Turha teidän on valittaa rahan vähyyttä ja maata maleksia neljänseinän sisällä. Enemmäm toimeliaisuutta teillä pitäisi olla. Menkää metsään tienaamaan työttömät, työtä vieroksuvat ja luuserit, marjoja poimimalla, saatte ylimääräistä tuloa rahapulaanne. Ottakaa mallia Thaimaalaisista marjan poimijoista. Ahkeria ovat. Ovat vahvoja fyysiseltä ja henkiseltä kunnoltaan, Kemijärveläisiin verrattuna.
Laiskat Kemijärveläiset eivät poimi metsämarjoja.
paikat kuntoon1
2232111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 223
Vanhimmat
Mene itse keräämään marjoja pummi. Neiti on kuin kääpä veronmaksajien kyljessä.
Niskaperse ote ja metsään. Vaikeaahan se tietenkin on kun on ikänsä loisinut.
Ammu vaikka ittes.
En ole pummi enkä neiti, vaan mies, metsien mies, enkä loisinut. 60 litraa käsin noukittuja mustikoita. Enkä ammu itteäni. Tiedoksi vaan.
Joo'o, ketkäpä ne aamuvarhaisella rientää metsään muut kuin thaikut. Normikemppalainen krapulassa öhkii ja pieree siihen aikaan.
Kyllä työmies on palkkansa ansainnut.
Näinhän se menee. Aiotko muuten itse ansaita joskus jotain?
Asia on niin kuin sanoot, öhkii ja pieree, kun thaikut metsään rientää...
Kyllä, vähän riihikuivaa tuohta marjanpoiminnalla.
Tiedoksi, kotimarjat poimitaan melko moneen talouteen. Myynti on eri juttu ei 1,70e pane ihmisiä ajelee autolla ympäriinsä. Siinä nettoo vain marjayhtiöt.
Puhut asiaa. 1,70e , maksavat vähän, bensakin on kallista. Marjan poimija häviää, kun aurtollansa ajelee. Pieni on tulo marjanpoiminnasta. Ei kannata.
Kyllä marjojenpoiminta kannattaa, mutta silloin on oltava metsässä aamusta iltaan. Ei muuta kuin kahvia termariin, juomavettä, voileipiä, pullaa, wc-paperirulla, jos hätä yllättää, kännykkä, lämmintä ruokaa ruokapulloon, laastareita, hyttysöljyä ja tietysti ämpäreitä ja kumisaappaat.
1,70e on iso raha taikuille meille se ei ole mitään. Hinta pysyy orjaeurona niin kauankuin taikut poimii 12h satoi tai paistoi. Pitää muistaa vähentää bensat, sen jälkeen on vasta todellinen saldo.
Thaimaalaisten keskiansio omassa maassaan on 400euroa. Sen monikin taikku tienaa muutamassa päivässä hyvänä marjavuotena.
Paikoin epäanalyyttistä ja alatyylistä replikointia, mutta totta on, että me kemijärveläiset emme saa poimituksi marjoja. Lapset, nuoret, työttömät ja vähätyölliset voisivat todella poimia pakastimet pullolleen metsän antimia ja ruuan jatkeena nekin flavonoidipommit olisivat, mutta ei!
Dronningholmia ja energiajuomaa vedetään ja vanhemmat kuskaavat kouluun lyhyitäkin matkoja. Ei siinä kunto kohene, mutta allergiaherkkyys lisääntyy.
Kouluruokailussakin pitäisi siirtyä ajatuksista tekoihin: suosia alueellisia aineksia Kiinassa paketoidun sijasta. Tämä on melkein noloa näin maaseudulla. Ei vain noloa mutta myös terveyden vaarantamista!
Muuten sinun mielipiteissäsi on niin paljon omia ajatuksiani. Olen samaa mieltä. En osaa sanoa mitään kommenttiisi.
Niin kyllä nykyisin Kemijärven asujamisto koostuu isolta osin surkimuksista, jotka pääasiassa valittaa surkeuttaa netissä. Vanha sanonta siasta sopii tänne, kuin nenä päähän. "Milloin on kärsä kipee, milloin maa jäässä"
Onko kärsä kipee koneella vai marjametässä tällä hetkellä heh?
Vähän ihimetyttää täälä nämä kirjoitukset paraalla poiminta aikaan. Aamutuimaan arvostellaan marjanpoimintaa ei siinä mitään, mut ei pitäis olla kanttia moittia jos itekkään ei oo metässä niitä marjoja poimimassa.
Päivän saldo- 41,1kg=69,85e
No, minä poimin mustikat käsin. Viisi ämpärillistä myin eläkeläisille, litrahintaan 5 euroo on 250 euroo. Mustikat suuria ja ehjiä, roskattomia. Eivät ole moittineet. Mustikkaa menis, kysyntää on, mutta kun on muutakin tekemistä, pitää omatkin mustikat poimia ja hoitaa muut arkielämän asiat. Mustikan poiminta? Kyllä siinä pää tyhjenee ja aivot rentoutuu, ei tarvitse mitään ajatella. Hyvän saldon teit tuolla tuloksella.
Hatun nosto! Kaikilla ei oo aikaa olla joka päivä metässä, vaikka kuinhaluaisi. Ite en kehtaa poimia puhtaana, puhistan roskista sitten kotona tarvittavat. Koska sinä poimit noin paljon niin kysäsen: oletko havainnut joistain paikoista kadonneen marjat ja onko siinä syynä haravat. Pilaako ne kasvun 2-3 vuodelta?
Lapset ja nuoret pitää saada marjastamaan. Siihen ei pidä pakottaa vaan tehdä siitä retki.
Luin kommenttisi. Jokaiselle lauseellesi löydän vastauksen. Ei minullakaan ole aikaa olla met,sässä koko päivää. Kolmisen tuntia kerrallaan. Metsät lähettyvillä. Periaatteenani on, mustikat poimin käsin ja roskat jäävät metsiin. Marjat katoavat metsistä, syynä eivät ole haravat vaan taimikkojen kasvu, varsinkin koivut kasvaa ja peittävät mustikalta tärkeän auringonvalon. 2-3 vuodessa hyväkin mustikkapaikka on mennyttä. Metsä, jossa on suoritettu harvennushakkuu 2 vuotta sitten sieltä voi löytää hyvän mustikkapaikan. Tiheä kasvusto pilaa mustikan kasvun. Marjat ovat pieniä, mustikan lehdistö on ruskehtunutta ja marjoja vaivaa mustikkarutto, mustikat maistuvat kumimaiselta, kiinteys puuttuu. Lapset tykkää mustikkaretkestä. Kummityttöni 15-vuotiaana lähti kaverinsa kanssa puolukkaretkelle kanssani. Olin yllättynyt, että nuoret lähtee marjaan. Siihen oli syynsä. Puolukoista sai vähän taskurahaa, kun ne myytiin. Pitihän minun vähän varata kokista, pullaa ja sipsejä. Mutta tytöt olivat tyytyväisiä, saivat puolukoita, ja ostos pisteessä puolukat vaihtuivat euroiksi. Ostospisteessä ihmettelivät, että ensimmäiset nuoret, jotka toivat puolukat ostospisteeseen, kun yleensä puolukoita tuovat ostopisteisiin eläkeläiset.
Heh tuon saa kaupungin johtotehtävissä kahdessa tunnissa miettiessään kauppalistaa samalla torille katsellessa. Huono pitää talous olla että metsään lähtisi hikoilemaan
Hikoileminen metsässä tekisi hyvää kaupungin johtotehtävissä oleville, siinähän se läskimahakin heiltä kutistuisi. Pitäis heidänkin ajatella omaa terveyttään.
Eikös ole 3e puhistettuna ja imuriin on myytävänä härveleitä joilla lähtee äkkiä roskat pois? Alta parinkympin maksavia.
En tiedä, mitä mustikoista maksavat. Itse myyn suoraan eläkeläisille käsin noukkimani mustikat. Imuriin varmaan löytyy härveleitä, joilla roskat lähtee. Eivät varmaan ole kalliita. Jotkut käyttävät niitä mustikoiden puhdistamiseen, ainakin äänestä päätelleen, kun seurasin korvakuulolla erään mökkiläisen mustikan perkkuutta.
Hei, oletko jo tullut asioitas selvittään Kemijärven palstalle? Oletko se, joka kirjoitti pitkät litaniat "paikat kuntoon" - nimimerkillä Rovaniemen keskustelupalstalla! No, ei se mitään. Sana on vapaa!
No, minähän se olen"paikat kuntoon". Käväsin välillä Kemijärven palstoilla kommentoimassa mielipiteitäni.
En minä sillä, että haittaisi "paikat kuntoon"! Sana on vapaa. Hyvä on saada uutta verta ja ajatuksia tähänkin palstaan! Ainaista tinkaamista puolueista ja Kemijärven mollaamisesta. Eikö siellö jotain hyvääkin ole?!
hah hahaaa meinasin nauruun tukehtua ööööö aloitehan oli tosi positiivinen....te laiskat kemijärviläiset
Kommenttia tulee teiltä tuutin täydeltä, ja hyvää kommenttia laitattekin tuleman, tässä vieatiketjussa. Vastaan kun kerkeen. Mielipiteeni on , kun kysytään niin vastataan. Ja kysykää?
Seooon vähän arka paikka porista tämän hetken politiikasta sitä kääntää sivua kiireesti muihin aiheisiin
MISTÄ sinä tiedät onko Kemijärviläiset laiskoja? Alappa selittää!!!!!!
No, minäpä alan selittään, kun kysyt. Eräässä avauksessa oli kommentti, marjateltan on lähdettävä, mitäpä siinä päivystämään, jos marjojenostajan teltalla piipahtaa pari marjojen tuojaa. Sehän jo kertoo, ettei marjojen kerääminen ei kiinosta. 90% marjoista jää metsiin möyös Kemijärveläisiltä ja kaikilta muilta ympäri Suomea. Suomalaisetko ahkeria marjanpoimijoita ? Eivät ole. Pieni on se joukko, jotka keräävät metsämarjoja myyntiin. Siinä porukassa ei laiskuutta tunneta eikä laiskuutta hyväksytä. Suurin osa onkin sitten laiskoja. Syytä on myös Kemijärveläisten katsoa itseään peilistä.
Oletko kysynyt Pekalta? Sinne on aina viety. On myös samanlaisia poimioita kuin sinä. Itse poimin myyntiin marjat jotka eivät mene marjayhtiöille vaan suoraan yksityisille ihmisille jopa Ruotsiin.
Samoin yksityisille myyn mustikat ja puolukat. Käsin noukituista, roskattomista mustikoista yksityiset ovat maksaneet 5 euroo litralta. Ajattelin tänä syksynä myydä kypsiä puolukoita, perattuja yksityisille, 25 euroo/10 litraa. Kysyntää olisi marjoille, mutta lähinnä myyn eläkeläisille. Antavat vielä joskus jopa ylimääräisiäkin euroja marjoista. Jos koko aika kuluu marjametsässä, ei sitten paljon jää aikaa täällä netissä istumiseen.
Kyllä te Kemijärviläiset olette sellaisia valittajia,että kaikki eteläläiset teille NAURAA!
Eivät Kemijärviläiset pahemmin valita. Saisivat enemmänkin valittaa. Veronmaksaja1 taitaa vain olla kateellinen, kun toiset tienaavat marjoilla.
useampikin marjanpoimija käynyt marjoja viemässä, mutta eipä ole ostaja ollut paikalla. Jos ei edes yhtä päivää saa viikossa piettyä niin, että varmasti on paikalla, niin ei kannata ihmetellä miksi ihmiset ei tuo marjoja.
Ei tällä vattalla viitti mättäälle kumartua. Samaa sanoo emäntäkin.
Liikunta metsässä tekee hyvää, vatta pienenee ja sitten voikin kumartua mättäälle sillä litteällä vattalla.
Ei tulisi mieleenkään myödä hilloja marjayhtiöille eikä muitakaan marjoja. Hinta se on joka määrää kenelle myö.
Näinhän teet itsekkin! Mikä sinä olet määräilemään paikkaa mihin ihmiset myövät?
Miten paljon olet myönyt marjoja marjayhtiöille?
En minä ketään määräile, minne marjansa kukin myy. Myykööt vaikka hevon kuuseen kukin marjansa, minulle avain sama. En myy marjayhtiöille, vaan yksityisille.
Niinhän me muutkin tehdään ja ollaan laiskoja.
Yli 400kg. mustikkaa, huikea saavutus, ei voi laiskaksi sanoa. Hatun noston arvoinen asia, ihan kateeksi käy.
Pikkasen alkaa olla selkä jo jäykkä.
Kyllä täytyy olla paikat jäykkänä, kun 628kg. on täyttynyt. Nyt vaan lepäät ja otat muutaman oluen, palkitsemalla itsesi. Sitten taas keräät toiset mokomat 628kg. Hyvä on kunto, jos tohon määrään pystyy, ja hyvät marjapaikat.
Tulipahan taas oltua mustikassa, vaikka tympi aloittaa koska mettä oli märkä ja jäi märäksi jäi ei kuivunut koko päivänä. Mut alakopa laulattaa , oola laa isoja mustikoita ja paljon. Kyllä lomat kannattaa ottaa marjastus aikoihin ja lähtiä lomille räntäsateitten aikaan aurinkoon :D Tutut ja tuttujentutut saavat mehukkaita mustikoita ostaa.
Onpas kaverilla positiivinen ote. Että alkoi laulattaa märässä metsässä. Räntäsateiden aikoihin voi sitten istua kotona tai etelän auringossa.
En oo mikään kaveri, oon nainen:D.
Ynnäsin tuossa, meneekö 100kg 20sankkoa, ku sankko painaa n. 5-6kg? Ei tullut punnitettua tään päivän saldoa, mut 7sankkoa.
Käsi on rampa.
Poimurin sais uusia.
1sankko niin saa laadukkaan kuoharin:D
Poimintasaavutusta pitää aina juhlistaa, vaikka kuoharilla. Käsi rampa minullakin, ranteissa rasitusvamma, jännetuppitulehdus, kapeat ranteet, eivät kestä liikapomimista, taukoa pitää pitää, että ranteet kestävät. Uuusi poimuri isoon poimuriin, jos vain ranteet kestävät poimurin painoa marjoista.
On ollut jo vuosia ruottalainen levee poimuri. 4 poimurillista ja sankko on täynä.
Levee poimuri, se pitää olla.
Minä vetelen haravalla suoraa saaviin ja mustikkaa tullu jo 550kg. Penikat putsaa kotona, kun haravatavalla tulee paljon roskia mukaan. Märästä marjasta on kuulemma paha putsata, mutta uhkasin vedellä risulla kintuille, niin loppu peniklilta marinat.
Hieno poimintasaavutus. Ja penikoillekin on töitä. Risulla kintuille. Hyvä, että vielä on vanhanajan kasvatusta. Penikoista tulee kunnon kansalaisia.
Jaahah että Kemijärviläiset laiskoja kun eivät vie marjojaan Heikille. Kuulopuheitten mukaan Heikin hinta oli 1,40 ja Pekan 1,70e joka on myös naurettava. 20vuotta sitten oli 12mk puolukasta joka on nopea poimittava. Elintaso oli aivan eri, bensa ym. Sillä hinnalla sai jo vastiketta. Työpäivän päätteeksikkin käytiin saavillinen marjoja. Turha sitä on vikistä ettei marjasteta.
