väittely

Onko matematiikassa sijaa väittelylle tai kiistoille?

Voiko mistään olla erimielisyyttä?
3111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toki matikasta voidaan väitellä siinä missä muissakin tieteissä. Esimerkiksi vaikkapa otaksumia miettiessä voi eri ihmisille tulla kiistoja siitä, miten ongelmaa voi lähteä ratkaisemaan.

Eikä aina ole selvää, miten joku uusi asia kannattaa määritellä. Esimerkiksi toteuttaako joku matikan otus viisi aksioomaa vai onko kyseessä kahden otuksen yhdistelmä, joista ensimmäinen toteuttaa kaksi ja toinen kolme aksioomaa. Asioille voi olla myös keskenään yhtäpitäviä määritelmiä, joista yksi on otettava määritelmäksi ja muut ominaisuudet johdetaan siitä. Ei ole aina selvää, mikä tämä yksi ominaisuus on.

Tai vaikkapa opinnäytteen kirjoittamisessa ohjaaja voi haluta tekstiä muokattavan eri suuntaan kuin mitä kirjoittaja haluaisi. Esimerkiksi omassa kandissani olin kirjoittanut lauseen tyyliin:

"Jos p on alkuluku ja n on positiivinen kokonaisluku, on olemassa kunta, jossa on p^n alkiota."

Ohjaajani halusi muokata tuon muotoon


"Jos p on alkuluku ja n on positiivinen kokonaisluku, niin on olemassa kunta, jossa on p^n alkiota."

Äänestä

Kun mennään matematiikan ja filosofian rajalle matematiikan perusteisiin, niin siellä saattaa syntyä väittelyä. Kuuluisa matematiikan perusteiden tutkija Bernhard Russel haukkui matemaatikkoja epätäsmällisiksi.

Tietysti on vielä sitten tavanomaisia matemaatikkojen kiistoja jonkin osa-alueen merkityksestä/merkityksettömyydestä. Matematiikan laitosten jatkuva kinan aihe on myöskin opiskelijoille opetettava asiakokonaisuus.

Äänestä

No ainakin histiriassa on ollut. Mm. Kronecker oli tunnettu riitapukari. Hän oli sitä mieltä, että vain kokonaisluvuilla on merkitystä, muu on täyttä paskaa. Hän katkaisi monen nuoren matemaakon uran, jos tämä oli toista mieltä, tai ainakin häiritsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


34-3 kirjoitti:

Onko matematiikassa sijaa väittelylle tai kiistoille?

Voiko mistään olla erimielisyyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu