta asiasta ja samalla tavoin. Sitäpaitsi kyseessä on aika pieni kuntosaliketju ja kaikki viestit ovat tulleet muutaman kuukauden sisällä. Mikä todennäköisyys?

        Omalta osalta yksi kommentti ylempänä perusteluineen. Kuluttajaoikeuden linjaukset kuntosaleja koskien löytyvät netistä. Jokainen voi tarkistaa noudattaako ketju niitä vai ei. Ryhmälikkuntatuntien laadusta tein useampia perusteltuja kirjallisia huomautuksia. Mihinkään näistä ei vastattu asianmukaisesti. tuntien ohjaaja osoitti täyttä piittaamattomuutta kysymyksiä ja huomautuksia kohtaan - OK voi olla että pärstäkerroin vaikutti mutta silti olin vielä silloin asiakas.

      • ex-asiakas
        refsdfdsvxerewfds kirjoitti:

        Kaikki valittavat samasta asiasta ja samalla tavoin. Sitäpaitsi kyseessä on aika pieni kuntosaliketju ja kaikki viestit ovat tulleet muutaman kuukauden sisällä. Mikä todennäköisyys?

        Todennäköisyys on, ettei hullukaan näkisi moista vaivaa kirjoittaa eri nimimerkeillä pitkiä kommentteja jonkun nuhjuisen kuntosalin takia. Ja jos noin moni samoista asioista valittaa ja samoilla tavoin, ehkä silloin yrittäjän tulisi katsoa peiliin ja miettiä mikä on mennyt vikaan. Valoja päälle!

      • sfdfsdfsfd

        Monikin hullu tekisi sen ja lähes yhtä moni katkera ihminen kuten tässäkin tapauksessa.

        Mikä vaiva tuo on? Minä ainakin kirjoittaisin nuo kommentit helposti kymmenessä minuutissa.

      • ex-asiakas
        sfdfsdfsfd kirjoitti:

        Monikin hullu tekisi sen ja lähes yhtä moni katkera ihminen kuten tässäkin tapauksessa.

        Mikä vaiva tuo on? Minä ainakin kirjoittaisin nuo kommentit helposti kymmenessä minuutissa.

        Taidat sitten olla ainoa. :D Anna mennä! Jos en nyt ihan väärin ymmärtäny, niin sulla taitaa olla jotain tekemistä näitten asioiden kanssa.

      • ytfdfgfdgfd
        ex-asiakas kirjoitti:

        Taidat sitten olla ainoa. :D Anna mennä! Jos en nyt ihan väärin ymmärtäny, niin sulla taitaa olla jotain tekemistä näitten asioiden kanssa.

        Miten viitsit edes yrittää väittää, että et ole kirjoittanut lähes jokaista viestiä tähän ketjuun? Luuletko, että ip osoitteesi ei kerro mitään?

      • kunto kanto
        ytfdfgfdgfd kirjoitti:

        Miten viitsit edes yrittää väittää, että et ole kirjoittanut lähes jokaista viestiä tähän ketjuun? Luuletko, että ip osoitteesi ei kerro mitään?

        Itse olet kirjoittanut kuusi viestiä tähän. Oletko pää Hassinen?

        Minulta tulee ensimmäinen. Alusta asti olin tuossa (j) salissa. Tuttua nämä kirjoitukset. Harjoittelun aikana moni reklamoi kovaankin ääneen noita samoja puutteita. Myös tupla laskuja. Joo, palautteesta siellä ei tykätä.

        Uusia asiakkaita tulee samaa tahtia kun vanhempia lähtee. Ei siellä asiakas merkitte mitään. Tuohon valitusvirteen voisi lisätä paljonkin. Tuskin kannattaa.

        Paikallislehdessä on jatkuvasti kritiikkiä näistä Hyvän Kunnon toilauksista. Myös S24 kuntaosastolla löytyy.

        Aiemmin siellä oli hyviä vasaavia. Viimeisimpänä kaunis (m). Eipä siellä viihdy henkilökuntakaan. Tiedän, moni haluaa kesken sopimuksen pois. Silloin maksaa rahaa.

        Itse sanoin irti keväällä ja ei mitään ongelmaa. Tosin puolen vuoden kuluttua tuli karhulaskun karhulasku. Uhkausten saattelemana. Viidestä eurosta oli kysymys ja virhe oli 18kk takaa. Summa oli tietenkin noussut muutamaan kymppiin. Olisin voinut sen maksaa mutta kun tietää kuka on vastassa, ei voi maksaa. Sieltä olisi tullut lisää laskuja. Kaikki tiedot olen maksuista pitänyt tallessa ja ei ole mitään jäänyt maksamatta. Soitto Hassiselle niin asia selvisi. Tosin eipä pyytänyt anteeksi.

        Harmi, olisin mielellään käynyt omalla kylällä. Mutta siinä on huijauksen maku. Mielestäni se on siisti sali ja hyvät laitteet. Liityn heti takas kun omistaja vaihtuu ja (v). Siihen saakka käyn kaupungilla ja maksan muutaman satasen enämpi harrastuksesta.

        Hyviä sali treenejä kaikille.

      • resfdsfsdfds
        kunto kanto kirjoitti:

        Mustamaalaaminen vain jatkuu. No samapa tuo, koska fiksu kyllä näkee näiden kommenttiesi läpi.

        Jos noilla kommenteillasi yrityksen mainetta yrität "pelastaa", se laiva meni ajat sitten. Se on se karman laki, tiedätkös? Kohtele muita hyvin, niin sinuakin kohdellaan. Hyvä asiakaspalvelu, hyvät asiakaspalautteet ja tyytyväiset asiakkaat. Tässä tapauksessa, huono palvelu - todella tyytymättömät asiakkaat.

      • rewdfsdssfdfds

        Ei sellaista kuntosaliketjua olekaan, joka ei saisi negatiivista palautetta. On nimittäin kaltaisiasi ihmisiä, jotka eivät lue sopimuksia ja katsovat oikeudekseen haukkua kuntosalia kun sopimuksen ehtoja toteutetaan. Sama toteutuu ihan sama mitä yrittämistä harjoittaa.

        Jotkut kun olettavat aina saavansa erityiskohtelua ja närkästyvät jos eivät tätä saa. Sitten alkaa tällainen pommittaminen, jota näkee näillä palstoilla jatkuvasti. Olen montaa pyytänyt lähettämään kopion sopimuksesta, joka viestittelijän mukaan poikkesi nettisivulta olevasta ja kysynyt, että miten poikkeaa. Kummasti vastaukset loppuvat heti kun pitäisi alkaa näyttämään todisteita siitä, että kuntosali on väärässä eikä he. Mielestäni todella alhaista huudella, vaikka itsekin tietää olevansa väärässä ja kirjoittaneensa sopimuksen lukematta sitä.

        Jääräpää mikä jääräpää.

      • ex-asiakas
        rewdfsdssfdfds kirjoitti:

        Tässä se taas tulee esiin. "Asiakkaan oma ongelma ettei lue sopimusta, siten saadaan huijattua mukaan."

        Tehokkaampaa olisi käydä sopimusehdot läpi sopimusten kirjoitusvaiheessa yhdessä asiakkaan kanssa, mihin kaikkeen sitoudutaan ja miksikö aikaa, tulisi varmasti vähemmän ylläkerrottuja väärinkäsityksiä. Tai edes kehotettaisiin lukemaan ne ehdot läpi ennen allekirjoittamista. Mutta täällä ajatellaankin ''Hahaa mitäs eivät lukeneet sitä sopimuksen pikkupränttiä, ei tästä noin vain erotakkaan!'' Taitaa pyöriä tämäkin yritys ihan kädestä suuhun -meiningillä, kun noin alhaiseksi asiakkaiden kohtelu on mennyt.

      • trdgfgfdfg

        Miksi käytät lainausmerkkejä jos et lainaa mistään, vaan keksit omasta päästäsi? Toiselta persoonaltasiko lainaat?

        Kyllähän nuo ehdot käydään lähes poikkeuksetta läpi ja todennäköisesti on käyty sinunkin salillasi. Sinä tosin saatat muistaa sen paremmin epämääräisenä pälätyksenä kun et kuunnellut mitä sinulle puhuttiin. Todennäköisesti on sanottu, että 12 tai 24kk määräaikainen sopimus, joka pitää sisällään sen oletuksen, että et voi kesken sopimuskauden purkaa sopimusta.

      • ex-asiakas
        trdgfgfdfg kirjoitti:

        Hohhoh. Ihan sen takia, koska tuollaisen käsityksen noista kommenteistasi saa. "Ilmeisesti sinua v*tuttaa kun et ole tuohon ikään mennessäkään oppinut lukemaan sopimusta." Mistä luulet että hän ei osaa lukea? Ja mistä luulet tietäväsi toisen iän? Nuo asiat sinulle eivät varmasti kuulu. Aika lapsellista touhua. Jokainen kommenttisi liittyy sopimukseen, mites nuo muut negatiiviset palautteet? Niihin et ole vastannut yhtään.

        Ja sinä et todellakaan tiedä, mitä minulle on kerrottu ja missäkin vaiheessa, ellet ole itse myyntineuvottelija jonka kanssa olen joskus sopimuksen kirjoittanut. Ja et myöskään voi tietää, olenko lopettanut kesken kauden, vai en, se ei myöskään kuulu sinulle. Kerron täällä tasan tarkkaan omat kokemukseni, ja minulla on siihen täysi oikeus.

        Ihmiset saavat jakaa näitä kokemuksiaan ihan niin paljon kuin lystäävät, etkä sinä mahda sille yhtään mitään. En edes tajua mitä tulet tänne huutelemaan jos kaikki kommentit ovat mielestäsi täyttä puppua, eikä mikään ole totta.

      • kyllä voi olla totta
        resfdsfsdfds kirjoitti:

        Mustamaalaaminen vain jatkuu. No samapa tuo, koska fiksu kyllä näkee näiden kommenttiesi läpi.

        Kuntosaliketjujen toiminta on kyllä valitettavasti joskus ap:n kertoman kaltaista. Asun itse Helsingissä ja kokenut aivan saman. Ei saanut yhteyttä lukemattomista puhelinsoittoyrityksistä ja sähköpostiviesteistä huolimatta. Siellä myös ehdot että irtisanomista varten varattava aika netistä kuntosalivastaavalle mutta eipä siellä mitään aikoja varattavissa edes ollut. Laskutukseen pääsin mutta siellä ei otettu kantaa irtisanoutumisasiaan, koska oli vain työntekijä. Sitten kävin netistä katsomassa ko salin tietoja ja kumma kyllä löytyi vastaanvanlaisia kokemuksia kyseisestä salista vaikka kuinka paljon. Oli myös protestilistalla useaan otteeseen ja taitaa olla nykyisin jo lopettanut toiminnan.

        Hyvinkään Hyvä Kunto on mulle myös tuttu kun siellä asunut 10v. sitten. 2000-luvullahan tuo pakollinen kuntosalijäsenyys alkoi tulla muotiin. Hyvä Kunto oli etunenässä ensimmäisten joukossa. Luulisi, että sielläkin päin asiakkaita riittäisi ilman pakkojäsenyyttäkin. Pakkojäsenyys tuottaa aina ongelmia. Olen sitä mieltä. Nykyään käyn vain saleilla jossa jäsenyyspakkoa ja suoraveloitusta ei ole.

