Olen rakastunut renttuun ;(. Olen ollut muutaman kuukauden ”yhdessä” miehin kanssa, mutta en ole kuitenkaan uskaltanut aloittaa vielä kunnon parisuhdetta.
KOSKA:
- Pelkään, että olen sitoutumiskammoinen ja niin nuori, etten vain tiedä paremmasta.
- Tuntuu, että kukaan lähipiiristä ei arvosta häntä. Vanhempani odottavat hyvin koulutettua ”kunnon miestä”. Kaverit pelkää, että poika ajaa minut väärille raiteille.
- Olemme täysin eri piireistä. Minä kunnianhimoinen opiskelija, hän ei tee juuri mitään. Ei jaksa käydä kouluja, eikä saa töitä.
- Arvomaailmamme poikkeaa, hän sanoo/tekee asioita joita en arvosta
- Hän pelaa rahansa, tappelee, käyttää huumeita, varastaa. On kaikille ja minulle veloissa… Mutta se ei oikeastaan haittaa minua, koska en itsekkään kiellä ettenkö olisi syyllistynyt, mutta myöhemmin saatamme olla kusessa.
- Hänen monet kaverinsa ovat ärsyttäviä teinejä, joskus menee hermot vain kun kuuntelee niiden typeriä juttuja.
- Hän kuuntelee, jos puhun politiikkaa tms. mutta vaihtaa nopeasti aiheen.
- Hän on ollut kuuden vuoden suhteessa alle puolivuotta sitten, ja puhuu liikaa x:stä.
En ehkä kuitenkaan pystyisi jättämään häntä. Hän on sopivan hellä ja raju, helvetin hyvännäköinen, ihana ja söpö, pohdiskelevainen, huumorintajuinen, huomaavainen ja uskollinen. Ja rakastan niitä kaikkia pieniä asioita mitä hän tekee ja miten hän tekee… Aah
KOSKA:
- Pelkään, että olen sitoutumiskammoinen ja niin nuori, etten vain tiedä paremmasta.
- Tuntuu, että kukaan lähipiiristä ei arvosta häntä. Vanhempani odottavat hyvin koulutettua ”kunnon miestä”. Kaverit pelkää, että poika ajaa minut väärille raiteille.
- Olemme täysin eri piireistä. Minä kunnianhimoinen opiskelija, hän ei tee juuri mitään. Ei jaksa käydä kouluja, eikä saa töitä.
- Arvomaailmamme poikkeaa, hän sanoo/tekee asioita joita en arvosta
- Hän pelaa rahansa, tappelee, käyttää huumeita, varastaa. On kaikille ja minulle veloissa… Mutta se ei oikeastaan haittaa minua, koska en itsekkään kiellä ettenkö olisi syyllistynyt, mutta myöhemmin saatamme olla kusessa.
- Hänen monet kaverinsa ovat ärsyttäviä teinejä, joskus menee hermot vain kun kuuntelee niiden typeriä juttuja.
- Hän kuuntelee, jos puhun politiikkaa tms. mutta vaihtaa nopeasti aiheen.
- Hän on ollut kuuden vuoden suhteessa alle puolivuotta sitten, ja puhuu liikaa x:stä.
En ehkä kuitenkaan pystyisi jättämään häntä. Hän on sopivan hellä ja raju, helvetin hyvännäköinen, ihana ja söpö, pohdiskelevainen, huumorintajuinen, huomaavainen ja uskollinen. Ja rakastan niitä kaikkia pieniä asioita mitä hän tekee ja miten hän tekee… Aah
Vastaukset 16
Vanhimmat
kaikki muu olis voinu vielä mennä mutta noi "tappelee ja käyttää huumeita" on kyllä ehdoton ei. Olet tosiaan nuori ja tyhmä jos et jätä häntä. Tämä on ystävän neuvo, sun parasta ajatellen.
Kuulostaa unelmien mieheltä, käyttää huumeita ja tappelee. Suosittelen aloittaa suhteen.
Nimimerkkisi on tosiaan sinulle sopiva. Kuulostat melkoiselta tuulitunnelilta. Mahtaako siitä kunnianhimostakaan olla paljon hyötyä jos harkintakyky on tuota luokkaa? Taidat päätyä teiniäidiksi ja kaupan kassaksi, kun tuskin tajuat käyttää edes ehkäisyä sen iiiiiihanan pellerenttusi kanssa.