Niin se on, muistan itsekkin, kun puolukasta maksettiin 12mk kilolta, nyt maksetaan melkein puolta vähemmän euroiksi muutettuna. Monet ovat laiskoja, kun eivät poimi itselleen marjoja, vaan ostavat torilta. Hyväksyn sen, että eläkeläiset ja vanhukset ja muut, jotka eivät liikunnallisista syistä pysty metsään, voivat ostaa marjat torilta. Itse olen myös ahkera marjojen poimia, vähän siitä tulee taskurahaa, mutta kun saa liikuntaa ja raitista ilmaa, voileipiä ja kahvia matkassa, ruokaa ruokapullossa, siinähän se päivä metsässä vierähtää. Meitä harvalukuista marjanpoimija joukkoa voi kutsua ahkeraksi. Moimitaan marjat myyntiin ostopisteisiin, omat marjat, ja marjat sukulaisille, lapsille ja tuttaville. Laiskuudella tarkoitin hyväkuntoisia Kemijärveläisiä, jotka sohvaperunana makaavat kotona. Me marjanpoimijat, itse mukaanlukien, me ollaan ahkeria, vaikka Thaimaalaisille poimijoille emme ahkeruudessa pärjättäisikään.
Sinullahan on paljon laiskoja tuttuja ja vieläpä omat lapsetkin!
Eivät ole laiskoja!
Meidän ei ole pakko ryyhättää vesisateessa eikä 14 tuntia metsässä olemattoman tienestin takia. Vaikka niin tehtäisiin ei me elettäisi vuotta niillä tuloilla tässä euro maassa. Mitä saataisiin ostettua 1,70 ekulla ja mitä thaimaassa. Vähän suhteellisuustajua. Silloin parikymmentä vuotta sitten oli ihmiset marjastamassa jopa työpäivän päätteeksikkin. Tässä nykyisessä hinnassa rikastuu marjayhtiöt. Hinta ei nouse koska thaimaalaiset polkee hinnat.
Suhteellisuudentaju? Suomessa saadut eurot marjanpoiminnasta ovat minimaaliset. Thaimaalaisille ne eurot ovat ruhtinaalliset, heidän rahayksikköön muutettaessa. Totta sekin marjayhtiöt rikastuu. Jos thaimaalaiset eivät poimisi, hintakin olisi korkeampi.
Tuollainen on vain laiskojen rutinaa. Elettään tätä päivää ja otetaan mitä niistä saadaan, tuollaista vikinää kuului penikoilta, ennenkuin ropsin kintuille.
Olen poiminut 550kg tällä kaudella ja saanut 5 euroa kilolta, joten en allekirjoita tuommasta tyhjänpäivästä valitusta.
omilla aivoilla ajatteleva myy sinne mistä parhaan hinnan saa, eikä sinne kuka vähiten maksaa.
Minulla menee mustikkasankoja linkkarilla ympäri maata, missä on ostajia. Alkukaudesta ravintolat ja sitten ihan tavalliset ihmiset, jotka on vuosien varrella tottuneet ostamaan.
Puhu pukille emäntä! Jos etes olet emätä? Meleko vitsi saada 5euroa! Minäkin myön mustikkaa sinne sun tänne enkä ikinä ole tuota summaa saanut. Hilla on kova sana ollut aina, mutta ei nyt sentään tavanomaset marjat! Puhe on marjayhtiöistä! Ei nuoret lähe tupla vuoroja ja ilima mikä tahansa orjaksi saadakseen alta kahen euron. On muutakin elämää!
Työtä se vaatii, kun marjanpoiminnalla laariin sataa euroja, tiedän sen itse. Poiminta on helppoa, mutta niiden marjojen rahtaaminen metsästä autolle, se vasta työtä on. Mutta sekin palkitaan, kun lomapakkoon tipahtelee 50 euron seteleitä.
Koululaiset poimimaan 5l mustikkaa ja puolukkaa! Niin tehtiin ennen! Eikä se etes ollut konstikaan. Eikä ole jäänyt traumoja! Oli mukava hörppiä mustikkasoppaa, puolukkahillo oli lisukkeena.
Ennen poimittiin puolukkaa koluun. Keittäjät valmistivat maukasta soppaa kaikille. Miksi ei nykyään, kerätä marjoja koulujen keittiöille?
On kai ne särkelän oppilaat ainaskin keränny keittiölle puolukoita. Ois se hyvä jos koulussa saatais lapset marjaan kun kotona niitä ei saa mitenkään metsään.
Jos koululaiset opetetaan metsään, vaikka metsään ja sitäkautta marjoja poimimaan niin siitä se lähtee. Niin se on lähtenyt into meilläkin. Vanhempien tarvii laittaa" syötti" Kun poimit niin ja niin paljon saat ostettua sitä mitä haluat.
Onko etes enään mitään velvotteita viikkorahalle?
Hienoa, että koululle marjoja keräävät. Kotoa se oppi marjojen keräämiseen on lähdettävä.
Hyvä konsti, viikorahalle ei veilvoitetta, marjoilla tienaa, nuorisolle metsään kokista ja sipsejä, aikuisille kahvia, voileipiä, ja aikuisten poimimat puolukat nuorisolle. Puolukat myyntiin ja eurot nuorisolle. Eiköhän nuoriso innostu ja lähtevät uudelleen marjametsään.
ei se ole niin heleppoa löytää niitä mustikoita. eilen taisi bensaan mennä enempi mitä se vajaa sankko. monta pysäystä tehtiin mustikka sielä täälä. täti mustikalla on harvinaiset yhteydet tai sitten kehuu saavansa viiskymppiä sankolta.
Ei ole helppoa löytää mitään huonona marjavuotena. Bensaa palaa. Sangot tyhjät. Makkaravoileivät repussa, kahvit termarissa ja pullat. Hyvä seura, hyvä sää, kahvituokio, onhan siinäkin jotain hyvää, vaikka vajaa sanko. Vajaa sanko? Siitä ei kannata tehdä ongelmaa.
Jos kempasta päin yrittää löytää niin ne on jo kuluttu, tarkotan, lähimetsät.
Etsi uusia paikkoja, seuraa marjojen kukintaa, kypsymistä, tiedustele, milloin marjojen ostanta alkaa.
Totta kyllä kehun, mutta en aiheetta. Ikäni olen marjoja kerännyt. Paikkatuntemus muualtakin kun lähivaaralta ja kahdenkymmenen vuoden asiakaskontaktit mahdollistavat sen, että marjoilla voi tienata vähän muutkin, kuin marjayhtiöt.
En sano, että se olisi kaikille edes mahdollista ja aikaa menee vuosikausia, jos nollasta lähtee.
valittamalla ei kyllä tule euroakaan.
Just just, aloitteen aloittaja on yks ja sama täti mustikka! Koneella "poimija" istuu parasta aikaa provosoimassa ihmisiä.
koirat älähtää, kun kalikka kalahtaa.
En ole täti mustikka, olen miespuolinen henkilö, metsien mies. En ketään provosoi, päivät metsässä, yöt netissä, nukkumaan en ehdi, nutkin kommentoin.
Juu piruako sitä mettissä hyppää hiki päässä. Päivät vaan makoilee ja välillä provoaa täällä kaheleille jokka on niin tosissaan, niin tosissaan, pyh! En ole päivääkkään näläkää nähäny sossu kulman takana.
Demukkako se siinä yrittää kieroilla. Jo tässä on mietitty mihin demukka 46 ja samaa sarjaa oleva on piiloutunut niin ainakin propersus on sitä lajia.
Ihmiset on ihmisiä jjoka paikassa, toisilla eri työ (jos on, ei niin itsestään selvää), eri harrastukset eri ihmisillä, toiset kerää marjoja, jotkut sieniä (jos tykkäävät), joku käy kalassa. Kaikilla ei ole seutukunnan metsien ja järvien saalispaikkojen tuntemusta, kaikista ei ole metsiin ja vesille menijäksi joko terveyden tai taitojen vuoksi.Kaikilla ei ole aikaa, jos käy töissä ja sen jälkeen kaatuu sänkyyn, jollakin on pienet lapset ympärillä pyörimässä, kaikki ei van jaksa. Ei pidä kaikkia haukkua, jokainen voi huolehtia vaan omista menemisistään. Toivottavasti itse olette niin ahkeria, kyvykkäitä, kun toisia haukutte sivukaupalla eri keskusteluissa. Siihen riittää näköjään energiaa
Kommenttisi oli hyvä ja hyvät perustelut sinulta, en sinua hauku. Onhan elämässä muutakin tärkeää, sanoisinko tärkeämpääkin,m kuin marjanpoiminta. Jokaisella on asioita, jotka on laitettava tärkeysjärjestykseen. Marjojen poiminta on harrastus, se ei ole numero yksi asioissa.