      • aale Tynnyri
        refsdfdsvxerewfds kirjoitti:

        Kaikki valittavat samasta asiasta ja samalla tavoin. Sitäpaitsi kyseessä on aika pieni kuntosaliketju ja kaikki viestit ovat tulleet muutaman kuukauden sisällä. Mikä todennäköisyys?

        Aika suuri todennäköisyys, jos ko yrittäjän toiminta on tuollaista. Itse kerroin tänne vanhoista kokemuksistani, kun huomasin että asiasta käydään keskustelua.

      • aale Tynnyri
        refsdfdsvxerewfds kirjoitti:

        Kaikki valittavat samasta asiasta ja samalla tavoin. Sitäpaitsi kyseessä on aika pieni kuntosaliketju ja kaikki viestit ovat tulleet muutaman kuukauden sisällä. Mikä todennäköisyys?

        Aika suuri todennäköisyys, jos ko yrittäjän toiminta on tuollaista. Itse kerroin tänne vanhoista kokemuksistani, kun huomasin että asiasta käydään keskustelua.

      • Anonyymi
        ex-asiakas kirjoitti:

        Mistä niin päättelet, että on vain yhden ihmisen viestiä? Ja kaikkihan viesteissään hyviniin selkeästi kertovat, mitä heillä on tätä yritystä vastaan. Jos olisin itse nähnyt nämä keskustelut ennen liittymistäni, en olisi ikinä liitynyt jäseneksi Hyväön Kuntoon. Luulen että en ole ainoa!

        Homma ei ole muuttunut. Olin salin jäsen kun kuntosali avattiin. Millään en meinannut päästä irti, vei vuoden maksaa maksuja tyhjästä.

        Nyt meinasin liittyä mutta en taidakaan. Tuli vanhat ongelmat mieleen.

    • wsurf123
    • hohhoijjaa

      Noudattaa. Itse fiksuna luin sopimuksen läpi sitä kirjottaessa ja kyllähän siellä kaikki tuon artikkelin mukaan tarvittavat asiat on mainittu. Oma häpeä jos ei lue pränttejä ja kitisee jälkeenpäin sitten.

    • Itsekin pubissa olen

      Ei taida olla ihan korrektia tuoda esiin salin omistajan alkoholiongelmaa tälläisessä paikassa. On ihan oma asiansa. Juokoon vapaasti. Mitä se muille kuuluu.

      • Waurf122

        Ei todellakaan noudata kuluttajaoikeuden linjauksia. Hinnat eivät esillä, irtisanoutuminen vaatii ajanvarauksen jne.

      • TreenaaMuuall
        Waurf122 kirjoitti:

        Ei todellakaan noudata kuluttajaoikeuden linjauksia. Hinnat eivät esillä, irtisanoutuminen vaatii ajanvarauksen jne.

        Ketjun osalta otettava kuluttajaviranomaisiin yhteyttä kunnes asiat lainmukaisia. Tuntien huomioon laatuun puuttuminen vaikeampaa// ohjaajien oma häpeä.

      • nimim567
        Waurf122 kirjoitti:

        Ei todellakaan noudata kuluttajaoikeuden linjauksia. Hinnat eivät esillä, irtisanoutuminen vaatii ajanvarauksen jne.

        Omassa tapauksessa, eivät todellakaan noudata kuluttajaoikeuden linjauksia. Nekin on tullut tarkkaan luettua läpi useaan kertaan, kuten sopimuskin. Mutta sellaista kohtaa en sopimuksesta esimerkiksi löydä, että eroaminen kestää yli puoli vuotta, koska kuntosali vastaa niin vastenmielisesti sähköposteihinsa. Eikä asialle tapahdu yhtikäs mitään silti. Ja semmoinen ei ole mielestäni hyvää palvelua, jos asiakas joutuu pyytämään vastausta niin kauan.

      • joun ja laulan

        Ei kuulukaan. Näkyy.

    • wsurf123

      En tue tämän ketjun otsikkoa koska se ei ole ihan asiallinen. En myöskään pidä asiallisena kenenkään henkilön suoraa arvostelua.

      Kuitenkin tämä aivan aiheellinen keskustelu kyseisen ketjun toiminnasta;
      - Miksi hinnat eivät voi olla asiallisesti esillä ja myös nettisivuilla?
      - Miksi sopimusehdot eivät voi olla selvästi esillä ja nettisivuilla?
      - Olisiko ongelmallista tuoda SELVÄSTI esille kaikkien tarjousten ja kampanjoiden yhteydessä mihin kuluttaja oikeasti sitoutuu ja mikä on kokonaishinta?
      - Jos asiakas pyytää tai reklamoi perustellusti jostain, olisi kohteliasta vastata jotenkin, vaikka eriävästikin. Eikä esimerkiksi siten kuten eräs ohjaaja: aina saa toivoa ja kommentoida mutta eriasia otetaanko sitä huomioon
      - Jos kaikesta huolimatta asiakas haluaa irtisanoutua miksi se vaatii haastattelun jossa asiakas tuntee olevansa jotenkin alistetussa asemassa?

      Aika paljon treenaajista aikuisia työssäkäyviä ihmisiä joille ei hinta ole pääasiasia vaan se että saa mitä hakee/haluaa ja myös että tuntee asiakkaana tulevan otetuksi huomioon. Näin ainakin omassa tapauksessa.

      Omalta kohdalta en olisi kuntoilussa ikinä kuvitellut joutuvani samanlaisen kohtelun kohteeksi niin yrityksen kuin ohjaajienkin toimesta, vähemmällä olisin päässyt kun olisin paljon aikaisemmin eronnut. Tämä viimeinen kappale on toki oma mielipiteeni.