Käyttää huumeita, pummaa rahaa ja tappelee? Kuka ääliö on tuollaisen miehen kanssa, jos vähänkään välittää tulevaisuudestaan? Melkein toivoisin että joudut ongelmiin sen huumeveikon takia ja saat merkinnän rikosrekisteriisi, jotta ottaisit opiksesi ja tajuaisit typeryytesi. Kai tiedät että korkeaa koulutusta vaativilla aloilla tarkastetaan usein työnhakijan taustat. Joku huumetuomio pilaa kätevästi ne kunnianhimoiset unelmasi, vaikka kuinka opiskelisit.
Taustat tarkistetaan aloilla joille hakeutuu perinteisesti sairaita ihmisiä. Kyse ei ole koulutuksen korkeudesta. Monessa hyvin korkeassa ammatissa taustoja ei tarkisteta siitä syystä, että joko alalle hakeutuu pääsääntöisesti kunnollisia ihmisiä tai karsintaprosessit ovat karsineet huonomman aineksen pois.
Pistämpä minäkin lusikan soppaan tuosta aiheesta jotain tietävänä ja hieman keskusteluun järkeä tuomaan. EU:ssahan on siis säännelty direktiivillä (direktiivi 2005/36/EY) tasan 7 ammattia. Ne ammatit ovat lääkärit, sairaanhoitajat, hammaslääkärit, eläinlääkärit, kätilöt, proviisorit ja arkkitehdit.
Direktiivissä mainitaan lisäksi, että jäsenvaltioiden on syytä hoitaa sisällään esimerkiksi turvallisuusalan sääntely, jottei vartijoiksi pääse tuomioita saaneita henkilöitä. Juuri tätä mistä edellinen kommentoija puhui. Vartijaksi pääsee käymällä kurssin, mutta väärinkäytösepäilyjen vuoksi rikosrekisteriote tulee toimittaa. Kyse ei siis ole korkeasta koulutuksesta, vaan siitä että alalle luontaisesti hakeutuu hyväksikäyttäjiä. Jossain määrin voi sanoa että rikosrekisteriotetta vaativien alojen koulutuskin on ylipäänsä järjestetty siksi, jotta voitaisiin jotenkin yrittää karsia hyväksikäyttöä pois.
Joten perinteiset kunnianhimoiset alat tunnistaa yleensä siitä, että ala on vahvasti säännelty ks. direktiivi. On haluttu hyväksyttää raskas lakipykälä jokaisen jäsenvaltion läpi tietyistä vaativimmista ammateista. Näissä ammateissa hakijalta ei vaadita rikosrekisteriotetta, sillä heidän kohdallaan ei lähtökohtaisesti epäillä väärää motiivia hakeutua alalle. Toisin kuin esim. vartijoiden suhteen. Näissä rikosrekisteriä vaativissa aloissa alan suurin vetovoimatekijä on yleensä nimenomaan se hyväksikäytettävä asia eikä alassa itsessään juuri muuta hohtoa tai mielenkiintoa ole.
On siis kaksi eri asiaa. Vahvasti säännelty, haasteellinen ammatti (ei tarvitse esittää rikosrekisteriotetta. Selvitys terveydentilasta voidaan vaatia juuri ammatin suuren vastuullisuuden vuoksi. Huumetuomio ei häiritsisi kyseisiä uria). Ja ammatit joiden kohdalla hyväksikäyttöä epäillään vahvasti (vaaditaan rikosrekisteriote). Painotukset ovat jokseenkin tehty aloille hakeutuvien perusteella. Esimerkiksi proviisorin ei tarvitse sitä rikosrekisteriotetta toimittaa työhön haussa. Tosin Suomen oman sääntelyn vuoksi lääkärien, hammaslääkärien ja proviisorien kohdalla heidän opiskeluoikeutensa voidaan peruuttaa esim. vakavan huumeriippuvuuden vuoksi. (Ei voi peruuttaa enää ammattia). Käsittääkseni rikosrekisteriotemerkinnän vuoksi peruutetaan vain opettajakoulutuksessa olevien opiskeluoikeus. Ei kuitenkaan lääkärien, hammaslääkärien taikka proviisorien, vaan heidän oikeutensa peruutetaan terveydentilaan vedoten, jos se estäisi ammatissa suoriutumisen.