Eiköhän näissä eri kirjoituksissa kunnostaudu haukkumisissa lähinnä, ne jotka ei itse juuri marjaa kerää. Alkukaudesta minä ainakaan kerkiä netissä riekkua, kun on kiire marjastaa. Nyt on pieni rako ennen puolukan keruuta.
Useinmiten täällä haukutaan ulkolaisia poimijoita, minulle niistä ei suuremmin ole haittaa ollut. Jonkun paikan ovat joskus kerenneet tyhjätä, mutta se ei juuri haittaa, tilaa riittää metsissä.
Minä kirjoitin tähän ketjuun, enemmänkin oikaistakseni tuota turhan rutinaa. Tuollaiset 1,70 hinnat on marjajoppareiden hintoja, myyvät sitten itse vitosella eteenpäin. Kyllä sitä yleensä ihmiset tuntee sellasia, joille pystyy suoraan ämpärin pari myymään. Niinkuin todettu, kaikki ei kerkiä metsään ja marjat on silloin ostossa.
Suurinmman osan keräämästäni, myyn yksityisille ihmisille, ämpäri on periaatteessa se myyntiyksikkö ja alkukaudesta 50 euroa hinta. Myöhemmin sitten 5€/kg.
Hyvä se on täälläkin oikaista väärää tietoa, mitä levitetään pelkkää katkeruutta, tai mikä siinä on syynä`?
Niin, ja minä taas en ole metsien mies, vaan naisihminen.
selkäkin on niin kippee ,ei sitä voi kyykkimällä pahentaa .kuuntelen tässä kiljupöntöön hiljaista hyrinää .valmista on 3 päivän päästä .no tuet ja avustukset poksahtaa tilille huomenna ,että ei tässä hätiä mätiä .jätetään marjat taikuille ,kun niin kaukaa viitsii tulla poimimaan .taitaa niillä olla pers" auki.
menehän sinäkin marjamettään äläkä hauku heitä joille olet saanut sosiaaliturvan hankittua! ensin vingutaan kaiken maailman tuet ja sen jälkeen haukutaan heidät.
Marjojen kerääjät haukutaan, samoin ulkomaalaiaset marjojenkerääjät, syynä lienee kateus, kateus jos ollaan ahkeria marjojen kerääjiä. Onpa joku hullu ehdottanut, että marjojen keeruu olisi laitettava verolle. Katkeria, tai laiskoja ovat ne jotka kadehtivat marjojenpoimijoita saamistaan euroista. Marjojenpoiminta on kovaa työtä, varsinkin niiden kantaminen metsistä, ei kenenkään pitäisi kadehtia marjojenpoimijoita.
Nyt sanon----------------!
Eihän vain taikut rupea repimään puolikypsiä puolukoita?????
Jos niin käy soitan lehtimiehen kattoo onko puolukka kypsä!!
Puolukka on kypsä puolessa välissä syyskuuta!!
Kyllä taikut ja suomalaiset poimivat puolikypsiä puolukoita marjafirmoille. Ei syytä huoleen kyllä kypsiäkin puolukoita omiin tarpeisiin löytää, ja jos ei löydä, niin ainakin torilta sitten löytää. Onkohohan lehtimie oikea henkilö arvioimaan puolukan kypsyyttä.
eihän niissä ole etes mehua on se mennyt mallilleen meille on syntynyt vaaleanpunanen puolukka
Vaaleanpunainen puolukka menee hilloksi. Kypsempi puolukka mehuksi. Kävyt ja muut roskat, vihreät puolukankartit lentävät roskikseen lajittelulinjalta.
Säästäis tuonki energian marjanpoimintaan, niin sais ite poimittua marjaa syödäkseen.
jaahah minähän en raakoja marjoja poimi enkä varmasti syö. tähänkö on menty että marjat eivät saa rauhassa kypsyä niin on ennen annettu. thaimaalaisetko sen sai aikaan. mitähän vitamiinieä niihin on kerennyt tulla. ei viinimarjojakaan revitä ennen kunnon kypsymistä.
Puoliraakoissa marjoissa tuskin vitamiinit ovat päässeet kehittymään, Maltti on valttia, kun omat marjat kerättään, ja vain kypsät kelpaavat. Kypsissä marjoissa on vitamiinit.
Jotkut haluaa hyytelömarjoiksi puolikypsiä... ja eri paikoissa kypsyy erilailla.
Totta puhut. Hyytelömarjoiksi kelpaavat puolikypsät puolukat. Aurinkoisilla paikoilla puolukka kypsyy aikaisemmin.
Minä syön kypsiä marjoja ja kypsiä pottuja. Hyytelösokerilla sa vaikka raakasta potusta hyytelöä.
Kypsä on kypsää ja siinä on vitamiinit tallella. Hyytelösokeria tarvitaan. Kypsä talonemäntä, siinäkin vitamiinit tallella, valmiiksi poimittavaksi. Kypsässä on vitaamiinit ja elämänkokemusta.
Häh! Käskikö täälä joku ostamaan marjat torilta? Mittarissa on 63v enkä ikinä ole ostanut marjoja. En minkään sorttista. Aina ne on kerätty lähimetsistä.
Minä käskin ostamaan marjat torilta, jos metsään ei enää pysty menemään, jos käveleminen, liikkuminen estää metsään menemistä.
Mikähän marjayhtiö ostaa poimijoilta raakaa marjaa ? Mitähän ne sellasella tekisivät ?
Taitaa taas olla katkerien "urbaanilegendaa"
Mitä katkeraa siinä on jos sanoo raaka on raakaa eikä minkäänlaista vitamiiniä ei flavonoidiittia. Puolikypsinä myyntiin, ei mitään järkeä. Jos on huolestunut niin ei se tee laiskaa vaan normaali ihmisen ihmettelyä.
Kaikki marjayhtiöt ostavat puoliraakaa marjaa. Vihreät kartit menevät lajittelussa roskikseen kuten roskat, Puoliraasta marjasta tehdään hilloa ja kypsistä mehua. Ruotsissa on kuulemma koneet, jotka suorittavat marjojen lajittelun oikeisiin laareihin. Mutta kun poimii omat marjat, silloin kun ne ovat kypsää, silloin saa tarvittavat vitamiinit ja flavonoidit.
Nooniiin laiskat thaimaalaiset ovat alkaneet kylänpintoja ryöväämään puolukoista.
Thaimaalaiset eivät ole laiskoja marjojen poimijoita. Suomailaisilla on paljon opittavaa heistä. Ja se on ahkeruus. Ahkeruus palkitaan.
Mitä ahkeraa se on jos ensinmäisenä poimitaan lähimetsät? Lähimetsät on aina paikallisten voimin poimittu! Tämä on se joka koko maassamme raivostuttaa.
Totta puhut, mitä ahkeraa se on, kun lähimetsät poimitaan, tullaan talojen nurkille poimimaan. Eräänkin tuttavani pihapiiriin taikut jättivät auton parkkiin ja rupesivat keräämään läheltä puolukoita. Isäntä ajoi heidät tiehensä.
Ahkeruus on sitä, että marjat haetaan kaukaa metsistä, kävelymatkojen päästä. Siellä ovat parhaat marja-apajat..
http://www.adressit.com/maahanmuuttajientuet
Käsittämätöntä, että maahanmuuttajat saavat enemmän tukiaisia kuin suomalaiset. Se ei ole tasapuolisuutta.
Suomalaisia potkitaan päähän rankimman mukaan!
Alkuperäis kansalaisia, lappalaisia, ei voi käsittää että Venäjän uutiset syrjäytti heidän valtakunnan uutiset!
Toimeentulo edut isommat vierasmaalaisilla?
Arhinmäen esitys, velat anteeksi Kreikalle! Velka on velka!
Espania pyysi EUlta rahaa saman aikasesti rahoitti Alosen formuloita miljoonilla ja tekee yhä. Kenen rahoilla?
Järjenkäyttö on sallittua!