      Onneksi harrastus jatkunut useassa keskuksessa koti- ja ulkomailla ja kokemukset olleet pääasiassa hyviä. Näyttää siltä että pääkaupungin isoilla keskuksilla homma on hanskassa.

    • -_-_-_-_---_

      - Miksi hinnat eivät voi olla asiallisesti esillä ja myös nettisivuilla?
      - Hinnat ovat nettisivuilla näkyvillä jossei jaksa/osaa etsiä niin sitä varten on henkilökuna.

      - Olisiko ongelmallista tuoda SELVÄSTI esille kaikkien tarjousten ja kampanjoiden yhteydessä mihin kuluttaja oikeasti sitoutuu ja mikä on kokonaishinta?
      -ainakin itse näkemissä avoimien ovien julisteissa luki hyvinkin selvästi että tarjous edellyttää 12/24kk jäsenyyttä.

      - Jos asiakas pyytää tai reklamoi perustellusti jostain, olisi kohteliasta vastata jotenkin, vaikka eriävästikin. Eikä esimerkiksi siten kuten eräs ohjaaja: aina saa toivoa ja kommentoida mutta eriasia otetaanko sitä huomioon
      - Jos puutteita on niin onko siitä järkeä sitten sanoa jumpparille joka käy kerran viikossa sen jumpan vetämässä vai kannattaisiko sanoo jollekki joka on siellä tiskin toisella puolella?

      - Jos kaikesta huolimatta asiakas haluaa irtisanoutua miksi se vaatii haastattelun jossa asiakas tuntee olevansa jotenkin alistetussa asemassa?

      - Niin käsittämättömältä kun vaikuttaakin niin aika varataan sen takia että saisi sen rauhassa tehdä. Ei siellä kuulustella eikä painosteta. Oma avovaimo oli eroassa mutta koska tällänen "kuulustelu" oli järjestetty löydettiin hänelle korvaava sali.

      En todellakaan puolustele ko. firmaa tai puolestapuhu. Todella paljon on parannettavaa ja olen itsekin ehdottanut muutamia asioita. Se että tapahtuuko asialle jotain riippuu niin paljon siitä omastakin pärstästä. Jos menet tiskille naama norsun vitulla vikisemään jostain pölypallosta jossain nurkassa niin ei kukaan kuuntele se on aivan varma.

    • tit fit

      Hassinen on paikallislehdessä.

      Keroi kuulumisia alala. Uudt suunnitelmana mylös. Rakentaa hyvinkäälle uuden salin jossa on oksat pois,,.

      Kohta alkanee asiakas rekey, toivottavasti kaikki mahyuu mukaan.
      Eihän noin tarmokas nirs voi olla doku.

    • ikiliikkuja

      Hohhoijjaa.. eiköhän tuo Jokelan sali ole jo konkkaan itseään ajamassa. Tänään kävin tiedustelemassa kuukausikortin hintaa, niin ensin se oli 100e/kk minkä olin aiemminkin ottanut tällä hinnalla, kunnes toinen työntekijöistä parin minuutin kuluttua päättikin hinnan olevan 250e/kk! Tämä todellakin oli viimeinen pisara. Näköjään päättävät jokainen työntekijä naamakertoimella oman hinnoittelunsa. En enää ikinä astu jalallanikaan siihen puljuun. KIITOS EI!

      • resdffdsfdsfds

        Hankkiudu mielenterveyspalveluiden pariin jos et niiden parissa vielä ole.

      • nyt riitti
        resdffdsfdsfds kirjoitti:

        Hankkiudu mielenterveyspalveluiden pariin jos et niiden parissa vielä ole.

        Minun mielestäni myös tuo alkoholisti-kommentti on asiaton, mutta lukekaapa tuon resdffddfdds -tyypin kommentteja. En tiedä mikä muiden mielipide on, mutta kyseinen kirjoittelija vaikuttaa mielestäni aika vahvasti joltain salin työntekijältä/omistajalta tms. Jos näin on, tämä tyyppi tulee tänne nimittelemään asiakkaitaan mielenvikaisiksi, lukutaidottomiksi, persoonallisuushäiriöisiksi....? Aika kypsää. Jokainen toki saa ihan itse päättää mitä salia käyttää, minä en ainakaan tuonne jalallanikaan astu.

      • Sosiaalityöntekijänä
        nyt riitti kirjoitti:

        Myyntineuvottelija Virtanen kenties?

      • nimim567
        Sosiaalityöntekijänä kirjoitti:

        Myyntineuvottelija Virtanen kenties?

        Ken tietää.. mutta jos näin on, taitaa pojan provikka jäädä aika pieneksi, kun kuluttajat tätä lukevat.. Itse löysin keskustelun vain kirjoittamalla googleen "jokelan hyvä kunto" ja tämä hyppäsi heti ensimmäisien joukossa silmille. Että kirjottakoot tänne vaan, kaivaa samalla omaa kuoppaansa..:)

      • Tyyli kyllä ennallaa
        nimim567 kirjoitti:

        Ken tietää.. mutta jos näin on, taitaa pojan provikka jäädä aika pieneksi, kun kuluttajat tätä lukevat.. Itse löysin keskustelun vain kirjoittamalla googleen "jokelan hyvä kunto" ja tämä hyppäsi heti ensimmäisien joukossa silmille. Että kirjottakoot tänne vaan, kaivaa samalla omaa kuoppaansa..:)

        Miguel taitta olla nyt edennyt elämässä ja partneroi ketjuyrittäjän salimaailmoja.

    • wsurf123

      Lainaus edeltä vastauksistani viestiin ja näihin vastauksiin omat lisäkommentit:

      "- Miksi hinnat eivät voi olla asiallisesti esillä ja myös nettisivuilla?
      - Hinnat ovat nettisivuilla näkyvillä jossei jaksa/osaa etsiä niin sitä varten on henkilökuna."
      Kommenttini: Voisitteko esittää missä jäsenyyshinnat ovat esillä (linkki tms)?
      Myös jäsenyysehtoja ei löydy.