Joten nämä kunnianhimoisimmat alat, vaikkakin ovat vahvasti säänneltyjä eivät kaadu rikosrekisterimerkintään. Ainoa mieleentuleva tilanne on, jos arkkitehti suunnittelisi jotakin erittäin kiinteästi sisäiseen turvallisuuteen liittyvää rakennusta ja käsittelisi salassa pidettävää aineistoa, niin tällöin jokin kansallinen viranomaistaho kuten suojelupoliisi voi häneltä edellyttää taustojen selvittämistä, mutta huumetuomio ei välttämättä vaikuttaisi tehtävänhoitoon ellei asiaan liittyisi järjestäytynyttä rikollisuutta.
Joten ap:n poikaystävästä on tuskin mitään haittaa hänelle millään tavalla :)
sä olet ihastunut. et sä kokemattomana tiedä vielä mitä rakkaus on.
ja olet ihastunut nimenomaan vääränlaiseen ihmiseen, kyllähän tuon nyt jokainen osaa sanoa, ettei tuosta koskaan mitään (hyvää) voi tulla
Nyt mä ihmettelen sua ja paljon. Onko fiksua olla ihmisen kanssa, joka käyttää huumeita, tappelee ja varastelee? Mieti nyt hei! Sä saat hyvin todennäköisesti fiksumman kaverin kun nyt vaan lemppaat luuserin pellolle.
Ja jos et sä sitä jätä, niin onnea elämään varjopuolella.
Joo, onneksi olkoot!
Hyvä tulee, senkun jatkat täysillä eteenpäin!
Mies on IHANA!!!
LÖYTÖ!!! :-D :-D
riittää riittää. Go for it. Elä elämääsi.
Eikös Matti Nykänen ole tätä nykyä varattu? Älä nyt ihmeessä varattuihin kajoa...
Voi hevon p...rse! Just tommonen nainen ei enää luota kunnon mieheenkään kun on kaksi lasta huostassa ja ikää daamilla 35
Jollei tää lopu niin se saa jatkua, voi p...kle
Voi hyvä nuori nainen! Älä tee samaa virhettä minkä minä olen tehnyt! Älä tee samaa virhettä! :(
Olet oikeassa, että tällä hetkellä et taida paremmasta tietää, kun en tiennyt minäkään silloin! Mutta nyt tiedän! Ja pyydän että et mee tollaseen soppaan mukaan. Se on henkisesti erittäin raskasta. Mulle oli ainakin! Oot tosi tyhmä jos sen virheen teet että tollasen miehen kanssa jatkat vielä....Koska ite olin tyhmä ja kehtaan sen myöntää.
Itse aloitin suhteen semmosen rentun kanssa että pahempaa saa hakia!
Jokin hänessä aluksi viehätti, ihastuin häneen, lopulta rakastuin. Melko heti suhteen alussa tuli ilmi kauheita asioita tästä miehestä. Hän petti mua. Hän petti mua eksänsä kanssa. Hän kertoi että alkoi mun kanssa suhteeseen sen takia, että pääsee yli eksästään! Ja se vehtas sen kanssa mun selän takana. Mies ei kehdannut pettämistä myöntää yli vuoteen. Vuoden jälkeen uskalsi sen myöntää kun olin vuoden verran asiaa tivannut. Pakotin pistämään välit poikki sen eksän kanssa koska touhu kävi niin mahdottomaksi. Eksä kävi hänen luonaan monesti ja keskeytti kerran yhteisen illallisemme pamahtamalla vain yhtäkkiä keittiöön. Tunnistin sen akan mieheni eksäks. Ja tämä vaan kehtasi päin naamaa jatkaa vaan valehtelua.
Mies oli säälittävä paska joka ei ottanut vastuuta teoistaan koskaan. Kerran pisti tekojensa syyt äitinsä niskaan kun ei kehdannut mulle kertoa totuutta! Voi luoja sitä touhua!
Siis tää mies valehteli aivan saatanan paljon. Loppuenlopuks suhde meni hirveeks riitelyks. Riidat johtu aina siitä...kun mies valehteli. Hän ei koskaan pitänyt ainuttakaan lupaustaan. JA sitten alkoi se mun haukkuminen ja solvaaminen. HAukkui mua ärsyttäväks nipottavaksi ämmäksi ja että musta ei oo mihinkään. Mitään muuta en tee ku vaan nipotan hänelle kaikesta mahdollisesta.