Sehän on paikallisten luontaisetu marjastaa lähimaastoissa. Paikallisethan pitävät seutumme pystyssä, veroja maksamalla. Ei se mene niin että muualta tulleet ottaa pullasta rusinat eivätkä maksa mistään, edut vain napsivat.
Tiedossa on muutoksia niin politiikassa kuin muutenkin!
Velat anteeksi. Tavallinen Suomalainen ei helposti velkojaan anteeksi saa. Lähimaastot marjastuksessa kuuluvat lähiasukkaille.
Jos kerran ne puoliraaka marja menee käyttöön, niin eihän asiassa ole sitten mitään moitittavaa. Eri asia jos menisi hukkaan.
Antaa taikkujen poimia raakaa marjaa ja poimitaan itse, kun marja kypsää.
Turha asiasta on rutiske, kerran kaikki menee käyttöön.
Mitähän juttuja ne lehtimiehet asiasta saisivat ? Sen kuinka hilloa tulee marjoista, jotka ei ole kypsiä. Noh, minulle se oli uusi asia, hyvä kun aina jotain uutta oppii.
Missä vitamiinit? sehän tässä on se pointi.
Vitamiinit? Eikös joku valittanut, että marjayhtiöt vie kaikki marjajalosteet ulkomaille.
Kyllä nyt ollaan kovin huolissaan muiden vitamiin saannista.
Minä kerään kyllä omat puolikat sitten kypsänä ja teen omat hillot, en kaupasta puolukkahilloa tai mehua osta.
Vitamiinin puutokseen kannattaa ehkä käyttää apteekista saatavia vitamiinivalmisteita, silloin voi purkin kyljestä varmistaa tarpeellisen määrän.
Minä en ole kyllä niin saamaton, et ostan vitamiinit, ku nurkan takana on varmat vitamiinit. Esim, mustikka, sisältää runsaasti antioksidantteja,A ja E vitamiineja. Johan niistä purkeista on tehty tutkimuksia eikä ne ole läheskään aina sitä mitä purkeissa lukee.
Yritän muutenkin olla omavarainen, kasvatan perunat,porkkanat jne myös mansikat kuuluvat muitten marjojen mukaan. Monen sortin kalaa, syksyllä lihaa, eikä varmana ole säilöntä eikä torjunta aineita käytetty. Ihmiset vaan mettään marjastamaan on varmaa vitamiinejen saanti. Syökää kalaa ja jättäkää ylihinnoitetut kalamaksaöljyt uusavottomille.
Ei oppi ojaan kaada. Raakoista puolukoista hilloa tai hyytelöä.
Ei oppi ojaan kaada. Hillon lisäksi raakoista puolukoista, puolikypsistä saa hyytelöä.
Luonnonmarjoissa ne vitaamiinit on. Kala on terveellistä. Kalanmaksaöljyt? Järkyttävän makusta. Oksennus niistä tulee, kalanmaksaöljyistä. Kalanmaksaöljyillä voisi rasvata polkupyörän kettingit. Sinne se on omiaan, ei ihmisen suuhun.
ei paljon päätä pakota jos kerää puolikypsiä marjoja eihän ne paina etes mitään
Hyvä ettei päätäsi pakota. Pystyt keräämään raakoja marjoja. Eihän ne paljoa paina. Mutta kerää enemmän, niin johan painavat.
Hohhoijaa! Saisivat jättää eläkeläisille lähimaastot!
Se olisi reilumpaa!
Myös pitää ajatella, heitä jotka marjastaa lasten kanssa!
Eläkeläiset ja lapset unohtuvat marjastuksessa. Lähimaastot heille marjastuksessa. Hyvä havainto sinulta. Suomalainen kateus, ahneus? Marjat viedään heiltäkin, kuin tuhkat pesästä.
Pääasia että marjat tulee käyttöön. Tilastoista näkyy hyvin kuinka ulkolaisten poimijoiden tulon jälkeen on talteen kerätty marjasato nousut 6miljoonasta kilosta 9 miljoonaan kiloon. Se on ollut tasasta sen ajan kuin heitä on täällä ollut.
MARJAT ON TULLUT KÄYTTÖÖN ------------AINA-----------AINA
LÄHIMETSISTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! NYT THAIMAALAISET OVAT RYÖVÄNNEET KANTAPAIKALLISTEN MARJAMAAT!!!!!!!!!!!!!!!!
SE EI OLE PÄÄASIA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Aikainen lintu madon nappaa. Sen taikut osaavat marjanpoiminassa. Suomalaiset marjanpoimijat, kello soimaan aikaisin ja metsään, hyville marjamaille. Turha ruikuttaa.
Marjat on lähimetsistä poimittu kotitalouksiin eikä senvuoksi näy marjapuljujen mittareissa!
Mitä te taas vaahtoatte. Selvästi on noussut kolmasosalla tilastojen valossa se marjojen talteen saanti. Se on hyvä asia. Jokainen joka on ennenkin niitä poiminut, poimii niitä nykyäänkin.
Tuollaset ryöväyspuheet on täyttä potaskaa vain. Nytkin tuo älinä on turhaa, koska marjayhtiöt on sopineet poiminta-alueista. Jos jonkun lähimetsä on jo poimittu, niin siellä on ollutkin kantaväestöä asialla. Marjat eivät ole kenenkään yksityisomistuksessa, vaan naapurikin voi metsään mennä, kun huomaa, että muille ei poimiminen maita.
Se on sitä jokamiehenoiketta, ppoimia marjat, kunhan ei keneenkään pihalta poimi.
menehän sinä demukka poteroosi miettimään syntiä syviä!
Hehhheee itse olet mölyapina! Sinut tunnistaa heti! Koska kuulut vähemmistö porukkaan mielipiteinesi!
heh,heh, vähemmistöt. täällä Kempan sivuilla on vain kunnia kuulua vähemmistöön, koska enemmistä on tynnyrissä kasvaneita, matalamielisiä tomppeleita.
Suurin osa Suomalaisista ei teidän marjapoiminnasta mitään välitä. Ihmettelevät nurkkakuntaista typeryyttä. Sehän nähtiin jo muutama vuosi sitten esitetyssä dokkarissa. Silloin oli myötähäpeä kova.
arvaattiihan me kuka on taas äänessä hah hah! toista yhtä ääliöä ei ole!
Kerrohan mölyapina MITEN SE SINUN MARJASTAMINEN ON MENNYT????????? Paljonko myyntiin ja paljonko omaan tarpeeseen????????????????
Luuletko tollo minun marjastavan ? rahalla saa ja hevosella pääsee, kun rahaa on, niin marjaa saa aina tarpeen mukaan.
Minulle on aivan sama kuka köyhä minun marjat kerää, kun ne ovat joka tapauksessa ostossa.
Tärkeää on vain se, että kansantaloudellisesti on hyödyllistä saada mahdollisimman paljon marjaa metsästä. Se ei tosiaankaan tapahdu laiskojen valittajien toimesta, vaan ahkerien ulkolaisten, niiden jotka kerää siellä aamusta iltaan.
Et marjasta, sinulla on rahaa kuin roskaa ja vielä hevosella ajelet. Älä unohda suomalaisija marjanpoimijoita. Kaikki suomalaiset marjanpoimijat eivät ole valittajia.
Kyllä minä toistaiseksi olen suomalaisilta vielä ostanut. 10 ämpäriä kuluu vuodessa putsattua mustikkaa ja samanverran meillä keitetään puolukkaa mehuksi ja hilloa tehdään. Mustikka syödään pakasteesta talven mittaan aamuisin jugurtin kanssa.
Pari myyjään olen ruikutuksen vuoksi hyljännyt, nykyinen on ollut hyvä toimittaja, eikä valita muista poijoista, se on minulle tärkeää.
Eihän nuo määrät toki päätä huimaa, mutta jos joka kotitalous käyttäisi tuonkin verran kotimaista marjaa, niin kyllä pula tulisi markkinoille, ulkolaisista poimijoista huolimatta. Niin ja hillaa meillä ei syödä.
Eikös thailaisille ole tänä syksynä ollut uudet ohjekirjat ja säännöt, että lähimetsistä ei saa kerätä
Heillä on uudet ohjekirjat ja ohjeet, kunhan eivät kerää ihmisten pihapiiristä, jos keräävät niin ajakaa heidät pois. Ohjekirjoissa on varmaan, että metsiin ei roskia heitetä.
Ohjekirjat mikä vitsi Alueuutisissa tänään taikut olivat puhdistaneet rovaniemiläisten eläkeläisten pihasta marjat vaikka oli puomi. Eikä ollut ainoa mökki jonka pihapiirit oli putsattu.
Törkeetä touhua taikuilta. Sanokaa niille paskoille suorat sanat kun taikut näette. Itse huomasin roskaavat metsiä muovipusseilla, jättävät niitä merkisi taimikoiden latvoihin. Sanokaa niille paskoille suorat sanat. Suomessa on Suomen tavat.
roskaamisesta on puhuttu ja kirjoitettu monta vuotta samoin lähi metsistä poimiminen pihapiiriin meno jo lähentelee rikosta koulut missä asuvat ovat kuulemma törkeän sotkusia
paljon tulee kommettia, voisko tahtia hieman höllentää. Tuntuu, että mukana en pysy. Marjojen poiminta, siitä aina keskustelua saa, varsinkin marjanostopisteissä ja netissä. Missä välissä pitäis nukkua. Hyvät yöt!.
Tarkoitus ei ole, että tuppisuita olette, kommentteja kehiin
No entäs sienet :)
Sieniä pitää kerätä. Sienestyskausi kohta alkaa. Suppilovahveroita ja herkkutatteja on kerättävä.
Marjanpominta ei ole laiskuudesta kiinni , vaan arvostuksesta, ja mahdollisuudesta.
Ne joilla olisi mahdollisuus pitävät sitä, niin aliarvosteetuna, että minäkö tekisin niin aliarvosteetua työtä
Toiset joilla ei ole mahdollisuutta työttömyyden ja köyhyyden takia
eivät voi sitä tehdä, koska ei ole varaa sijoittaa vähistä varoista,
siihen mitä ammattimaine poiminta vaatii
Se sukupolvi joka on poiminut marjoja on tullut jo niin vanhaksi, ja nuoret eivät sitä arvosta vaan pitävät sitä häpeällisenä, heillä on vain unelmana hyvinpalkattu työ jiossa ei tarvitse mitään tehdä, ja palkka juoksee.
Marjanpoiminta on hyvä kuntoiluharrastus, josta on myös taloudellista hyötyä
Se on alipalakattua johon nuoret ei lähde se on kylmä totuus! Alueuutisissa kertoi thaimaalainen hinnan olevan niin huono että joutuu aamu viideltä menemää ja ilta kahdeksaan olemaan metsässä. Eikö se ole orjan hommaa? Jahah ja ketkähän nettoavat?
Hintahan pysyy alihinnassa niin kauan kun thaimaalaiset poimivat 20h!
Jos 20 uutta marjayhtiötä on tullut niin eikö se kerro ketkä nettoo. Puolukan hinta on nyt kg 1,20e, siihen pitää olla melkein vuorokausi metsässä, pitkien kantomatkojen päässä kannella narujen varassa saalista niinkuin nähtiin uutisissa.
Harmi, että nuoret eivät poimi marjoja, se olisi heille hyvää liikuntaa.
Kun sinä luet tätäkin ketjua ylempää, niin siellä on parikin suomalaista, jotka poimivat marjaa ja myyvät omien sanojensa mukaan vitosen kilo. taitaa olla tekosyy vain, tuo hinta. Jos marjafirmat maksaa vähän, niin nehän voi aina ohittaa.
Mikä "teko syy on" esteenä ettet ole marjametässä? Laiskuus vaiko hinta?
Minulla on laiskuus en kyllä kehtaa helteessä rämpiä muutaman euron vuoksi hah haaaaaa
Totta marjat, kypsät vaikka tutuille. Paremman hinnan saa.
Puhu pukille! Jos taikku sanoo hinnan huonoksi niin hinta on varsinkin suomalaisen pussissa huono!
Itse olen vanha konkari marjastamisessa ( nyt on jännetuppi tulehdus siksi vapaa päivä) Tiedän tasaantarkkaan mikä kilo määrä on totta ja missä on lapinlisää. Täytyy olla marjasa ja esteetön paikka että vetää päivässä sata kiloa ja ne pitää myös kantaa.
Sinä ET varmasti pääse samoihin kilo määriin kanssani ja et etes tajua mitä marjastaminen on mutta huulipyöreänä selität tietäväsi.
Sinä alat olla melko tunnettu noilla kommenteillasi on ne niin erikoisia!
Istun koneellani. Seitsemän kertaa olen vienyt marjoja myyntiin, yhteensä 789 kg. On minullakin jännetuppitulehdus. Alkuvaiheessa oli. Poimein toisella kädellä. Nyt kädet taas pelaa. Marjafirmojen jälkeen, kun puolukka on kypsää poimin eläkeläisille, tutuille. Onko 25 euroo kypsistä puolukoista sopiva hinta, siis peratuista ja ämpärissä 10 litraa kypsiö perattuja puolukoita.?
Siinä sitä vaan laiskuuttaan höperretään. On se kurjaa kun ei saa satasta kilolta.
Milloin on mitäkin valittamista tai vaivaa.
Oikeat poimijat keräävät, eivätkä valita netissä.
Kyllä pitäisi Suomestakin lopettaa kaikki tukiaiset. Työtön saisi kuolla, ´jos ei keksisi mitään työtä itselleen.
Näkeehän se muualtakin. Siellä missä kurjia ei ruokita sänkyyn, sieltä tullaan tänne marjaan kauempaakin. näin se pitäisi täälläkin olla.
VASTAA ETES YHTEEN KYSYMYKSEEN!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PALJONKO OLET KERÄNNYT TÄNÄ VUONA????????????????????????????
ONKO VAIKEAA VASTATA????????????????????????
On se vastannut--EI KERÄÄ! Miten tuommonen lusmu voi ottaa osaa keskusteluun?
Minä poimin marjoja ja välillä valitan netissä. Metsässä en valita. Miten työtön voi keksiä työtä itselleen, jos ei ole työtä tarjolla.
789 kg.
jos omaan kotitalouteen ei laiskuuttaan poimi on meleko heittiö. hernepää pukkas taas valeita minkä kerkes. 10sankon mustikkaa jugurtipurkiin? häh? tievoshan on tämmöisten hempulien marja keskustelut mutta nyt sekin tuli todistettua. samansortin juttuja aamusta iltaan varmaan perseruvilla.
Juttua pukkaa, kun tulee kommenttia. Perse ei ole ruvella.
Laiskat Kemijärveläiset eivät kerää metsämarja, vaan valittavat kurjuuttaan, kuinka ahkerat ulkolaiset kerää marjat metsästä. ( Muuten ne jäisivät sinne metsään)
Minä en kerää, koska en ole Kemijärveläinen ja olen asiakas, en mikään kurja työtön pummi, jota yhteiskunta ruokkii sänkyyn.
Siinä onkin vissi ero meidän välillä.
Taikut ovat ahkeria marjojen kerääjiä. Suomalaisilla npaljon opittavaa heiltä. Olet asdiakas, ja jos ostat marjat torilta, se on ok-juttu.
just juas kyllä me tiettiin kuka apina on äänessä
Juoppo Ville eläkeukko jolla on hinku kemppaan. Eikö sielä oman seudun asia kiinnosta Heeeehhheeehhe overrä jatkossa omies parissa. Mene vaikka Thaimaahan välillä tai viroon onhan se lähempänä sinua tai sittenkin kaaauaaaaas!
Kuka apina?
Voihan kiesus, et on mielenkiintoinen tämä kemppa, ku ulkopaikkakuntalaiset arvostelevat meitä. Milloin on ruoka huonoa milloin naiset rumia ja vieläpä me ollaan laiskoja. Hoh hoijaa! Mistähän he tietävät enempi vaikkeivat asu täälä. Koneellako se aika menee?
Tässä on vähän dokumenttia,
206,5kg 247,85e puolukkaa ja lisää tuli tänään 11sankkoa.
Olipa valtava määrä puolukoita. Hyvät eurot sait. Minä vein 195kg eilen. Tänään poimein 60 kg.
Joku kirjoitti et köyhät kerää. Empä viitti ruveta kehumaan omaisuudellani, mut en oo tyhjätasku ollut koskaan. Kerron vaan et on kiinteää omaisuutta ja tuottavaa.
Ei ne välttämättä köyhät kerää. Minäkin kerään marjoja myyntiin taskurahoja, vaikka on omaisuutta. Otan sen liikunnan kannalta, ja kun on hyvät kelit, ja metsässä viihtyy. Talvet on aikaa istua sisällä. Terv. paikat kuntoon, rek. nim., joka näkyy
"yks vaan" on vankkumaton demari. Hyvä niin.
Miten päättelet ajatuksesi?
Miten se vaikuttaa, vankkumaton demari, kokomuslainen, keskustalainen, perussuomalainen, vasemmistolainen. Suomi velkaantuu. Yhteiseen hiileen kaikkien on puhallettava puolueista tai aatemaailmasta riipumatta.
"de mukka" kysyppä de marilta mitä mieltä hän on "yks vaan" poliittisesta kannasta? Hän tietää. "Jo vanha" on" kaveri", ystävällinen peräti.
Mitäpä demarilta kysyisin, kun en tiedä hänen mielipidettään.?
miksi hengailet meän palstalla jos et tiiän asioista?
Miksi hengailen, asioista tiedän kekustelujen pohjalta. Miksi hengailen palstallanne? Teidän palstanne on hemmetin hyviä, siinä syy.
Tulipa mieleen miksi me jotka olemme myöhään netissä poimimme marjoja ja he jotka ovat koko päivän eivät poimi?
Toinen kysymymys ex paikat kuntoon, Mikä se sinua kiinnostaa ottaa kantaa meijän kemppalaisten asiat? Sama kysymys muillekkin ei kemppalaiset? Te ette varmana tiedä missä me mennään. Yleistätte vaan. Koko Suomi on huono marjoja poimimaan ei yksin kemppa, mut täällä on niitäkin jotka poimii. Ei roi ole sen kummempi, riittäisi asiaa pohtia niillä palstoilla.
Kiinostaa ottaa kantaa, koska olette aina keskusteluissa ja kommentoimassa aiheita. Rovaniemi ja Kemijärvi. Yhteistä teillä on. Aktiivisuutta teiltä löytyy. Aina olette kommenttia heittämässä. Ja hyvä niin.
seooooon niiiin persus kun olla voiiiiii tuo yks vaan
Vai, peersus, miten niin, yks vaan, joka kysyy.
se on vain tunnettu persuuuuu näin meän piireissä, se älähtelee eu politiikkaan ja maahanmuuton epäoikeuden politiikkaan jossa he vain ovat ja nostavat isot rahat mitään tekemättä. eivät ole suomea rakentaneet ja eivät rakennakkaan
"yks vaan" on rehellinen, suora, ahkera, viisas ja kriittinenkin perustellusti oikeissa asioissa, siis niinkuin demarit enimmäkseen ovat. Edustaa kemijärviläistä naiskauneutta loistavasti.
Demari ei tee tuottavaa työtä yhteiskunnalle.Verorahoilla pällistelee,ilman mitään vastuuta ja tuottavuutta.
Moni tavallinen demari tekee raskasta työtä, pitää firmat pystyssä ammatimaisella työnteolla ja maksaa yhteiskunnalle verot työstään. Työläinen ottaa aina vastuuta. Taidat itse olla laiskimus pällistelijä, joka elää veronmaksajien rahoilla.
Et ole "voimissas", kun sinulla on noin virheellinen käsitys demarien työn tuottavuudesta.
Minä tunnen lukuisia kaupungin työntekijöitä (verorahoilla) jotka ovat kepulaisia ja persuja. Vastuustaan en tiedä, no pällistelee tietysti, kun minä sipsuttelen ohi, muulloin ne kyllä poraa ja poraa. Demarit ovat menneet muualle töihi, yksityisen palvelukseen. Demareista yks vaankaan ei ole verorahoilla töissä.
Olen voimissani. Työläisen tuottavuus on sitä. Palkka juoksee, verot maksetaan. Kaupungin työntekijät pällistelevät tai nojaavat pistolapioonsa. Liikaa on päällekäisyyksiä työnteossa, varsinkin kaupungin työntekijöillä, varsinkin konttoreissa ja hallinnon puolella. Kaupungin hallinnosta voi karsia turhaa työtä pois, myös opetuksesta, koulujen puolelta. Uskon, että näin vielä tapahtuu. Lomautetaan kaupungin työntekijöitä, jos kaupungin talous on huonolla mallilla.
yhen ämpärin poimin mustikaa sain siitä kympin
Vai että yhen ämpärin ja kympin sait. No ei ole paljoakaan. Minä myin mustikkaa, käsin noukittua, roskatonta 50 eurolla/10 litraa ämpärissä. Hidasta touhua, huono tuntiliksa käsillä noukittuna.
Kuka kehtas maksaa kympin sankosta? Aattele torilla myyvään kympillä litran rasia. Jos oot ollu eka kertaa mustikassa niin ei se varmaan innosta jatkamaan, mut kyllähän mustikkaa ei ole enää lähimetsissä. Kauas pitää mennä, mut aatteleppa aloittaa puolukan kerääminen :D Sankko tulee heleposti täyteen jopa vartissa jos hyvän kannon vierustat löyvät.
Osta imuriin puhdistaja maksaa n18e myö yksityisille tai koulun/vanhainkoti keittiöihin.
Kymppi sangosta mustikkaa. Hullu se on joka niin halvalla myy. Minä myin eläkeläisille mustikkaa, käsinnoukittua, puhdasta. Ei roskia. Maksoivat 50 euroo/10 litraa. Olivat tyytyväisiä.
koivupekalle möin mustikat. nyt kävin puolukassa tiiä kelle möisin et saisin hyvän hinnan ? kaksämpäriä sain no ei ole hoppua myyä ja kotia keräsin kans kaks sankkoo.
Kannattais myydä kypsiä perattuja puolukoita tutuille, työkavereille, sukulaisille. 20 euroo olen ottanut kypsistä, peratuista puolukoista. 20 euroo ja 10 litraa. Voihan sitä kokeilla myydä puolukoita torikauppiaille.
"paikat kuntoon" Antoi sinulle hyviä neuvoja mihin marjoja kannattaa kysästä.
Niiaan sinulle 4 sankkoa on jo aivan hyvä, toiset neljä niin saat jo fyrkkaa:D Hae semmonen paikka missä on joku vuosi tehty mettätöitä! Sielä on isoja puolukoita vaikkakin risukoissa, mut heittele risut syrjään.
Hullu on myös joka sankosta maksaa 50-300mk
Hullu ei ole se, joka sangollisesta, käsinnoukituista puhtaista mustikoista maksaa 50 euroo. Osta sitten mustikat torilta, vettyneet, rikki menneet mustikat, milloin poimitut ja mistä poimitut, maksa sama hinta tai vähemmän, mutta älä sitten valita, jos et ole tyytyväinen torilta ostamiisi marjoihin.
Kylläpä siinä menee aikaa noukkia käsin sangollinen mustikkaa. Kun huomioidaan laatu-hintasuhde, tulee laadukkaalle enemmän hintaa. Eilen poimin isoja komeita mustikoita käsin, ei sitä kovin nopeasti kertynyt, mutta oli ne laadukkaita ja puhtaita!
Laadukkaista, käsinnoukituista mustikoista kehtaa pyytää 50 euroo sangollisesta/10 litraa sangollinen. Ei siinä tuntipalkoille pääse
Mene itte sinne marejametsään äläkä täälä huutele
.
Aina menen, jos on hyvä ilma ja hyvä marjapaikka tiedossa.
noh, marjat on jo noukittu kaikki, ei kannata jatkaa ja tyhjää horista
Jos olet kotiisi puolukat noukkinut. Olivatko ne edes kypsiä? Olisit odottanut viikon pari niiden kypsymistä,
Vastahanse rytinä alkaa mutta soseutukseen pikkusen raa``at puolukat hyviä.