      "- Olisiko ongelmallista tuoda SELVÄSTI esille kaikkien tarjousten ja kampanjoiden yhteydessä mihin kuluttaja oikeasti sitoutuu ja mikä on kokonaishinta?
      -ainakin itse näkemissä avoimien ovien julisteissa luki hyvinkin selvästi että tarjous edellyttää 12/24kk jäsenyyttä."
      Kommentti: Näissä påitäisi tuoda selvästi esille mitä kokonaisuus liittymismaksuineen ja kaikkineen maksaa.

      "- Jos asiakas pyytää tai reklamoi perustellusti jostain, olisi kohteliasta vastata jotenkin, vaikka eriävästikin. Eikä esimerkiksi siten kuten eräs ohjaaja: aina saa toivoa ja kommentoida mutta eriasia otetaanko sitä huomioon
      - Jos puutteita on niin onko siitä järkeä sitten sanoa jumpparille joka käy kerran viikossa sen jumpan vetämässä vai kannattaisiko sanoo jollekki joka on siellä tiskin toisella puolella?"
      Kommentti: Ohjaaja on talon henkilökuntaa ja yhtälailla vastuussa asiakaspalvelusta. Kommentteja annettu sekä suullisesti ja kirjallisesti - ei vaikutusta, ei asiallisia palautteita.

      "- Jos kaikesta huolimatta asiakas haluaa irtisanoutua miksi se vaatii haastattelun jossa asiakas tuntee olevansa jotenkin alistetussa asemassa?

      - Niin käsittämättömältä kun vaikuttaakin niin aika varataan sen takia että saisi sen rauhassa tehdä. Ei siellä kuulustella eikä painosteta. Oma avovaimo oli eroassa mutta koska tällänen "kuulustelu" oli järjestetty löydettiin hänelle korvaava sali."
      Kommentti: Kirjallinen irtisanoutuminen ilman perusteita on riitettävä. Tällaisilla tapaamisilla on riski että joutuu painostuksen alle.

      Kaikenkaikkiaan, olen käynyt ryhmäliikuntatunneilla 24 eri paikassa joista 6 ulkomailla. Kaikkiin muihin paikkoihin olisin vamis menemään uudestaan paitsi tämän ketjun saleihin. Joihinkin jopa erikseen pyydelty jälkeenpäin ilmaistunneille. Jotain voinee päätellä?

      • rahakasvaapuissa

        http://www.hyvakunto.com/hyva-kunto/

        Tuolta itse löysin hinnaston, se on ihan siellä alhaalla. Aika epäselvä minusta, ja kyseinen hinnasto ei ole voimassa. Esim. Netissä ilmoitettu kuntosalikäynti (kertakäynti) on 16e, ja kuntosalilla olevan hinnaston mukaan 30e. "Pieni" ero tässäkin.

    • verotarkastaja

      Hyvää Joulua ja Parempaa Uutta Vuotta Hassiselle!

    • wsurf123

      Hinnastot ja sopimusehdot pitäisi olla helposti löydettävissä myös netistä. Jos eivät ole - jokainen voi miettiä miksi eivät ole. Eri asia sitten jos mennään aivan erikoispalveluihin - niitä kuntosali ja ryhmäliikuntatunnit eivät kyllä nykyään ole.
      Pidetään keskustelut faktoissa ja yritetäään saada asiat kuntoon.

    • 1 ex-asiakas lisää

      Itselläni auttoi, kun soitin kuluttajaoikeusneuvojalle, eli maistraatin kuluttajaneuvontaan. Totesivat, että minulla on täysi oikeus olla maksamatta mitään ja neuvoivat reklamoimaan kirjallisesti yritykselle. Valituskirjeeseen ilmoitus, että kuluttajaviranomaiseen on otettu yhteyttä ja päivä, johon mennessä odotetaan vastausta. Jos yhteydenottoa ei kuulu / sopuun ei päästä, kuluttajaviranomainen lähtee sovittelemaan. Laitoin omasta aiheestani valituskirjeen Hyvään Kuntoon ym. ohjeiden mukaan (toist. voim. sopimuksen irtisanominen sähköpostilla, lasku, yhteydenotto vastaavaan, ei vastausta, irtisanominen ajanvarauksella, jäsenkortin palautus irtisanomisen viimeistelemiseksi, kuukausi maksua salista, jota en voi käyttää). Sain samana päivänä kohteliaan viestin, jossa keskus myönsi kaiken omaksi virheekseen, enkä joutunut maksamaan laskuja, joita minun ei kuulunut maksaa.

      Kuluttajaoikeusneuvojaan kannattaa aina ottaa yhteyttä, kun on epäselvä tilanne jonkin palveluntuottajan / myyntitapahtuman kanssa. Jos yrityksen tilanne ei ole lain linjausten mukainen, yritys tietää sen kyllä itsekin ja viranomaisen mainitseminen tehostaa asiointia kummasti. Lisäksi kuluttajaoikeusneuvoja osaa kertoa, mikä on lain mukaan kohtuullista ja mikä ei, asiakkaalle itselleen tulee varmempi olo, kun on perustaa reklamointinsa asiantuntijan näkemykseen.

    • Lisää ex-asiakkaita

      Kuluttajaviranomaiseen jouduttiin olemaan täältäkin yhteydessä kyseisen firman toimien johdosta. Hyvin erikoista toimintaa, enkä voi suositella kyseistä kuntosalia kenellekään, onneksi on vaihtoehtoja, jopa sellaisia, jotka hoitavat asiat oikein. Pienellä asioiden hoitamisella saisivat monta asiakasta lisää, mutta näin, menettävät vain niitä vauhdilla, eikä uusiakaan tule, kun kuuluu minkälaisesta lafkasta on kyse.