Jaa että kaikesta mahdollisesta? Silloin tää akka suuttuu ja nipottaa jos on aihetta. Ja aihetta on nipottamiselle jos herra valehtelee valehtelemistaan.
Kaksi vuotta... toitotin hänelle että... suhteen kulmakivet ovat: REHELLISYYS, LUOTTAMINEN, KUNNIOITUS, USKOLLISUUS, RAKKAUS. Mitään niistä en siltä ihmiseltä saanu takasi. Mä en voinu luottaa siihen ikävä kyllä, just kaiken sen paskan takia. Se lupasi ja lupasi pitää mua kun kukkaa kämmenellä, mutta tätä kukkaa se vaan polki maahan ja sylki päälle. Koskaan ei kertonu että rakastaa tai välittää. Ei halunnut edes julkisesti kävellä käsikädessä. Ei uskaltanut pussailla kenenkään nähden. Lupasi aina että ei huuda mulle enää ikinä, ei enää koskaan saa mua itkemään. Mut melkeen joka päivä kävi niin. Ja kaikki oli mukamas mun syytä.
Vuosipäivänämme hän lupasi tehdä romanttisen illallisen... ja mitä hän teki? Osti mulle muovikukan ja PAKASTERUOKAA. En ikinä unohda sitä kamalaa päivää! Rahaa oli kyllä tehdä ite oikeaa kotiruokaa. Ja herra osasi tehdä ruokaa. Mutta mokasi sitten pahemman kerran vuosipäivänä. Huoh.
Tää mies pelas kaikki rahansa. Me yhdessä oltiin säästetty 100e yhtä ostosta varten. Noh... tämä mies menee ja tunkee rahat pelikoneeseen ja sinne meni neki rahat kun tuhka tuuleen. Siitäkin ensin valehteli ja kertoi maksaneensa velkoja kaverilleen. Kunnes kakisti ulos että pelasi ne rahat hukkaan.
Tää tyyppi meni amikseen yläasteen jälkeen ja se on potkittu sieltä pihalle monta kertaa koska ei käynyt kunnolla koulua. Sama rata jatkui mun kans ollessa. Meni uudestaan amikseen ja sama juttu kävi. Lintsasi koulusta ihan pirusti ja ei meinannut millään mennä. Lopulta potkittiin taas ulos koulusta.
Sellanen saakelin renttu että huhhuh. Tää mies ei peseytyny kunnolla. Mä jouduin opettamaan sille että pitää käyttää SAIPPUAA JA SHAMPOOTA kun mies pesi vaan vedellä. Eikä muuten pessy hampaitakaan.
Piti hampaatkin pakottaa pesemään. Tekosyitä riitti että miksei halua niitäkään pestä. Se oli ku pikkulapsen kanssa olis ollu.
Pelasi rahat, joi rahat tai osti pelikonsoleita tai jotain vitun osia johonki rimuautopaskaan josta yritti tehä hienoa tuuninkiautoa että voittaa kisoja.
Sen jätkän SUURIN unelma elämässä oli että hän voittaa jollakin autolla jonkin tuuninkikisan. No jes. Mun suurin unelma on että saan joskus perheen ja aion perustaa taidegallerian!
Kärsin siitä suhteesta aivan saakelisti! Itkin monta kuukautta, olin masentunu monta kuukautta kun ihminen josta pitää, niin solvaa ja haukkuu sua. Pari kertaa riitojen aikana sanoi että hänen tekis mieli lyödä mua. Kaikki ne sen sanat satutti aivan älyttömästi.
Kysymys kuuluu? MIKSI jatkoin siinä paskassa suhteessa olemista?
Siksi koska ajattelen muita enemmän kuin itseäni ja olin tyhmä kun ajattelin että ihminen voi muuttua kun hän niin lupaa. Ihminen muuttuu jos hän todella sitä tahtoo. Hän ei tahtonut. Ei edes mun vuoks.
Pidin hänen äidistään ja muusta perheestä ja sukulaisista.... hänen äitinsä oli kuin toinen äiti mulle. Niin olin siinä suhteessa vielä yli 3kk siitä kun mun tunteet oli jo kuollu aikoja sitten. En voinu enää rakastaa niin ilkeää ja läpimätää ihmistä. Eläminen sen kans oli tosi vaikeeta sen viimesen ajan. Riidat oli tosi pahoja. Lopulta riidan jälkeen se tuli mun oven taakse ja sano että meidän juttu ei toimi. Se jätkä itki ihan hulluna ja mitä mä tein? Mä hymyilinj itsekseni! Kaikki se taakka tipahti harteilta. OLIN VAPAA! Ei tarttenu enää itkeä tai tuntea pahaa oloa. Pyysin hänen äidiltään anteeksi ja toivoin kaikkea hyvää.
Olin tyhmä kun uskoin että hän vielä muuttuu. Satutin itteäni aivan älyttömästi sen takia että olin tyhmä.
Ja olen ollut väärien ihmisten kanssa yhdessä. Tää mies oli sellane kunnon paha poika mut ertiääin negatiivisella tavalla. Se oli sellane "jou vittu matafaka petri nygööört ön paraz ja jou oon kova amisjätkä teen volvo 240:stä liukuovisen ja voitan kilpailun" ja minä oon nuori nainen jolla on unelmia ja tavoitteita ja teen asioita oikein ja en valehtele.
Siis se mies oli niiiiin lapsellinen että voi luoja...
Oon TYYTYNYT huonoon laatuun. En tiennyt paremmasta! Ajattelin että: "Jaa tämmöstä kai se on se seurustelu... mies pettää... mun syyks tulee kaikki... tappelua on paljon... näin se kai on."
En uskonut löytäväni parempaa. Olin jo luopunut ajatuksesta että löytäisin sellasen ihmisen jonka oon AINA halunnu!
Mutta onni lykästi tos keväällä ja löysin netistä ihmisen joka on just sellanen kun oon aina halunnu ittelleni! Saan paljon ja enemmänkin takaisin mitä ite annan. Kerrankin joku oikein jumaloi mun vartaloa, kerrankin joku kertoo kuinka hirveesti rakastaa! Kerrankin saan kävellä käsi kädessä ja saa halata! Unelmien täyttymys! Tää nykynen mies on oikea kultakimpale ja en todellakaan aio päästä irti! ♥
Sen kamalan uhkailevan miehen kans tunsin oloni vaan rätiks. Oli vaan pelimies jolle kelpas vaan pillu. Ei mulla ollu ikinä rakastettu olo vaikka ite rakastin sitä (aluksi siis).
Eli sinä nuori nainen. En halua että KUKAAN kokee sitä samaa paskaa mitä ite jouduin kokemaan. Käänny nyt jo pois! Mun ois pitäny kääntyä pois jo HETI kun sain tietää pettämisestä. Mut sen virheen tein ja jäin. Syvät arvet jäi. Vieläkin alkaa pahalta tuntua kun miettii niitä kamalia sanoja mitä se ihminen sano...ja kaikki se kamala miten se mua satutti. Karvat nousee pystyyn kun joku mainitsee sen nimen... ja pelkään tätä ihmistä. En halua enää ikinä nähdä sitä. Niin pahat haavat on jääny.
Jos päätät jäädä ton miehes luo...niin mä varotan sua. Ja toivon että hän ei hauku sua....ja toivon että kohtelee sua paremmin ku se miten mua kohdeltiin liki kaks vuotta. Oo varuillas. Jaksamisia ja tee oikeita päätöksiä.
Tee ne oikeat päätökset mitä minä en tehny ja monet muutkaan naiset ei oo tehny.
Tunsin itseni erittäin kypsäksi ja vastuuntuntoiseksi aikuiseksi hänen seurassaan. Ikäeroa oli 3 vuotta.
Mies suuttui sukulaisilleen ja vanhemmilleen kaikesta. Tiuski ja kiukutteli kuin kakara. Riidoistakin lähti aina ovet paukkuen.
Että semmosta.
Sattumoisin.... kellään samanlaista kokemusta? :---)
Onneks on kääntyny elämässä aivan uusi lehti ja se on pelkkää onnea ja autuutta täynnä ♥ Nykyinen mies todellakin pitää mua kuin kukkaa kämmenellä ♥
Ketään ei oikeasti kiinnosta sun mulkunkantotelineesi.
Haha! :D Peukku ylös tolle kommentille!
Mut ei muakaan kiinnosta että mitä muut mun kirjotteluista ajattelee. Kukin kirjottakoon mitä lystää ;D Jos toi teksti nyt sattuu OIKEESTI olemaan jollekki ongelma :::D hah
Mutta aloittajalle edelleen... mieti ennen kun teet niitä päätöksiä. Et halua oikeesti kokea samaa paskaa minkä oon ite käyny läpi! :I