Ja mubn autossa on tilaa muillekki marjamiehille elikkä mieluiten naisille ; )
Raa-at puolukat soseutukseen ja hyytelöön ovat sopivia.
Naiset täyttävät auton marjareissulle, siis marjareissulle.
"pihille" Näin pitää olla! Naisia mukaan, koska ei niitä ole vastaan tullut. Olen aina sitä ihmetellyt. Miehiä vain on metässä! Miehetkö marjat poimiipi talouteen? Itse oon lapsesta saakka tykännyt poimia, ehkä se, ku se on niin erilaista arjen pyöritykseen. Jos marjaa ei satu olemaan ei se maailmaa kaada. Paistetaan makkaraa ja syödään eväitä ja nautitaan rauhasta ja luonnosta, Ottaakaa hyvät ihmiset lapset mukaan luontoretkelle siinä saa lapset ja ite sen mukana.
Saul sonnin höpöttäjät eivät pitkälle kanna. Kielen päälle tarvitaan makkaraakin:D Moi, hyi! Ny nukkumaan.
osaako ne akat nykyisin etes laittaa marjoista mitään jos ostavat valaamiin piirakan pohjan niin pakaste altaasta puolalaisia marjoja joissa on sata myrkkyä,
no jos ei akat osaa, mikset sie ahkera mies itte tee :) miehetkin nimittäin nykysin leipoo ja laittaa ruokaa ja kaikki osaa!
Niin se vaan oon, Miehet, esim. veljeni tekee sapuskaa perheelleensä ja meille kyläilijöille, kun itse en osaa ruuanlaittoa. Ruuanlaitto ei minua kiinosta, mutta kyllä syön muiden tekemää ruokaa.
miehethän laittaakin ruuat eihän akat etes osaa vettä keittää mietippäs montako tunnet keittävää akkaa montako poran varressa?
Poranvarresta en tiedä mittään. Ja onko nuita keittäviä akkoja. Mikä se poran varsi ja poran varressa?
Täältä etelämpää.Ihan mukava lueskella kemijärveläisten marjastuksesta.
On siellä näköjään ainakin yks ihminen,joka on osannut junailla sen keruun ja myynnin.
Minulla on thaivaimo ja yhessä ollaan nyt 2 kuukautta marjasteltu.Mie eläkeläinen ,hän koulusta lomalla.Kerätty tuollaista 4-6 ämpäriä mustikkaa päivässä,puhdistettu.
Aamulla vienyt vaimon torille marjoineen ja lappu mustikkaa 5e /litra .Kaikki menee 2-3 tunnissa että hurahtaa.Sittenpä taas metsästä marjat 4-6 tuntia puhdistuksineen vie operaatio.
Katseltiin saldoa esim heinäkuu 22 päivänä torilla ka 5 ämpärillistä/päivä.Nettoa tulee verottomana 250 e/päivä.Toripaikan hinta 6e/vrk.Bensaan nyt pikkusen,marjamatka yht n 20km/päivä.
Nettona kuukausi teki 4800e.
Välittäjille jos nuo olisi myynyt niin 2000 nettoa eli myykää ihmiset itse marjanne niin jää mukavat taskurahat.
Nyt mennään puolukkaan ja sieneen taas...Se on sitten 3 e /litra torilla eli 5e/kg.
Hieno saavutus ja 4800e rahaa. Ja lisäksi sai liikuntaa ja raitista ulkoilmaa. Se on ollut varmaan kovantyön takana tuo saavutus. Ei pitäisi kenenkään marjanpoimijoita mollata eikä kadehtia.
ajattelimma perustaa marjanpoiminnasta vapaan suojelualueen koko siinä 10000 hehtaaria meilhäkö tätä manttaalia on.laitamma sitten kameroja ympäriinsä aluetta että voivat sitten turistit ja paikalliset seurata että sielä niitä on ..maalinnuilla on sitten erivapaus..tietenki nettiseuranta ympäri maalimaa.voimma kehua sitten maailman puhtaimpia marjoja ..
Eivät siinä maalikamerat auta. Jokamiehen oikeus sallii marjojen poiminnan metsistä. Jokamiehen oikeus on sama kuin jokamiehen vapaus.
Paikat kuntoon, kerroit Thaimaalaisten tienaavan 400e parissa päivässä , joka on kuukausipalkka Thaimaassa . Voi olla , jos hyvä paikka sattuu kohdalle , mutta olisit voinut myös kertoa , että he maksavat yli 3000e matkastaan tänne mikä on kohtuutonta , kun ajattelee että suomalaisturisti lentää Thaimaahan 800:lla eurolla. 3000e heidän on maksettava pomintatuloillaan marjafirmalle , eivätkä he saa myydä marjojaan sinne mistä parhaan hinnan saisivat.
Jos he maksavat ylihintaa Suomeen tulostaan, on se heidän ongelma. Heidän pitää ottaa asioista etukäteen selvää matkan hinnoista jos Suomeen tulevat. Voisivat ottaa myös selvää, mistä parhaimman hinnan marjoistaan saavat. Minä myyn aina marjani periaatteella, marjat puntariin ja euron setelit käteen myyntipisteessä. Ja homma on toiminut hyvin.
Paikat kuntoon: Näin ajattelemattoman typerää kommenttia et sitten vähään aikaan olekkaan puristanut kuivumaan päin olevasta ajatustenvirrastasi .Ehkä veneesi on karahtanut karille tai olet juuttumassa suvantoon.
Jokainen joka ulkomaille matkustaa, vaikka marjanpoimintaan, ottakoon asioista selvää. On typerää matkustaa ulkomaille, jos ei ole ottanut asioista selvää miten kussakin maassa eletään. On turha itkeä jälkikäteen. Mielipiteiden takana seison. Veneeni ei ole karahtanut karille.
Paikat kuntoon: Tämän ketjun avannut henkilö eli sinä itse kehuit avauksessasi , kuika ahkeria ja fiksuja thaimaalaiset ovatkaan. Äkkiäpä sinun mielipiteesi on muuttunut , kun nyt jo moitit typeryksiksi ,jotka eivät ota asioista selvää etukäteen. Thaimaalaiset ovat liioiteltujen lupausten uhreja ja kukahan siellä on käynytkään lupailemassa , joku rehellinen suomalainen .
En moiti Thaikkuja. Ovat ahkeria ja fiksuja. Tunnen Thaikkuja, hyviä ja ahkeria ihmisiä ovat. Samaa ei aina voi sanoa meistä Suomalaisista.
Samaa mieltä paikat kuntoon ihmisen kanssa , että ahkeria ovat.Olen vieraillut Thaimaan Pattayassa useita kertoja ja voin sanoa , että ystävällisiä ahkeria ja herttaisia ovat . Lisäksi hyviä sängyssä.
Siinäpä olisi suomalaisilla opittavaa thaikkujen luonteesta. Iloisia, ahkeria ja ystävällisiä. Suomeen saisi tulla lisää thaikkuja, kun ovat niin yrittelijäitä ja ahkeria. Thaikut toisivat piristystä Suomen kuntiin ja kaupunkeihin. Ovat hyvin yrittäjähenkisiä. Jotkut thaikut ovat perustaneet ravintoloita thai ruokaan keskittyen. Hyvää ruokaa tekevät, vaikka joskus tulista ruokaa. Riisiä käyttävät paljon ruuan valmistuksessa. Ja kyllä se riisi maistuu.
kakoku oon kalakamieskö muutt ta pelllaaaleihin kakkilla
kortteihla muutt ko kukkaa ei tqahho tajuuttaaa vain oonko tyyhmää höähö
veteleeejhön vittuuvavava päähön ja oo tyytyvanen.......
mene kotiis ei me haluta sinua tänne! etkö ymmärrä? me ei haluta maksaa!
Mikä olio täälä sönköttää?Meillä nostetaan veroja kemijärvellä eikä tarvita olioita!
hihii asishitaako hähähähähä byöhähähähäbyööööööhääääkäkäkä....