      • kohta ex-asiakas

        Minulla on ollut laskutuksen kanssa ongelmia, milloin e-lasku ei onnistu ja sen sijaan lähetetty paperilasku ei tullut perille. Yrittivät keväällä jopa alkaa veloittaa jotain "toimistokulua", joka oli peräti 7 euroa laskulta. Katsoin Kuluttajaviraston sivuilta, että tähän heillä ei ole oikeutta ja mitätöivätkin sen yhdellä puhelinsoitolla. Mutta että viitsivätkin edes yrittää moista....

        Tunnit ovat kyllä olleet hyviä, mutta kismittää tuo jatkuva säätäminen laskutuksessa. Lisäksi laskutuskausi on neljä viikkoa, mitä äkkinäinen ei sopimuksen tekohetkellä huomaa. Tämähän tarkoittaa, että kun 4 viikon hinnaksi mainostetaan x euroa, niin näitä 28 päivän eli neljän viikon jaksoja vuoteen mahtuukin 13. Tarkkana saa siis olla. Toki kokonaishinta vuodelle kerrottiin, mutta asiaa ei erityisesti painotettu. Onko muilla kuntosaleilla sama käytäntö?

    • wsurf123

      Sama meno varmaan vaan jatkuu ja jatkuu....

      • Mies 79

        Jaa, ei ole minun kohdalle osunut. Laskutukset on mennyt pääosin oikein. Jostain syystä virikesetelien viennin jälkeen lasku tulee, mutta Se on korjattu aina pyydettäessä.
        Jokelassa ainoa vika on huono ilmastointi näin helteellä.
        Tiskillä olevat ei aina tiedä vastauksia, mutta aina on vastaus saatu. Ja tuskin nuo alaikäisiä on ainakaan Jokelassa.
        Minulla on veloitukset mennyt oikein, tosin en ole kesken ajatellut lopettaakaan.
        Se on mun oma vika, jos ei tule käytyä rahan edestä.

        Jos noin huonosti on kohdeltu, niin kuluttajaviranomaisiin yhteys ja vaihtaa puljua.
        Täällä valittamisesta ja mustamaalaamisesta ei sinulle apua ole.

      • VarastavatAsiakkaat

        Jokelassa asiakkaatkin huijaavat kuntosaliyrittäjää. Tiedän että on perheitä joissa esimerkiksi äiti on ostanut jäsenyyden. Perheen käy samalla kortilla myöhään iltaisin kun henkilökuntaa ei oloe enää paikalla.

      • VarastavatAsiakkaat
        VarastavatAsiakkaat kirjoitti:

        Jokelassa asiakkaatkin huijaavat kuntosaliyrittäjää. Tiedän että on perheitä joissa esimerkiksi äiti on ostanut jäsenyyden. Perheen käy samalla kortilla myöhään iltaisin kun henkilökuntaa ei oloe enää paikalla.

        Korjaus tekstiin. Perheen poika käy samalla kortilla iltaisin . . .

    • kakkaalumella

      Älkää missään nimessä liittykö, tuolta ei ole mitään muuta ollut kun ongelmia.

      Poikaystävä keskeytti jäsenyytensä armeijan takia pari vuotta sitten. Laskutus vain juoksi vaikka asiasta oli kolme kertaa ilmoitettu ja neljännen kerran omistajan kanssa hoidettu. Yhtäkkiä sitten paiskasivat perintälaskulla jossa perittiin myös vuotta aiemman kevään maksuja, jotka oli maksettu käteisellä könttäsummalla useaksi kuukaudeksi eteenpäin. Taas jouduttiin soittelemaan ja selvittelemään asioita.

      Irtisanoutuessa perivät vielä ylimääräisen kuukauden ja joku toimistomaksu(!?). Lasku maksettiin viime vuoden huhtikuussa.

      Nyt lähettivät perintälaskun tuosta kuukaudesta, vaikka lasku on maksettu jo puoli vuotta sitten.

      Laskutus ei tuolla toimi ollenkaan, en tiedä missä on vika kun ei rahat tunnu kirjautuvan mihinkään.

      • KuntoillaIlmaiseksiki

        Eli pitäisi tehdä tilintarkastus kyseiseen puljuun. Maksetut maksut on menny tuontibemarin tankkiin tai puolison kumitisseihin. Ilmoita verottajalle tuosta! Luulen että tuo perintätekniikka on heidän pääasiallinen tulonsa jolla kaunistellaan pääomaa muut on nälvitty jotain kautta ohi. Kuka ton paskan omistaa ni tarkistetaan verovelat ja muu talous.

    • kopöå

      Tee reklamaatio !

    • KuntoillaIlmaiseksiki

      Tämä kyseinen paskanarikka ei suostunut katkaisemaan "sopimusta" kun muutin 250km päähän siitä. Ei käynyt päinsä ja laskuja vaan tuli laatikkoon, vetosivat määräaikaiseen sopimukseen yms.. Ensinnäkin he eivät käy sopimusta ja ehtoja läpi vaan tunkee korttia kouraan tiskillä lapa ojossa joka onkin sitten se riippakivi jota eivät muka viitsi mitätöidä. JA vittuako se mainostelee 10€ kk alennuksia, laittais normihinnat/kk. Jos kun tuo kyseinen sali on yhtä paska kuin sopparit niin jossain on vikaa, miettisivät konseptinsa uusiksi koska tuollainen pakottaa ihmisiä pysymään väkisin ala-arvoisessa rysässä kun tajuavat tulleen kusetetuksi.

    • Neveragain2016

      Sama paska jatkuu edellen ja nyt eletään jo vuotta 2016.
      Kiertäkää kaukaa, älkää missään nimessä liittykö.

      • Bööböötöö

        Etsin sivua missä laittaa palautetta salille, mutta löysinkin tämän sivun. Kuulostaapa tutulta. Ohjaan palautteeni suoraan kuluttaja-asianmiehelle.

        Liityin salille ja jo liittyessä puhuin siitä, että edessä voi olla elämänmuutos, jonka vuoksi voin joutua mahdollisesti eroamaan kesken kauden. Myyjä kertoi eroamisen olevan helppoa ko tilanteessa ja elämäntilanteet otetaan huomioon. Jos esim muutan lappiin tai joudun työttömäksi, onnistuu eroaminen ilman muuta.

        No nyt kun yritin erota syystä, jonka mainitsin kyllä myyjälle liittyessäni ja asia piti olla ok, syntyi sähköpostikiistely ja puhelimessa minulle oltiin hyvin ilkeitä. Myös minulle viisasteltiin, että "kannattaa jatkossa lukea sopimus läpi" ja uhkailtiin, ettei ero ole mahdollista ja että joutuisin maksamaan koko sopimuskauden vaikka eroaisin. No tällaista ei todellakaan lukenut sopimuksessa kun asian tarkastin. Valehtelevat asiakkaille, ja eri myyjät puhuvat aivan ristiin.

        Hyvin epäystävällistä ja kieroa palvelua. Ensin luvataan suullisesti muuta ja eron hetkellä asia käännetään aivan toiseksi. Onneksi sain erottua vaikka helppoa ei ollut.

        En suosittele!!

      • Kuluttajariitalautakunta

        Kuulostaa tutulta... Jos ne laskut ei kuitenkaan lopu (todennäköisesti jatkuvat kuitenki), niin tee ilmoitus Kuluttajariitalautakuntaan, tällä paskanarikalla on siellä muitakin jo jonoksi asti.
        Jos oikeasti pääsit Hassinen/Hyvä Kunto yrityksestä eroon, niin sillä on jo varmaan liikaa selvitettävää Kuluttajariitalautakunnassa ja ei halua sinne enää lisää juttuja.
        Taitaa pojun aika mennä nykyään selvityksiä kirjoitellessa...että sellainen bisnesmies.

      • KaiLuitSopimuksen

        Yleensä soppari saa poikki kesken kauden, mutta voit joutua maksamaan lista ei jäsenyyshinnan ja määräaikaisen sopimuksen hinnaneron käytetyltä ajalta. Sopimuksen loppuosalla se tulee usein kalliimmaksi, kuin maksaisi sopimusajan loppuun.

    • sinnamaat

      Itse menin kyseiseen paikkaan kun minulle sanottiin, että olin voittanut kolmen kuukauden ilmaisen kuntosalin. No menin sitten paikalle ja saivat minut houkuteltua liittymään. Eihän se kolme kuukautta niin ilmaista ollut kun tuli aloitusmaksuja sun muita. Olen silti ollut tähän asti tyytyväinen, ryhmätunnit on olleet ihan huippuja.

    • Jaska_71

      Hyvinkäällä vieraillut sekä Villatehtaalla että Keskustassa. Huonolla hoidolla ovat salit, laitteita rikki, vaatimattomat puitteet muutenkin. Pukuhuoneet koulun jumppasalin tasoa. En kyllä voi suositella näitä kenellekään. Ehkä toiminnasta paistaa se läpi että rahaa ei enää käytetä saleihin yhtään, yrityksen rahata menevät homman pyöritykseen tai muualle. Veikkaan että edessä on asiakaskato tai konkurssi jos ei saleja remontoida. Kilpailijan olisi helppo kyllä pudottaa nämä pelistä pois. Nähtäväksi jää.

    • VitunPaskaKunto

      Tosta firmasta saa ainakin paskan olon ellei muuta....Välttäkää tätä yhtiötä kaikin tavoin.Yritti kusettaa minuakin maksattamalla saman laskun kahteen kertaan vaikka oli kuitti millä todistin maksaneeni! Uskomatonta huijaritouhua!!!

    • HaistaPaskaKunto

      Sama täällä!!! Kaksi laskua samasta asiasta - odotellaan kehtaako laittaa vielä lisääkin. Tahallista hyödyn tavoittelua, täyttää petoksen kriteerit. Ei muutako ilmotus poliisille ja tutkintapyyntöä kehiin, jos ei ala peruutuslaskuja tulemaan.
      Tässä vielä korostuu kyseisen yrittäjän petollisuus. Ensin laskuttaa kalleimman palvelun mukaan ja hupsis kun huomaa ettei asiakkaalla olekaan siitä sopimusta, niin laitetaanpa vielä toinen lasku toisella palvelutuotteella.
      Jankuutta vain, että laskut ovat aiheellisia.

      Kehoitan muita samassa tilanteessa olevia laittamaan vireille tutkintapyynnön poliisille. Kyllä se siitä lähtee kaatumaan, kun poliisi saa tarpeeksi monta ilmoitusta kyseisestä huijarista.

      Lisäksi äänestäkää jaloilla ja vaihtakaa salia - se se kirvasee eniten kun menettää asiakkaita.

      Fit24 on myös Hassisella - älkää menkö sinne, 24/7 ei ole joten sinne vaan :)

    • TCOnHyväSali

      TC myös ainakin Hyrylässä, se on hyvä paikka. Menkää mieluummin sinne :) Mukava ja hyvin hoidettu sali, henkilökunta myös mukavaa toisin kuin Hyvän Kunnon nenäkkäät pikkupimut.

    • Raivostunut

      Välttäkää tätä kuntosalia. Ns. jäsenyydestä koituii enemmän harmia,kuin koskaan osasin kuvitellakaan.
      Puolentoista vuoden jälkeen liittymisestä minulle tuli yllättäin vuoden jäsenaksu,vaikka olin ilmoittanut etten olen muuttamassa ulkomaille ja vein jäsenkortin pois klubille . Tiskällä ollut henkilö lupasi hoitaa asian ja otti kortin,
      Nyt epäselvää onko korttia käyttänyt joku toinen ja lasku tulee minulle. Vastausta en asiaan ole saanut.
      Nyt on edessä aikamoiset ongelmat.
      Tutkintapyyntö lähtee ihan varmasti.

      • kukkkkm

        Taas selvä juttu. Olet toiminut ohjekirjan vastaisesti.
        Joudut maksamaan kaiken. Luovuta.
        Juuri tuollaisia Hassisen Kone tarvitsee koska niillä on hyvä tuotto.

        Kannattaisi holhoojansa antaa hoitaa tuollaiset. Tuo ihminen on kykenemätön hoitamaan asioitaan.

    • liisaihmemaassa546

      Onko sallittua, että sopimuksessa lukee laskutus neljän viikon välein, nyt on muuttaneet laskutusväliä tiheemmäksi ja silti ottaa saman hinnan?

    • kukkkkm

      ON hassiselle sallittua.
      Sillä on oma laki, nääs

      Uskokaa jo ja valitkaa jokin muu sali. Rehellisiäkin on.

    • VesaM

      Tämä ihminen todella yrittää kusettaa ihan kaikessa! Olkaa tarkkana ja vaatikaa se, mikä teille kuuluu.

    • JukkaR

      Niin on :(

    • outoalaskutusta

      Niin on. Minun eteeni tuli laskuja vuodelta 2012 alkaen, vaikka "jäsen" ei ole edes asunut paikkakunnalla enää vuosikymmeneen.
      Ei tämä voi olla oikein, että yritys ei irtisano sopimusta vaikka asiakas olisi kokonaan poissa tästä maailmasta vaan aina vaan laskuttaa. Normaalisti sopimus päätetään palveluntarjoajan puolesta, jos laskut ovat vuosien ajan maksamatta eikä niitä saada edes ulosoton kautta perityksi.

      • kunnttoo

        On silloin varma asiakas Hassiselle.
        Maksa vaan rästilaskut. Hassinen on oikeassa.

    • Enolenäköjään.ainut

      Elämäni suurin kusetus tähän asti... Kyllä helpottaa lukea etten ole ainut. Minulle luvattiin suullisesti että voin irtisanoutua jos ja kun muutan Lappiin ja lopetan työni etelässä.että kyllä se onnistuu . Kerroin sopimusta tehdessä tilanteeni että saatan puolen vuoden jälkeen tai kolmen kuukauden jälkeen muuttaa ja työt loppuu että onnistuuko lopetus sitten heti . Voi vittu mitä kusetusta eipä onnistunu olisi pitänyt myydä tai vuokrata kortti jollekkin ja mitä kaikkea paskaa ne selitti. Lopputulos 1300€ euroa olen maksanut kuntosalista jota en ole voinut edes käyttää ja nyt kun vihdoin luulin päässeeni eroon taas tuli 100e lasku . ..vaikka about puoleen vuoteen ei ole tullut mitään ja asian piti olla tässä .. Jäin vielä työttömäksi silloin joksikin aikaa voi luoja millaisiin raha vaikeuksiin jouduin.Vittu minä toivon että tuo kuntosali yrittäjä kidutettaisiin kuoliaaksi saatana .Älkää missään nimessä liittykö tuonne salille . Tietääkö kukaan mitä tässä tilanteessa voisin tehdä olisi mukava saada oikeutta ja huijatut rahani takaisin T:Kusetettu

    • Anonyymi

      2020 ja salilla edelleen samanlainen ote - laitteet halpoja/menee tosi äkkiä huonoon kuntoon. ,
      Olin jo ennen koronaa huomannut että "DESI" -pulloissa (joissa lukee todellakin, että olisi desinfiointiainetta) on vettä. Ei haise desiltä eikä putsaa mitään kunnolla, pyyhkäisee vain hikeä pois. Hajutonkin desinfiointiaine haisee aina lievästi ja on tunnistettava haju. Tämä on ihan pelkkää vettä. Kaikessa näkee että rahalle on ollut jo pitkään ennen koronaa muuta käyttöä kuin jäsenet. TUOKAA OMAT KÄSIDESIT/SUIHKEET jos käytte HyväKunto Jokela/Hyvinkää!!!

      • Anonyymi

        Järkyttävää että toiminta on samanlaista kuin 2002. Eli ei kannata ko salille mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää että toiminta on samanlaista kuin 2002. Eli ei kannata ko salille mennä.

        J Virtanen omistaa.
        Hyvä Kunto toimii toimii.

        Kilpailijoita on mutta ovat mitä ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        J Virtanen omistaa.
        Hyvä Kunto toimii toimii.

        Kilpailijoita on mutta ovat mitä ovat.

        Onko tämä Feijoa Finland Oy

    • Anonyymi

      Onko Haaga Fit osa samaa yritystä?

    • Anonyymi

      Kuntoilu, voih, kuinka vaikea asia se voikaan olla.

    • Anonyymi

      Sekin on jännää: et avaimen panttimaksun voi suorittaa käteisellä, mut palautus tapahtuu tilisiirtona. Tosin sitä ei koskaan tullut, vaikka olin yhteydessä yritykseen. Ei ollut kuin 10€, mut se vaan on periaatteesta kiinni.

    • Anonyymi

      Tuskin saatte rahojanne takaisin, yritykselle kirjattu 2 isoa velkaa protestilistalle.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1595
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1076
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      922
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      816
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe